Veronika West sai 13.7.2021 sanoman presidentti Trumpista rauhanhäiritsijänä (trouble maker), joka häiritsee Jumalaa vastustavien rauhaa terävillä kannanotoillaan. West sanoo, että Jumala nostaa tällaisia pelottomia tai…
Sana 32 Nicht abstellen Sain tänään Jumalalta kaksi saksankielistä sanaa eli ”Nicht abstellen”, suomeksi ”Ei laskea kädestään”. Minulle sanat puhuvat kestävyyden merkityksestä, että meidän ei tule luovuttaa eikä keskeyt…
Munkki Paisios sai v. 1990 profetian tulevasta rokotteesta, jolla merkitään ihmisiä ja totutetaan heidät hyväksymään sen, että perusoikeuksia rajoitetaan ja palveluita evätään, mikä on esiharjoitusta lopulliselle Ilmest…
Jussi Halla-ahon luopuminen voi johtaa jo vuosia sitten profetoituun PS:n hajoamiseen ja uuden oikeistopuolueen nousuun.
Sisaren 13.6.2021 näkemä näky myrskyssä olevasta lentokoneesta Olin tänään 13.06.2021 menossa päiväunille, kun eteeni nousi näky. Siinä oli taivaalla matkustajakone, joka alkoi heittelehtiä suuntaan ja toiseen ikään kui…
Lassi Koskelan uni markan paluusta Näin unessa noin 10 cm leveän ja noin 30 cm korkean läpi näkyvän sylinterin, jossa oli vettä vähän yli puolen välin. Markka kellui veden päällä, joka nousi ja laski sylinterissä. Sylin…
Tiina Parkkilan 4.6.2021 saama profetia tulevasta nälänhädästä Kuulkaa lapseni, rakkaat lapseni, mitä Minä teille sanon. Laskettiin näky pitkästä kanavasta, jossa on kirkas vesi ja pinnalla kelluu keltaisia oljenkorsia.…
Jouko Pihon 2.6.2021 näkemä uni tulevasta herätyksestä Näin 2.6.2021 unen, jossa eteeni tuli Israel Leväsen kirjoittamat sanat: ”Herätys tulee.” Sitten näin tietokoneen näppäimistössä noin 10 alhaalla olevaa kirjainta, …
Avoin tilintekoni Trumpista ja presidentinvaalista Olen ollut Trumpin suhteen viime aikoina hiljaa, koska olen odottanut asioita tapahtuvaksi USAssa, jonka jälkeen vasta kirjoittaisin jotakin. Nyt on kuitenkin tullut se…
Anne Marian v. 2001 näkemä uni seurakunnan seulonnasta Eräänä yönä tapahtui erikoinen asia. Koin, että Herra puhui sekä valveilla että unessa samasta asiasta. En tiedä, tarkoittiko tämä jotakin erityistä uskovien ryhmää…
Esko Someron 3.5.2021 näkemä uni ihmisten esteistä Jumalan seuraamiseen Oli iso puinen risti, jonka ympärillä ja lähistöllä pyöri ja touhusi ihmisiä. Ymmärsin että he olivat uskovia. Heitä oli pieni joukko, yhdellä oli …
Jouko Pihon 23.5.2021 näkemä uni Kekkosesta ja Pompidousta Näin tänään 23.5.2021 unta ranskalaisesta puutarhasta, jonka käytävällä käveli kaksi valtiomiestä, Suomen presidentti Urho Kekkonen ja Ranskan presidentti Georg…
Annen 29.3.2020 näkemä uni lyhyestä sodasta Näin 29.3.2020 unen, jossa soitin puhelun eräälle henkilölle ja aloin profetoida puhelimessa, että syksyllä kesän jälkeen (en tiedä minkä vuoden syksyllä), kun koronakriisi on…
Thomas Hornin näky maahan iskeytyvästä asteroidista Thomas Horn näki näyn, että taivaalta tulee putoamaan suuri asteroidi Tyyneen mereen 13.4.2029. Ilmestyskirja puhuu samasta asiasta luvun 8 jakeissa 10-11, jossa puhut…
Jouko Pihon 13.5.2021 näkemä uni ison huoneen puhdistuksesta Näin 13.5.2021 unta, että olin yksin isossa huoneessa, eräänlaisessa salissa, ja lakaisin huonetta puhtaaksi. Kun olin tehnyt aikani työtä, huomasin, että sal…
Alpo Laitisen 9.5.2021 näkemä näky eduskuntatalosta, jonka Jumalan kirkkaus täyttää Olin 8.5.2021 rukoilemassa kahden uskonveljen kanssa Suomen puolesta eduskuntatalon edessä. Rukoilimme ennen kaikkea sitä, että EU:n ve…
Naisen uni Suomen kartasta Eräs nainen näki yöllä unta Suomen kartasta, mutta unohti unen. Aamiaispöydässä hän leikkasi juustoa tyttärelleen ja antoi sen tytölle, joka sanoi äidilleen: ”Nyt sinä leikkasit minulle Suomen…
Lassi Koskelan syksyllä 1985 näkemä näky teltoista ja Venäjän härästä Makailin siinä seitsemän maissa aamulla vatsallani valvetilassa, kun aloin yhtäkkiä nähdä näkyä ja sanoin itsekseni: ”Jumalan kosketus, Jumalan koske…
Suur-Suomea suunniteltiin v. 1941 - mutta vielä se toteutuu Kun Suur-Suomen tavoittelu ei onnistunut 1920-luvun alun heimosodissa, suurta Suomea yritettiin luoda uudelleen Jatkosodan aikana v. 1941. Asiasta kertoo eritt…
Helenan näky Suomesta kalterien takana Näin näyn, jossa Suomen lippu oli salossa, mutta sen vieressä olevat puun oksat peittivät lippumme sen näköisesti kuin ne olisivat muodostaneet kalterit lippumme eteen. Tämä on hyv…