Vapaa kuvaus

Aloituksia

67

Kommenttia

1816

  1. Koska en ole naamakirjassa, vastaan tähän uudehkoon kysymykseen suoraan.
    Me kaksi vanhaa, kokemutta matkavarista, 77 ja 78 v. palasimme eilen maanan-
    taina kahdeksan päivän Baltian matkalta.
    Kävimme Bialystokissa, jossa yövyimme kaksi päivää.
    Muut pysähdyspaikat olivat:
    Riika, Klaipeda, Suwalki ja paluussa Marjampole ja Panevezys.
    Kilometrejä tuli Tallinnasta aika tasan 2.000.
    Polttoaine oli nyt Liettuassa halvinta, diesel ja E95 alle € 1,30 jossain oli
    jopa 1,25!
    Maan kaksijakoisuuden näkee markettien kassoilla. On rikkaita ja varattomia.
    Edelliset maksavat kortilla, jälkimmäiset käteisellä - usein jopa niin, ettivät rahat aina kassalla riitä ja jo valittuja tuotteita on jätettävä kauppaan.
    Ravintolossa syöminen on edullista, mutta hinnat ruokakaupoissa jopa
    meikäläisiä kalliimpia.
    Oluttölkeistä menee 0,10 zlotyn pantti.
    Tiet ovat parempia kuin 10 - 20v sitten, mutta ajotavat eivät Liettuassa
    ja Puolassa ole muuttuneet.
    Paikalliset pitävät kaikkia nopeusrajoituksia yleisesti pilkkanaan, pitäisi
    itse ajaa samoin, siis 15 - 30 km/h yli rajoitusten, mutta epäilen, että
    ulkomaista sakotetaan herkemmin. Taajaamamerkin kohdalla pitää ilman
    erityistä nopeusrajoitusmerkkiä pudottaa 50 km/h nopeuteen, jonka pai-
    kallisetkin tosin tekevät.
    Jos kävelee suojateillä kuten Suomessa, jää helposti auton alle, sillä autoill
    on aina omituinen kiire.
    Sattui Liettuassa kohdalle myös hengenlähtötilanne, koska en voinut ymmär-
    tää, että vastaantuleva auto kaarteessa lähtee ohittaamaan rekkaa, joten
    meitä oli hetken kolme rinnakkain ajoradalla. Onneksi sain vedetyksi hiekal-
    le sivuun.
    Käytimme hotellien kellaripaikkoja, jos niitä oli mutta hotellien pihoilla on
    usein kameravalvonta. Automme, MB E-Klasse sai tosin olla rauhassa.
    Niin, Ruotsin vai Baltian kautta?
    Mikäli ei mene Varsovaa etelämmäksi, Ruotsin kautta pääsee ainakin nopeammin, mutta se on kalliimpi vaihtoehto, kuten jo kysyjä totesi.
    Tanskan sijasta voi ottaa lautan esim. Ystadista tai Malmöstä Swinjouscieen ja
    Karlskronastakin pääsee Gdyniaan.
    Matkalippujen hinnat eivät paljon eroa tosisistaan.
    Matkasta jäi positiivinen vaikutelma.

    Jos jäi kysymyksiä, vastaan mielelläni.
  2. Niin, minunkin kohta yhdeksanvuotiasta lähes uuden näköistä S212
    E220CDI - farkkua naarmutetaan Itä-Helsingin parkkipaikoilla
    tahallaan tämän tästä.
    Usein vahingot ovat sitä luokkaa, että kylki on maalattava.
    Kuukausi sitten eri tekijä hakkasi autoa jollain tylpällä välineellä
    kolme syvää kuoppaa sen kattoon.
    Välttämättömät maalaukset hoidetaan nyt yhdellä kertaa,
    mutta omavastuu menee kahdesti, koska on kaksi eri vahinkoa.
    Tästä syystä minun on pidettävä sellaista kaskoa, josta bonukseni
    (80%) eivät ilkivaltatöistä tipu, sillä maalaaminen omaan piikkiin
    on kallista.
    Auton katuarvo on maalattuna varovastikin arvioituna - alle 200
    ajettuna - yli 15.000,- mutta olisi paljon halvempi, ellei jatkuvista
    vahingoista lainkaan olisi välitetty.
    Pitäisikö minun siis siirtyä sellaiseen automerkkiin, joka ei aiheuttaisi
    mainittuja agressioita kansalaisissa.
    Olen sen omalla verotetulla palkallani ostanut ja maksanut, enkä
    esim. ole perinyt sitä.