Vapaa kuvaus

30.7.2010 perjantai Tänään tytön aamu alkoi siten, että nukahti autooni mutta heräsi puheeseeni niin ettei ehtinyt nukkumaan kuin jotain 15 minuuttia. Nukahti n,09.30 aikoihin. Sitten kotiin ja likka nukahti uudelleen klo 11.10 ja nukkui 12.50 asti. Sen jälkeen tein Rachelille ruokaa, paistoin kananmunia ja amerikanpekonia. Ensimmäisen kerran likka söi kunnolla kananmunaa. Italiansalaattia oli myös. Sitten mentiin kastelemaan tomaatteja ja likka tietysti pääasiassa kasteli punasipuleitaan ja söi aika ison tomaatin. Sitten halusi keinumaan sekä sisällä että ulkona, myös riippumatossa hetken. Isi antoi lapselle taas metsämansikoita aika paljon, likka poimi itsekin suuhunsa yhden mansikan, myös vadelmia Rachel söi sekä yhden mustaviinimarjan.Sitten vähän piirrettiin ja soitettiin syntetisaattoriakin. Sitten iltapäivällä vähän ennen neljää likalle tuli taas uni mutta nyt ei voinut alkaa nukkumaan kun oli saunapäivä. Mentiin laittamaan kiukaaseen tuli ja sitten parin pesällisen jälkeen mentiin vessaan yhdessä. Isi istui pöntölle ja likka potalle. Pissaa ei tullut mutta kakkasi kyllä. Saunassa Rachel istui myös ylälauteilla leppoisissa löylyissä ja vihtoi itseään parisen viikkoa sitten hänelle tekemälläni pikkuvihdalla. Jalkojaan ja nassuaan ainakin vihtoi, oikein kunnolla nyt ensimmäistä kertaa elämässään itse. Viimeksi isi vihtoi likkaa. Ammeleluna likalla on Karoliina-tädin isille v.2006 lahjoittama Litle Pony. Pihalla likka tietysti talutteli isiä sormesta kiinni pitäen ja istumaankin piti taas päästä kurkkulavallekin, kuten joka kerta kun luonani on. Isin pikku puutarhuri.. Tällainen päivä meillä tänään oli. 10.8.2010 tiistai Tänään Rachel nukahti aamulla 09.40 ja nukkui tunnin ajan. Nukahti uudelleenkin isin viereen klo 16.00 ja heräsi 17.55. Otti isin sormesta kiinni ja laittoi poskelleen ennen nukahtamista että silittelisin. Oli sadepäivä että pääasiassa oltiin sisällä. Palloleikkiä yms, vähän väritystä ja kirjojen katselua. Kasvihuoneessa kasteltiin ja likka nappasi taas raa,ankin tomaatin. Karviaisista likka tykkää ja niitä yhdessä noukittiin ja sai niitä sitten taas mukaankin. Piikkikin pisti pieneen sormeen. Varsinaista ruokaa tyttö ei sitten syönytkään. 13.8.2010 perjantai Rachelin kanssa tavanomaista puuhastelua. Ajatuksissaan oli aamulla ensin tunnin verran. Makoili vierelläni tunnin verran, vähän väsyneen oloisena. Sitten kasteltiin kasvihuonetta, karviaiset ei enää niin maistuneet, tomaatin söi kyllä ja söikin muistaakseni yhteensä kolme tomaattia päivän aikana. Eija saapui kolmen aikoihin ja sitten lähdettiin Poriin ja ostettiin torin laidan kultasepänliikkeestä kihlasormukset. Kun oltiin menossa liikkeeseen huomasi likka naakan torilla kävelemässä ja likka tietysti kiinnostui heti. Valittiin sormukset ja mentiin odottelemaan kaiverruksien valmistumista ravintolan terassille. Eija joi janoonsa yhden oluen ja me likan kanssa jaffaa. Naapuripöydän nuoret naiset ihastelivat pikku-Rachelia. Kun haettiin sormukset pois, Eija aikoi ostaa likalle kaulaketjun, mutta sen sijaan omistajarouva lahjoitti Rachelille kullatun ketjun joka laitettiin likalle kaulaan jo liikkeessä. Kotiin päästyä laitoimme saunan lämpenemään ja saunottiin. Rachel ei ollut nyt innostunut vihtomaan. Oli kai aika väsynyt vaikka nukkuikin päivällä klo 12.00-13.55 välisen ajan. 20.8.2010 Rachelilla on kai vauvarokko, eikä tiistaina ollut luonani, eikä äiti tietenkään pitänyt tärkeänä antaa korvauksena likan tulla luokseni muuna päivänä.. Likka halusi taas karviaisiakin tomaatteja ei nyt syönyt, yhdestä vähän haukkasi. Kai sitten ei vaan nyt ollut oikein ruoka maistillaan. Saunamakkaraa tosin halusi sentään.Saunassa isi valutteli vesikupista likan varpaille vettä ja siitä likka tykkäsi ja naureskeli. Tomaatteja tietysti kasteltiin ja likka kasteli ruusupavutkin mökin seinustalta ja isi otti kuvia samaten kuin mm siitä kun likka makaili riippumatossa. Oli kaunis aurinkoinen päivä. Kun vein likan Poriin, oli hiljainen ja katseli poispäin minusta, kuin alakuloisena. Piristyi sitten kuitenkin kun perille päästyämme tuli tavanomaisesti syliini ennen kuin äiti hakee. Katseli kauan perääni kun äiti häntä kantoi pois. Mitkähän on likan mietteet, ne kun tietäisi.. Linkit: http://kartanonherra.suntuubi.com/, http://www.varola.fi/temp/olin.htm, http://racheltytsy.suntuubi.com, http://www.adressi.org/Virkarikoksettutkittavarangaistava, http://oikeuttakansalle.suntuubi.com, http://keskustelu.suomi24.fi/node/8640311, http://www.mikko.fi/announcements/details.action?itemIndex=1&announcementId=1174183&isMinilist=true&itemsCount=23&isHighlightList=false, http://kartanonherra.suntuubi.com/admin/?cat=13&preview=2 Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

556

Kommenttia

401

  1. Ulvilan surman dna-nayte

    Ilta-Sanomat uutisoi 5.10.2009 seuraavaa: "Poliisi antoi ymmärtää, että taloon tunkeutuja oli tapahtumien yhteydessä lo
    Ulvila
    6
    488
  2. Salassapitorikkomus Köyliön perusturvajohtajalta

    Alla perusturvajohtajan minun nähtäväkseni toimittamaa erään henkilön sosiaalitoimen asiakastietoa, jolla toiminnalla on
    Yleistä Satakunnasta
    24
    487
  3. Jukka Lahden vammat/ sorkkarauta

    Jossakin Anneli Aueria ja Jukka Lahden surmaa koskevissa keskusteluissa on esitetty että surmapaikan lähistöllä olisi o
    Ulvila
    23
    486
  4. Köyliön perusturvajohtaja Ritva Vainio

    On kieltäytynyt kirjallisesti oikaisemasta perätöntä tietoa sisältäviä, minua koskevia asiakirjoja vaikka henkilötietola
    Yleistä Satakunnasta
    0
    482
  5. Rikosilmoitus ugin entistä sosiaalijohtajaa..

    Vastaan.. Koska olen nyt saanut haltuuni erinäisiä asiakirjoja, teen minäkin rikosilmoituksen ugin entistä sosiaalijoht
    Uusikaupunki
    9
    470
  6. Psyykelääkkeet / ajokortti / autoilu

    Jatkoa kannanottooni liikenteessä olevista lääketokkuraisista henkilöistä. Eräs naiseni katseli kerran eksääni ja ihmett
    Uusikaupunki
    20
    468
  7. Taas lapsi heitteillä

    Ja huoltajana taaskin äiti 4-vuotias tyttö harhaili yksin öisellä kadulla Keskiviikko 14.5.2014 klo 18.30 Laps
    Uusikaupunki
    70
    460
  8. Vapaamuuraritko saatananpalvojia?

    Alla netistä löytämäni artikkeli. Perustuuko totuuteen? Temppeliritarit liitetään myös ei-kristilliseen esoteriaan. Hei
    Yleistä Satakunnasta
    12
    452
  9. Lapsi "teljettynä", eristettynä yksinäisyyteen

    Mitä mieltä lukijat ovat tilanteesta, että äiti eristi n.2,5 vuotiaan tytön yksin huoneeseen, josta pääsi pois vasta kun
    Kurinpito
    10
    451
  10. Kolari Säkylässä

    Liekö ollut tuttuja..
    Satakunta
    10
    439
  11. Nakkilan eliittiäkö, heh..

    Palstalle kirjoittaneen mielestä olen kaiketi paikallisen kansanedustajan kanssa Nakkilan eliittiä. Eipä minua olekaan a
    Nakkila
    5
    438
  12. Kansanedustaja Myllykoski

    On oikeilla linjoilla, mutta.. Alla olevassa uutisoinnissa pääministeri Katainen puhuu että pitää löytää yksityisen sekt
    Nakkila
    12
    437
  13. Keskustelupalstat Suomi24.fi:ssä

    Ovat alla olevan perusteella tarkoitetut julkiseen keskusteluun ja mielipiteiden vaihtoon. Ylläpito ei saa rajoittaa kes
    Yleistä Satakunnasta
    6
    437
  14. Jopas jotakin..

    Nyt vasta merkillisen asian sain tietooni. Nupistaan eläkkeellä oleva oli pyytänyt oikeudenkäyntipäivästään korvauksena
    Yleistä Satakunnasta
    24
    435
  15. Poliisinko tiedottaminen

    Virheellistä? Kumpiko tieto oikeaa kun Satakunnan Poliisilaitoksen sivulta löytyy Luvian säiliöauto-onnettomuudesta seur
    Yleistä Satakunnasta
    22
    435
  16. Helsinkiläinen Jehovantodistajanainen

    Laittakaapa minulle jonkun helsinkiläisen ns. Jehovantodistajavanhimman yhteystiedot. Minua on nyt jo yli neljävuotta v
    Uskontojen uhrit
    4
    435
  17. Sosiaaliviranomaisten rikokset rangaistaviksi

    Sosiaaliviranomaisten virkarikokset tutkitaan nykyisin väärällä taholla eli niitä käsittelevät hallintoviranomaiset, joi
    Yleistä Satakunnasta
    51
    427
  18. Kaksi eksääni..

    Ovat ilmeisen kaksineuvoisia vaikka minä en kylläkään itse sellaisesta luonnonoikusta havaintoja tehnyt. Jaa miksikö ole
    Yleistä Satakunnasta
    41
    425
  19. Kantelu / tutkintapyyntö Energiavirastoon sähkön siirtomaksuista

    Olen tänään tehnyt seuraavan tutkintapyynnön Energiavirastoon: ENERGIAVIRASTO Kantelu /
    Yleistä Satakunnasta
    33
    424
  20. Älkää päästäkö Kataista karkuun

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014040518189182_uu.shtml Poliitikot asetettava vastuuseen teoistaan.
    Yleistä Satakunnasta
    29
    410