Vapaa kuvaus

Varattu täti-ihminen, joka höpötteli aikoinaan Miehen Logiikassa. Nyt poikkeaa joskus ihmettelemässä, missä tutut luuraa.

"Kaikki pitäisi tehdä niin yksinkertaiseksi kuin mahdollista, mutta ei yhtään sitä yksinkertaisemmaksi. " A.E.

Aloituksia

43

Kommenttia

13022

  1. Kiva kuulla, että on oikein kaivattu :) Ihan kuin mä muistaisin jopa, että olisit joskus kertonut, että tuo on soittoäänenäsi puhelimessa. Mulla oli aikoinaan haave, että olisin saanut tämän turkulaisen bändin biisin soittoäänekseni, mutten koskaan saanut aikaiseksi sitä laittaa.

    https://www.youtube.com/watch?v=9JQbhA-OsV0
  2. Ei.
  3. Mitä sinulle tulee mieleen sanasta pettäminen?
    -Lähinnä nuoruusvuodet. Sana on sellainen, jota en ole käyttänyt tai kuullut IRL suhteessa varmaan sitten 22 vuotta täytettyäni. Lähinnä lukenut täältä ja naistenlehdistä, tv:ssä ja elokuvissa ollut aiheesta. Sitä (ennen 22v.) ennen käytin ja kuulin usein. Minulla oli nuorena neljä vuotta poikaystävä, joka oli (aiheetta) sairaalloisen mustasukkainen.
    Kun olet suhteessa, kuinka paljon mietit/ olet miettinyt sitä, pettääkö toinen osapuoli sinua?
    -Tässä suhteessa, jossa nyt olen ollut kohta 30 vuotta, pari kertaa ehkä ohimennen jossain tilanteessa, joka on hetken ollut epäselvä. Ajatus on mennyt aika nopsaan ohi. Minulta ei ole kyselty/syytetty tässä suhteessa pettämisestä senkään vertaa.

    Oletko tullut usein petetyksi? Jos olet/et ole, mistä luulet sen johtuvan?
    - Siinä nuoruudenliitossa jossa olin 18-22 vuotiaana tulin petetyksi ainakin pari kertaa, vaikka en tiedä, lasketaanko sitä, kun oltiin tavallaan "tauolla": Tässä suhteessa en ole ainakaan tietoinen, että olisin tullut petetyksi, mutta voihan olla, että joskus, kerran tai pari miehellä olisi lipsunut humalassa, ei voi tietää. Ja jossain lyhyemmissä suhteissa tiedän, että on tapailtu muitakin, mutta silloin ei ole ollut meillä ainakaan kyse seurustelusta vaan tapailusta, seurustelun esiasteesta. En osaa olla oikein vihainen niistä. Taisin kyllä aikanaan suutahtaa, kun tapailukumppanin taskusta löytyi kauppakuitti, jossa luki kondomipaketti juuri ennen matkaan lähtöä "kavereiden" kanssa. Meillä ei ollut silloin ollut vielä seksiä. Eikä se suhde kyllä kehittynytkään seurusteluksi.

    Luultavasti siksi en juurikaan ole tullut petetyksi, että valitsen miehen sen mukaan, että hän on hyvin sitoutunut minuun ja selkeästi tykkää. Eivätkä poika/miesystävät ole olleet luonteeltaan naistenmiehiä. Tosin pisimmät suhteeni ovat olleet sellaisten kanssa, joilla on suht korkea libido ja humalassa se on saattanut nuoruudessa tai miksei vanhempanakin aiheuttaa sen, että heillä on lipsunut, jos tarpeeksi innokas ja tarpeeksi kiinnostava nainen on baarissa tarpeeksi pitkään liehitellyt. Tiedostan kyllä tämän tosiasian. Mutta ei heidän suosionsa niin suuri ole, että sellaista "tuuria" niin usein olisi ollut :P

    Kuinka paljon pettämisen ajatus ahdistaa sinua suhteessa ollessasi?
    - Ei ahdista, en mieti pettämisiä, jotenkin täysin ajanhukkaa. Minua ahdistavat ihmiset, jotka kelaavat jotain pettämisiä, kun elämässä tapahtuu joka päivä ainakin omassa elämässä paljon kiinnostavampia ja huolestuttavampia asioita.

    Haluaisitko tietää, jos sinua on petetty? En välttämättä, jos se ei mitenkään muhun vaikuta. Tietysti, jos nyxä ottaisi puheeksi pettämisen, tietäisin, että nyt on tosi kyseessä. Ajattelisin: hän haluaa kertoa siitä jostain tietystä syystä: haluaa eron ja mennä yhteen toisen kanssa, on saanut jonkun taudin ja varoittaa mua siitä, että mullakin voi olla, tai haluaa keventää mieltään jostain tietystä syystä (on esimerkiksi muitakin murheita ja ajattelee, että pettämisen tunnustaminen auttaa johonkin suuntaan) Eli silloin tietysti haluan tietää, jos se vaikuttaa kaikkeen.

    Mitä tekisit, jos tietäisit, että sinua on petetty?
    En osaa sanoa. Riippuu toisesta osapuolesta. Jos hän olisi rakastunut, haluaisin erota ja antaa hänelle mahdollisuuden onnelliseen elämään. Jos kertoisi taudista, menisin testeihin jne. Ei tuohon ole mitään oikeaa vastausta. Tilanteesta riippuen.