Vapaa kuvaus

Olen hyvää parisuhdetta arvostava uusiosinkku, jonkin verran elämää ja maailmaa nähnyt 60+ nainen. Joskus tunnen itseni vanhaksi, väsyneeksi ja/tai vihaiseksi. Useimmiten olen kuitenkin hyväntuulinen, optimistinen, positiivisesti elämään ja ihmisiin suhtautuva, pilke silmäkulmassa provosoiviakin ajatuksia ilmaan heittävä, innokas keskustelija.

En kuitenkaan koskaan tarkoituksella ilkeä tai pahantahtoinen, enkä katsele toisia alaspäin - paitsi useinkin fyysisesti pituuteni vuoksi.

PS: "En halua kertoa" -vastaus on mielestäni tylsä, mutta en osannut valita tarjotuista vaihtoehdoista.

Musiikkimakuni: vaihtelee tilanteen ja mielialan mukaan.

Jos voittaisin miljoonan: ajattelisin, että markkoina olisin hallinnut summan paremmin.

Vapaa-aikanani: liikun ulkona, uin, melon, luen, tapaan ystäviä, matkustelen, nautin hyvästä ruuasta, kokkaan, lojun (rankan työpäivän jälkeen) sohvalla ja katson televisiota, ajattelen, valokuvaan, opiskelen, kirjoitan ym.ym.

Elokuvat: katselen mielelläni monenlaisia elokuvia, useimmin eurooppalaisia. Esim. Almodovar on yksi lempiohjaajistani. Katson myös piirrettyjä.

Pukeudun: tilanteen mukaan. Niin että itse viihdyn ja erotun ympäristöstä riittävästi, ettei minua vahingossa ammuttaisi hirvenä metsässä tai luultaisi sohvatyynyksi sisätiloissa.


Postia voit halutessasi lähettää minulle osoitteeseen:

[email protected]


Facebook-kutsuihin en valitettavasti voi vastata, koska O-O:lla ei ole omaa fb-sivua.

Kotimaa: ---

Koulutus: ---

Ammatti: Muu

Siviilisääty: ---

Lapset: ---

Messenger: [email protected]

Aloituksia

225

Kommenttia

5833

  • Uusimmat aloitukset
  • Suosituimmat aloitukset
  • Uusimmat kommentit
  1. ja todella hyvä ystävyyssuhde voi olla kestävämpi kuin parisuhde. Minusta todellinen ystävyys ei katso sukupuolta eikä ikää. Joskus tietysti ystävyydeksi luultu suhde päättyy, jos toisella kuitenkin on ollut erilaisia tavoitteita ja odotuksia ystävyyden lisäksi.

    Joskus hyvä ystävyyssuhde voi aiheuttaa mustasukkaisuutta ja tuottaa ongelmia parisuhteelle, jos kumppani on itse epävarma omasta asemastaan. Jos molemmilla on terve itsetunto, sen ei tarvitse olla ongelma. Voi olla paljon etua, jos esim. omissa parisuhdeongelmissa luotetun ystävän kanssa voi saada valaistusta asioihin myös vastakkaisen sukupuolen näkökulmasta.

    Ihailin aikoinaan tyttäreni poikaystävää (nykyistä miestä), joka hyväksyi melkein itsestään selvänä asiana tyttäreni parhaan ystävän, joka sattui olemaan pari vuotta vanhempi nuorimies. Tapaamiset jatkuivat kunnes ystävän kihlatun mustasukkaisuus sitten esti kanssakäymisen.

    Itse olen huomannut, että esimerkiksi matkoilla on oikeastaan helpompaa ja mukavampaa jakaa huone mies- kuin naispuolisen ystävän kanssa. Naiset voivat esim. varata kylpyhuoneen ikuisuudelta tuntuvaksi ajaksi yksityiseen käyttöönsä ja levitellä tavaroitaan kaikkialle yhteisiin tiloihin. Miehen kanssa sellaisia ongelmia ei ole.

    Nuorena parina eläessämme melkein kaikki mieheni kaverit olivat minunkin kavereitani. Koska olin kiinnostuneempi osallistumaan hänen harrastuksiinsa kuin hän minun, hän ei kokenut kaikkia naispuolisia ystäviäni omiksi ystävikseen.

    En ole koskaan tarvinnut esiliinoja omiin kuvioihini työ- tai yksityiselämässä. Jo kouluaikana totuin siihen, että ympäristöllä oli omia käsityksiään suhteitten laadusta. Kun itse tiedän mitä teen, en anna sen häiritä mieltäni, jos yksityiselämäni näyttäisi loukkaavan jonkun vieraan arvomaailmaa hänen omien kuvittelemiensa vuoksi. Toisinaan minulle suorastaan tuottaa huvia naapureiden uteliaisuus ja omien tekemisteni seuraaminen. Ihmettelen, että vieläkin joku jaksaa olla kiinnostunut.

    Eläköön ystävyys ja hyvät ystävät!
  2. En ensinkään ymmärrä, miksi kertomasi asiat ärsyttävät sinua. Onhan maailmassa paljon tärkeämpiäkin asioita parannettaviksi kuin toisten käyttämät uuden tekniikan palvelut. Ellet itse halua niitä käyttää, miksi muutkaan eivät saisi?

    Vie vanhat romppeesi kirpputorille, sillähän siitä selviät. Hyvät vanhat konstit ovat edelleen käytettävissäsi. Jos haluat hyödyntää nettipalvelua, joku voisi mielellään tarjoa apuaan sinulle. Jos olisit naapurini, minäkin tekisin sen mielelläni. Itse otin omasta ylijäämätavarasta kuvan digi-kameralla ja lähetin parille kiinnostuneelle kysyjälle kuvan. Jo samana päivänä toimitin tavaran perille ja sain hieman toivomaani paremman hinnan.

    Minusta uusi tekniikka tarjoaa paljon elämää helpottavia tai muuten mukavia uusia mahdollisuuksia, niistä jokainen voi halutessaan valita omat juttunsa.

    Kyllä laiskoja ihmisiä on aina ollut, turha siitä on tekniikkaa syyttää.