yucca42
Kotimaa: ---
Koulutus: ---
Ammatti: Muu
Siviilisääty: ---
Lapset: ---
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia11 aloitusta · 2810 kommenttia
- Vanha tapa on elementin focus-metodi. Uudempi (joka toimii myös, kun JavaScript ei ole käytössä) on HTML:ssä käytettävä autofocus-määrite, joka kuuluu HTML5:n uutuuksiin (joita esittelee kirjani "HTML5 – uudet ominaisuudet).
Nämä tavat voi myös yhdistää, mutta silloin pitää huolehtia siitä, ettei metodia kutsuta, jos autofocus toimii. Esimerkki:
window.onload = function() {
var p = document.getElementById('oletus');
if(!('autofocus' in p)) { p.focus(); }
} - Yhtäläisyysmerkki ei tässä ole ollenkaan paikallaan. Kyse ei ole vastaavuudesta, vaan yhdestä mahdollisesta, ja melko huonosta, selittävästä käännöksestä. Huono se on siksi, että se ohittaa ruska-sanan yhteyden Lapin oloihin, joissa syksyllä on todella aivan erilainen väriloisto kuin Etelä-Suomesta, puhumattakaan Ranskasta. Tämä ei ole vain matkailualan keksintöä, vaan maantieteellisistä oloista johtuva todellinen ilmiö.
Tilanteesta tietysti riippuu, millainen selittävä käännös on sopiva. - Eipä ruskalle taida muista kielistä juuri vastineita löytyä, vaan on käännettävä selittävästi. Joissakin tyylilajeissa ja asiayhteyksissä voisi sopia, että käytetään sanaa ”ruska” sitaattilainana, joka tietysti pitää tekstissä ensin selittää.
Eräässä suomi–englanti-sanakirjassa on selittävä käännös ”forest glowing with autumn tints”. Se on aika omituinen, eihän ruska edes tarkoita metsää. Parempi on ottaa lähtökohdaksi Nykysuomen sanakirjan kuvaus: ”Lapin oloista: kellastuneet lehdet; niiden väri; luonnon syksyinen väriloisto”. Ei sekään oikein ydintä tavoita, eikä kyse missään nimessä ole vain kellastuneista lehdistä – ainakaan nykykäytössä.
Olennaista kai on, että ”ruska” tarkoittaa (nykykielessä) lehtien keltaisia, oransseja ja punaisia värejä syksyllä Pohjois-Suomessa. - Tekijänoikeus suojaa teosta ja lähtökohtaisesti kieltää valmistamasta teoksen kappaletta muutetussa muodossakaan. Tekijänoikeutta arvioidaan aina konkreettisissa tapauksissa, ja kun kyse on jäljittelystä tai sellaiseksi tulkittavasta, tulkinnoissa on eroja.
Hyvä nyrkkisääntö on, että jos kysyt ”miten paljon – – pitäisi muuttaa?”, olet menossa lain väärälle puolelle. Jos kysyt, miten paljon sinun oma, persoonallinen luomuksesi saa muistuttaa toisen luomusta, tilanne on siis tulkinnanvaraisempi. Silloinkin on todellisuudessa usein kyse jäljittelystä, jopa kopioinnista, joskin ehkä tiedostamattomasta.
Lakitekstistä tällainen ei selviäisikään, koska lain sanamuodot ovat näissä asioissa hyvin käsitteellisiä ja yleisluonteisia. Enemmänkin tarvitaan tietoa oikeuskäytännöstä ja -kirjallisuudesta.
Tekijänoikeudesta on lukuisia yleistajuisia esityksiä, muun muassa e-kirjani
https://kirja.elisa.fi/ekirja/tekijanoikeus-vastauksia-usein-kysyttyihin-kysymyksiin - Tämä riippuu aivan siitä, muodostaako logo teoksen tekijänoikeuslaissa tarkoitetussa mielessä. Jos ei muodosta, tekijänoikeus ei rajoita logon käyttöä mitenkään. Sen sijaan logo saattaa olla suojattu tuotemerkkinä tai liikemerkkinä (urheiluhan on bisnestä), mutta se siis kuuluu eri alueelle.
Jos kyseessä on logo sanan typografisessa mielessä eli nimen erityinen graafinen asu, se tuskin muodostaa teosta. Jos sen sijaan kyseessä on tunnuskuva, jota harhaanjohtavasti kutsutaan logoksi, se voi olla teos. Kuten yleensä, tässä arvioidaan tuotoksen omaperäisyyttä ja persoonallisuutta.
