- Tämä sama tehtävä on ollut tälläkin palstalla pari kertaa.
Muistan jostain 60-luvun kosteissa illanistujaisissa heitetystä "knopista", ei ratkennut silloin, mutta tietokoneet toi avun.
Yksinkertainen ohjelma 1 ms askelluksella antoi tuloksen 780 W, muutama vuosi myöhemmin, ilmeisesti tiheämmällä askelluksella oli jopa grafiikan (v/t) kera, saatu vastaukseksi 778 W.
Laskentakaavaa ei kai kukaan ole ratkaissut, ainakaan näin julkisesti, ja oletan että tuo omegafunktio ei taida johtaa edes täysin tarkkaan arvoon. - Tuo räkättäjä on keskenkasvuinen idiootti-trolli, anna sen olla.
- Juuri tuota hain.
Se oli ensimmäinen täytetty pullo, seuraavien tasaantunut paine on vielä suurempi, joten pullojen täyttö ei ole aivan niin yksinkertaista kuin fysiikan alkeissa opetetaan.
Numeroarvoista en sano mitään, laiskuuttani ja kyvyttömyyttäni (dementia ehkä) en enää jaksa pyöritellä lukuja, tarkoitus oli vain heittona soppaan. - En tiedä.
Avauksessa oletettiin lämpötilan pysyvän vakiona täytön ajan, joka edellyttäisi hyvin hidasta toimitusta lämpöjen tasaantumiseksi.
Kysyin käytännön tapahtumaa, jossa lämpötilat tasaantuvat ajan kanssa vasta täytön jälkeen. - Ja vielä, täyttö siis pullo kerrallaan, ei kaikkiin yhtä aikaa.
- Nyt kun asiantuntijoita on noin paljon, niin kysytään lähinnä todellisuutta vastaava tapahtuma.
Oletuksena isosta 85 L säiliöstä, jonka kaasun paine on 120 bar ja lämpötila 20 C, päästetään kaasua pienempiin 20 L säiliöön kunnes niissä paine nousee alkuperäisestä 1bar /20 C -> 50 bar, niin moneen säiliöön kuin ison säiliön paine riittää täyttämään 50 bar paineeseen.
Oletetaan että toimitus on niin nopea, että lämpötilan siirtymistä ulkoa ei tarvitse huomioida täytön yhteydessä, ja kaasu on ominaisuuksiltaan ideaalikaasua vastaava.
Kun täytön jälkeen pullot tasautuvat taas 20 C lämpötilaan, niin kuinka paljon painetta on kussakin pullossa ? - Vertaat kuun voimia suhteessa kuun vetovoimaan ja maan pinnalla suhteessa maan vetovoimaan.
Kun muunnat kuussa olevan kuormitusmonikerran vastaamaan (kuun g), niin tulos on kuten pitääkin, että kuormitus on kuussa pienempi.
Saman olisi voinut päätellä jo suoraan, kuormitus kun on vetovoiman ja keskihakuvoiman vektorisumma ja pienempi siellä, missä on pienempi vetovoima.
Toinen asia on sitten, onko tuollainen kaarto mahdollinen kuun ohuemmassa kaasukehässä. - Hei-Martta
Nyt en enää puutu Bernoullin tulkintoihin, mietin vain mihin kaikki katosi, joskus täällä oli jopa tosi mirelenkiintoista, mikä tän tuhosi ? - Taisit+ymmärtää+tahallasi+tai+tahattomasti+asian+väärin.
Kun+tietä+vasten+oleva+suora+renkaan+osa+on+noin+15+cm,+jolloin+kuormitettu+säde+on+suunnilleen+1+cm+pienempi+kuin+vapaana+pyörivä,+ja+vastaa+tiettyä+dynaamista+sädettä,+joka+taas+kuvaa+pyörähdysmatkaa,+niin+jos+kuormaa+lisätään+200+%,+ja+rengas+on+painunut+silloin+n.+3+cm,+niin+dynaaminen+säde+on+edelleen+lähes+sama,+eli+vierintämatka+ei+juurikaan+muutu+!
Tuo+oli+se+vertaus+telaketjuun,+ja+mielestäni+selitin,+miksi+matka+ei+ole+2piiR,+ja+puuttuminen+liikesuuntaisen+voiman+vaikutukseen+liittyy+lamellien+väliseen+-+ja+jouston+aiheuttamaan+ns.+renkaan+sortoon,+ja+on+aivan+eri+asiaa. - Olet periaatteessa oikeassa, renkaan vyö ei juurikaan veny, mutta tietä vasten olevalla suoralla osalla vyön ulkopuolella oleva kumi joutuu supistumaan vyön mittaiseksi, ts lamellien välit ja kumi joustaa, joten vierintämatka on hieman lyhyempi kuin kuormittamattomana.
Linkin kuvasta näkyy mainiosti, kuinka pieni vaikutus kuormitetulla säteellä (Rl - tien pinnan etäisyys keskiöstä) on renkaan vierintämatkaan.
