Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

11

Kommenttia

2810

  1. Vierasperäisten sanojen gn-yhdistelmä voi ääntyä joko [gn] tai [ŋn], missä ”ŋ” tarkoittaa äng-äännettä. Vieraissa nimissä se voi ääntyä muillakin tavoilla, esimerkiksi liudentuneena n-äänteenä.

    Suosituksia vierasperäisten sanojen ääntämyksestä on sivistyssanakirjoissa, mm. vanhassa mutta kunnianarvoisassa Nykysuomen sanakirjassa. Yleissuuntaus on, että yhä useammin hyväksytään äng-äänteen käyttö ja sitä ehkä jopa suositaan. Käytännössä esimerkiksi magneetti-sanan normaaliääntämyksessä on äng-äänne, kuten Iso suomen kielioppi sivumennen esittää.

    Erisnimien ääntämyksestä on ohjeita tietosanakirjoissa. Ohjeet tosin usein ovat epärealistisia: ne yrittävät kuvata alkuperäisen ääntämyksen tarkasti (usein epäonnistuen), ottamatta huomioon, että vieraissa nimissä tapahtuu eriasteista ääntämyksen mukautumista.

    Esimerkiksi uudehko ”Iso sivistyssanakirja” (vuodelta 2005)sanoo:

    magneetti
    Kirjan mukaa tällaiset sanat äännetään tavallisesti [maŋn-], ”vaikka niissä ei varsinaista äng-äännettä olekaan” (tämä on silkkaa sekoilua!) mutta ne voidaan ääntää myös kirjoituksen mukaisesti [magn-] (ja tätä toki esiintyy, kuten toteat, mutta se lienee luokiteltava jo lähinnä hyperkorrektismiksi)

    diagnoosi
    [diagno:si] (itse asiassa tämä sana taitaisi olla olennaisesti vaikeampi lausua ängällisenä)

    gnu
    Tämä sana yllättäen puuttuu sanakirjasta, mutta siinä toki äännetään g-äänne, sillä suomen kielessä ei ole sananalkuista ängää lainkaan; vokaali on ääntämyksessä pitkä, eli oikea ääntämismerkintä olisi [gnu:]

    gnocchi
    [njokki]
    (Kyseessä on sitaattilaina, joten se periaatteessa äännetään italian sääntöjen mukaan. Oikeastaan alussa pitäisi olla liudentunut n, [ɲokki], mutta suomalaisissa ääntämisohjeissa merkitään yleensä noin.)

    .44 Magnum
    Sanakirja sanoo magnum-sanasta:
    ”[magnum tai maŋnum, la ma:gnum]”,
    mutta käytännössä ängällinen ääntämys on yleinen. Tuo latinan ääntämykseksi väitetty vastaa lähinnä suomalaisten latinistien yhden koulukunnan käsitystä.

    magnum opus
    [ma:gnum opus]
    Tämä siis on lähinnä latinistien käsitys, ja useimmat tämän fraasin viljelijät varmaankin lausuvat [maŋnum opus]. Maailmalla arvostettu W. Sidney Alleninin ”Vox Latina” on sitä mieltä, että gn-yhdistelmän ääntämys oli jo klassillisessa latinassa todennäköisesti [ŋn], mutta klassillisen ajan jälkeen saattoi ääntämys olla joissakin piireissä [gn] jonkinlaisen kielireformin takia (ruvettiin ”ääntämään niin kuin kirjoitetaan”).

    Guignol
    Tätä ei sivistyssanakirja tunne, koska kyseessä on erisnimi (tai erisnimeen perustuva yleisnimi, joka on suomen kielessä sitaattilainan asemassa). Ääntämys riippuu siitä, mitä kieltä nimi tai sen ajatellaan olevan. Tässä tapauksessa on kieleksi varmaankin ajateltava ranska, joten ääntämys on [giɲˈol], karkeammin merkittynä [ginjol].
  2. Kielitoimistossa tiedetään kyllä hyvin, että väite ”yhtä äännettä vastaa yksi kirjainmerkki” ei pidä paikkaansa monestakaan syystä. Ensinnäkään mikään kirjoitusjärjestelmä ei voi ilmaista äänteiden vaihtelua kuin karkeasti. Toiseksi suomen ylistetty yksinkertaisuus foneemien ja kirjainten vastaavuudessa rikkoutuu todellisuudessa monellakin tavalla. Rikkoutumisista äng-äänne on vähäisimpiä. Ns. loppukahdennus aiheuttaa paljon enemmän ongelmia, samoin monet ns. sivistyssanojen ”oikeinkirjoitussäännöt”. Ks.
    http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/orto.html

    (Sanassa ”kuningas” kirjainpari ”ng” tarkoittaa kaksois-äng-äännettä, foneettisesti merkittynä siis [kuniŋŋas].)

