Vapaa kuvaus

Aloituksia

22

Kommenttia

6997

  1. Hieno ajatus, mutta korjataan hieman: solut syntyvät jakaantumalla, ja kuolevat kun kellossa tulee ns. tunnit täyteen. Esim. ihosolujen ikä on noin viikon (ihon uloin kerros koostuu kuolleista ihosoluista = marraskesi).

    Ymmärsin kuitenkin mitä hait takaa: vaikka ihminen ja suurin osa hänen soluistaan kuolee yksilön kuoleman jälkeen, sukusolulijalla osa soluista on "karannut" ja jatkaa jakautumista jälkeläisissä ja edelleen heidän jälkeläisissään. Ei ihme että pidämme lapsiamme arvokkaina, elämämme jatkuu heissä.
  2. Ennen kuin menehdyt katkeruuteesi o8 (vihaiset / katkerat / masentuneet ihmiset eivät elä pitkään), voi kertoa sinulle muutaman tosiasian: en tiedä mistä olet lukusi kiskaissut, mutta niillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä kunkin ammatin edustajat KESKIMÄÄRIN tienaavat.

    Jos haluat olla todella köyhä, ala muusikoksi. Sävellä omaa musiikkia ja yritä elää sillä. Yritä hankkia keikkoja ja huomaa ettei niille pääse, ellei itse maksa kuluja. Ja missäkähän koulussa opettaja tienaa 6000e? Oma palkkani ei ole puoltakaan tuosta (se mitä tulee tilille verojen jälkeen). Olen virkaa tekevä opettaja kunnallisessa peruskoulussa. Insinööri tienaa 11 000 tuhatta kuussa vain jos on toimitusjohtajana menestyvässä firmassa. Tutkija tienaa 12 000e/kk? Hyvä vitsi.

    Opiskele ensin 12 vuoden peruskoulutus (9 vuotta peruskoulua + 3 vuotta lukiota), hae helvetinmoiselle sinnillä pääsykokeiden kautta yliopistoon, opiskele 5-6 vuotta (opintotuella kituuttamalla), valmistu tutkijana ja ala hakemaan APURAHAA tutkimustasi varten. Jos olet tehnyt työsi hyvin, saatat hyvällä tuurilla saada apurahan 1-3 vuodeksi. Raha riittää hädin tuskin elämiseen, ja apurahakauden aikana ei voi sairastua eikä pitää lomaa, koska tutkimus pitää valmistua ajallaan. Apurahakauden lopussa pitää hakea jo kylmä rinki persiin ympärillä seuraavaa apurahaa, ettei joudu kortistoon. Tervetuloa kokeilemaan. Aika harvat tutkijat pääsevät nauttimaan säännöllisestä kuukausipalkasta, mutten tunne ketään jolla se olisi edes puolta siitä mitä sinä valehtelet.

    Miettisit siis katkera ihmispolo ensin mitä puhut ja kenenkin ammatista. Muusikko Ville Valo on rahansa ansainnut hirvittävällä työmäärällä. Hän on niitä harvoja muusikkoja, jotka eivät elä kädestä suuhun. Suurin osa kituuttaa köyhyysrajan tuntumassa jatkuvassa epävarmuudessa. Rahat tulevat usein jostakin muusta, huonosti palkatusta hanttihommasta.

    Hankkikaa elämä, parempi itsetunto ja tietoa, niin ei tarvitse muita ihmisiä kytätä ja olla noin jumalattoman katkera joka suuntaan.
  3. Otsikon mukainen "pelastus" pitäisi määritellä ja sen reaalisuus todistaa, sitten olisi mielekästä alkaa väittelemään aiheesta.

    Puhutte paljon ja hartaasti asiasta jonka olemassaolosta ei ole mikään sortin todisteita. Kaikki luonnonlait puhuvat sen puolesta ettei ole olemassa sellaista paikkaa - "taivasta" - johon tuo pelastus ihmisen veisi. Kun koko paikka, samoin kuin itse se pelastajakin ovat täysin arvailujen ja uskomusten varassa, on ihan turha puhua koko asiasta.

    Mitä tulee tietoon ja onneen, ne eivät liity toisiinsa kovinkaan paljon: ei tiedon määrä tietenkään määrittele onnea. Että sinä päivänä kun saavuttaa tiedossa jonkin tason niin - PIM - tulee onnelliseksi. Höpsis. Onnen ja onnellisuuden määritelee kukin itse, siihen ei tiedon määrä juurikaan vaikuta (koska se ei ole koko onnellisuuden paketissa kuin pieni osa kokonaisuutta). Toki itselleni onnea ja iloa tuottaa se, että voin tietojeni avulla muodostaa ympäröivästä maailmasta kokonaisuuden jonka toimintaa ymmärrän kohtuullisen hyvin.

    Ongelmien ratkaisussa tiedosta on totta kai hyötyä, mutta kaikkea ei voida ratkaista kun kaikkea ei tiedetä - ja hyvä niin. Elämä olisi tylsää, jos emme saisi sammuttaa tiedonhaluamme ja tyydyttää uteliaisuuttamme uutta tietoa hankkimalla.