belgiter

Vapaa kuvaus

Aloituksia

5

Kommenttia

444

  1. Se viikon mittanen kennelliiton leiri oli n. 200€. Siellä oli telttamajoitus. Ruoka olisi voinut olla huomattavasti parempaa ja luennot ehkä syvällisempiä. Kai siihen jotain sponsorointia tuli, koirille oli jotain pedigreen ruokia ja mainoksia siellä.

    Rahasta. Mä olen opiskelija. Ei tuloja, ei menoja, kätevää? Nyt asun porukoilla, mutta ensi vuonna tilanne voi olla toinen, silloin saan onneksi tuet. Koiranpidosta taitaa tulla 10 vuoden tauko, ellen hanki jostain lainahoitokoiraa, harrastus vain kallistuu koko ajan. Ainakin jos haluaa harrastaa. Koiranpennun hinta on melko korkea, eläinlääkärit maksaa, ja sitten vielä päälle koulutus-, kilpailu- ja jäsenmaksut, lisenssit ja vakuutukset... Ja mähän en sohvafifiä pidä. Myös harrastuskoiran ruokavalioon pitää satsata.

    Mutta kaikki eivät ole minä. Ihmisillä on varaa säästää se leirimaksu siinä näyttely- ja kisakustannusten joukossa. Kysyntää varmasti on. Keille olet ajatellut suunata toiminnan?
  2. Tällä palstalla saa kyllä kuulla kaiken sonnan. Ei sinulta, mutta niiltä, jotka vastaavat palstalle kirjoittamaan erehtyneelle hyväuskoisille...

    Ensiksi, ota yhteyttä rotuyhdistykseen ja/tai paikalliseen koirakerhoon, josta varmasti löytyy joku belgiharrastaja. Rotuyhdistys löytyy osoitteesta http://www.finbelge.fi

    Äläkä erehdy haaveilemaan käyttölinjaisesta. Ne ovat erittäin vaativia ja sellaisen ostajan pitää todella tietää mitä on ostamassa. Ja tuskin kasvattajat niitä kelle tahansas myisivätkään.

    Näyttelylinjaiset ovat enempi peruskoiria, mutta ovat belgimäisen nopeita ja niiden kanssa voi ihan hyvin harrastaa agilitya, tokoa, pk:ta (esim. hakua tai jälkeä) ja koiratanssia. Kasvattaja pitää valita huolella, oli rotu ja linja mikä tahansa. Tarkkaile myöskin pentuehdokkaan vanhempien sukua. tässä paras apu linee rotuyhdistys.
  3. tuo oli vitsi.

    Oikeanlainen belginkarva on lian ja sään kestävä. Omien koirien turkki kestää pakkasta ja sadetta ihan mukavasti. Ovat siis tervuja. Koiria ei ole pesty koskaan (paitsi silloin kun ovat käyneet jossakin kierittelemässä, ovat joutuneet suihkuun, toinen tykkää myös uida) ja kammataanki suht harvoin, turkinvaihtoaikaan.

    Belgianpaimenkoira on palveluskoira, ei näyttelykoira, tai ainakin niin sitä pitäisi jalostaa. Turkki ja rakenne ovat tärkeitä luonteen lisäksi, jotta koira jaksaa rymytä metsissä ja urheilla. Belggari on koira, joka rakastaa ja jonka kuuluu rakastaa ulkona temuamista säällä kuin säällä, mikä on vaikeaa, jos turkki kastuu, ei pidä kylmää ja kerää kaikki risut ja roskat kiristämään. Näyttelykoirassakaan sen turkin ei pitäisi olla se tärkein.
  4. Belggarin vaativuus verrattuna sakuun voi johtua myös sen reaktionopeudesta. Belgi on NOPEA! Se voi yllättää hitaampiin koiriin tottuneen ihmisen. Koska belgialainen myös reagoi mielellään asioihin, omistaja saa olla tarkkana. Mutta en oikeastaan voi vertailla, kun kokemusta on kahdesta tervuerenyksilöstä eikä oikein muista roduista.
  5. Kahdelle groenendaelille saattaa syntyä tervueren-värinen pentu, koska musta peittää ruskean värin. Värin tummuuden kanssa sillä ei pitäisi olla tekemistä, onko tervueren syntynyt tervueren vai groenendaelvanhemmille.

