Miehen sikailut; täytyykö minun kaikki kestää?

Koston hetki?

Mieheni valehtelee valheiden perään.

Ensin hän oli kutsunut selkäni takana naispuolisen henkilön kanssaan mökkeilemään. Ei ollut mennyt, mutta kuitenkin raja mielestäni ylittyi. Sain tietää asiasta ja annoin nopeasti "anteeksi" ja järjestin asiat niin, ettei tämä muija enää ole missään yhteyksissä miesystävääni.

Seuraavaksi, aivan sen jälkeen sain tietää että hänellä on kuvia alastonsuomi.comissa, ja hän oli siellä ensinnäkin vip-käyttäjä ja toiseksi hän oli liittynyt klubeihin mm. "ryhmäseksistä kiinnostuneet" ja "fuckbuddy meininkiä"
Kuulemma vain "läpällä!" ...hmm, uskottavaako?

No, seuraava valhe olikin että "kävin siellä viimeksi vuosi sitten!" Jaa-a, siinä kyllä luki että vierailtu pari päivää sitten. Valheita - valheiden perään taas.

No, sain kuulla että hän on menossa perhelomalle kreikkaan, äitinsä ja veljensä kautta, niinkuni asia onkin. Mutta hän oli pitänyt minulta visusti pimennossa, että eräs hänen miespuolinen ystävänsäkin on tulossa mukaan. Perhelomasta siis saattaa hyvinkin tulla ryyppyreissu.

Kaiken tämän jälkeen en usko enää mihinkään mitä hän sanoo, erittäin hyvä valehtelija kuin on. Olenkin päättänyt, että en jää tällaiseen suhteeseen. Mitä olette mieltä? Olen ajatellut laatia täydellisen koston, ja haluaisinkin vinkkejä siihen myös ;)

61

1371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ~cissi~

      Mikä ihmeen "mieheni" tuo sählääjä on?

      Ei tule yllätyksenä, mitä miehet harrastelee. Sen sijaan jaksan aina ihmetellä, miten paljon naiset sietää ja viitsii uskoa selityksiin.

      Unohda kosto, ei kukaan jamppa ole semmoisen vaivannäön väärti. (Eikä se siitä mitään oppisi kuitenkaan.) Jos miehet olis kuin naiset, kukaan ei ikinä nussisi kenenkään kanssa, ja ihmiskunta kuolisi sukupuuttoon. Ole siis kiitollinen, että niille kelpaa milloin vaan, mikä vaan, missä vaan. Naiselle helppoa ja vaivatonta.

      • mies ja ylpeä siitä

        Melkoinen yleistäjä oot, taitaa katkeruus vaivata?

      • ~cissi~
        mies ja ylpeä siitä kirjoitti:

        Melkoinen yleistäjä oot, taitaa katkeruus vaivata?

        Valitettavasti mulla ei ole resursseja käydä läpi kaikkia niitä nyhveröpoikkeuksia, jotka ei ikinä petä naista (syystä että eivät koskaan edes sellaista saa). Tekemäni yleistykset perustuvat yleiseen elämänkokemukseen. Kuten oikeusoppinut sanoisi: "tiesi tai olisi pitänyt tietää".

      • sitä saa mitä
        ~cissi~ kirjoitti:

        Eli haluat mieheltä vain panoa?

      • ~cissi~
        sitä saa mitä kirjoitti:

        Eli haluat mieheltä vain panoa?

        Siis miten minun haluamiset nyt liittyy kyseenä olevaan aiheeseen?

      • --Vinkki--

      • ....................
        ~cissi~ kirjoitti:

        Valitettavasti mulla ei ole resursseja käydä läpi kaikkia niitä nyhveröpoikkeuksia, jotka ei ikinä petä naista (syystä että eivät koskaan edes sellaista saa). Tekemäni yleistykset perustuvat yleiseen elämänkokemukseen. Kuten oikeusoppinut sanoisi: "tiesi tai olisi pitänyt tietää".

        Eli jos mies ei petä, niin hän on nyhverö. Tämä onkin mielenkiintoinen ajatus, johon olen viimeisen parin vuoden aikana törmännyt yhä useammin ja useammin.

        Tästä tuleekin mielenkiintoinen oravanpyörä, kun miehen on petettävä, jotta säilyttäisi maskuliinisuutensa naisensa edessä. Huhhuh, vaikeaksi menee. Mut sellaista se naisen logiikka on.

      • halakopiä
        ~cissi~ kirjoitti:

        Valitettavasti mulla ei ole resursseja käydä läpi kaikkia niitä nyhveröpoikkeuksia, jotka ei ikinä petä naista (syystä että eivät koskaan edes sellaista saa). Tekemäni yleistykset perustuvat yleiseen elämänkokemukseen. Kuten oikeusoppinut sanoisi: "tiesi tai olisi pitänyt tietää".

        Taidta olla aika nyhverö kun tuollaisia käsityksiä omaat. Nyhveröt ovat erikseen, samoin kuin pettäjät ja luotettavat yksilöt. Näillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa mikäli et ole sitä vielä oppinut cissiseni.

    • Koston hetki?

      niin, ja lisäksi hän ei ole halunnut minua pitkiin aikoihin, pitäisikö olla huolissaan?

    • minäkin ihmettelen

      että mitä vielä ihmettelet? Sinulla on paska mies. Pettää heti tilaisuuden tullen. Sinuna en kostaisi vaan antaisin kenkää korkojen kera aksentilla!!!! Pois silmistä ja jos tulee ulisemaan jälkikäteen anteeksipyyntöä... niin no, mihinkä seepra raidoistaan pääsee, ellei se oikeasti tiedä että kaula on poikki jos sama toistuu! Tuskin takaisin tulee pahimman sortin kuvottavuudet.

    • oho?

      Ihan vain uteliaisuudesta kysyn, että miten sinun miehesi voi mennä miespuolisen ystävän kanssa perhelomalle, josta kuulet hänen äidiltään ja veljeltään? Millainen perhemuoto teillä oikein on? Yleensä perhelomalla tarkoitetaan äitiä, isää ja lapsia lomailemassa yhdessä. Mummo tai eno sopii vielä joukkoon, että kyseessä on perheloma. Ennen kuin laadit kostosuunnitelmia, tee selväksi itsellesi ja miehelle(si), mikä on perheenne, keitä siihen kuuluu ja miten perheessä toimitaan.

    • Dino S.

      Karrikoidusti sanon, että minun mielestäni on luonnotonta, jos mies on uskollinen. Mutta yhtä kaikki, valehteleminen on VÄÄRIN. Jos haluaa elää noin, pelisäännöt pitää olla sovittuna.