Tekijänoikeusneuvoston lausunto eräästä logosta (ei arvioitu teokseksi):
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Tekijaenoikeus/tekijaenoikeusneuvosto/tekijaenoikeusneuvoston_lausunnot/2006/liitteet/TN_2006-18_edi.pdf
Vaikka kyseessä olisi teos, sitä saattaa koskea sitaattioikeus. Kuvauksen perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että laillisen sitaatin edellytykset eivät täyttyisi. - Tähän jännittävään väitteeseen sinulla on varmaan esittää tukku viittauksia fonologisiin tutkimuksiin?
- Lain mukaan kuitenkin lainauksissa on ilmoitettava tekijä ja lähde. Lainatun tekstin kirjoittajan ilmoittaminen ei siis ole vain oikein ja kohtuullista, vaan sen tahallinen mainitsematta jättäminen on rikos.
Tässä tapauksessa ei ole tietoa (so. hyvin perusteltua totta uskomusta) siitä, kuka tekstin on todellisuudessa kirjoittanut. Nimihän voi olla täysin keksitty. Tällöin voidaan pitää kohtuullisena, että esitetään sama tekijäviite kuin alkuperäisessä lähteessä.
Moraalisesti on selvää, että jos joku antaa nimensä mainoksessa käytettäväksi, hän ymmärtää, että hänen lausumansa voi joutua julkisen kritiikin kohteeksi. - Jos nimen ”New Delhi” alkuosa kuitenkin suomennetaan, niin normien mukaan pitää kirjoittaa ”Uusi-Delhi”. Normi on epätarkoituksenmukainen, mutta turha on ruveta tällaisessa asiassa sitä rikkomaan, kun kuitenkin kirjoitetaan ”Uusi-Seelanti”, ”Uusi-Guinea” jne.
Virallisissa luettelossa Intian pääkaupungin nimi suomen kielessä on ”New Delhi”:
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2354
http://publications.europa.eu/code/fi/fi-5000500.htm - Niinpä, teksti ei ole järjenvastaista eikä kielenvastaista, vaan vain kielen sääntöjen vastaista. Mainonnassa rikotaan kielen sääntöjä myös täysin harkitusti. Tarkoitushan on lisätä tuotteen myyntiä eikä saada arvosanaa äidinkielenopettajalta. Jos virheet saavat ihmiset kiinnittämään mainokseen huomiota ja vielä levittämään tietoa siitä, niin mainoksen tarkoitus toteutuu.
Sen sijaan kyseisen mainoksen
http://pelitjavehkeet.fi/tyylikerho
se virhe taitaa olla tahaton, että lainauksen tai lainauksena esitetyn ympärillä on englannin eikä suomen kielen mukaiset lainausmerkit. Siihenhän ei tarvita muuta kuin tekstin kirjoittaminen Wordilla, jossa kieliasetus on englannin mukainen. Tosin visuaalisen viestinnän ammattilainen ehkä tekee saman virheen paljon kalliimmalla ohjelmalla. - Jos käytät ilmausta ”tehdä eroa – – termeistä”, sopiikohan sinun heittää ensimmäinen kivi kielivirheen tehnyttä kohti?
- Kysymykseen "Mikä tässä koodissa mättää?" rehellinen oikea vastaus on "suunnilleen kaikki". Turha list-style-type-asetus, Verdana, pikselimääräinen fonttikoko, suhteettoman iso rivinkorkeus, linkkien lihavointi jne.
Jos nyt kuitenkin keskitytään siihen, mitä tässä luullaan varsinaiseksi ongelmaksi, niin syynä on, että :active ei tarkoita alkuunkaan sitä, mitä oletetaan. Tässä oikea määrittely:
http://www.w3.org/TR/CSS2/selector.html#dynamic-pseudo-classes
Se siis ei tarkoita ”nykyistä sivua”. Mitään sellaista käsitettä ei edes ole CSS:ssä.
Kyseinen ongelma katoaa (logiikan pöllähdyksessä, in a puff of logic), kun sivut tuotetaan niin, että mikään sivu ei sisällä linkkiä itseensä. Sellaiset linkithän ovat paitsi turhia myös haitallisia käytettävyyden kannalta. - Voidaan myös perustellusti kysyä, oliko Suomi tosiasiallisesti itsenäinen aikana, jolloin maassa oli venäläistä sotaväkeä eikä omaa, tai oliko se itsenäinen Saksan kanssa vuonna 1918 tehdyn sopimuksen jälkeen ja ennen Saksan luhistumista – sopimus alisti Suomen Saksan protektoraatiksi.