    Muunnoksia ei saa risteyttää. Tervuereneille ei voi syntyä mustaa jälkeläistä. Tosin on olemassa myös peittyvä mustan geeni. Tai ruskea koira voi tosiaan olla niin tumma, että näyttää mustalta. Groenendael-pentueeseen syntyneet ruskeat rekataan tervuereneiksi.
  6. Mä olen kuullut tasan päinvastaista. Vaikka ei taida grontun ja tervun välillä paljoa eroa olla. Riippunee enempi kasvattajasta.
  7. Uskoisin kyllä grontullakin voivan pärjätä agilityssa. Muistaisin myös kuulleeni, että jossain ulkomailla olisi groenendaeleistakin vielä käyttölinjaa...
  8. Tietääkseni monetkin harrastusyhdistykset järjestävät koulutusviikonloppuja leirien merkeissä. Ne kestänevät yleensä tosin vain viikonlopun. Itse en ole ollut tällaisella leirillä, mutta luulen, että niillä keskitytään jonkin lajin, esimerkiksi haun tai vesipelastuksen, harjoitteluun ja seurustellaan muiden koiraihmisten kanssa. Leireillä saattaa olla jopa joku arvostettu kouluttaja puhumassa, kouluttamassa ja auttamassa eteenpäin koulutusongelmien kanssa.

    Nuorisolle on aivan oma tarjonta. Kennelliitto järjestää useampia valtakunnallisia leirejä, ja kennelpiirit omia. Harrastusyhdistyksetkin saattavat järjestää jotain, esim. Ylökk järjesti viime kesänä lapsille oman leirin yhdessä jonkun muun järjestön kanssa. Leirit voivat olla ihan yleisiä tai niillä voidaan keskittyä johonkin lajiin, esim. agilityyn. Kaikille leireille ei edes tarvitse omaa koiraa. Itse olin toissa vuonna Kennelliiton suurleirillä, joka on tarkoitettu 10-17-vuotiaille koiraihmisille ja siellä oli agilityä, tokoa, luentoja, näytttelyjuttuja ja ihan yleistä leirihulinaa, koirien kanssa ja ilman. Lisäksi kokeiltiin verijälkeä ja esiteltiin temppuja. Ja lopuksi tietenkin kisattiin agilityssä, tokossa, jh:ssa ja kauneudessa.

    Itselläni ei ole varaa lähteä leireilemään, vaikka se olisikin kivaa. Ohjaajaksi ei taas taida kokemus riittää...

    Oletko suunnittelemassa leirin järjestämistä vai leirille menoa? Itse olen kyllä törmäillyt rotuyhdistysten yms. leireihin nettipalstoilla ja tuttuni on ollut jollain terrierileirillä, koska on kasvattaja.
  9. Pieni koiratemppukirja, jonka kirjoittajaa en muista. Ei siinä kyllä ollut kauhean montaa temppua ja ne muutamat on aika tunnettuja. Tai ehkä mun "vähättelyni" johtuu siitä, että mun koira osasi jo suurimman osan niistä tempuista kun sain kirjan.

    Ja sitten olen lukenut yhtä englannin kielistä kirjaa, jossa oli kans pari temppua... kirjan nimi on Little dogs - training your pint-sized companion. Löysin sen Ylöjärven kirjastosta.

    Temppuja voi keksiä itsekin. Tarkkailee, mitä oma koira tai muiden koira tekee. Tai saa idean jostain ihmisten liikkeestä tai esineistä. Myös esimerkiksi koiratanssivideoista (googleta (canine (musical) freestyle, heelwork to music, koiratanssi, dog dance)) löytyy liikkeitä ja temppuja. Silloin joutuu kyllä pähkäilemään, miten se opetetaan koiralle. Eikä kirjojen tai nettisivujenkaan ohjeet aina toimi kaikille koirille - ja taas pähkäillään. Temppu pitää pilkkoa osiin ja opettaa palkan avulla pienissä pätkissä. Juuri se osiin pilkkominen on, ainakin minulle, se vaikein osuus.

    Tässä jotain temppuja, mutta opetusohjeita en viitsi laittaa, kun niitten kirjoittamiseen menee iäisyys eikä ne välttämättä toimikaan. Ja ohjeet ovat erilaiset isoille ja pienille koirille.

    Jalkojen välistä pujottelu paikallaan seistessä ja liikkeessä.