      Voin ymmärtää, että tahattomia syrjähyppyjäkin voi tulla (jopa naiselle) ja jos niillä ei ole jatkoa, niin voi olla parasta vaieta (kieltämättä tällöin lähestytään jo valetta), mutta jos tuo on elämäntapa, niin silloin läheistä ei saa johtaa harhaan.

      Minä jäin kauan sitten kiinni toisesta naisesta ja tuli ero. En minä tuntenut koskaan syyllisyyttä toisen naisen sylissä, mutta valehdellessani kylläkin. Se kalvasi sieluni olemattomaksi. Kun tuo painajainen oli ohi, päätin, etten enää koskaan valehtele. Ja siitä olen pitänyt kiinni. Se on kyllä kieltämättä maksanut minulle erinäisiä suhteita upeiden naisten kanssa, mutta olenpahan pelannut avoimesti.

      Valehteleminen on oikeasti väärin. Se on väärin. Ainoa asia, jonka varaan voi rakentaa, on totuus, olkoon kuinka kipeä tai vaikea.

      • panomies, vain yhden

        "En minä tuntenut koskaan syyllisyyttä toisen naisen sylissä.."

        No äläpä kauppaa tapojasi ja onneksi sanoitkin tuossa alussa, että vain sinun mielestäsi.

      • ~cissi~

        No mitäs olet totuuden varaan saanut rakennettua?

      • Dino S.
        panomies, vain yhden kirjoitti:

        "En minä tuntenut koskaan syyllisyyttä toisen naisen sylissä.."

        No äläpä kauppaa tapojasi ja onneksi sanoitkin tuossa alussa, että vain sinun mielestäsi.

        Minulla on tasan yhtä suuri oikeus "kaupata tapojani" kuin uskollisella miehellä omiaan. Minä elän luonnollisesti, tunnustan haluni ja himoni ja annan niiden ohjata elämääni. Minä en kiellä itseäni enkä petä itseäni.

        Oletkos miettinyt, että heroiini, tupakka, kokaiini ja kaiken maailman ekstaasit ovat enemmän tai vähemmän vaarallisia huumeita. Seksi ei ole. Vapaaehtoinen seksi on kaunista ja ihanaa. Se ei ole rumaa. Se voi aiheuttaa kateutta, mutta silloin vika on kateellisessa.

      • Dino S.
        ~cissi~ kirjoitti:

        No mitäs olet totuuden varaan saanut rakennettua?

        Paljonkin. Elämääni on sulostuttanut monen monta kaunista nuorta naista. Olen viettänyt ihania hetkiä lähellä toista ihmistä, tuntenut ihoa omallani, maistanut naisen makua ja humaltunut naisen tuoksusta. Olen tuottanut paljon nautintoa toiselle ja siinä ohessa nauttinut itse paljon. Yksikään partnerini ei kadu kokemustaan. Siitä pidän aina huolen. En lupaa olemattomia enkä yhteistä tulevaisuutta, mutta annan aina kaiken huomioni ja keskittymiseni partnerilleni. Koko muu maailma häviää silloin. Nainen nukahtaa onnellisena ja täynnä naiseutta kainalooni.

        Voi olla, että nykyiseni on jo viimeiseni. Näyttää siltä. Hän sallii minulle vapauteni ja haluaa jopa jakaa nautintoni kanssani...

        kop kop

      • ~cissi~
        Dino S. kirjoitti:

        Miehet, miehet. Ikuiset optimistit :)

        Et lupaa olemattomia, toisaalta nykyisesi sallii sinulle vapautesi..? Eivätkö entiset sallineet, vai perustitko suhteen sille, että et lupaa, mutta annat toisen silti luulla? Eikö sinulla voisi olla useita kymmeniä "nykyisiä", kun näin avarakatseisia naisia löytyy ja ovat hoitoosi niin tyytyväisiä?

      • oletko vajakki?
        Dino S. kirjoitti:

        Minulla on tasan yhtä suuri oikeus "kaupata tapojani" kuin uskollisella miehellä omiaan. Minä elän luonnollisesti, tunnustan haluni ja himoni ja annan niiden ohjata elämääni. Minä en kiellä itseäni enkä petä itseäni.

        Oletkos miettinyt, että heroiini, tupakka, kokaiini ja kaiken maailman ekstaasit ovat enemmän tai vähemmän vaarallisia huumeita. Seksi ei ole. Vapaaehtoinen seksi on kaunista ja ihanaa. Se ei ole rumaa. Se voi aiheuttaa kateutta, mutta silloin vika on kateellisessa.

        Ei ole kypsän ihmisen tekosia elää elämäänsä vain halujen ehdoilla. Aikuisen ja lapsen erottaa juurikin se ettei niitä kaikkia mielihaluja tarvitse/voi toteuttaa silloin kun kasvetaan aikuiseksi.

        Höh, suvaitsemattomuuttasiko luet tekstejäni omituisesti tulkiten?

        Monet suomalaiset naiset eivät halua suhdetta sellaisen kanssa, joka lentää kukasta kukkaan. Mutta, monet suomalaisetkin naiset ovat valmiita seksisuhteeseen sellaisen kanssa.

        En minä anna toisen luulla mitään! Se, että mennään sänkyyn ei tarkoita, että aletaan seurustella. Minä en millään lailla anna naiselle tarkoituksella väärää käsitystä. Jos nainen sitten itse kuvittelee jotain, niin se ei ole minun vikani. Mutta rehellisesti, ei tuollaisia ole edes käynyt.

        Kyllä noista minun ex-heiloistani joistain on tullut satunnaisia fuckbuddyja. Yksi niistä on peräti läheinen minulle. Tyttö jonka neitsyyden vein kymmenkunta vuotta sitten ja joka on palannut luokseni jo monesti aina päättäessään suhteen kulloiseenkin poikaystäväänsä. Varmaan näet siinäkin jotain pahaa!

        Nykyiseni pitää myös tytöistä.

        Miksi kaikkien pitäisi olla samasta muotista?

      • Dino S.
        oletko vajakki? kirjoitti:

        Ei ole kypsän ihmisen tekosia elää elämäänsä vain halujen ehdoilla. Aikuisen ja lapsen erottaa juurikin se ettei niitä kaikkia mielihaluja tarvitse/voi toteuttaa silloin kun kasvetaan aikuiseksi.

        Jos minä olen vajakki, niin sinä ole sisälukutaidoton! En minä kirjoittanut, että elän vain halujeni ehdoilla. Sinä kirjoitit niin.

