OikeistoSosDem

![]()
Aloituksia
1930
Kommenttia
24816
Olen hyvinvointivaltion puolustaja
Mutta se tulisi palauttaa alkuperäiseen tarkoitukseensa eli turvaverkoksi huono-osaisille. Nyt siitä on muodostunut kark235Meillä on paras hallitus
Sitten Lipposen hallitusten. Näitä yhdistää tiukan. vastuullisen ja menokuria ylläpitävän politiikan harjoittaminen.2235Jotkut hölmöt luulevat
Että vaalien jälkeen kansalle sataa mannaa taivaalta ja että ilmaista rahaa jaetaan kottikärryittäin. Ikävä tuottaa pet2035Kyllä minua naurattaa
Se että maahan todennäköisesti tuleva Sinipuna hallitus jatkaa leikkausten ja tiukan talouskuriin linjaa. Kiky ja aktiiv4235Amerikkalaiset ystäväni
Aina ihmettelevät sitä kuinka lyhyttä työpäivää meillä tehdään sekä kuinka pitkään meillä lomaillaan. Maamme verotusta18135Edes nollakorotukset eivät riitä
Vaan tarvitaan miinusmerkkistä palkkaratkaisua ja työajan pidentämistä kestävyysvajeen taittamiseksi. Lisäksi julkista s035Näin Vappuna aika puhua työstä
Ja tarkemmin sen verottamisesta. Nimittäin tuloverotusta ei tule korottaa Koronakriisin tappioiden paikkaamiseksi. Sääst1735Kuka Suomen pääministeri
On pitänyt mielevän puheen historian pahimman murhaajan kunniaksi? Vinkki: Kyseinen henkilö tunnettiin myös koodinimellä035Oikeistolla on jo
Punakynät musteessa ja leikkaussakset teroitettu uutta hallitusta varten. Mikä on Maalaisliiton rooli tässä tuolileikiss1635- 134
Budjettiriihessä on pantava sakset heilumaan
Ja leikattava valtion budjetti "47 markkaan". Säästettävä on julkisesta sektorista, epärealistista ilmastotoimenpiteistä134Miksi yrittäjän pitäisi
Hoitaa työntekijöidensä vapaaehtoisen yhdistystoiminnan jäsenmaksuja. Marinin jälkeen tarvitsemme "Thatcherin" laittamaa034Nyt hereillä
Ryssä yrittää vaikuttaa tuleviin vaaleihin. Muutaman hyväuskoisen tai tyhmän täälläkin ovat höynäyttäneet. Kyllä me Asev734Opetus siitä kun uskoo siihen mitä tekee
5.8. 1984 Los Angelesissa kilpailtiin naisten ensimmäinen Olympiamaraton. voiton olisivat ansainneet yhtä lailla naisjuo234Sen verran huomauttaisin
Sunnuntain yhteislenkeillä on nykyään mukavasti porukkaa. Mutta! 20-30 kilometrin rento ja palauttava lenkki on liian ar534Apollonkadun propagandamylly
Jauhaa nyt täydellä teholla. Älkää kaupunkilaiset uskoko Maalaisliiton valheita. Maalaisliitto on pelkkä maanviljelijöid034Passivoiva Hyvinvointivaltio
On muutettava Aktiivisuuteen Kannustavaksi Turvaverkkovaltioksi.034Suora kysymys Keskustalle.
Oletko vielä rähmälläsi Ryssän edessä? Vrt. tapaus Aho ja Sperbank.034Palstan Kepulaiset törkymöykyt.
Eivät osaa edes kunnolla vittuilla. Sanavaraston joka koostuu pääosin sanoista "homo" "ämmä" "kumikulli" laajuudesta pää134Erään teorian mukaan.
Ohuthuuliset tosikot ovat eläneet liian suojatun lapsuuden ja nuoruuden. Maailmankuva sitten rakennetaan niin että erila434