yucca42

Vapaa kuvaus

Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

11

Kommenttia

2810

  1. Tekemällä sivunumeroinnin alatunnisteeseen.

    Tosin standardin (SFS 2487) mukaan sivunumerointi kuuluu nimenomaan ylätunnisteeseen.

    Jos tarkoitit, että ei saa olla ylätunnisteessa eikä alatunnisteessa, niin sitten asia on tehty vaikeaksi. Kenttäkoodeilla saa kyllä aikaan sivunumerotiedon myös sivun varsinaiseen sisältöön, mutta se on sitten siinä kohdassa, mihin se on lisätty, eikä muualla eli ei toistu eri sivuilla. Jos halutaan tiedon automaattinen toistuminen joka sivulla, niin sitä varten on juuri ylä- ja alatunniste.

    Ehkä toistumisen saisi rakennettua jotenkin makrolla (ja tekstivesileimalla?), mutta tuntuu turhalta puuhastelulta, kun ylä- ja alatunniste on keksitty.
  2. Ihan hyviä kysymyksiä. Kummastakin voisi kirjoittaa kirjan. No HTML5:stä olenkin jo kirjoittanut: http://www.docendo.fi/tuote/951-0-38137-3

    Täällä Suomi24:ssä tekstin maksimimäärä on 5 000 merkkiä, eikä tänne ehkä muutenkaan kannata kirjoittaa kovin laajaa vastausta. Lyhyt vastaus taas on joko väärä tai ylimalkainen. Tässä se ylimalkainen vastaus:

    Riippuu ihan siitä, mitä piirteitä käytät. Sekä HTML5 että CSS3 sisältää sekä piirteitä, jotka toimivat kuin junan vessa kaikissa selaimissa, että piirteitä, joita yhteenkään selaimeen ei ole toteutettu alkuunkaan. Lisäksi kumpikin on luonnosasteella ja pysyy luonnoksena, joka voi muuttua milloin tahansa, todennäköisesti vuosia – eikä ainakaan CSS3 varsinaisesti valmistu koskaan, koska CSS3 on vain kattonimitys kaikelle, mitä CSS:ssä on CSS 2.1:n lisäksi.

    Melko hyvä yleiskatsaus on http://caniuse.com
  3. Viimeisen rivin pitää olla

    t = -ln(0,0324) ≈ 3,4296

    (koska jälkimmäinen yhtäläisyys on vain likiarvoinen).

    Tämän(kin) olisi nähnyt saman tien WolframAlphalla, kunhan huomaa käyttää englannin mukaisesti desimaalipistettä eikä -pilkkua:
    http://www.wolframalpha.com/input/?i=0.18=SQRT(EXP(-t))

    Ja tuossa tulevat bonuksena myös kompleksiset ratkaisut.
  4. Yhteenlaskun määritelmä riippuu ihan siitä, miten yhteenlasku määritellään. Merkillä ”+” voidaan tarkoittaa eri asioita. Yleensä on kuitenkin tapana – ja järkevää –, että plusmerkkiä käytetään vain kommutatiivisille laskutoimituksille.

    Aksiomatiikasta riippuu, voidaanko kommutatiivisuus johtaa aksioomista ja miten vai onko se osa aksioomia. Jos luonnolliset luvut määritellään Peanon aksioomilla, kommutatiivisuus voidaan johtaa aika helposti.
  5. Google-kääntäjä suomentaa sen ”olemisen keveys” ja taitaa sattumalta osua suunnilleen oikeaan kuin sokea kana jyvään. Toki akkusatiivin takia sopivampi käännösvastine olisi ”olemisen keveyden”, ja toki ”ens” tarkoittaa pikemminkin esinettä tai asiaa tai oliota kuin olemista.

    Tuo moderni fraasi on ilmeisesti haluttu latinantaa, mutta ei ihan ole osattu. Ei mitenkään harvinaista.

    Sana ”ens” on alkuperältään lähinnä kreikan usía-sanan vastineeksi sepitetty, ja siten olemisen merkitys (jota esiintyy keskiajan filosofiassa) ei ole kovin kaukaa haettu:

    ”ens , entis, n. sum,
    I. a thing; formed, like essentia, after the Gr. οὐσία, by Flavius (or Fabianus), acc. to Quint. 8, 3, 33 Spald. N. cr., but first used by Caesar, acc. to Prisc. 18, 8, 75: entia (= τὰὄντα), Quint. 2, 14, 2.”

    http://www.perseus.tufts.edu/hopper/text?doc=Perseus:text:1999.04.0059:entry=ens
  6. ”Junior” tarkoittaa yksinkertaisesti ’nuorempi’, ei suinkaan ’nuorin’. Mitään loogista estettä ei ole sille, että sitä käytetään pelkän sukunimen yhteydessä. Jo antiikin aikana erotettiin esimerkiksi Cato senior ja Cato junior, koska oli kaksi hyvin tunnettua henkilöä, joihin yleisesti viitattiin nimellä Cato, vaikka Cato-nimisiä toki oli monia muitakin (ja ”Cato” oli periaatteessa vain lisänimi, cognomen, etunimen ja sukunimen jäljessä).

    Kyseisestä jalkapalloilijasta käytetään Suomessa yleisesti nimiasua Alexei Eremenko (siis etunimessä x, ei ks). Tämä hiukan omituinen asu lienee se, jolla hänet on merkitty Suomen väestörekisteriin, joten omituisuus on virallistettu. Venäjänkielisen nimen oikea suomalainen siirtokirjoitusasu olisi Aleksei Jerjomenko (ja venäläinen ääntämys karkeasti kuvattuna ”aljikséi jirjóomjenka – tämä kuvastaa siirtokirjoituksen sovinnaista ja aika mielivaltaista luonnetta).
  7. Matematiikassa voi ja usein pitääkin määritellä symboleita tarkoittamaan uusia asioita, mutta tämä on aivan eri asia kuin yleisesti määriteltyjen symbolien käyttö yleisistä määritelmistä poikkeavasti. Voisihan artikkelin alussa vaikka kirjoittaa, että tässä artikkelissa numero 4 tarkoittaa yhteenlaskun neutraalialkiota ja sin tarkoittaa kosinifunktiota, mutta siinä ei olisi mitään tolkkua.

    Symbolia ”±” käytetään korrektisti lähinnä juuri kaavoissa, jotka ilmoittavat esimerkiksi yhtälön kaksi ratkaisua, joista toinen saadaan plusmerkillä ja toinen miinusmerkillä.

    Lukuväleille standardissa nykyisin suositeltu merkintä avoimelle välille on sellainen kuin (x − y, x + y). Hakasulkeiden hassunpuoleinen käyttö on edelleen sallittu mutta ei ensisijainen vaihtoehto. Mutta taisit itse asiassa tarkoittaa suljettua väliä [x − y, x + y], sillä outoahan tässä olisi sulkea päätepisteet pois.

    Mutta ennen muuta merkinnän x ± y ongelma on, että virhearvioissa tavallisena merkintänä se ei tarkoita, että suureen arvo olisi välillä [x − y, x + y] vaan (ehkä havainnollisimmin sanottuna) että on tietyllä todennäköisyydellä tuolla välillä. Tämä taas poikkeaisi merkinnän käytöstä tekniikassa, jossa x ± y ilmoittaa toleranssit eli suureen pienimmän ja suurimman sallitun arvon.
  8. Vaikka yleisesti käytetään ±-merkkiä virhearvioissa, se on matemaattisesti virheellistä ja standardin (SFS-ISO 80000-1) vastaista. Ilmaus 10 ± 1 tarkoittaa täsmällisesti lukuja 9 ja 11, ei lukuväliä eikä varsinkaan mitään tarkkuusarviota.

    Mittaustulosten pyöristäminen on enemmänkin fysiikkaan kuin matematiikkaan kuuluva asia. Joka tapauksessa tulos tulisi ilmaista mieluiten niin, että lukuarvo on välillä 0,1:stä 1 000:een; yksikön etuliite tietysti valitaan tämän mukaisesti. Lukuarvot olisivat tällöin esimerkkitapauksessa 1,638 473 ja 0,142 857 2. Pyöristäminen riippuu tilanteesta ja mm. siitä, onko havainnollisuus tärkeämpää kuin esitystarkkuus; tässä vaihtoehdot lienevät lähinnä 1,64(14) ja 1,639(143). Suurempi esitystarkkuus olisi jo liioittelua.

    Virhearvio – kun kyseessä on arvioitu keskihajonta – merkitään sulkeisiin lukuna, jonka eteen ajatellaan ”0,” ja tarvittaessa nollia niin, että luvussa on desimaalipilkun oikealla puolella yhtä monta numeroa kuin ilmoitetussa arvossa.

    Näin siis yleisten kansainvälisten ja suomalaisten normien mukaan. Oppilaitoksissa saattaa valitettavasti olla omia ”standardejaan”, eri oppilaitoksissa erilaisia. Niihin ymmärrettävästikin joudutaan usein alistumaan opiskelun aikana.
  9. Ei tämä hirveän selittämätöntä ole. Suomen kielen h-kirjain tarkoittaa varsin erilaisia äänteitä sen mukaan, millaisessa äänneympäristössä se esiintyy. IPA-merkeillä ilmaistuna: h-kirjain ääntyy (eli /h/-foneemi toteutuu) [ɦ] vokaalien välissä, [ç] etuvokaalin ja konsonantin välissä, [x] takavokaalin ja konsonantin välissä ja [h] muissa tilanteissa (sanan alussa ja lopussa sekä vierassanoissa konsonantin ja vokaalin välissä). Näistä esiintyy venäjässä vain [x], jota venäjässä merkitään х-kirjaimella.

    Näin ollen sellainen siirtokirjoitus kuin Lahti → Лахти on h:n osalta luonnollinen. Mutta muissa asemissa joudutaan ongelmiin. Aiemmin mainittu suomalainen vuoden 1977 ehdotus tai suositus ratkaisee ongelman kaavamaisesti: käytetään aina х-kirjainta. Samaa menettelyä käytetään usein Venäjällä. Äänteellisesti tämä kuitenkin tuntuu usein oudolta. Esimerkiksi sananalkuinen suomen [h] on varsin kaukana äänteestä [x], onhan [h] heikosti ääntyvä. Niinpä se usein on venäjässä korvattu г-kirjaimella. Tähän vaikuttaa seki, että monissa venäjän muodoissa г-kirjain ääntyy [h] – ainakin Brežnev käytti sellaista ääntämystä julkisissa puheissaankin.

    Vaihtelu Хельсинки ∼ Гельсингфoрс on lähinnä historiallinen. Venäjässä käytettiin vanhastaan ruotsinkieliseen nimeen perustuvaa asua, koska Helsinki oli Ruotsiin kuuluva kaupunki, maan ainoa virallinen kieli oli ruotsi ja myös Helsingin johtavat kerrokset olivat ruotsinkielisiä. Ruotsin luovutettua maan itäisimmän osan Venäjälle, joka erinäisten vaiheiden jälkeen muodosti siitä ”Suomen suuriruhtinaskunnan”, eivät kieliolot muuttuneet paljoakaan ennen kuin 1800-luvun jälkipuoliskolla, jolloin suomen merkitys kasvoi ja suomi pääsi ruotsin ja venäjän rinnalle suuriruhtinaskunnan kielenä.

    Ruotsinkieliseen nimeen perustuva asu on siis vanhaa perua ja muodostettu aikana, jolloin kirjoitusasussa yritettiin noudattaa ääntämystä. Kun se sitten alkoi korvautua suomenkieliseen nimeen perustuvalla asulla, oli ruvettu enemmän noudattamaan kaavamaisempaa, kirjoitusasuun perustuvaa järjestelmää. Kirjoitusasua Гельсинки kyllä käytetään jonkin verran (mutta suuri osa sillä saatavista Google-osumista on ukrainalaisilta eikä venäläisiltä sivuilta).