        Niin, voittajan ja häviäjän erottaa myös se, että voittaja uskaltaa toteuttaa unelmiaan ja häviäjä kulkee häntä jalkojen välissä uskotellen, että hän elää niin kuin pitää. Pahimmassa tapauksessa tuollainen häviäjä kuvittelee, että elämän täytyykin olla tuskaa, jotta sitten pääsee paratiisiin.

        Hei, oletko huomannut, että seksi on kivaa ja kaunista. Ja tarkoitan sellaista seksiä, joihin osapuolet ovat valmiita ja halukkaita.

      • rehti Mies
        Dino S. kirjoitti:

        Minulla on tasan yhtä suuri oikeus "kaupata tapojani" kuin uskollisella miehellä omiaan. Minä elän luonnollisesti, tunnustan haluni ja himoni ja annan niiden ohjata elämääni. Minä en kiellä itseäni enkä petä itseäni.

        Oletkos miettinyt, että heroiini, tupakka, kokaiini ja kaiken maailman ekstaasit ovat enemmän tai vähemmän vaarallisia huumeita. Seksi ei ole. Vapaaehtoinen seksi on kaunista ja ihanaa. Se ei ole rumaa. Se voi aiheuttaa kateutta, mutta silloin vika on kateellisessa.

        Mitäs jos alkaisi sinkuksi? Vai tarvitsetko kotona pyykinpesijää, päähäntaputtajaa ja pullanleipojaa? Oletko vielä äidissä kiinni? Miksi olet jonkun kanssa parisuhteessa? Varmasti naisellesi löytyisi joku parempi, uskollinen ja häntä aidosti rakastava ja arvostava. Ette ehkä ole "ment to be" jos on tarvetta paneskella muita. Vai oletko jo lytännyt hänen itsetuntonsa niin maahan että hän luulee että olet parasta mitä hän voi saada, ja pysyy kerta pettämiskertasi jälkeen kanssasi vain koska hän ei uskalla lähteä?

        Silloin kun on löytänyt sen oikean rakkauden, ei vaan ole tarvetta pettää, vaikka olisi aiemmin ollut kuinka vilkkusilmä pelimies.

      • Dino S.
        rehti Mies kirjoitti:

        Huh huh ... kuinkahan tämän selittää sellaiselle, jonka äo on reilusti alle 100?

        En tarvitse pyykinpesijää. Pesen itse vaatteeni. Pesetkö sinä?
        En tarvitse päähäntaputtajaakaan. Mitähän se edes tarkoittaa?
        Pullaa en syö. Äidissä kiinni.. Huh.

        Etkö huomaa, kuinka arvolukittunut olet. Kuvittele oman arvomaailmasi olevan sen ainoan ja oikean.

        "Silloin kun on löytänyt sen oikean rakkauden, ei vaan ole tarvetta pettää, vaikka olisi aiemmin ollut kuinka vilkkusilmä pelimies. "
        Tosi-itsepettämistä. Ei se miehen luonto mihinkään katoa. Ehkä menee piiloon pariksi vuodeksi, mutta kyllä se aina päätään nostaa lopulta. Sinun tekstisi on kuin uskovaisen tekstiä. Elä sinä vaan häntä koipien välissä ja odota, että pääset paratiisiin. Sillä välin minä nautin elämästä, siitä jonka uskon olevan ainoani.

        Minun elämäni lähtee siitä, etten satuta ihmisiä, jotka ovat minulle tärkeitä. Minä pyrin tuottamaan nautintoa naisilleni, en tuskaa, sillä tiedän, mitä se tarkoittaa.

        Idiootti!

      • ~cissi~
        Dino S. kirjoitti:

        Höh, suvaitsemattomuuttasiko luet tekstejäni omituisesti tulkiten?

        Monet suomalaiset naiset eivät halua suhdetta sellaisen kanssa, joka lentää kukasta kukkaan. Mutta, monet suomalaisetkin naiset ovat valmiita seksisuhteeseen sellaisen kanssa.

        En minä anna toisen luulla mitään! Se, että mennään sänkyyn ei tarkoita, että aletaan seurustella. Minä en millään lailla anna naiselle tarkoituksella väärää käsitystä. Jos nainen sitten itse kuvittelee jotain, niin se ei ole minun vikani. Mutta rehellisesti, ei tuollaisia ole edes käynyt.

        Kyllä noista minun ex-heiloistani joistain on tullut satunnaisia fuckbuddyja. Yksi niistä on peräti läheinen minulle. Tyttö jonka neitsyyden vein kymmenkunta vuotta sitten ja joka on palannut luokseni jo monesti aina päättäessään suhteen kulloiseenkin poikaystäväänsä. Varmaan näet siinäkin jotain pahaa!

        Nykyiseni pitää myös tytöistä.

        Miksi kaikkien pitäisi olla samasta muotista?

        Mikä muka oli tulkintani ja mikä siinä omituista?

        Olet siis päättänyt, että se, että et lupaa olemattomia, on moraalista toimintaa. Entä onko väärän luulon oikaisematta jättäminen moraalisi mukaista? Huomaat, että panosi odottaa, toivoo ja tarvitsee enemmän, mutta oman hyötysi vuoksi jätät asian käymättä läpi avoimesti.

        Toinen ongelmakohta on väittämäsi siitä, että yksikään entisesti ei kadu kokemustaan kanssasi. Tämä on ns. pelimiesten suurin itsepetos. Eiväthän he soita perään ja kysy tunnelmia. Voisi tulla liian kovaa tekstiä takaisin. Oletat uskollisuushakuisten elävän itsepetoksessa, mutta niinpä vain itsekin haluat uskoa toiminnastasi pelkkää hyvää.

        Kolmas ongelma on "nykyisesi". Pelimiehelläkin pitää siis olla joku varalla, eli yksi kiinteämpi suhde. Tälle toiselle luonnollisesti sallitaan teoriassa sama mikä itselle, mutta käytännössä nainen ei toteuta vapauttaan, tai sitten kun alkaa toteuttaa, ollaan ongelmissa.

        Ja lopuksi: naisesi ei voi milloinkaan olla kanssasi täydellisesti se nainen, joka hän oikeasti on, koska se vaatisi turvallisuutta, jota et pysty hänelle tarjoamaan.

        Nämä edellämainitut ovat siis tietynlaiseen suhdejärjestelyyn liittyviä ongelmia, joten niitä on syytä kommentoida sellaisina, eikä paukuttaa sillä ahdasmielisen leimalla kaikkea mikä liikkuu. Minä jos kuka en jaa perinteistä parisuhdekäsitystä.

