"Armeijan käynyt"

Res.

Arkikielessä törmää tuon tuostakin sentapaisiin ilmauksiin kuin "etusijalla tehtävään on armeijan käynyt/suorittanut".

Kuinka kukaan voi KÄYDÄ tai SUORITTAA ARMEIJAA?

Armeijallahan ymmärretään täsmällisemmin ottaen jonkin puolustuksensa sotilaallisesti järjestäneen valtion MAAsotavoimia. Armeija on suuri sotatoimiyhtymätaso, joka muodostuu lähinnä armeijakunnista (ei niinkään loogista sinänsä). Meri- ja ilmavoimia EI lueta kuuluvaksi armeijoihin.

Asevelvollisuutensa voi Suomessa suorittaa armeijan ohella myös meri- tai ilmavoimissa. Tämän tien valinneiden kutsuminen "armeijan käyneiksi" on sekä kielellisesti höperöä että totuudenvastaista.

Minut on siirretty reserviin palveltuani 330 vuorokautta asevelvollisena maavoimissa. Siitä on aikaa jo useampia vuosikymmeniä. Silti minulle ei tule mieleenkään kutsua itseäni "armeijan käyneeksi".

6

461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Herkko

      Joskus kieleen vakiintuu ilmaisuja, jotka vaikuttavat epäloogisilta. Koeta pärjätä vähäherneisin nenin.

      • Res.

        Olen tänään nauttinut parikin lautasellista aivan erinomaista hernesvelliä. Ihan omatekoista ja 'alkuaineista' rakenneltua. Sesongin ensimmäisen sikakinkun jämät siinä jalostettiin niinmaukkaaksiettä! (Nro 2 uunitettiin männäyönä – eikä muuten maksanut aika paljon.)

        SA-Intin soppahowitzerillakaan tuskin saa parempaa kuin tämä itsetekoinen oli.

        Enkä nauttinut muuten nenän kautta.


    • Miksi "armeijan käynyt" olisi sen kummallisempi kuin "kouluja käynyt"? Sanalla "käydä" on monia merkityksiä (ks. sopivaa suomen kielen sanakirjaa), ja yksi niistä tarkoittaa jonkin läpi kulkemista kuvaannollisessa mielessä. Sekä armeija että koulu voidaan hyvin ajatella kuin putkeksi, jonka läpi käydään.

      Myös sanalla "armeija" on useita merkityksiä. Kaksi niistä kuvaatkin. Muista yksi on 'puolustusvoimat, sotavoimat'. Se on jopa Suomen kielen perussanakirjassa ensimmäisenä mainittu merkitys, eikä sanakirja esitä merkitystä 'maavoimat' lainkaan. Nykysuomen sanakirja taas tekee tasan toisinpäin eli esittää ensin merkityksen 'valtakunnan maasotavoimat' eikä lainkaan laajempaa merkitystä. Tämä on kuvaava esimerkki siitä, että kielenkäyttäjä tarvitsee sekä "Nykäsen" että jonkin uudemman sanakirjan.

    • 330 vrk

      "Asevelvollisuutensa voi Suomessa suorittaa armeijan ohella myös meri- tai ilmavoimissa."

      Muuten hyvä, mutta asevelvollisuutta ei noin vain suoriteta. Sehän on itse asiassa ajanjakso, jolloin jokainen suomalainen mies on pakotettu olemaan maanpuolustuskoneiston käytössä. Nykyiset ikärajat taitavat olla 18 - 60 vuotta.

      Yleinen moka tuo asevelvollisuudesta puhuminen silloin kun tarkoitetaan _asepalvelusta_. T

      • Res.

        Asevelvollinen olen todellakin edelleen, vaikka olenkin palvellut 330 vrk aseistettuna varusmiehenä jo vuosikymmeniä sitten.

        Palvelin 105 vrk peräti kahta asetta: ns. runtupyssynä puistokeikoilla oli se kuuluisa toissavuosisatainen "kolmen linjan kivääri" vm. 1891. Minun yksilööni oli kyrillisin kirjaimin kaiverrettu udmurtialaiseen Iževskin asetehtaaseen viittaava nimi. Paraateissa ja Kirkkojärven marssilla kanniskeltiin sitten sitä toista eli 1960-lukulaista kotimaista rynnäköintikivääriä.

        Olin varmaankin erinomaisen pätevä noissa sotahommissa, koskapa minua ei ole kutsuttu kertausharjoittelemaan ensimmäistäkään kertaa. Tai sitten en.

        Mitähän muuten nostomiehellä ymmärretään? Liittyneekö esim. perunannostoon?


    • Res. siviilipalelumies

      Armeijoista en tiedä mitään, mutta en minäkään meri- ja ilmavoimia oikein armeijaksi laske, tykkimiehistä nyt puhumattakaan. Itse ole sotaväen käynyt: palvelin aikoinani 370 vrk Suomen harmaissa joukoissa.

      Kertausharjoituksiin ei ole pitänyt mennä sen koommin kuin kerran 1980-luvulla kävin yhden kaksiviikkoisen luontokurssin Sotkamossa.

      Nyt olen sotilasarvoltani reservin vänrikki ja siviilipalvelusmies. En ylene koskaan.

      En edes tiennyt mitä paleleminen on ennenkuin menin sotaväkeen. Sotaväen jälkeen en ole sitä paitsi enää kertaakaan tarvinnut tyhjään vatsaan syödä....

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      74
      1290
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      43
      921
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      360
      753
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      127
      709
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      683
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      656
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe