ironmikess

Olen helsinkiläinen atleetti ja ateisti. Kirjoittelen kolumneja eri julkaisuihin. Poliittisesti olen oikealla ja mm. siksi kannatan suurta kapitalistista ja mahtavaa itänaapuriamme ja sen koko maailman eniten kunnioittamaa ja arvostamaa presidenttiä Putinia. Venäjä nousee tulevaisuudessa maailman kolmen suurimman talouden joukkoon. Siihen joukkoon eivät enää silloin kuulu sotahullu roistovaltio Yhdysvallat, jolla velkoja biljoonia.
Netin pikku nilkit ja mistään tietämättömät selittelijät, typerykset ja jankuttajat hoidan tiedoillani, taidoillani ja 133 pisteen älykkyysosamäärälläni lopulta AINA syvälle kyykkyyn. Aateluus velvoittaa minua pysymään aina totuudessa ja siksi yli 10- vuotta onkin sujunut loistavasti ja voittoisasti. Perässäni on konttailtu kateellisten ja katkerin luusereitten tahoilta epätoivoisesti, mutta turhaan, sillä täällä kertomani totuudet ovat 100% faktoja.
Suosikkileffat: toimintaelokuvat, mutta eivät suomalaisten tekeleet.
Lempikirjat: Politiikka- ja sotakirjat, sotahistoria.
Vapaa-aikanani: shakki, punttisali, Karate , Ammunta.
Katson tv:stä mieluiten: Ajankohtaisohjelmia ja uutisia.
Kotieläimet: Koira.
En pidä: typeryksistä, nettiluusereista, kommareista, enkä nato kiimaisista.
Parhaat matkakohteet: Etelä Afrikka. Aasia, Kotimaa. Koulutus: Ekonomi Upsalasta. Ammatti: Talous/hallinto, sijoittaminen. Siviilisääty: Avioliitossa. Lapset: Olen kolmen älykkään lapsen vanhempi.
Aloituksia
297
Kommenttia
2506
Ikeboy
Onko täällä tietoa Ikestä? Onko Ike vieläkin kiinnostunut ja himoinnut suttuisen blondin puutarhanhoidosta? Koska098Uraa, uraa!
Eipä ollut olympialiikkeellä kanttia kieltää kaikkia venäläisiä urhelijoita osallistumasta kisoihin, kuten Wadan pellet797Nizzan matkamme
Viikonloppumatkamme eteerisen kauniin vaimoni kanssa Nizzaan on tehty. Hotelimme oli loistava ja huipputasokas Hyatt Reg497Roistovaltio USA !
Siellä tapetaan ihmisiä silmittömästi ja säälittä! Kaheleita löytyy ja aseita saa ostaa kuin kaupasta leipää😹3497Tolppa -Salen....
.. muísti pätkii pahoin. Sale ei halua edes tuntea rikollisia, jotka häntä tukivat vaaleissa kymmenillä tuhansilla euroi095Multipersoona TajuTonta !
Olen 100% vakuuttunut, että täällä kirjoittelee ainakin yksi ilmiselvä hinttari, eli TajuTonta /44.div multipersoona.2195Nato tappaa taas!
Natomaa Turkki on juoninunt Usan kanssa ja Turkki on nyt tappamassa Kurdeja raukkamaisesti.993Sankarimme Toppa-Sale
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14387524/salessa-on-quotsankariainestaquot- Pipi jalassa.392Antti Rinne
Antti Rinne sönkkää eduskunnassa Sotesta, ikäänkuin siitä jotain tajuaisi. Reppana joka ei pystynyt edes pienenen taloy192Myrkkyjupakka naurattaa!
Älä naurattako venäjäfobiikot, sillä missään oikeuslaitoksessakaan ei tuomita ilman pitäviä näyttöjä ketään. Venäjä h692Usan tappoaseet väärissä käsissä.
Miksi on niin vaikeaa asettaa pakotteita Jutskulandiaan? Siellähän on kiilusilmien taholta kansanmurhaaminen käynnissä?691Veni, vidi, vici
Naton kannattajien katkerat tappiot täällä minulle ja ylivoimaisuuteni kommareiden, vänkääjien ja stallareiden, suhtee3191Trump kerjää Natolle:-)
Natolla ovat vitsit vähissä, kun Trump kerjää lisää aseistusta jokaisen natomaan puolustukseen. Suomen Venäjää pelkääv491Tässä hyvä neuvo!
Aina kun saatte sakot lievästä ylinopeudesta niin älkää myöntäkö vaan valittakaa. Asia menee tällöin oikeuteen ja vähint490Turhat aseostot huvittavat!
"Sinä aikana kun USA ja EU leikkaavat puolustusbudjettejaan, Venäjä päinvastoin määrää armeijalleen lisää rahaa. Venäjän190Niinisön horinat!
Niinistö on niin kylmän tappajanatsin näköinen, että heikompia kuin minä varmaakin puistattaa. Jutut ovat niin sairait690Ennustukseni menivät taas nappiin.
Taas menivät ennustukseni nappiin, kuten kaikissa aiemmissakin vaaleissa. Ennustin, että Väyrynen voittaa Vanhasen ja et090Tähtikö taas?
Eikö Suomest löydy urheilijaa vammaisen urheilijan sijaan? Lajissa jota harrastaa vain muutama kymmenen maailmassa, ei190Suomi järjestää suuren sotaharjoituksen!
Suomi järjestää suuren sotaharjoituksen - puolustusministeri: ”Lähettäisimme kummallisen viestin, jos emme harjoittelisi388Murhaajat kotiarestiin!
Israel on Gazassa tekemänsä teurastuksen varjossa vapauttanut kotiarestiin teinipojan miehitetyssä Itä-Jerusalemissa tä887