        On se vaan jännää, kuinka huono sisälukutaito nykyään vallitsee. Eikö koulussa enää opeteta lukemaa. Vai opetetaanko sielä tlukemaan rivien välistä olemattomia?

        Tietysti yksi ongelma on se, että kun ihmiset pääsääntöisesti luulevat olevansa viisaampia kuin ovatkaan.

        Mitäs jos lukisit uudestaan tekstini etkä muokkaisi sanomaani likaisessa mielessäsi joksikin peliteoriaksi tai naistenlehtien keittiöpsykologioiden mukaiseksi tapaukseksi.

        Pitäydy totuudessa!

        "Jos nainen sitten itse kuvittelee jotain, niin se ei ole minun vikani." MOT

        "Tyttö jonka neitsyyden vein" - luulisi suurten rakastajien ymmärtävän, että seksissä ei viedä toiselta mitään, ainoastaan annetaan

        "Nykyiseni pitää myös tytöistä." - tämä trendi alkaa olla jo laskusuuntainen. Nuoret naiset ilmoittelevat treffipalstoilla olevansa bi, koska suosio on siten suurempi. Suomalaisella miehellä on nyt hieman jälkijättöisesti tämä bi-muoti menossa, ei toki koskien heidän omaa tunkkiaan.

        Voi voi voi.

        1) Ensinnäkin pitäisi muistaa, mistä ap. halusi puhua.

        2)

        Mies: "Lähetsä pelaa tennistä mun kaa?"
        Nainen: "Joo", ja ajattelee hiljaa mielessään, "ihanaa, hän haluaa naimisiin kanssani!"

        Mies katsoo naista pitkään silmiin ja kuiskaa tämän korvaan: "Mä haluan sua. Tuuthansä mun luo yöksi?"
        Nainen nyökkää ja ajattelee: "Ihanaa hän haluaa elää loppuelämänsä kanssani."

        Jos logiikka on tuolla tasolla, niin vika ei todellakaan ole minun.

        3)
        Okei, annoin hänelle naiseuden...

        4)
        Kuvitteletko todella, että tällaiset asiat ovat muotitrendejä? Kyllä asian taustalla on vähän muutakin. Kun asiasta on tullut sallitumpi, niin useampi ei kiellä sitä puolta itsestään. Miksi haluat lokeroida ihmisiä. Minulla on kokemuksia siitä, että kolminpelin jälkeen nainen sanoo, ettei ole bi, mutta myöntää, että tosikivaa oli. Homo, lesbo, bi, hetero - pelkkiä sanoja. Ihmiset ovat erilaisia. Hyväksy se. Minä olen erilainen kuin sinä.

        Seksin saralla on trendejä aivan kuten muillakin elämänalueilla, ja ne ovat lähtöisin pääosin pornosta.

        En minä halua lokeroida ihmisiä, mistä sait sellaisen käsityksen? Toin esille sen, että kaikenlaisissa suhdejärjestelyissä on omat ongelmansa. Hehkutit jokseenkin kritiikittä omaa malliasi, vaikka todennäköisesti olet aiheuttanut valtavasti pahaa mieltä ihmisille, jotka ovat tunteensa yksikseen kärsineet, vaatimatta sinua osallistumaan jälkien korjaamiseen.

        Naiseutta sinä et voi kenellekään antaa, se on meissä valmiina ja kukkeimmillaan ilman miestä :)

      • toinen mies
        Dino S. kirjoitti:

        Huh huh ... kuinkahan tämän selittää sellaiselle, jonka äo on reilusti alle 100?

        En tarvitse pyykinpesijää. Pesen itse vaatteeni. Pesetkö sinä?
        En tarvitse päähäntaputtajaakaan. Mitähän se edes tarkoittaa?
        Pullaa en syö. Äidissä kiinni.. Huh.

        Etkö huomaa, kuinka arvolukittunut olet. Kuvittele oman arvomaailmasi olevan sen ainoan ja oikean.

        "Silloin kun on löytänyt sen oikean rakkauden, ei vaan ole tarvetta pettää, vaikka olisi aiemmin ollut kuinka vilkkusilmä pelimies. "
        Tosi-itsepettämistä. Ei se miehen luonto mihinkään katoa. Ehkä menee piiloon pariksi vuodeksi, mutta kyllä se aina päätään nostaa lopulta. Sinun tekstisi on kuin uskovaisen tekstiä. Elä sinä vaan häntä koipien välissä ja odota, että pääset paratiisiin. Sillä välin minä nautin elämästä, siitä jonka uskon olevan ainoani.

        Minun elämäni lähtee siitä, etten satuta ihmisiä, jotka ovat minulle tärkeitä. Minä pyrin tuottamaan nautintoa naisilleni, en tuskaa, sillä tiedän, mitä se tarkoittaa.

        Idiootti!

        "Tosi-itsepettämistä. Ei se miehen luonto mihinkään katoa. Ehkä menee piiloon pariksi vuodeksi, mutta kyllä se aina päätään nostaa lopulta. Sinun tekstisi on kuin uskovaisen tekstiä. Elä sinä vaan häntä koipien välissä ja odota, että pääset paratiisiin. Sillä välin minä nautin elämästä, siitä jonka uskon olevan ainoani."

        Eli olet sitä mieltä, että sinun elämäntapasi on se ainoa oikea ja uskollisena pysyvä mies on vaan pelkuri joka ei uskalla toteuttaa itseään? Ja sinä tiedät tämän koska olet mies? Usko tai älä mutta kaikki miehet eivät ajattele samoin. Kaikille miehille seksi (vaihtuvan partnerin kanssa) ei ole tärkeintä mailmassa.

        Et vaikuta itsekään miltään järjen jättiläiseltä kun et ymmärrä, että sinun ratkaisusi ovat hyviä sinulle, mutta eivät välttämättä kaikille muille miehille. Sinä myös kuvittelet omat käsityksesi ainoaksi ja oikeaksi. Miksi sinä voit tehdä niin mutta muut eivät... ;)

      • Dino S.
        ~cissi~ kirjoitti:

        Seksin saralla on trendejä aivan kuten muillakin elämänalueilla, ja ne ovat lähtöisin pääosin pornosta.

        En minä halua lokeroida ihmisiä, mistä sait sellaisen käsityksen? Toin esille sen, että kaikenlaisissa suhdejärjestelyissä on omat ongelmansa. Hehkutit jokseenkin kritiikittä omaa malliasi, vaikka todennäköisesti olet aiheuttanut valtavasti pahaa mieltä ihmisille, jotka ovat tunteensa yksikseen kärsineet, vaatimatta sinua osallistumaan jälkien korjaamiseen.