Joskus luin iva-sävyistä kirjoittelua kuinka joku "tyhmä insinööri" oli päästänyt suustaan sammakon, että nykyinen vyörengas muka toimii kuin telaketjun tela, etenee kierroksella lähes saman matkan, riippumatta painumasta !
Vilkaisu mittaustuloksiin osoittanee, kuka oli 'tyhmä'. - Jotenkin noin, kun jojo ei liiku tangon suuntaan, mutta kun liike alkaa, muuttuu myös jojoon vaikuttava keskipakoisvoima.
Jojon hetkellinen pyörintäkeskiö ja -nopeus määräävät hetkellisen keskipakoisvoiman, joka on koko ajan muuttuva suunnaltaan ja suuruudeltaan,ja on hyvin helppo havaita jojon liikeradasta, että keskipakovoima, joka on kohtisuorassa liikesuuntaan, on aina suunnaltaan tangon liikettä hidastava, jos jojo liikkuu "poispäin".
Vääriä johtopäätöksiä fysiikan lainalaisuuksista saa syntymään, kun sekoittaa staattiset ja dynaamiset voimat keskenään. - Umpinaisen keskipisteensä ympäri pyörivän sylinterin liike-energia lienee laskettavissa kaavasta
dE =½* W^2*r^2*2*pii*r*roo*b*dr,
josta w^2r^2 = v^2 ja pii*r^2*b*roo = m
Jos on vain rengas, niin dr on sen paksuus ja integrointia ei tarvita, josta ( E =mv^2)
Tuon osaisit kyllä itsekin, on vain tarpeetonta tehdä asiasta liian monimutkaista, vai ? - Oalstan sekavuutta ?
Kommenttini oli vastaus kirjoitukseen e34rt5
5.11.2018 15:22 - Olet unohtanut köysipyörien tukivoimat siitä nollasummasta.
Tehtävän voi ratkaista myös ulkoisilla kokonaisvoimilla siten että pystyvoimat ovat p Q ja tukivoimien pystykomponentit ja vaakavoimat tukivoimien vaakakomponentit.
Yhtälöpari on sama kuin Martan esittämä, paitsi pystyvoimille tulee lisäksi p, sekä että - merkkisenä,(supistuu pois). - Kyseistä laitetta käytettiin aikoinaan mnm levysoittimien pyörintänopeuden tasaajana.
Kyseessä on, jos jousien annetaan toimia vapaasti, yksinkertainen vakionopeuspyörijä (W²s=k*s) jonka jousiin on varastoitunut energiaa, jota voidaan hyödyntää kitkan voittamiseen.
Kun nopeutta kiihdytetään, se vaatii saman energian, jonka jouset sitovat, eli ilmaista ei vieläkään ole keksitty. - Ajatus tuhoaisi hyötysuhteen.
Ilmavirran rajattu ohjaaminen mahdollistaisi maksimissaan vain Betzin-lain mukaisen tehontuoton, kun taas vapaassa ilmassa pyörivä siivistö käyttää tuulen energiaa pyyhkäisyalaansa suuremmalta alalta ja näin päästään huomattavasti parempaan tulokseen. - Juu-niin
Kuten edellisessä jo mainittiin, statiikka edellyttää että kaikkien voimien summan on oltava 0, ja Lisaksi, minkä tahansa pisteen suhteen momentin on myös oltava 0.
Se siitä prinsiipistä rajaa mahdollisuudet. - Se tuo kapillaari-ilmiö perustuu adheesioon ja sama adheesio mahdollistaa kapillaariputkesta nesteen siirtymisen toiselle pinnalla, ja sama ilmiö pitää myös huolen että neste pysyy putkessa, vaikka se katkaistaisiin.
Ilmiötä on käytetty aiemmin kovinkin laajasti, esimerkiksi laakerien voiteluun vegalangalla, mm. höyryvetureiden kaikki liukupinnat ja liukulaakerit.
Pumpulilanka siis nosti rasvakupista öljyä joka levisi toisesta päästä voideltavalle pinnalle sopivan hitaasti. - Mielestäni alkuperäisessä on annettu voimien vaikutussuunnat suhteessa vaakatasoon.
Voimamonikulmiossa, (kolmiossa) tunnetaan vain se 88 ast. huippukulma, kolmion asento ja kahden sivun pituudet. - Koska voimien summan on oltava 0, niin jos vektorit piirretään toistensa jatkoksi, täytyy syntyä suljettu kuvio.
Tehtävässäsi on kolme voimaa, joten muodostuu lähes piirtämäsi kuvan muotoinen kolmio, jossa A-C kuvaa voimaa 200 N ja suunta yläviistoon, A-B kuvaa tuntematonta voimaa alaviistoon ja B-C kuvaa 300 N.
Kun piirrät mittakaavaan, huomaat että B on kuviostasi poiketen alempana ja B-C kulma on tuntematon.
Kuviosta voi rakentaa yhtälöitä mielensä mukaan, mutta ajattelisin että helpoin olisi vetää B-C .lle kohtisuora kärkeen ja suorakulmaisista kolmioista löytyy yhtälöitä melko helposti.