    Peruuttaminen

    Piruetti molempiin suuntiin

    Takajaloillaan seisominen (ei ehkä sovi kaikkien koirien fysiikalle)


    Jalkojen välissä kävely

    seuraaminen kummallakin puolella

    Erilaisten tavaroiden tunnistaminen, etsiminen ja tuominen

    Kumartaminen

    Ryömiminen

    Lisähaasteita saa jo ehkä sillä, että harjoittaa koiraa välillä ulkona, niin että koira oppii tottelemaan erilaisissa ympäristöissä ja häiriön alla - tätä kutsutaan yleistämiseksi.
  10. Jos kuristuspantaa osaa käyttää, se todennäköisesti toimiikin. Mutta vaaranahan on, että koira saa jonkin vamman niskanikamiin. Eikä se nykiminen tunnu kivalta tavallisesta koiranulkoiluttasta. Ja kun sitä saa tehdä koko ajan... (riippuu tosin koirasta ja pakotteen voimakkuudesta ja ajoituksesta). Meillä oli muistaakseni nuoremmalla belgillä metallinen kuristin ja nahkainenkin, kun metallinen kulutti karvat puhki, eikä mitään vaikutusta. Sai nykiä ja koira tuntui mieluummin kuristuvan, kuin löystävän. Eikä ole mikään kova käyttömali, vaan ihan pehmee tervunarttu. Sitten se lopetti. En oikein tiedä miksi. Joko koira itse aikuistui (lopetti myös tavaroiden järsimisen) tai sitten ulkoiluttaja (silloin varhaisteini tyttö) sai koiran silmissä jonkinlaista uskottavuutta. Ja kun aloin vielä pyöriä koiran kanssa enemmänkin, se kävelee kuin unelma narussa.

    Helpointahan se on opettaa kunnolla heti pennusta, mutta kaatunutta maitoa ja toisten virheitä on turha surra. Se pysähdys-pysähdys/suunnanvaihto, on kyllä aika turhauttavaa joillakin koirilla.

    Ja tosta makupalan ajoittamisesta. Kyllä koiralle pystyy kertomaan tasantarkkaan sen hetken, jona se teki oikein. Siihen voi käyttää naksutinta tai pilliä tms. äänimerkkiä, joka on jo aikaisemmin opetettu koiralle merkitsemään: "hei, tuosta hyvästä saat kyllä namia!"
  11. Koiralla ei yleensäkään saa pitää ruokaa koko ajan esillä, koska silloin siitä tulee itsestäänselvyys ja koiralla on "varaa" nirsoilla... Kun ruoka annetaan koiralle tiettyinä aikoina ja otetaan pois, kun se lakkaa syömästä, se pitää ruokaa arvossa. Ruoka on myös eräs tapa kertoa koiralle, kenen säännöillä talossa eletään.

    Maahanmeno:

    Olet siis jo kokeillut sitä namin viemistä maahan, ja koira peruutti. Entä jos aluksi autat sitä hiukan painamalla kevyesti selän päältä? Tai viet sen seinän luo, jolloin se ei voi peruuttaa? Tai palkkaat siitä, että se vie pään alas saaadakseen makupalan? Tosin luin yhdeltä palstalta, että matalajalkaisia on vaikea opettaa maahanmenoon. Älä vaivu epätoivoon, kyllä ne sen oppivat.

    Istuminen:

    Namia viedään koiran pään ylitse, jolloin se todennäköisesti istahtaa. Sanotaan istu ja palkataan. Sinun koirasi todennäköisesti peruuttaa tässäkin. Voit taas ottaa seinän apuun tai estää kädellä koiraa liikkumasta. Pikkuhiljaa avut häivytetään. Peruuttamisen voi opettaa samaan tapaan, mutta palkkaamalla peruuttamisesta. Ei kuitenkaan ehkä kannata harjoitella sitä lähekkäin istumisen kanssa!

    Itse huomasin, että kun toistan jotain käskysanaa tarpeeksi usein tietyn käsimerkin kanssa, koira alkaa totella itse sanaakin ilman käsimerkin vähittäistä häivyttämistä. Mutta en tiedä, toimiiko muilla koirilla. On aina viisasta hävittää käsimerkki (joka on meillä seurausta koiran avustamisesta, sille kun on helppo vain näyttää kädellä, mitä tehdään) vähitellen. Toki koira voi totella pelkillä merkeillä, jos se ei ole kisakoira. Meillä koira tuntee sekä käsi- että äänimerkit.