        Naiseutta sinä et voi kenellekään antaa, se on meissä valmiina ja kukkeimmillaan ilman miestä :)

        "...vaikka todennäköisesti olet aiheuttanut valtavasti pahaa mieltä ihmisille, jotka ovat tunteensa yksikseen kärsineet, vaatimatta sinua osallistumaan jälkien korjaamiseen."

        Tämä on ihan täysin sinun mielikuvituksesi tuotetta. Se ei ole minun elämääni.

        Et ole näköjään vielä ymmärtänyt, että läheisyys ja - aivan oikein - seksi on kivaa. Kyllä siitä voi pitää ilman mitään pidempiä suhdejärjestelyitäkin - juu, myös naiset.

      • ota järki käteen

        Miten se, että joku ei "tajua" yhden yön juttujen päälle liittyy siihen, että tämä henkilö ei tietäisi seksin olevan kivaa? Minun mielestäni tunteeton seksi eli paneskelu jonkun ventovieraan kanssa ei ainakaan ole kivaa, kuten ei monen muunkaan. Kyllä minä silti tiedän seksin olevan erittäin mukavaa, en vain ymmärrä miksi sen tajuamiseksi minun täytyisi panna puolta kaupunkia.

      • Dino S.
        ota järki käteen kirjoitti:

        En ymmärrä miten seuraavat liittyvät minuun. Nämä ovat jälleen sinun termejäsi ja keksintöjäsi:
        - yhden yön suhde
        - tunteeton seksi
        - kukaan ei ole edes vihjannut, että sinun pitäisi panna edes kymmenysosaa kaupungista

        Onko ongelmasi sisälukutaidossa vai ymmärtämisessä?

        Mutta, korjaan yhden puoliväärän käsityksesi. On totta, että paneskelu ventovieraan kanssa on monesta epäkivaa, mutta yhtä totta on se, että monen mielestä kiihkea rakastelu ventovieraan kanssa on kivaa... (ja huom. tämä ei tarkoita sitä, että minä harrastaisin "ventovieraita" - koita lukea oiken tällä kertaa).

      • no hohhoijaa vaan...

        Mitä luonnotonta siinä on, että mies on uskollinen? Se on hyvän ihmisen merkki, ja joillain miehillä on tunteet ja he osaavat ajatella naisenkin kannalta asiaa eikä vain omia halujaan.
        Minun mieheni on entisiltään saanut näpeilleen pahasti, hän ei halua tehdä samaa minulle. Itsekkin olen entiseni saanut rysän päältä kiinni eikä se ole mukavaa, kun rakkauden kohde pettää.
        Kun on ollaan suhteessa, niin silloin ei harrasteta syrjähyppyjä ellei ole sovittu avoimesta suhteesta.

      • ....................
        Dino S. kirjoitti:

        Jos minä olen vajakki, niin sinä ole sisälukutaidoton! En minä kirjoittanut, että elän vain halujeni ehdoilla. Sinä kirjoitit niin.

        Niin, voittajan ja häviäjän erottaa myös se, että voittaja uskaltaa toteuttaa unelmiaan ja häviäjä kulkee häntä jalkojen välissä uskotellen, että hän elää niin kuin pitää. Pahimmassa tapauksessa tuollainen häviäjä kuvittelee, että elämän täytyykin olla tuskaa, jotta sitten pääsee paratiisiin.

        Hei, oletko huomannut, että seksi on kivaa ja kaunista. Ja tarkoitan sellaista seksiä, joihin osapuolet ovat valmiita ja halukkaita.

        "Minä elän luonnollisesti, tunnustan haluni ja himoni ja annan niiden ohjata elämääni". Tuo lause tarkoittaa juuri samaa, kuin että elät halujesi ehdoilla. Ja sitä paitsi, ei se seksikään mitään riskitön riippuuvuus ole. Siitä katsos voi joskus syntyä lapsia, vaikka itse et sitä haluaisikaan (ja millaisen isän viattomat raukat saisivatkaan). Ja seksitautejakin on olemassa!

      • D.S.
        .................... kirjoitti:

        Mieti mikä ero on seuraavilla lauseilla:

        - Tunnustan haluni ja himoni ja annan niiden ohjata elämääni.
        - Tunnustan haluni ja himoni ja annan vain niiden ohjata elämääni.

        Ehdotan sinulle kurssia yliopistolla. Sen nimi on "tieteen filosofia" tai jotain sinne päin. Yksi olennainen asia älykkyyttä on oppia lukemaan tarkasti ja huomaamaan, mitä lauseet tarkoittavat, mitä ne eivät tarkoita ja mitä ne eivät välttämättä tarkoita.

      • TosiMies.
        Dino S. kirjoitti:

        En ymmärrä miten seuraavat liittyvät minuun. Nämä ovat jälleen sinun termejäsi ja keksintöjäsi:
        - yhden yön suhde
        - tunteeton seksi
        - kukaan ei ole edes vihjannut, että sinun pitäisi panna edes kymmenysosaa kaupungista

        Onko ongelmasi sisälukutaidossa vai ymmärtämisessä?

        Mutta, korjaan yhden puoliväärän käsityksesi. On totta, että paneskelu ventovieraan kanssa on monesta epäkivaa, mutta yhtä totta on se, että monen mielestä kiihkea rakastelu ventovieraan kanssa on kivaa... (ja huom. tämä ei tarkoita sitä, että minä harrastaisin "ventovieraita" - koita lukea oiken tällä kertaa).

        Menehän nyt siitä jo pelaamaan taas sitä World Of Warcraftia. Siitä onkin jo aikaa kun pidit nörttikaveriesi kanssa Harry Potter tai Star Wars kokoontumisen. Hauskaa ropettamista.

      • wolfinen
        D.S. kirjoitti:

        Mieti mikä ero on seuraavilla lauseilla:

        - Tunnustan haluni ja himoni ja annan niiden ohjata elämääni.
        - Tunnustan haluni ja himoni ja annan vain niiden ohjata elämääni.

        Ehdotan sinulle kurssia yliopistolla. Sen nimi on "tieteen filosofia" tai jotain sinne päin. Yksi olennainen asia älykkyyttä on oppia lukemaan tarkasti ja huomaamaan, mitä lauseet tarkoittavat, mitä ne eivät tarkoita ja mitä ne eivät välttämättä tarkoita.

        Kyllä se on niin että paras on tehä niinkun ittestä tuntuu parhaalta. Pettäminen on väärin ja se sattuu toiseen, voisit sitä ajatella etkä vain itseäsi. Pettäminen on valehtelua, mutta minusta pelimiehet ei tee väärin mikäli eivät valehtele.