    Mainitsemasi Kotuksen sivu on surkuhupaisa, koska siinä muka käytetään hattu-s:ää, mutta sivun merkistökoodaukseksi on ilmoitettu ISO-8859-1, johon hattu-s:ää ei kuulu. Sivun ”toimivuus” perustuu vain siihen, että yleiset selaimet tulkitsevat sivun väärin (siis niin kuin sivuntekijä tarkoitti, ei niin kuin hän sanoi). Hattu-s:n käytössä on sekoiltu muutenkin: yhdessä kohdassa on kaksi hattu-s:ää peräkkäin vaikka pitäisi olla vain yksi, ja loppupuolella on teksti ”sekä euron merkki että šja ž”, eli š:n perässä ei ole sananväliä.

    Mutta älkää tehkö, niinkuin he tekevät, vaan niinkuin he opettavat. Ja uudemmalla, virallisemmalla sivulla (jolla on suomen kielen lautakunnan kannanotto vuodelta 2005) asiat ovat sentään paremmin:
    http://www.kotoistus.fi/valmiit/suhusz.htm

    Lautakunta kyllä sujuvasti on ottanut aiempaa _epämääräisemmän_ kannan (nyt puhutaan vain vieraista nimistä, ei lainasanoista) ja lisäksi väistänyt varsinaisen problematiikan: Tulisiko hattu-s:ää käyttää myös arabian, heprean, persian, japanin, kiinan ym. kielten siirtokirjoituksessa ja missä määrin? Entä mitä vaikuttaa se, että Venäjällä käytetään tosiasiallisena virallisena translitteraationa (mm. ulkomaanpasseissa) englannin mukaista järjestelmää, jota myös kansainväliset uutistoimistot yleensä käyttävät?
  3. Joku voi mennä sekaisin Suomessa tai autossa tai humalassa, mutta miten voi mennä i'issä sekaisin? "Mennä sekaisin joissakin" merkityksessä on karkea svetisismi. Kun siihen vielä yhdistyy oudon taivutusmuodon käyttö, voidaankin todeta, että onpas taas kömpelö ilmaus.

    Se, mitä sinä ajattelet ilmauksen "mennä sekaisin lastensa i'issä" tarkoittavan, on vain oma käsityksesi tuon kömpelön rakenteen merkityksestä. Esitit useita suomalaisempia ilmauksia, jotka ovat hyviä vaihtoehtoja, kunhan puhuja saa päätetyksi, mitä tarkoittaa. Monia lisävaihtoehtojakin on, kuten "hän ei aina muistanut kaikkien lastensa ikiä".
  4. Nukke- ja pelle-tyyppiset sanat ovat suomen kielen taivutuksen murheenkryyni. Varminta on tarkistaa taivutus sanakirjasta, ks. ohjeita tästä sivulla http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/kielet/vukk.html#taiv

    Aiemmin (Nykysuomen sanakirjassa) linjana oli yleensä sentyyppinen taivutus kuin pelle : pellein, mutta nykyisin hyväksytään muitakin vaihtoehtoja, osittain sanakohtaisesti (esim. "pellejen" on sallittu rinnakkaismuoto).

    Hans-nimen taivutusongelmaa en ymmärrä. Mikä siinä on vaikeaa? Monikon genetiivi on "Hansien".

    Englannin kielessä on vaihtelevia käytäntöjä genetiivin muodostuksessa, mutta arvostettu "Chicago Manual of Style" suosittaa, että yksikön genetiivin (possessive) pääte on 's myös silloin, kun perusmuoto loppuu s:ään, siis Hans's. Tässä pääte luetaan [-iz]. (Kuitenkin _ääntymättömään_ s:ään loppuvissa, etenkin ranskalaisissa nimissä päätteenä on vain heittomerkki, esim. Camus'.)

    Säännöllisistä (s-loppuisista) monikkomuodoista taas muodostetaan genetiivi lisäämällä loppuun pelkkä heittomerkki. Nimestä "Hans" muodostetaan monikko normaalisti lisäämällä loppuun -es, siis "Hanses", joten monikon genetiivi on "Hanses'".

    Eri juttu sitten on, että vieraiden erisnimien monikkomuotojen taivutettamista kannattaa yleensä välttää kielessä kuin kielessä. Yleensä tämä onnistuu lauserakennetta muuttamalla. Englannin kielessähän on melkein aina kiertomahdollisuutena of-genetiivi, mutta usein on muitakin vaihtoehtoja.