Missään tapauksessa 6.12.1917 ei ollut ratkaiseva., koska silloin eduskunta vain ilmoitti hyväksyvänsä senaatin toimet, jotka tähtäsivät itsenäistymiseen, erityisesti 4.12. annetun julistuksen, jota jälkiviisaasti kutsutaan ”itsenäisyysjulistiuseksi”. - Ranskan e-kirjain ei koskaan äänny kuten suomen ö eikä sinnepäinkään. Sen sijaan eu-yhdistelmä ääntyy niin. Vieraiden kielten neutraalivokaalin ääntäminen ö:nä, öbaut-tyyliin, on ihan suomalaista sekoilua. (Suomen ö on labiaalinen etuvokaali eli niin kaukana neutraalivokaalista kuin olla voi.)
Väite, jonka mukaan ”Aksentiton aakkonen e – – ei koskaan äänny [é]”, jonka kummallisella merkinnällä selvästi tarkoitetaan äännettä [e], on sekin puppua. Vastaesimerkiksi riittäköön nyt artikkeli ”les”. - Uvulaarisista frikatiiveista on kyllä turha tässä puhua, koska ei ääntämys muutenkaan noudata ranskaa kuin viitteellisestä. Sitä paitsi r:n ääntämys ranskan eri muodoissa muodoissa vaihtelee suuresti. Suomen kieltä puhuttaessa olisi melko luonnotonta, pelleilyltä kuulostavaa lausua ranskalaisissakaan nimissä muunlaista r-äännettä kuin suomalainen r.
Ranskassa ei sanapainoa, vaan muutamasta sanasta koostuvan puhejakson viimeinen tavu on painollinen, ja sen vokaalia voidaan luonnehtia puolipitkäksi, jos kyseessä on avotavu. Jos sana lausutaan erikseen, omana puhejaksonaan, paino asettuu siis sanan lopputavulle, ja tästä on syntynyt yleinen väärinkäsitys ranskan sanapainosta.
Suomen kielessä noudatettava ranskan sanojen ääntämys on suuressa määrin konventionaalista. Sananloppuinen vokaali tulkitaan pitkäksi, mikä on suomalaisten tavallinen tapa jäljitellä vieraiden kielten sanapainoa. Tästä siis johtuu ääntämys [riberii]. Sitä voidaan pitää norminmukaisena.
Ranskalaisten nimien ääntämyksestä on hyvä kooste
http://www.mlang.name/francais.html
(jonka varsinainen tarkoitu on opastaa oikeaan taivutukseen, mutta siinä sivussa tulee ääntämystäkin kuvattua aika lailla).
Käytännössä ääntämys ja etenkin päätteiden merkitseminen kirjoituksessa saattavat lipsua. Esimerkiksi Ranskan edellisen presidentin Sarkozyn nimi pitäisi lausua [sarkozii] ja taivuttaa Sarkozyta (partitiivi) ja Sarkozyhin (illatiivi), mutta käytännössä se taidetaan lausua [sarkosi] tai ainakin kirjoituksessa taivuttaa ikään kuin lausuttaisiin niin ("Sarkozya", "Sarkozyyn"). - Ei tullut mieleesi aloittaa uutta keskustelua uudella otsikolla, jolloin jo otsikosta näkisi, mitä asiasi koskee? Kommentoiminen seitsemän vuotta vanhaan ketjuun on tahattoman koomista.
- Vessanseinässä on taas mitä sattuu ja vähän sinne päin.
Kyse ei ole kerrannaisyksiköistä, vaan yksiköiden kerrannaisista. Esimerkiksi pituudella on SI-järejstelmässä vain yksi yksikkö, metri, ja massalla yksi yksikkö, kilogramma. - Ihmiset ovat joskus kovin vanhoillisia, mutta meteorologien vanhoillisuus on sikäli outoa, että oikeamman kerrannaisen kilopascalin käyttö johtaisi käytännöllisempiin lukuarvoihin. On hassua, että sääkartassa on isobaarit 1020 hPa, 1030 hPa, 1040 hPa, kun voisi olla kätevämmin 102 kPa, 103 kPa, 104 kPa.