        Itse en kultaani pettäisi ikinä, mutta mun onkin paras olla hyvässä parisuheessa.

        Ihminen on itsekäs ja joskus jopa älykäs elukka. Toiset haluavat elää yksin ja toiset haluavat oman laumansa

      • NäinSeMenee2011

        Jaa valehteleminen on väärin, mutta muiden kanssa saa nussiskella mennen tullen. Se toki kaikille suodaan.

        Voi sitä riemun päivää, kun suuri rakkautesi narahtaa toisen miehen sylistä!
        katsotaan mites sitten miehen suu pannaan :D

      • NäinSeMenee2011
        NäinSeMenee2011 kirjoitti:

        Jaa valehteleminen on väärin, mutta muiden kanssa saa nussiskella mennen tullen. Se toki kaikille suodaan.

        Voi sitä riemun päivää, kun suuri rakkautesi narahtaa toisen miehen sylistä!
        katsotaan mites sitten miehen suu pannaan :D

        Tämä menee siis Dinolle - suurelle seksisonnille, joka jakaa auliisti siementään pitkin raitteja.

    • :DD

      Aloittajalla paska vaatimustaso miehen suhteen. Taitaa olla vähän idiootti.

    • Onneton+surullinen

      Mun mies jäi valheista valheiden perään kiinni, joista yrittää nyt selvitä, kuinka muutenkaan kuin valehtelmalla lisää.
      Hän sanoi että jos jätän hänet hän tappaa itsensä.
      En tiedä mitä teen

      • ~cissi~

        Kehotan kokeilemaan jättämistä. "Tapan vain yksi valhe lisää, paljonko vielä haluat?

      • Entinen kakkonen

        Paskat se mitään itseään tapa. Samoin sanoi minulle rakastajani kun petti minua ja uhkasin kertoa vaimolle hänen touhunsa. En kyllä kertonut vaimolle, mutta mies sai kenkää. Säälin vaimoja jotka uskovat pettäjä äijien valheet. Harkitsen edelleen miehen käräyttämistä, sellaisia Timoja nämä petturit on.

    • Miesssssssssssssssss

      Jos yhdistetään pari aloitusta tältä palstalla siten että kysyn monesti otat suihin mieheltäsi viikossa?

      Korreloiko suihin ottamisen tiheys jotenkin valehtelun määrän & sikailun kanssa?

      Veikkaan että mitä tyytyväisemmäksi teet miehesi niin sitä vähemmän hän haluaa lähteä ryyppyreissulle ulkomaille. Tätä naiset vaan ei useinkaan ymmärrä että se oma käyttäytyminen vaikuttaa siihen että mitä saa takaisin. Enkä tarkoita nyt pelkästään suuseksiä, se oli vaan provosoiva aloitus tämän ideologian esittämiseen.

      • Dino S.

        Aika provosti kirjoitettu, mutta siinä on perää, että uskollisuus on ansaittava. Syrjähyppyyn on aina syy. Jos kotona seksielämä on nollissa, niin kovin suurta uskollisuutta ei kannata odottaa. Tämä pätee niin naisiin kuin miehiinkin.

      • Miesssssssssssssssss
        Dino S. kirjoitti:

        Aika provosti kirjoitettu, mutta siinä on perää, että uskollisuus on ansaittava. Syrjähyppyyn on aina syy. Jos kotona seksielämä on nollissa, niin kovin suurta uskollisuutta ei kannata odottaa. Tämä pätee niin naisiin kuin miehiinkin.

        Eikös ollut aika niskavillat pystyyn nostattava provo ;-D

        Täällä monissa viesteissä naisten ongelmana on se että mies ei huomioi tarpeeksi ja haluaa olla poissa kotoa.

        Musta tuli edellisessä parisuhteessa juuri sellainen mies koska avopuolisoni harrasti henkistä väkivaltaa erittäin tehokkaasti kieroilemalla ja mököttämällä mitä ihmeellisimmistä asioista. Kuka sellaista haluaa huomioida?

        Juuri tämän asian takia kun joku valittaa että miksi toinen ei anna huomiota niin ekaksi tulee mieleen että mikähän on se todellinen tilanne siellä taustalla? Että yritetäänkö sitä huomiota kerjätä kaulimen kanssa kiroillen.

    • Ei kukaan nainen

      Voi miespoloiset työntäkää se tappinen vaikka puunkoloon, mutta toivon vakaasti, että yksikään nainen ei ota sitä suuhunsa. Yököttää, sillä kyllä tällaisen miehen päänuppi on ihan sekaisin. Paskenen k---ä suuhun, ei ikinä.

    • been ther, done that

      Viskaa kuule yli laidan vain. Äläkä pahemmin selittele miksi.
      Miehet on kun koiria, kun niille kääntää selkänsä ja lähtee meneään toiseen suuntaan ne hätääntyy ja alkaa kipittämään perästä.
      Siinä vaiheessa on se haluamasi koston paikka. Ole kun et tuntisi koko tyyppiä. Vastaa puhelimeen koko nimelläsi virastoäänellä ja kun se sitten esittelee itsensä, kysy vaan ai anteeks kuka ? Missään tapauksessa älä ala huutamaan vaan suorista ryhti ja valuta jääpuikkoja luurin kautta.
      Äläkä sorru samaan p*****aan kun mies.
      Jos asutte yhdessä, sulla on hyvää aikaa pakata tavarat ja sarjottaa lukot sillävälin kun ovat reissussa.
      Tsemiä, pystyt kyllä siihen.

      • Vaikka JUssi olenkin

        Ongelma taitaa olla siinä ettei suomalaisella naisella ole taitoa viehättää miestä ja siksi on epävarma monessa asiassa, seksissä myös. Onglema on juuri niissä ihmisissä jotka tekevät seksistä ongelman.

        Vertaankin joskus naista lehmään, kun sitä yrittää kepillä ja risulla ajaa yöksi omaan kotiin eli siihen navettaan niin sitä kauemmas metsikköön se löntystää.
        Kun taas herkkua sinkki sankossa kolistelen niin sieltähän se iloisena tulee ja nauttii herkusta. Mielellään se nauta siinä hymyillen odottelee uutta herkkua eikä ole mitään tarvetta lähteä yksin metsikköön.

        Huomatkaa, tämä sama tepsii myös meihin sonneihin. Missä on hyvä olla niin sitä mielellään antaa huomiota naiselle. Kun on tunne että en ole vapaaehtoisesti vankilaan menossa niin on todella helppo jäädä vierelle.