    Seuaamisesta en oikein tiedä, miten se opetetaan oikein. Siinä voi tehdä niin monta virhettä, jos aikoo kisasuoritusta. Ehkä se toimii jotenkin niin, että opettaa koiran tietystä käskystä pysymään aina sivulla, vaikka hyppisi tasajalkaa!

    Luoksetulo ja paikallaolo ovat myös tärkeitä. Itse opettaisin koiran tulemaan eteen tai vierelle, vaikka se ei olisikaan kisakoira. Aluksi vain opetetaan se makupalalla oikeaan paikkaan istumaan, kunnes se sen oppii käskyllekin. Sitten vain kasvatetaan etäisyyttä. Vauhtia saa palkkaamalla lelulla, jos koira on hulluna leikkimiseen. Ja palkkahan on koulutettaessa aina jotain erityistä, sellaista, jolle koira on erityisen perso ja jota se ei saa tavallisesti, esim. ruuassa.

    Paikallaolon saa mahanmenosta yksinkertaisesti vain pidentämällä aikaa sekunneista minuutteihin, liikkumalla yhä kauemmas koirasta, kääntämällä sille selkä, menemällä pois näkyvistä, harjoittelemalla eri paikoissa. Lisätään häiriöitä varovasti, kun koira on oppinut ja yleistetään jutut eri paikkoihin. Se ei koskaan saa päästä karkaamaan harjoituksesta. Eli sitä ei saa laittaa käskyn alle, jos se ei sitä pysty noudattamaan. Paitsi jos se vuorenvarmasti osaa käskyn, mistä me ihmiset luulemme liikoja.

    Ehkä sinun kannattais ottaa yhteyttä paikalliseen koirakerhoon ja lainata kirjastosta joku koirankoulutuskirja. Tai, no, kirjoja olet ehkä lukenut jo jonkun verran. Muista, että sinä tunnet koirasi, olet sen omistaja, ja tiedät, mitkä keinot sopivat sille parhaiten.

    Meillä on siis kaksi belgianpaimenkoiraa, joille äitini on opettanut perusasiat. Minä kuitenkin jatkoin tuon nuoremman kanssa, ja olen opettanut sille erilaisia temppuja. Se on opetettu istumisen kautta maahan ja nyt yritän saada sitä menemään maahan sillain "lysähtämällä" niinkuin kilpakoirat, vaikka en kisoihin aiokaan. Se tulee olemaan hankalaa, koska jo opittuja suorituksia on tosi vaikea muuttaa jälkeenpäin.

    Vielä jotain hyödyllisiä temppuja:

    Sotkeutuneen hihnan (esim. puun ympäri kiertyneen)selvittäminen

    tavaroiden nostaminen ja kantaminen

    käveleminen tien pientaren puoleista laitaa

    Omistajan pudottamien tavaroiden etsiminen

    pään pujottaminen pantaan/valjaisiin, odottaminen puettaessa ja käsiteltäessä

    Autosta ei saa hypätä ulos ilman lupaa.
  12. En kauheasti tunne noita mettäkoirarotuja, mutta ei ne kyllä karjalankarhukoirilta näyttäny. Karjalaisethan on mustavalkoisia? Noi oli harmaita/sudenvärisiä.

    Yhdessä lasten tv-sarjassa oli kerran tervuereneita esittämässä verenhimoisia susia...
  13. Enpä tiedä, mistä syöminen johtuu, mutta meidän nuorempi belggari vetelee voikukan keltaisia kukkia varsineen. Onneksi se syö niitä vain kädestä, joten juttu ei ole ongelma.

    Jos koiran ruokavalio on kunnossa ja koira vaikuttaa terveeltä ja elinvoimaiselta, tuskin se voikukkien syöminen on vaarallista? Mutta se, että se häiritsee lenkkejä? En osaa sanoa, mikä siihen auttaisi. Koirallehan voi laittaa kuonokopan, mutta se voi koiranomistajasta tuntua ilkeältä ja antaa koiran luonteesta väärän kuvan koirattomille. Tai välttää niitä voikukkia (vaikeaa). Tai voisi kieltää koiraa, ja sitten pyytää se luokse ja leikkiä sen kanssa ts. tarjotan kukille jokin vaihtoehto.
  14. Kai se on vähän totuttamisestakin kiinni.

    Meillä vanhempi koira inhoaa vettä. Kyllä se kesällä kahlailee ja hakee keppiä rantavedestä, mutta mahakarvat eivät saa kastua.