    Samantapainen tapaus on Ханко ∼ Гангут, joista edellinen perustuu suomenkieliseen nimeen Hanko ja toinen, vanhempi, ruotsinkieliseen nimeen Hangö udd.
  10. ”Gaussaaminen” tarkoittaa sovittamista normaalijakaumaan eli Gaußin jakauman mukaiseksi. Esimerkiksi niin, että kun tenttisuorituksen on arvosteltu jonkin pisteasteikon mukaan, pisteet muunnetaan arvosanoiksi sillä tavoin, että arvosanojen jakauma vastaa normaalijakaumaa. Tästä tietysti seuraa esimerkiksi se, että jos tentissä on vain erittäin hyvin osaavia oppilaita, heistä kuitenkin jotkut saavat huonoimman arvosanan.

    Olen kuullut sanaa käytettävän ainakin jo parikymmentä vuotta sitten, kun eräs sukulainen kritisoi koetulosten gaussaamista. Hänen mielestään sellainen oli järjetöntä esimerkiksi koululuokassa, jossa yleinen taso ja osaamisen todellinen jakauma voi paljonkin poiketa ”normaalista”. Sana on edelleen käytössä, vaikka varmaankin yleisempänä puheessa kuin kirjoituksessa. Esimerkiksi keskustelussa http://www.pakkotoisto.com/yleinen-keskustelu/111137-ulkomaille-vai-suomeen-yliopistoon-2/ on kirjoitettu: ”Peruskursseista ainoat, joita ei Gaussata on ns. honors kurssit” (aika monta kirjoitusvirhettä saatu lyhyeen tekstiin mahtumaan!).

    Sana sopii esimerkiksi erisnimen muuttumisesta johdoksessa, koska erisnimen oikea kirjoitusasu on Gauß, vaikka se onkin suomen kielessä vielä harvinainen. Itse asiassa minäkin päädyin lopulta käyttämään asua Gauss, toki selityksen kera, uusimmassa kirjassani http://www.e-painos.fi/kirjat/jukka-k-korpela-matemaattisten-merkintojen-kirjoittaminen/ vaikka mm. toisen yleisen väärän kirjoitusasun Tšebyšev sijasta kyllä käytän oikeaa asua Tšebyšov. Alkoi vain tuntua, että liian monesta matemaattisesta lukijasta oikea asu näyttäisi virheeltä. (Suomen kielen nykyisten normien mukaan vieraissa nimissä säilytetään niihin kuuluvat tarkkeet ja myös vieraat kirjaimet, kuten ı, þ ja ß.)
  11. Kysymys ei koskenut sanaa ”marx” (jota ei ole olemassa – on kyllä erisnimi ”Marx”) vaan sanaa ”marxilainen”. Siinä ei tietenkään ole tavua ”marx”, vaan sanan tavut ovat ”mark”, ”si”, ”lai” ja ”nen”. Kun ensimmäisen tavun loppuäänne ja seuraavan sanan alkuäännellä kirjoitetaan yhdellä kirjaimella ”x”, ei sanaa voi kirjoituksessa lainkaan jakaa näiden tavujen välistä.

    Sana ”marxilainen” tavutetaan siis kirjoituksessa ”marxi-lai-nen”.
  12. Ei sanassa ”parhain” ole kaksoissuperlatiivia, pikemminkin siinä on suomen kielen normaali superlatiivi, vastakohtana sanalle ”paras”, joka on ikivanha epäsäännöllinen superlatiivi – syntynyt mahdollisesti aikana, jolloin kielessä ei vielä ollut yleistä superlatiivia, vaan tämä merkitykseltään superlatiivinen yksittäinen sana oli muodostettu -s-johtimella vartalosta ”para” ’hyvä’.

    Tietenkään ”parhain” ei sekään ole säännöllinen (säännöllinen johdos para-vartaloista olisi ”parin”), mutta siinä siis kuitenkin on superlatiivin pääte -in.
  13. Ei ole niin. Ei ole mitään syytä karttaa sanaa ”parhain”. Nykysuomen sanakirjakin mainitsee sen ilman tyylilajihuomautusta. (Uudemmista sanakirjoista tyylilajihuomautukset ylipäänsä puuttuvat, joten niistä ei ole apua.)

    Tämä olettaen, että tarkoitetaan hyvä-sanan superlatiivina käytettävää paras-sanan rinnakkaismuotoa. Adverbina, merkityksessä ’parhaiten’, ”parhain” on kyllä vanhahtava, ehkä jopa vanhentunut.
  14. Millaisessa kontekstissa esiintyy? Saisiko ihan lauseen tai jopa kappaleen? Kenties ihan lähdetiedon?

    Todennäköisimmmältä vaikuttaa, että kyseessä on kopiointi- tai lukuvirhe. Esimerkiksi fraktuuraan tottumaton voi lukea fraaktuura-f:n k:ksi.
  15. Mikähän on se sääntö (normi), jonka mukaan asu on virheellinen?

    Venäjän kielessä kirjoitetaan vieraat nimet kyrillisin kirjaimin lähinnä sen mukaan, millaiseksi venäläinen kokee nimen äänneasun. Käytännössä latinalainen kirjoitusasukin vaikuttaa asiaan jonkin verran.

    Asiasta ei ole normia. Tosin suomen kielen lautakunta käsitteli asiaa kantaa vuonna 1977 ja päätti ”alustavasti” suosittaa erästä kaavaa. Kaava on erittäin mutkikas, ja hyvin harva taitaa sitä tuntea, vielä harvempi noudattaa. Lisäksi miten venäjän kirjoittaminen olisi suomen kielen lautakunnan asia? Eivät Venäjän kielenhuolto-organisaatiotkaan tule sanomaan suomalaisille, miten venäläiset nimet pitäisi kirjoittaa suomessa.

    Mutta joka tapauksessa tuossa norminomaisen valmisteen aihiossa annetaan ohje, jonka mukaan äy ”transkriboidaan” sanan sisällä яу (sanan alussa эу).

    Lisätietoja: http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/iso9.html8#suomesta
  16. Voisit kai kysyä nimimerkiltä itseltään, mitä hän sanalla tarkoittaa. Mahdollisesti hän on sekoittanut paukka-sanan esimerkiksi patukka-sanaan. Tai sitten hän käyttää sitä jossain murre- tai slangimerkityksessä.

    Suomen yleiskielessä sanan ”paukka” merkitys yleisesti on ’kipinä, säen, poukka’. Ja ”poukka” tarkoittaa ’palavasta puusta sinkoava kipinä’. Lähde: Nykysuomen sanakirja.
  17. Suomen kielessäkin oli aiemmin käytössä tapa, jonka mukaan mykkään e:hen loppuviin sanoihin kirjoitettiin heittomerkki ja sidevokaali i, esimerkiksi Loire’in. Nykyisin sellainen *ei* ole sääntöjen mukaista, olipa kyse ranskan- tai muunkielisestä sanasta.

    *Pääte* kirjoitetaan ääntämyksen mukaisesti, mutta mykkää e:tä käsitellään kirjoituksessa sidevokaalina, koska se nyt vain on havaittu käytännöllisemmäksi. Ääntämyksessä sallitaan vaihtelu: ”Loiren” voi ääntyä [luaarin] tai [luaaren].

    Viron kielessä tilanne on mm. sikäli toinen, että virossa pelkkä sidevokaali i voi käytännössä toimia sijapäätteenä, koska genetiivin loppu-n on kulunut pois.

    Versailles on sitten ihan oma juttunsa. Kielitoimisto nykyisin pitää sanaa konsonanttiloppuisena, [versaj], jolloin taivutetaan Versaillesin, Versaillesia, Versaillesiin jne. Tämä vaikuttaa jokseenkin teennäiseltä ja johtaa käytännössä yleensä kirjoitusasun ja äänneasun eroamiseen toisistaan: kirjoitetaan ”Versaillesiin” mutta lausutaan [versaihin].
  18. Koska uutistoimittajat ovat enimmäkseen fiksuja ja ymmärtävät, joko intuitiivisesti tai koulutuksen kautta, että vieraat nimet aina enemmän tai vähemmän mukautuvat suomen ääntämisjärjestelmään. Näin on kaikissa kielissä.