        Meillä kummallakin on seksissä omat tarpeemme ja kaikki menee hyvin kun voimme nätisti hymyillen keskustella omista mieltymyksistä ja edes yrittää ymmärtää toista loukkaamatta häntä vaikka toisen mieltymys ei olisikaan itselle mieleen.
        Monet naiset aiheuttavat itse miehen vieraissa juoksun rajoittamalla mieheltä asioita jotka ovat hänelle tärkeitä. Yllä on mainittu jo tästä.

        Laittakaa hyvät naiset energianne rakastelun taitojen kehittämiseen ja älkää etsikö ensimmäisenä syyllistä kenestäkään. Huoratkin opiskelevat sitä mistä mies nauttii ja he saavat siitä vastineen, sinäkin voit saada vastineen ja juuri sellaisen mitä haluat. Kun on syytetty on samalla ja samalla syyllinen, minne sellaiset muualle kuin vankilaan. Parempi olla aloittamatta suhdetta silloin sillä kukapa se vapaaehtoisesti vankilaan haluaa.

        Tarkennus vielä, en ole maajussi.

      • sex with ex
        Vaikka JUssi olenkin kirjoitti:

        Aika hyvin oivallettu.
        Naisista suurin osa vaan on niitä perhesidonnaisia (minä en) ja se on nähty kuinka siinä loppupeleissä käy...

        Miehelle vaaan pitää antaa aina sitä lääniä niin älyttömästi ja olla itse kuin herkkä mimosa. Tämmöstä alkukantaista meininkiä.

        Jos nainen on vahva niin suoraan sanoen miehellä ei seiso.
        Jos taas kietoutuu silkkiin ja pitsiin ja korkkareihin niin jopas.
        Voihan semmosta roolileikkiä hetken jaksaakkin mutta pidemmäsä
        juoksussa kaikki salat silti paljastuu.

        Ja yhä useammin törmää miehiin jotka ovat ns ikisinkkuja, ei perhettä, ei lapsia, ikäryhmässä 35-50v.

        No mutta kun ottaa saman linjan eli ei paljon huutele sen parisuhten tai semmoisen aloittamisen perään niin ihan hyvin menee.

      • mjooooooooopjdpsdfj
        sex with ex kirjoitti:

        "Jos nainen on vahva niin suoraan sanoen miehellä ei seiso.
        Jos taas kietoutuu silkkiin ja pitsiin ja korkkareihin niin jopas."

        Onko taas yleistystä, että jokainen mies kiihottuu pitsistä ja korkkareista?

      • sex with ex
        mjooooooooopjdpsdfj kirjoitti:

        "Jos nainen on vahva niin suoraan sanoen miehellä ei seiso.
        Jos taas kietoutuu silkkiin ja pitsiin ja korkkareihin niin jopas."

        Onko taas yleistystä, että jokainen mies kiihottuu pitsistä ja korkkareista?

        Niitä ääripäitä. Työn puolesta joskus joudun pukeutumaan melko
        "rajusti". Tarkoittaa siis nahkaa ja kettinkejä, tämä on roolihahmo.
        Tällöin ehdotuksia tulee lähinnä niiltä matti-nykästyylisiltä paita housun sisään survotuilta 10 cm lyhkäsemmiltä punastuvilta tyypeiltä.
        Kun käyn suihkussa ja vaihdan siviilit päälle sulaudun siihen tuulipukukansaan ja kukaan ei ole sen kummemmin kiinnostunut, mikä on kyllä hyvä se.
        Yksityiselämässä on mahista sitten olla naisellinen.
        Niin- ja jos joku kysyy- en myy.

    • mietteliäs.....

      Dino S. ajattelitko hankkia lapsia? Ajattelitko että elät avoimessa suhteessa edelleen mikäli sinulla on lapsia?

      Minun mielestä mikäli molemmat osapuolet ovat hyväksyneet avoimen suhteen säännöt ei avoimessa suhteessa ole mitään pahaa.

      Mutta pohdin muuten vaan että sitten jos suhteeseen tulisi lapsia miten toimisi tilanne että isi on nyt vähän reissuillansa. Ihan mielenkiintoinen kysymys kuinka avoin suhde toimii sitten siinä vaiheessa kun on perhe. Alkaako nainen kaipaamaan enemmän sitoutumista. Kuinka turvalliselta ajatus siitä on naiselle että olisi lapsia miehen kanssa joka käy aina välillä muita naisia paneskelemassa.

    • Dino S.

      Ensiksi, pyydän anteeksi ap:lta, että minä ja tekstieni kommentoijat ovat harhautuneet alkuperäisestä asiasta. Korostan, että olen vahvasti sitä mieltä, että valehtelu on pahan alku. Toista ihmistä pitää aina kunnioittaa, sitä enemmän, mitä läheisempi hän on.

      "mietteliäs"

      Hmmmm.... aloin oikein miettiä. Vvastaan tähän ihan teoreettisesti.

      Meidän luterilaisuskoinen arvomaailmamme ei välttämättä ole kovinkaan luonnollinen. Avioliiton historiakin on aika hämmästyttävä. Vanhassa testamentissa sallitaan avoimesti miehelle monta vaimoa. Ja monessa uskonnossa tehdään näin, jopa joissain kristinuskon muodoissa. Oikeastaan taitaa olla oikeampaa väittää, että kristillisten urosten yksiavioisuus nisäkkäiden keskuudessa on ennemmin poikkeus kuin sääntö.

      Aiemmin maanomistajilla sun muilla valtaapitävillä on ollut ns, "ensimmäisen yön oikeus". Avioliitto on ollut ennenkaikkea yhteiskuntasopimus, jolla jokaiselle pesantille on taattu yksi puoliso. Se on siis ennemmin yhteiskuntasopimus kuin luonnollinen käyttäytymismalli.

      Unohdetaan hetkeksi arvomme ja mietitään yksinkertaisesti ja loogisesti:

      Jos miehellä on esimerkiksi 2-4 vaimoa, jotka tulevat toimeen keskenään, niin lasten- ja kodinhoito helpottuvat. Erityisesti tilanteen edut korostuvat silloin, kun yksi vaimoista on raskaana. Naisista on seuraa toisilleen ja seksuaalinen balanssikin on kohdallaan, kun mies saa seksiä riittävästi eikä yksi nainen joudu kohtuuttomasti antautumaan. Miehen ei tarvitsisi kuunnella naisten kotkotuksia ja voisi keskittyä niihin asioihin, jotka luonnostaan häntä kiinnostavat. Lapset, joita olisi todennäköisesti runsaasti, oppisivat sosiaalisiksi, kuten suurperheissä on tapana.

      Provoiluna voisi vielä todeta, että ihanteellisessa tilanteessa nuo naiset olisivat bi-seksuaaleja nymfoja.

