sa4ru5

sa4ru5 profiilikuva
Joulu 2024
Vapaa kuvaus

Olen hyvää parisuhdetta arvostava uusiosinkku, jonkin verran elämää ja maailmaa nähnyt 60+ nainen. Joskus tunnen itseni vanhaksi, väsyneeksi ja/tai vihaiseksi. Useimmiten olen kuitenkin hyväntuulinen, optimistinen, positiivisesti elämään ja ihmisiin suhtautuva, pilke silmäkulmassa provosoiviakin ajatuksia ilmaan heittävä, innokas keskustelija.

En kuitenkaan koskaan tarkoituksella ilkeä tai pahantahtoinen, enkä katsele toisia alaspäin - paitsi useinkin fyysisesti pituuteni vuoksi.

PS: "En halua kertoa" -vastaus on mielestäni tylsä, mutta en osannut valita tarjotuista vaihtoehdoista.

Musiikkimakuni: vaihtelee tilanteen ja mielialan mukaan.

Jos voittaisin miljoonan: ajattelisin, että markkoina olisin hallinnut summan paremmin.

Vapaa-aikanani: liikun ulkona, uin, melon, luen, tapaan ystäviä, matkustelen, nautin hyvästä ruuasta, kokkaan, lojun (rankan työpäivän jälkeen) sohvalla ja katson televisiota, ajattelen, valokuvaan, opiskelen, kirjoitan ym.ym.

Elokuvat: katselen mielelläni monenlaisia elokuvia, useimmin eurooppalaisia. Esim. Almodovar on yksi lempiohjaajistani. Katson myös piirrettyjä.

Pukeudun: tilanteen mukaan. Niin että itse viihdyn ja erotun ympäristöstä riittävästi, ettei minua vahingossa ammuttaisi hirvenä metsässä tai luultaisi sohvatyynyksi sisätiloissa.


Postia voit halutessasi lähettää minulle osoitteeseen:

[email protected]


Facebook-kutsuihin en valitettavasti voi vastata, koska O-O:lla ei ole omaa fb-sivua.

Kotimaa: ---

Koulutus: ---

Ammatti: Muu

Siviilisääty: ---

Lapset: ---

Messenger: [email protected]

Liittynyt 21v sitten
225 aloitusta · 5833 kommenttia
Uusimmat aloituksetSuosituimmat aloituksetUusimmat kommentit
tarvinnut?
Auttaisivatkohan korvatulpat?

Tiedän, että kerrostalossa voi välillä herkkäunisilla olla vaikeata, mutta kun muidenkin pitäisi elää. - On se kumma, miten joidenkin on vaikea liikkua hiljaa porraskäytävässä ja varsinkin kotonaan yöaikaan.
Meillä on tässä nuoremmassa polvessa paljon ihmisiä, jotka on kasvatettu ajattelemaan vaan itseään. Mentiin vanhempina toiseen äärimmäisyyteen, kun opittiin ottamaan lapsiakin ihmisenä huomioon.

Hyvät tavat opitaan kotona ja ne säilyvät läpi elämän. Toivotaan, että ihmiset oppisivat ystävällisesti ottamaan toisiaan huomioon. Joissain tapauksissa voisi auttaa, jos ihmiset tutustuisivat toisiinsa ja YSTÄVÄLLISESSÄ HENGESSÄ keskustelisivat yhdessä asioista. Jos ystävä kertoo meille, että me häntä häiritsemme, emmeköhän me jokainen haluaisia sovitella toimintaamme sellaiseksi, että se tuottaa mahdollisimman vähän häiriötä.

Voisitteko suunnitella jotain yhteistä tekemistä, jossa talon asukkaat voisivat tutustua?

Oletko kokeillut, käydä soittamassa häirikkönaapurin ovikelloa ja juttelemassa hänen kanssaan asiasta y s t ä v ä l l i s e s t i ?
Jospa hän ei tietä ketään häiritsevänsä.

Toivottavasti tilanteenne paranee!
Aurinkoista kevättä!