Vapaa kuvaus

Hei. Ollaan ihmisiksi.

Aloituksia

47

Kommenttia

3017

  1. Mietin tässä päivänä muutamana juurikin valonnopeutta.

    Maailmankaikkeudenhan on havaittu laajenevan kiihtyvällä nopeudella.

    Joskus, kaukaisessa tulevaisuudessa laajenemisnopeus saavuttaa valonnopeuden. Mitä silloin tapahtuu?

    Yksi vaihtoehto on, että kiihtyminen lakkaa ja laajeneminen jatkuu tasaisella valonnopeudella.

    Maallikkomainen luuloni on kuitenkin, että kiihtyminen jatkuu ja maailmankaikkeus siirtyy aivan erilaiseen havaittavaan todellisuuteen. Tietenkin materia jatkaa olemassaoloaan ja kulkee edelleen niillä liikeradoilla kuin ennenkin, mutta sen havaitseminen on aivan erilaista.

    Koska me itse ja muukin materia kulkee nopeammin kuin siitä lähtevä tai sen heijastama säteily (valo) me emme voi nähdä niitä (siis niistä heijastunutta valoa) samoin kuin nyt.
  2. Periaatteessa taidan olla jonkin sortin agnostikko, koska en voi todistaa jumalien olemattomuutta ja tiedostan sen.

    Epäilen kuitenkin hyvin vahvasti, että edes sitä/niitä jumalia joiden olemattomuutta en voi todistaa ei ole olemassa.

    Näistä ihmisen käyttämistä jumalista taas olen täysin varma, että ne ovat puppua.


    Semmoinen uskonnoton olen minä!


    Ps. Byrokratia on tehty suojaamaan pientä ihmistä virkamiesten mielivallata.