kartanomagister

![]()
30.7.2010 perjantai Tänään tytön aamu alkoi siten, että nukahti autooni mutta heräsi puheeseeni niin ettei ehtinyt nukkumaan kuin jotain 15 minuuttia. Nukahti n,09.30 aikoihin. Sitten kotiin ja likka nukahti uudelleen klo 11.10 ja nukkui 12.50 asti. Sen jälkeen tein Rachelille ruokaa, paistoin kananmunia ja amerikanpekonia. Ensimmäisen kerran likka söi kunnolla kananmunaa. Italiansalaattia oli myös. Sitten mentiin kastelemaan tomaatteja ja likka tietysti pääasiassa kasteli punasipuleitaan ja söi aika ison tomaatin. Sitten halusi keinumaan sekä sisällä että ulkona, myös riippumatossa hetken. Isi antoi lapselle taas metsämansikoita aika paljon, likka poimi itsekin suuhunsa yhden mansikan, myös vadelmia Rachel söi sekä yhden mustaviinimarjan.Sitten vähän piirrettiin ja soitettiin syntetisaattoriakin. Sitten iltapäivällä vähän ennen neljää likalle tuli taas uni mutta nyt ei voinut alkaa nukkumaan kun oli saunapäivä. Mentiin laittamaan kiukaaseen tuli ja sitten parin pesällisen jälkeen mentiin vessaan yhdessä. Isi istui pöntölle ja likka potalle. Pissaa ei tullut mutta kakkasi kyllä. Saunassa Rachel istui myös ylälauteilla leppoisissa löylyissä ja vihtoi itseään parisen viikkoa sitten hänelle tekemälläni pikkuvihdalla. Jalkojaan ja nassuaan ainakin vihtoi, oikein kunnolla nyt ensimmäistä kertaa elämässään itse. Viimeksi isi vihtoi likkaa. Ammeleluna likalla on Karoliina-tädin isille v.2006 lahjoittama Litle Pony. Pihalla likka tietysti talutteli isiä sormesta kiinni pitäen ja istumaankin piti taas päästä kurkkulavallekin, kuten joka kerta kun luonani on. Isin pikku puutarhuri.. Tällainen päivä meillä tänään oli. 10.8.2010 tiistai Tänään Rachel nukahti aamulla 09.40 ja nukkui tunnin ajan. Nukahti uudelleenkin isin viereen klo 16.00 ja heräsi 17.55. Otti isin sormesta kiinni ja laittoi poskelleen ennen nukahtamista että silittelisin. Oli sadepäivä että pääasiassa oltiin sisällä. Palloleikkiä yms, vähän väritystä ja kirjojen katselua. Kasvihuoneessa kasteltiin ja likka nappasi taas raa,ankin tomaatin. Karviaisista likka tykkää ja niitä yhdessä noukittiin ja sai niitä sitten taas mukaankin. Piikkikin pisti pieneen sormeen. Varsinaista ruokaa tyttö ei sitten syönytkään. 13.8.2010 perjantai Rachelin kanssa tavanomaista puuhastelua. Ajatuksissaan oli aamulla ensin tunnin verran. Makoili vierelläni tunnin verran, vähän väsyneen oloisena. Sitten kasteltiin kasvihuonetta, karviaiset ei enää niin maistuneet, tomaatin söi kyllä ja söikin muistaakseni yhteensä kolme tomaattia päivän aikana. Eija saapui kolmen aikoihin ja sitten lähdettiin Poriin ja ostettiin torin laidan kultasepänliikkeestä kihlasormukset. Kun oltiin menossa liikkeeseen huomasi likka naakan torilla kävelemässä ja likka tietysti kiinnostui heti. Valittiin sormukset ja mentiin odottelemaan kaiverruksien valmistumista ravintolan terassille. Eija joi janoonsa yhden oluen ja me likan kanssa jaffaa. Naapuripöydän nuoret naiset ihastelivat pikku-Rachelia. Kun haettiin sormukset pois, Eija aikoi ostaa likalle kaulaketjun, mutta sen sijaan omistajarouva lahjoitti Rachelille kullatun ketjun joka laitettiin likalle kaulaan jo liikkeessä. Kotiin päästyä laitoimme saunan lämpenemään ja saunottiin. Rachel ei ollut nyt innostunut vihtomaan. Oli kai aika väsynyt vaikka nukkuikin päivällä klo 12.00-13.55 välisen ajan. 20.8.2010 Rachelilla on kai vauvarokko, eikä tiistaina ollut luonani, eikä äiti tietenkään pitänyt tärkeänä antaa korvauksena likan tulla luokseni muuna päivänä.. Likka halusi taas karviaisiakin tomaatteja ei nyt syönyt, yhdestä vähän haukkasi. Kai sitten ei vaan nyt ollut oikein ruoka maistillaan. Saunamakkaraa tosin halusi sentään.Saunassa isi valutteli vesikupista likan varpaille vettä ja siitä likka tykkäsi ja naureskeli. Tomaatteja tietysti kasteltiin ja likka kasteli ruusupavutkin mökin seinustalta ja isi otti kuvia samaten kuin mm siitä kun likka makaili riippumatossa. Oli kaunis aurinkoinen päivä. Kun vein likan Poriin, oli hiljainen ja katseli poispäin minusta, kuin alakuloisena. Piristyi sitten kuitenkin kun perille päästyämme tuli tavanomaisesti syliini ennen kuin äiti hakee. Katseli kauan perääni kun äiti häntä kantoi pois. Mitkähän on likan mietteet, ne kun tietäisi.. Linkit: http://kartanonherra.suntuubi.com/, http://www.varola.fi/temp/olin.htm, http://racheltytsy.suntuubi.com, http://www.adressi.org/Virkarikoksettutkittavarangaistava, http://oikeuttakansalle.suntuubi.com, http://keskustelu.suomi24.fi/node/8640311, http://www.mikko.fi/announcements/details.action?itemIndex=1&announcementId=1174183&isMinilist=true&itemsCount=23&isHighlightList=false, http://kartanonherra.suntuubi.com/admin/?cat=13&preview=2 Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---
Aloituksia
556
Kommenttia
401
Isyyslaki muuttui, laitoin vireille..
Uudelleen isyystutkimuksen porilaispoikaan nähden. Viimeksi pojan äiti vastusti tutkimusta ja asia jätettiin sinälleen.16242Suomen työttömyys / maahanmuutto
En tiedä olenko minä ollut kovinkaan väärässä kun olen tuonut esiin maamme rajojen sulkemisen. Tällä olen tarkoittanut s9242Oikeus työhön
Toimivatko poliitikkomme / muut päättäjät perustuslain mukaisesti? Olisiko kansalla jotain tehtävissä asiaintilan korjaa3242Voi nyt helvetti!!!
Satakunnan Kansan uutisointia. Mikähän tällaiseenkin tekoon on ollut alkusysäys.. Mietityttää myös se kuka on ollut last2241Auerin lasten kertomusten litterointia
Ei ole näkynytkään julkisina. Eikö niitä halutakaan julkisiksi kun mediakin niistä vaikenee? Kiinnostaisi ne lukea koska3241Muistatteko kannanottoni Talvivaarasta
Miten jo kuukausia sitten ennakoin että valtio, veronmaksajat joutuvat maksamaan myrkkypäästöjen kustannukset... Tässä9240Susiasiaa edelleen
Maamme nykyisen linjauksen mkaan sudet saavat vapaasti liikkua asutusalueilla ja voi sitä onnetonta joka häiritsee liikk2239Poliitikkojemme maanpetoksellinen toiminta
12 luku: Maanpetosrikoksista Luku on uudistettu lailla (21.4.1995/578). 1 § (21.4.1995/578) Suomen itsemääräämisoike42391-vuotis hääpäivälounas
Ohi mennessä käväisimme juhlistamassa 1v hääpäiväämme Harjavallassa sijaitsevassa ravintola Hakuninmäessä ja pitää antaa5239Iltalehden tutkimus poliitikkojemme luotettavuudesta
Iltalehden tutkimukseen on vastannut tällä hetkellä 723 henkilöä ja kielteinen kanta poliitikkojen luotettavuuteen on 979238Lapsi pahoinpidelty, raaka teko, kukahan tekijä
Kaikenlaisia sikoja sitä onkin olemassa.. Onkohan ko lapsi määrätty sosiaalitoimen selvitysten perusteella mielisairaall4237Langettava päätös Köyliön sosiaalitoimelle
Eduskunnan oikeusasiamies on antanut langettavan päätöksen Köyliön sosiaalitoimelle. Koska näin on tapahtunut, ovat vira2236Maahanmuuttajille maksetaan takuuvuokrat?
Iltalehden uutisointia tänään: "Valtio auttaa pakolaisia takuuvuokrissa Jotkut vastaanottokeskukset ovat ryhtyneet tuke11236Psyykensairas äiti, lapsi ja joulu- koko vuosiko?
Masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö, onhan niitä sairauksia jotka saavat potilaan nukkumaan vuorokauden ympärikin.2236Junaliikenne takkuilee
Miksi vr ei kaiva esille vanhoja höyryvetureitaan. Niillä liikenne sujuisi kuten ennen muinoinkin. Niissähän oli aurat j13233Lasketaan, nostetaan arvonlisäveroa
Satakunnan Kansa uutisoi että taas ollaan nostamassa arvonlisäveroa. Katsos kummaa. Juurihan veroja suurella sensaatioll8232Pohdintaa, runomaista yksityismietintää Misusta
Raskauttaisinko ehkä Misun. Ensikuussa tutkituttaisin mä hältä pisun.Jos plussaa näyttäis kuin mainos-Pirkan, niin mieti38232Sähkömarkkinalaki / siirtomaksut
Alla oleva sähkömarkkinalainkohta on otanta viime vuonna voimaan tulleesta laista. Onko kohtuullista että siirtomaksun o7231Mitähän lienee äiti kertonut tyttärelleen
Kun tytär ei enää saa tavata isäänsä. Sosiaalitoimen lausunnosta tulee ilmi miten hyvä ja lämminhenkinen suhde isällä ja16231Sijoitetut lapset / väkivalta
Iltalehden uutisointia. Nyt pitäisi kiireesti tutkia missä sijoituspaikassa lapset ovat kokeneet väkivaltaa. Lapsen ruum4230