- Karin piirroksessa vahtimestari kysyi yöllä ravintolaan pyrkivältä asiakkaalta: Oletteko humalassa? Siihen asiakas: Tietysti olen. Muutenhan olisin tähän aikaan kotona nukkumassa.
- Riikinruotsalaiset auttoivat Suomea, mutta omat rantaruåtsalaisemme keplottelivat maanluovutusvelvollisuudesta evakoille.
- Suomesta lähti Ruotsiin sodan jälkeen todellisia pakolaisia. Kohtalona olisi täällä ollut Siperia tai niskalaukaus. Heitä ei elätetty Ruotsin veronmaksajien rahoilla, vaan he joutuivat metsätöihin. Osa muutti myöhemmin Espanjaan tai Pohjois- tai Etelä-Amerikkaan ja loi siellä uuden uran. Siis itse loi uran, ei elänyt loisena.
- Reijoselle jää muistomerkki Liperiin, Leinosenlammen turmellut Reijosen slummi
- Pitäisikö olla onnellinen,kun saa kunnian muiden kirjoittamista kommenteista?
- Juuri näin. Pääväylä Kuopioon ja Mikkelin kautta Helsinkiin turmellaan, jotta saataisiin lisää tilaa muutamalle munamankelille. Apinoidaan Helsingin onnettomia ideologisia ratkaisuja. Ei tuppukylä sillä suurkaupungiksi muutu.
- Pielishovi oli aikoinaan suosittu tanssi- ja tutustumispaikka. Siellä oli rantaruåtsalainen hovimestari. Hän puhui hoono soomi. Kerran tullessamme hän viittasi takaseinälle ja sanoi: Menkkä tonne taulun taakse. Yritimme sitä sananmukaisesti ja uloshan meidät heitettiin.
- Koulupoikana istuttiin Meijerin baarissa. Muotijuoma oli tuolloin milk shake, joka suomeksi ristittiin pirtelöksi. Henkilökunnassa oli kauniita tyttöjä.
- "Typeryydelle olen vihainen kuin rakkikoira"
Aleksis Kivi - Järki voitti
- Korona leviää kaikkialle, pörssikurssit ja talous romahtavat ja täällä jätetään jostain ohituksesta Noljakassa!
- Onpa kiva, että Joensuussa on ollut näin vaatimaton nainen
- Poltan puuta, syön lihaa, kylven, ajan bensa-autolla, lennän. Ilmastomuutoksesta jankuttavat pissisministerit eivät pysty sitä estämään. Näin elän jäljellä olevat vuoteni. Sääliksi käy lapsia ja lastenlapsia. Kuinka kauan kansa sietää, että nämä piilobolsevikit tuhoavat yhteiskuntamme?
- Ohisalo voisi muuttaa etunimensä Gretaksi
- Ohisalo voisi muuttaa etunimensä Gretaksi
- Pitää olla Gretaksi. Tämä älytönpuhelin muuttaa kirjoitusta ominpäin.
- Kun Miss Eurooppa manageri Claude Beer näki naamaleikatun Lenita Airiston, hän kysyi: Mikä on tuo Frankensteinin morsian?
- Mistä tuntee jenkkiroskan?
Ihmisiä osoitellaan hullun lailla pyssyillä.
Toisia pällistellään suu auki.
Ainakin yksi alimpaan kansanosaan kuuluva on sankarin osassa. Ennen he olivat vaununpalvelijoita, puutarhureita, siivoojia ym. Mutta täytyyhän heillekin antaa esikuva, josta he voivat haaveilla
Asiat väännetään rautalangasta moneen kertaan, jotta hekin ymmärtäisivät. - Saksassa sanotaan: vihreät ja muut kommunistit. Kun stalinismi ei meillä enää vetänyt, johtajat keksivät heittäytyä vihreiksi. Ja aatteeseen hurahtaneet porvariakat äänestivät heitä.
- Perustetaan suojeluskunnat uudelleen, mutta pannaan nimeksi Punakaarti, niin vihervassarit eivät vastusta.