    Nuorempi sen sijaan kahlailee myös mielellään, mutta ei pelkää kastumista. Ilman syytä se ei tosin mene ihan uimasilleen. Jotta sen saisi uimaan, pitää heittää joku keppi tai pallo niin, että se saa hakea sen. Se tykkää siitä. Ja kyllä se sillonkin tulee, jos sen hihnasta uimaan vie. Ei tykkää hypätä laiturilta.

    Mutta se on varmaan totutus ja löuonnekysymys.
  15. Mikäs sinä, jos ne mukaan huolivat ja koira tuntuu tykkäävän. Ainahan se ittewnsä ja koiran kehittäminen on hauskaa. Ite mietin 7-v belggarin viemistä tokoon. Osaa kyllä jo aika moneen luokkaan liikkeitä, joskin niissä on paljon virheitä. Keväällä oli tarkoitus osallistua epäv tokokisaan, mutta koiralle tuli juoksu enkä vienyt sitä kiusaamaan poikakoiria.
  16. Johtajuusjutut taitavat tosiaan olla muotia. Useimmat koiraongelmat johtuvat varmaankin siitä, että omistaja ei ole osannut selvästi kertoa koiralle, mitä siltä halutaan tai mikä sen paikka on, tai on kasvattanut ja kouluttanut koiraansa väärin tai sille sopimattomalla tavalla. Eivätkä kaikki tajua, että minkä pemntuna oppii sen aikuisena taitaa Tai ehkä näin: mitä pentuna ei opi, ei sitä aikuisena osaa.

    Enkä usko, että nuo syömis- ja ovistakulkujutut toimivat sellaisenaan, vaan pitää oikeasti ymmärtää, mitä koulutuksen taustana, tavoitteina ja keinoina on. Ja se kissanjahtaaminenhan on koiralle aika normaalia toimintaa. Mutta kiusallista sellaista. Siksi ollaan iloisia vietittömästä pullasta tai koirasta, joka osaa vastustaa kiusausta joko jonkun suuremman hyvän toivossa tai rangaistuksen pelossa.

    Itse suhtaudun uusiin menetelmiin avoimin mielin. Toisaalta vanhat menetelmät sisältävät monta toimivaa keinoa... Optimaalinen koulutus on aina koira- ja ohjaajakohtaista. Ennen koulutin koiraa väärin, keinoni oli vain repiä ja riuhtoa rajusti jokaisesta väärin tehdystä jutusta. Ehkä joku pieni kehu oikeasta. Se ei sopinut koiralle, joka teki vain entistä enemmän pieleen.

    En ole kääntynyt "vihreäksi". Tajusin vain, että nyt on muututtava. Nyt minulla on koira, joka oppii ja tottelee ja juoksee vapaana lenkillä. Se oli tietämättömyyttä ja huonoa luonnettani. Siitä opinkin, että hyvä johtaja on kärsivällinen, avoin, valpas ja todella halukas tuntemaan koiransa sellaisena kuin se on. Koulutuksessa ja suhteessa koiraan kumpikaan ääripää ei ole ideaali. Kokeilin naksutinta. Toimi, mutta koira oli liian kangistunut kaavoihin ja minä hidas reagoimaan. 12-vuotias kissa kyllä oppi sillä tempun, kun keksin, mikä on sen lempinami. Ajattelin kokeilla naksua, kun opetan seuraavaa koiraa. On nääs kätsy. kun opettaa liikkeitä teknisesti oikeiksi.
  17. Minulla ei ole tietoa, miten jo kuivuneen värin tai edes märän saisi pois. Öljyvärihän on nimensä mukaan hmm... rasvaliukoista. Eli meillä koulussa maali ohennetaan tärpätti-pellavaöljyseoksella. Siveltimet pestään tärpätillä ja sen jälkeen mäntysuovalla tai fairylla. Mutta tärpätti taitaa olla koiralle myrkyllistä ja haitaksi turkille.

    Myöskin rasvaliukoinen syväpainomaali esipestään käsistä märkänä ruokaöljyllä, sitten fairylla, koska tavallinen käsisaippua ei irrota öljyä eikä maalia sellaisenaan. Ehkä sinun olisi pitänyt heti maalin ollessa märkää kokeilla jotain ruokaöljyä tms... En tiedä olisiko tosin toiminut... Kuivana maalia ei taida saada pois kuin mahdollisesti kuluttamalla tai ajamalla turkin.