- Hyvään esitystapaan kuuluu esittää asia niin, että viesti on täysin ymmärrettävissä katsomatta sen otsikkoa. Sinun olisi siis pitänyt kysyä esimerkiksi, miksi kutsutaan sanoissa ”tekemäti” ja ”näkemäti” esiintyvää päätettä ”-ti”. Näin olisi poistunut houkutus kökkökielisen lyhenteen ”ko.” käyttöön.
Vastaus on, että pääte ”-ti” selitetään milloin adverbinjohtimeksi, jolle ei ole erityistä nimeä (voi sanoa esimerkiksi ”-ti-johdin” tai ”ti-pääte”), milloin taas abessiivin päätteen (yleiskielen ”-tta”, ”-ttä”) murremuodoksi. Jälkimmäinen on luonnollisempi tulkinta, koska murteissa, joissa pääte esiintyy, se toimii säännöllisenä abessiivin päätteenä. Yleiskielessä tämä pääte esiintyy muutamissa sanoissa, kuten ”ääneti” (= äänettä).
Vanhaa keskustelua aiheesta (sisältää viittauksia eri kuvauksiin):
https://groups.google.com/forum/#!msg/sfnet.keskustelu.kieli/2qeQn6AupXs/KRnwg0nM9OEJ - Kun viitataan teokseen, oikea kirjoitusasu on se, jota teoksesta on käytetty, kun se on julkaistu. Ranskalainen elokuva ”Les neiges du Kilimandjaro” on esitetty Suomessa nimellä ”Kilimanjaron lumet”, ks.
http://finnish.imdb.com/title/tt1852006/
http://www.elonet.fi/title/ekwjlv/
Vastaavasti kirjaan, johon elokuva (jotenkin) perustuu, on syytä viitata suomennoksen nimellä, vaikka siinä onkin käytetty eri kirjoutusasua: ”Kilmandšaron lumet”.
Tietysti voidaan arvioida ja arvostellakin sitä, miten julkaistaessa käytetty nimi on valittu. Aivan kuten voidaan arvioida esimerkiksi yritysten ja tuotteiden nimiä. Mutta esimerkiksi elokuvaa esitettäessä ja siihen viitattaessa on syytä käyttää sille annettua nimeä, kuten me (asiatekstissä ainakin) käytämme yritysten ja tuotteiden nimiä rupeamatta niitä parantelemaan.
Sitä paitsi asua ”Kilimanjaro” on perusteltua pitää oikeana, koska se on Itä-Afrikassa laajasti yhteisenä kielenä käytetyn suahilin (swahilin) mukainen muoto. Suahilia kirjoitetaan (nykyisin) latinalaisilla kirjaimilla, joten mitään translitterointia ei tarvita. Nykyisin pyritään yleensä käyttämään alkuperäistä kirjoitusasua, ellei kyse ole selvästi vakiintuneesta sovinnaisnimestä. Asua ”Kilimandžaro” ei oikein voi pitää sellaisena, eikä se ole kovin looginenkaan: se ei vastaa suomessa tavallista ääntämystä (joka on hienoimmillaankin lähinnä ”Kilimandšaaro”), ei myöskään suahilin ääntämystä (jossa j ääntyy lähinnä liudentuneena d:nä, suomalaisen korvissa dj:n tapaisena, ja a on pitkä ja painollinen). - Eri nimimerkeillä esittämäsi soopa ei muutu toistamisesta miksikään. Sen älyttömyys selviää jo vilkaisusta klassillisen kreikan sanakirjaan:
http://www.perseus.tufts.edu/hopper/text?doc=Perseus:text:1999.04.0057:entry=a)rxite/ktwn
Sana arkhitéktōn tunnetaan siis jo antiikin Kreikan teksteistä (Herodotos, Aristoteles ym.) merkityksessä 'rakennustöiden johtaja'. Haluatko ehkä väittää, että 400-luvulla eKr. (jolloin Rooma oli pieni paikallisvaltio) elänyt Herodotos tai joku ennen häntä ennen elänyt olisi keksinyt lainata sanan latinasta (josta tosin ei tunneta sepittämääsi sanaa)? Ja että lainautumisen tulos ihmeellisesti muistuttaisi sitä, mitä saadaan yhdistämällä kaksi kreikan sanaa? Tuskin edes Wettenhovi-Aspa olisi kehdannut syöttää mitään niin paksua.