    Et sinäkään todellisuudessa lausu suomea puhuessasi esimerkiksi Apple-nimeä englannin mukaisesti: p:si on pehmeämpi, l:si toisensävyinen jne. Useimmat suomalaiset eivät hallitse tällaisia asioita edes englantia puhuessaan. Suomea puhuessaan niitä ei tarvitsekaan hallita.

    Jos sinusta tuntuu, että ”kaikki muut vierasperäiset (useimmiten englanninkieliset) sanat pyritään ääntämään oikein”, syynä on varmaankin vain se, että et tunnista niitä tapoja, joilla vieraat sanat mukautuvat suomeen. Ja todennäköisesti valtaosa esimerkiksi puolan-, arabian- ja kiinankielisistä nimistä muuttuisi sinulle tunnistamattomiksi, jos uutistenlukija lausuisi ne todella alkukielen mukaisesti.

    Jos sinusta esimerkiksi Microsoft-nimen lausuminen ”maikrosoft” on englannin mukaista, niin kuuntelepa ääntämyksiä: http://fi.forvo.com/word/microsoft/
    (Kiinnitä huomiota etenkin painoihin, o:lla merkittyjen vokaalien erilaisiin kvaliteetteihin ja r:llä merkittyyn konsonanttiin, joka on tässä asemassa englannin useimmissa muodoissa approksimantti, ei täryäänne eli tremulantti kuten suomessa.)
  19. Jos tuollaiset ovat lopunajan merkkejä, niin lopunaikaa on kestänyt jo jonkin aikaa. Esimerkiksi Nykysuomen sanakirja, joka kuvaa lähinnä 1930-luvun kieltä, kuvaa kiiman tavalla, joka ei rajoitu naaraisiin. Se mainitsee sulkeissa ”kotieläimistä: naaraan”, ja tämähän osoittaa, että muutoin kyse voi olla myös uroksen (koiraan) käyttäytymisestä.

    Eläintieteellinen kiiman käsite on sitten eri juttu, ja siinä merkityksessä kiima on nisäkäsnaaraiden (ei ihmisen) ajoittainen, hormoniperustainen käyttäytymisen muoto, jolla on selvät ulkonaiset ilmenemismuodot (selvät ainakin lajin uroksille).

    Sukukielten vastineiden perusteella arvioiden on mahdollista, että ”kiima” on alkujaan viitannut lintujen soitimeen (ja siinä varmaankin näkyvämpään osaan eli koiraan käyttäytymiseen) ja vasta myöhemmin siirtynyt viittaamaan myös nisäkkäiden parittelukäyttäytymiseen (jota ihminen rupesi todennäköisesti havainnoimaan merkittävästi vasta ruvettuaan pitämään kotieläimiä).

    Lehti olisi muuten saanut vaikuttavamman jutun aikaan käyttämällä kansanomaisempaa sanna ”hirvisonni” kuin kliinistä uros-alkuliitettä. Ja ”puski” olisi ollut komeampi kuin sievistelevä ”tuikkasi”. ☺
  20. Onko iltapäivälehtien jutuissa yleensä järkeä? Tämä sentään oli vain epäselvä ja viitteellinen, ei keksitty hömppäjuttu hömppäaiheesta. Ja juttu
    http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288500752407.html
    sentään viittaa The Guardianin artikkeliin, jossa sisältöä selitetään:
    http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/asia/japan/9552155/Worlds-most-complex-mathematical-theory-cracked.html
    ja vieläpä tutkijan sivustoon
    http://www.kurims.kyoto-u.ac.jp/~motizuki/papers-english.html
    jossa varmaan sisältö on tiukkaa asiaa, mutta animoidut giffit ja hento vaaleanharmaa teksti vaaleanharmaalla kuviopohjalla tuovat mieleen 1990-luvun keskivaiheen nettisivut.
    21. 32 / 141
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt