Vapaa kuvaus

Aloituksia

0

Kommenttia

294

  1. Aivan mahtavaa,kiitos sinulle.Tuleeko siinä sitten tunne,että oikeita naisia voi kohdata ja paineet tavata silikonihärdellejä ei ole niin kovat,aivan loistavaa ja hyvä juttu,toivon sinulle paljon onnea oikeassa elämässä,hienoa,kiitos tästä:)
  2. Kannattaa kokeilla
  3. Mä olen niin surullinen,että joudun syömään lääkkeitä,mutta ilman niitä en nuku ja ilman niitä ei ole elämää.Mulla on perusturvallisuuden puute niin suuri ja luottamus ihmisiin on kokenut niin pahoja kolauksia.Rauhoitun vain lääkkeillä,muuten olen paniikissa ja ahdistunut ja peloissani.
    Ymmärrän,että mulla ei muu auta,kuin lääkkeet.Psykiatriset hoitajatkin olivat omaa etuaa ajavia ja itseensä keskittyviä tumpeloita eikä heillä ollut taitoa ja halua auttaa minua.Toki oli myös ihania hoitajia,mutta kun nämä pahimmat olivat niin inhoittavia,että siinä on vakavasti sairaan vaikea koostua ehjemmäksi.
    Mä just olen ahdistuneisuushäiriöstä ja paniikkihäiriöstä ja ujoudesta kärsinyt ihan pienestä asti ja en ole kyennyt puolustamaan itseäni sosiaalisesti ja loppujen lopuksi mut on stigmasoitu skitsofrenia diagnoosilla,jolla sain pysyvän eläkkeen.
    Mä näen ihmiset niin hyötyä tavoittelevina.Mun yks psykologi sanoi mulle,että kun sinä et anna mitään itsestäsi ja olen kuullut tuon lauseen muutenkin.Siis vieläkin harmittaa,että en sanonut,että mitä minun nyt potilaana pitäisi sinulle sitten antaa?Mitä sinä haluat minusta?Minä olen täällä hoidossa ja minun ei pitäisi joutua huolehtimaan siitä,että en riitä sinulle.Mulla oli ihan ilkein naispyskologi julkisella puolella,naureskeli,vittuili,kadehti,siis piti pilkkanaan toisten kuullen ryhmissä ja oli kukkuinen kuin mikä.
    Tuntuu,että kaikilla on oma agenda ja olen hyväksynt nyt elämäni ,että olen kyvytön töihin(pelkästään mun lääkitys estää työn jo), ja otan nyt vastaan kaiken hyvän,mitä saan ja yritän olla kantamatta syyllisyyttä,jos esim. nautin hyvästä ruuasta tai shoppailusta.
    Yritän kestää paniikit ja ahdistukset ja pelot.Mun lääkketkään ei nukuta ehdottomasti vaan mun mielen tarvii aktiivisesti tulla vastaan ja rauhoittua,joskus tuntuu,että kuolen...niinku viime yönä ja mä oikeasti en saanu nukuttua ja mietin vaan yhtä positiivista juttua ja silti en saanut nukuttua.
    Mä en voi enää elää ilman lääkkeitä,mutta en suosittele niitä kellekään.Mun mielestä asioihin pitäisi vaan puuttua ajoissa silloin,jolloin on mahdollisuus vaikuuttaa pehmein keinoin,unihygieniaa ym, sarastusherätyskelloa ja muuta.
    Mä varmaan kuolen ennen aikojani ja psykiatrikin aikoinaan seurasi mun mahdollista metabolista oireyhtymää,kun nää neuroleptihän aiheuttaa diabetestä,sydänongelmia ym.
    Mäkin söin aikoinaan Orsanilia monta vuotta ,joka vedettiin markkinoilta ja söin nivelreumaan myös tulehduskipulääke Vioxxia,joka vedettiin pois markkinoilta sydäntoksisuuden takia.Mun sydän on jo pienenä joutunut kärsimään paljon paniikista ja ahdistuksesta ja jo yläasteella olin varma,että mun sydä ei kestä ,koska on niin paha olo aina.Nyt olen jo 37 v. ja soutunut syömään sekalaisia lääkkeitä,täälä hetkellä seromexia,seroquelia,opamoxia ja nivelreumaan solumyrkkyä eli trexania.Reuma oireilee silti,mutta en viitsi valittaa,kun ei se nyt niin paha,ja turhaa olis valittaa.Esim. mun sormet sattuu ,mutta tokkopa niille mitään voi ja lisälääkitys on aina vaan pahasta eli ,kun mulla oli 2 solusalpaajaa kerran niin hiuksia irtos kauheasti ja kortisoni nyt vaan on pahasta ...
    Helppoa ei ole,mutta ilman lääkkeitä en pystyis olemaan,koska ihmiset eivät kyenneet muuta antamaan.Nyt mennään näillä,niin kauan ,ku fysiikka jaksaa.Kiire ei ole minnekään .Kuolema varmaan korjaa ennen aikojaan ...
  4. Oriflamen ice muuten
  5. Kyllä mun mielestä tää yhteiskunta tuomitsee masentuneet ,jopa mun psykoterapeutti tuntui miettivän mun terapian tuloksellisuutta mun opiskelukyvyn parantumisen mukaan.Tuotin siinä hänelle tosi karvaan pettymyksen enkä kuntoutunut.
    Mulla on ollut kauan psykoottinen masennustila,mutta oikeastaan parannuin siitä kun sain työkyvyttömyyseläkkeen skitsofreniadiagnoosilla.Nykyään jopa haluaisin töihin,mutta mulla on niin raskas lääkitys sekä myös nivelreuma ja selän välilevyn rappeuma,että en edes kykenis mihinkään.Lisäksi minulla on heikko itsetunto olen kauhean herkkä arvostelulle ja haukkumiselle.
    Tuntuu,että pahiten minua on haukuttu juurikin hoidossa.Masentuneena ei olisi myöskään saanut nauraa,että jotkin hoitajat syyttävät,että mitenkäs sinä nyt naurat,etkös sinä ollutkaan masentunut.
    Luulenpa,että masennusta ei ole toisten helppo tajuta.Itsekin sain apua perheeltäni vasta,kun flippasin totaalisesti eli menin 100% psykoosiin.Silloinkin (ex-)poikaystäväni kehtasi hieman tolkkuihini tultua syyttää,että ethän sä olekaan psykoosissa ,vaan teeskentelit koko jutun vaan hänen kiusakseen.Voi luoja...
    Niinku mun perhekin tuntui vielä miettivän,että onko tää nyt totta.Iskä oli sanonut äitille,kun olin halaillut äitiä niin iloisena psykoosissa,että tuon on oltava aitoa tuo ei ole teeskenneltyä.Että kehtaavat edes epäillä,että puolikuolleena olenkin pelailemassa jotain peliä.
    Mä näen vieläkin unia siitä,kuinka mä itsenäistyn opin tielle ja häivyn,menen töihin ja elän omaa elämää ja huudan kaikille,että mulla on oikeus...
    Mutta mulla on niin raskas lääkitys,että olen tokkurassa aamulla ja ilman lääkettä en nuku.Multa menee aina selkäkin paskaks,kun imuroin lattiat...eli musta ei olis ruumiilliseen työhönkään .
    Hoitohenkilökunta aina nauroi ,että ei sua kukaan tule kotoa hakemaan.Mutta mulle olis hyvä,jos olis joku vammaistyöbussikuljetus,että haettais kotoa vajaakuntoiset tekee jotain.Miksi ei haeta kotoa?Musta olis hyvä idea!!