    Ei sen enempää ole tietoa.
  18. Koirat ovat niin erilaisia. Jopa saman rodun sisällä voi olla vaihteluita, etenkin, jos se on eriytynyt näy- ja käy-linjoihin. Itselläni on sikäli hassu tilanne, että koiran koulutti toinen perheenjäsen, mutta minä sitten omin koiran, kun tältä ihmiseltä loppui aika. Mutta en koskaan enää erehdy nykimään tätä koiraa pannasta, sitä kokeilin jätätykseen seuraamisessa ja koira vain poukkasi metrin päähän eikä parantanut yhtään. Ehkä minä en osannut tehdä pakotetta oikein. Silti koira seuraa nyt kotitokoilijaksi aika hyvin. Tätä koiraa on tosi helppo opettaa, näytän vain kädellä ja kun koira tekee, se palkataan. Kyseessä on siis ihan perinteinen pk-rotu, joka on kai alunperin koulutettu just puoliperinteisesti. Se on aika ohjaajapehmeä yksilö.

    Alkuopetuksen teen kehulla ja makupaloilla kotona. En houkuttele herkulla vaan "komennan" kädellä näyttämällä. Liitän käskyn ja jätän käden pois koiran alkaessa yhdistää käskysanan liikkeeseen. Teen liikettä ulkona ja alan palkata lelulla, mikä lisää vauhtia. Vaatimustaso kasvaa koko ajan. Kuitenkin, kun koira on oppinut, sen on tehtävä. Kun koira ei vielä ihan osaa, en altista sitä virheelle. Ja palkkahan ei tule jos ei tee! Seuraamisessa palkataan ensin metristä, sitten kahdesta, koko ajan lisätään matkaa. Ja koira ei koskaan saa tietää, milloin palkka tulee, siksi sen pitää olla koko ajan oikein. Koira ei saa myöskään ehtiä tylsistyä.

    Seurakoirille minun tapani sopii varmasti hyvin, mutta minulla ei ole hajuakaan, sopiiko se "tositoimiin". Riippuu varmasti paljon koirasta ja sen taustasta. Olen kokeillut naksutinkoulutusta, mutta tuo koira on jo niin kangistunut siihen, että näytän, mitä sen pitää tehdä. Mutta naksulla on kätevää merkata, mistä palkka tulee. Se sopiikin hyvin alkuopetukseen.

    Olen siis kanssasi ainakin puoliksi samaa mieltä. Vanhat keinot ovat hioutuneet vuosikymmenien saatossa, kun niiden on huomattu toimivan. Niitä pitää kuitenkin osata käyttää. Kukaan tuskin alkaa nykiä pikkupentua kaulapannasta, vaan ohjaa sen aluksi oikealle paikalle, kehuu ja uudestaan, kunnes pentu alkaa tajuta, vasta kun se on oppinut, tulevat pakotteet. Ja "uusia" menetelmiä voi aina soveltaa, eikä vain tyrmätä suoralta kädeltä. Voi myös miettiä, miksi koira tekee väärin, ja korjata syyn eikä oiretta. Jos ohjaaja ei koiraa kiinnosta, paraneeko se nykimällä?

    Meillä koira tottelee ilman lelua näköpiirissä. Pelkkä raaputus korvan takaa tutun onnistuneen suorituksen jälkeen riittää. Ja kokmennnus, jos koira yrittää karata, mikä on aika harvinaista.
  19. Ei nykyään tarvitse kirjoittaa ruotsia. Mutta moni kirjoittaa sen kun sitä on kerran niin kauheesti luettu ja siitä saa pisteitä jatko-opinnoissa.
  20. Mä olen vähän sellainen yhden koiran ihminen, niin että mulla voisi olla ehkä korkeintaan kolme koiraa. Tosin, jos asuisin yhdessä jonkun kanssa, sitten voisi olla neljäkin. Ainakin yksi olisi joku palveluskoira, jonka kanssa harrastaisin ja kilpailisin aktiivisesti. Myös kasvattaisin rotua, joka voisi olla esim. belgianpaimenkoira. tärkeintä on, että minulla on hyvä suhde koiraan. Sellainen koira, joka toimii kuin ajatus, mutta ei ole robotti tai ainainen perässä hiihtäjä.
    21. 13 / 23
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt