Maritan 6.10.2021 näkemä näky rutosta Suomessa 6.10.2021 illalla katsoessani TV7:n rukousohjelmaa näin sieluni silmin näyn Suomi-neidosta. Jokaisesta kohdasta hänessä tippui rajun ruton aiheuttamaa eritettä. Pään alueel…
Lopunajan herätyksen raamatullinen perusta Kaikki uskovatkaan eivät usko, että mitään lopunajan hengellistä herätystä olisi tulossa. Monien meidän aikamme profetioiden lisäksi herätyksen odotuksella on selvä raamatullin…
Suomen tuleva kansallinen ja hengellinen herääminen tulevat käsi kädessä yhtä aikaa. Kansallista herätystä ei tule ilman hengellistä herätystä.
Ennen aamunkoittoa on kaikkein pimeintä. Niin nytkin, kun Suomi on synkässä pimeydessä, mutta pian Jumalan valo loistaa Pohjolassa.
Helenan 29.9.2021 näkemä uni pimeydestä Näin 29.9.2021 unen, jossa seisoin olohuoneemme ikkunan äärellä ja katsoin vasemmalle, jossa on länsi ja Keravan keskusta. Oli päivä, ja länsitaivaalta alkoi vyöryämään synkkiä pi…
Veli Herrassa näki 15.8.2018 kotikokouksessa ilmestyksen tiimalasista Nuori veli kertoi, että äskettäin vakava sairaus oli yllättänyt hänen ikäisensä ystävän. Tuossa hetkessä sain ilmestyksen, jossa minulle näytettiin t…
Res. majuri Raimo Hynysen pohdintoja profetioiden pohjalta Vuoden 2008 unen näkemisen jälkeen ihmettelin, miksi Pekingin ja Washingtonin välit olivat kireät. Varsinkin suomalaisena olisi luullut, että unessa Moskovan ja…
Sain tänään 26.9.2021 sanan Herralta: ”Muut voivat paeta maasta, mutta et sinä, koska sinulla on tehtävä Suomessa.”
Olen profeetta – enkä ole profeetta Otsikko saattaa nyrjäyttää joidenkin aivot vinksalleen, mutta totta se on. Selitystähän moinen paradoksaalinen väite vaatii. Kyse on siitä, että olen tuntenut profeetallista kutsumust…
”Ihmettelijän” 29.12.2020 näkemät unet venäläisistä ottamassa asevoimin suomalaisen voimalaitoksen haltuunsa Olimme perheporukalla aurinkoisena kesäpäivänä (lehdet olivat jo puissa) jonkin mökin pihalla. Muutama ihminen…
Tehkäämme parannus pahoista teoistamme, sillä Jumalan valtakunta on tulossa maan päälle eikä siellä pahuutta siedetä!
Jumala ilmoittaa totuuksia vähitellen Jumalan ilmoituksissa ihmisille on se hankaluus, että jotkut pitävät jo saatua totuutta ainoana eivätkä he sen takia ota vastaan Jumalan uusia ilmoituksia. He eivät ymmärrä lainkaan…
Kirjoitustyylini Kirjoitan usein terävästi. Profeetta ei voi julistaa muulla tavoin. Minulle totuus on tärkeämpi asia kuin se, että joku voi loukkaantua totuudesta. Pahuuden kanssa ei voi saada aikaan mitään yhteisymmär…
Antikristus nousee Syyriasta Sain tänään 12.9.2021 seuraavan sanoman: ”Aamun koitosta (idästä) nousee hallitsija. Hänen nimensä on _ _ _ _ _ _ _ _ (En saa sanoa nimeä, mutta siinä on 8 kirjainta). Kyseessä on tuleva maa…
Ana Mendez Ferrell näki v. 2012 Ilmestyskirjan lukuun 9 liittyvän näyn syvyyden demoneista, jotka pistävät ihmisiin heitä vahingoittavaa ainetta (koronarokote), vaikka propaganda väittää sen olevan ihmisille hyväksi. He…
Jouko Pihon 10.9.2021 näkemä saunauni Näin viime yönä unta, että olin saunassa yhdessä muiden miesten kanssa. Olin se, joka heitti vettä kiukaalle. Kivasti kiuas sähisikin ja lämpöä riitti, mutta jonkin ajan kuluttua hu…
Näin unta Kekkosesta Näin viime yönä unta presidentti Urho Kekkosesta. Kekkonen oli jossain huoneessa tekemässä työtä pöydän ääressä, kun hän alkoi yhtäkkiä mennä aina vain alemmaksi. Lopulta Kekkonen oli aivan lattian …
Tuija Suistomaan 4.9.2021 näkemä uninäky luvuista 153 1 LÄHTÖKOHTA: Olen Jeesuksen oma. Olen myös raamatullisia vertauksia käyttäen aasi, joka puhuu tai kivi, joka huutaa. Minulle ei ole sellaista Raamatun tietämystä, e…
Jumala tulee asettamaan Suomessa ihmisten mielestä alhaisen henkilön korkeaan asemaan Dan. 4:14: "Korkein hallitsee ihmisten valtakuntia ja hän antaa kuninkuuden kenelle tahtoo ja voi nostaa valtaan alhaisimmankin ihmis…
Miksi en voi kuulua mihinkään? Olen yrittänyt olla mukana jäsenenä eri seurakunnissa ja poliittisissa puolueissa, mutta olen aina joutunut eri syistä niiden ulkopuolelle. Olen joko eronnut, kun minua on estetty toimimas…