Vapaa kuvaus

Olen helsinkiläinen atleetti ja ateisti. Kirjoittelen kolumneja eri julkaisuihin. Poliittisesti olen oikealla ja mm. siksi kannatan suurta kapitalistista ja mahtavaa itänaapuriamme ja sen koko maailman eniten kunnioittamaa ja arvostamaa presidenttiä Putinia. Venäjä nousee tulevaisuudessa maailman kolmen suurimman talouden joukkoon. Siihen joukkoon eivät enää silloin kuulu sotahullu roistovaltio Yhdysvallat, jolla velkoja biljoonia.

Netin pikku nilkit ja mistään tietämättömät selittelijät, typerykset ja jankuttajat hoidan tiedoillani, taidoillani ja 133 pisteen älykkyysosamäärälläni lopulta AINA syvälle kyykkyyn. Aateluus velvoittaa minua pysymään aina totuudessa ja siksi yli 10- vuotta onkin sujunut loistavasti ja voittoisasti. Perässäni on konttailtu kateellisten ja katkerin luusereitten tahoilta epätoivoisesti, mutta turhaan, sillä täällä kertomani totuudet ovat 100% faktoja.

Suosikkileffat: toimintaelokuvat, mutta eivät suomalaisten tekeleet.

Lempikirjat: Politiikka- ja sotakirjat, sotahistoria.

Vapaa-aikanani: shakki, punttisali, Karate , Ammunta.

Katson tv:stä mieluiten: Ajankohtaisohjelmia ja uutisia.
Kotieläimet: Koira.
En pidä: typeryksistä, nettiluusereista, kommareista, enkä nato kiimaisista.

Parhaat matkakohteet: Etelä Afrikka. Aasia, Kotimaa. Koulutus: Ekonomi Upsalasta. Ammatti: Talous/hallinto, sijoittaminen. Siviilisääty: Avioliitossa. Lapset: Olen kolmen älykkään lapsen vanhempi.

Aloituksia

297

Kommenttia

2506

  1. Tulevat takinkäännöt

    On hauskaa seurata kun vasemmistohallitus käsittelee typerää hävittäjähankintaa! Jos päätetään, että niitä hankitaan,
    NATO
    0
    116
  2. Järkipuhetta!

    "http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9407359/46396689"
    Maailman menoa
    3
    115
  3. Usan demokratiaa Irakissa.

    Usa lähti Irakiin viemään rauhaa ja "demokratiaa" törkeitten valheitten varassa ja lopullisena tarkoituksena ottaa Ira
    Sodat ja konfliktit
    18
    115
  4. Suomen "uskottava" puolustus huvittaa.

    Voiko enää turhempaa ja kalliimpaa systeemiä olla kuin Suomen pili pali armeija? Satoja miljardeja on tuhlattu yli 70- v
    Maailman menoa
    6
    113
  5. Arvoituksia. Kuka on kyseessä?

    - Hän on etsinyt pa..seuraa myös netistä - Hän osaa jopatestailla ja etsiä naikkosia myös netistä - Hän valehteli tapaam
    Suomen Keskusta
    1
    112
  6. Liettuassa...

    .. menee aivan yhtä heikosti luin Virossakin. Liettuasta on lähtenyt muualle jo yli 100 000 henkeä ja joukossa on lääkär
    Maailman menoa
    2
    111
  7. Tolppa Salesta tulee presidentti

    Olen aina ennustanut täällä oikein ja niin ennustan nytkin. Niinistölle ei ole kunnon vastusta kenestäkään, niin se vaa
    Maailman menoa
    16
    111
  8. Vielä kerran marjoista!

    Ennen kuin marjastamaan aikova saa selville kuka omistaan metsät missä aikoo poimia ja ehtii tehdä kirjallisen sopimukse
    Maailman menoa
    11
    111
  9. Uraa, uraa, uraa!

    Suomi konttasi suuren ja mahtavan kapitalistimaan Venäjän jääkiekkomahdin edessä. Tuurilla Suomi pääsi jatkopeleihin ja
    Maailman menoa
    10
    107
  10. Rinnekö pääministeriksi?

    Se on kansan suurta tyhmyyttä, jos entisestä koijjarista, joka ei onnistunut edes pienen taloyhtiön raha-asioiden hoid
    Maailman menoa
    1
    107
  11. Mikä pikkuriikkinen maa?

    https://www.google.fi/maps/@33.4979426,40.6080862,2z Mikä tuo pikkurikkinen maa maailman suurimman maan Venäjän rajalla
    Maailman menoa
    6
    106
  12. Oikea tuomio.

    Myös lasten "hyväksikäyttötuomio" on niin p..... seestä, että se kuluu samaan kategoriaan kuin miehen "murhaaminenkin."
    Henkirikokset
    2
    105
  13. Usalainen F35 syöksyi maahan!

    Nämä koneet tulisivat Suomelle kalliiksi, joten ei USA romuja Suomeen😩
    NATO
    53
    104
  14. Suomen oikeuslaitos huvittaa!

    Suomen oikeus- ja syyttäjälaitos ovat saattanut itsensä naurulaiseksi ja samoin Supo. Kuvittelevatko nämä tyhjäpäät, ett
    Maailman menoa
    15
    103
  15. Moskovaan!

    Olin eteerisen kauniin vaimoni kanssa Moskovassa lomailemassa ja kyllä pitää sanoa, että se on mahtava ja uskomattoman h
    Matkailu
    6
    102
  16. Rinteestäkö pääministeri?

    Se on kansan suurta tyhmyyttä, jos entisestä koijjarista, joka ei onnistunut edes pienen taloyhtiön raha.asioiden hoid
    Politiikka
    2
    102
  17. Terrorismia ei nykymenolla voiteta!

    Terrorismia ei nykymenolla voiteta, kuten ei myöskään sotaa huumeita vastaan. Miksi niitä ei voiteta? Siksi, että aina
    Maailman menoa
    11
    101
  18. Huvittaa ja naurattaa!

    Jatkuva hokeminen Suomen ”uskottavasta” puolustuksesta”. 😢😢😢
    NATO
    35
    101
  19. Miksei sikalihava...

    .. ministeriä leikkivä syöttöporsaan näköinen Anttila ei ymmärrä erota? Ämmä ei ole saanut mitään aikaan ja törkeydet el
    Maailman menoa
    2
    100
  20. Murha Marski

    Ylen MOT: Mannerheim teki pahoja virheitä jatkosodassa. Olen ollut aina sitä mieltä että Murha-Marski ei ollut pätevä
    3
    99