      ;)

      Vihreiden nuorjärjestö otti esille moniavioisuuden luonnollisuuden. Ihan rehellisiä kun ollaan, niin moniavioisuus on paljon luonnollisempi ilmiö kuin esimerkiksi homojen välinen liitto. (En tuomitse homojen välisiä suhteita, kunhan vaan totean, että moniavioisuus on sittenkin luonnollisempaa.)

      Minä näen asian niin, että annetaan kaikkien kukkien kukkia.

      ***************
      (ps. se yksi monipersoonainen, älä viitsi lukea tekstejäni rivien välistä. Lue vain asia ja pitäydy siinä. Älä tee johtopäätöksiä, kun on jo osoittautunut, ettei sinulla ole niihin eväitä.)

    • +++++++++

      Täytyy sun kaikki kestää siihen saakka kun sanot miehellesi ottavasi eron jostollanen käytös ei lopu. Jos eroot niin ei tarvii kestää mitään enään

    • 35hy45y34y3

      Kysyn vielä sellaista sinulta Dino S. että hankkisitko lapsia tässä yhteiskunnassa avoimessa suhteessa?

      Toki on eri asia kulttuurissa jossa moniavioisuus on maan tapa mutta kysymykseni koskee yhteiskuntaa jossa elämme.

      Naisesta tai lapsista ei välttämättä moniavioisessa yhteiskunnassa tunnu pahalta mikäli on opittu jo lapsesta alkaen sellaiseen yhteiskuntaan. Mutta tässä yhteiskunnassa tilanne on kyllä eri.

      • D.S

        Avoin suhde voi tarkoittaa niin montaa asiaa. Ei tämä mikään mustavalkoinen asia ole. Monilla miehillä, erityisesti menestyneillä, on perhe ja siinä ohessa pitkäkestoinen rakastajatar. Näin oli minullakin aikanaan. Minullakin siis on lapsia - ja enemmän kuin yhden naisen kanssa.

        Avioliitto ei ole ihan luonnollinen ilmiö vaan ennemmin yhteiskuntasopimus, joten on vaikea väittää, että lapset edellyttäisivät yksiavioista suhdetta luonnon lähtökohdista. Kuten sanoin, asia ei ole mustavalkoinen vaan riippuu kustakin suhteesta ja ihmisestä. Ihmset ovat erilaisia. Olennaista on tarjota lapsille turvallinen, vakaa ympäristö ja vanhemmat, jotka pitävät huolen. Erityisesti isän ihan jatkuva läsnäolo ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Vanhemmista äidin läheisyys on huomattavasti tärkeämpää kuin isän - ellei isä sitten ota äidin roolia (imetys voi olla kyllä vähän hankalaa).

        Mutta onkohan nyt joku käsittänyt väärin? Kyllä minäkin voin olla uskollinen, kun parametrit osuvat kohdalleen. Minä olen jo sen verran kokenut, että kun deitille lähden, niin en minä edes odota siitä pitkäkestoista suhdetta vaan elän hetkessä, en luota vain ensivaikutelmaan, analysoin ja katson mihin tie vie. Seksi on kivaa, vaikka jo etukäteen tuntisikin, ettei tämä henkilö ole minua varten. Ja kyllä seksiin tarvitaan aina kahden ihmisen yhteisymmärrys. Jos nainen sitten teeskentelisi himoa narratakseen minut loukkuun - se ei olisi minun syntini eikä häpeäni. Se olisi vain ja ainoastaan naisen tyhmyyttä ja valetta.

        On meillä Suomessakin kolmoisliittoja ja kommuuneja, joissa tapahtuu ties mitä.

        Meillä alkaa nyt olla homoseksuaalien liitot sallittuja yleisön silmissä. Varsin perustellusti voisi väittää, että moniavioisuus on luonnollisempaa kuin homoseksuaalisuus (tuomitsematta homoseksuaalisia suhteita!) , joten on vain ajan kysymys, koska meilläkin sallitaan useamman henkilön rekisteröidyt suhteet. Siihen voi mennä vielä 20 vuotta, mutta se tulee tapahtumaan.

        Jotta tämä taas palautuisi edes jotenkin alkuperäiseen teemaan, niin totean jälleen kerran, että vain totuuden varaan voi rakentaa kestävää - ja tämä pätee kaikilla elämänalueilla. Valehtelu ja harhaanjohtaminen tekevät suhteesta haavoittuvan. Ihmisten tulisi sanoa totuus eikä häpeillä itseään tai miellyttää toista johtamalla harhaan.

      • dominique*
        D.S kirjoitti:

        Hei nim D.S

        Olen nuori nainen ja arvostan nakemystasi. Suoraan sanottuna toivoisin, etta usammat mieht olisivat yhta suoraslkaisia ja itsevarmoja jotta a) ovat rehellisia siita keta he ovat, ja mita haluavat ja b) ottavat vastuun itsestaan ja teoistaan kunnioittamalla rehllisyytta suhteissa.

        Suurin osa niista miehista joitka ovat sita lajia, joille sopii mieluummin kukasta kukkaan liitely ovat niin luusereita ja loyhamoraalisia, etta suoranaisesti harhaanjohtavat jopa avioitumalla (=lupaamalla uskollisuutta) uhriaan uskottelmalla talle etta han on ainut nainen. Sitten pettavat minka kerkeavat.

        Ei minusta ole tuomittavaa jos joku haluaa olla polyamorinen, monogaaminen, homoseksuaalinen, avoimessa suhteessa, pelkissa seksisuhteissa tms, tarkein asia johon tule keskittya on oman itsen ja toisen arvostus ja kunnioitus. Mielestani ihmisilla tulee olla oikeus tietaa minkalaisessa kuviossa han on mukana. Rehellinen kumppani kertoo mita itse haluaa ja odottaa, ja kuuntelee toista, ja sitten aikuiset yksilot yhdessa paattavat kannattaako heidan hengata keskenaan :)

        Valitettavan suurin osa on vain loysanahkaisen heikkoja eivatka osaa olla edes itselleen rehellisia ja suoraselkaisia omasta itsestaan ja nakemyksistaan, puhumattakaan kumppanille. TAMA se ongelma on ja kaiken tuskan, sydansurun ja katkeruuksien lahde.

    • Anna-Irmeli

      Jätä mies. Olet enemmän arvoinen!

    • Itsetutkiskelua

      Kosto on säälittävä toimenpide ihmiseltä. Ehkä pitäisi katsoa itse peiliin millä voisit tehdä mieheen lähtemättömän vaikutuksen, ei kaulimella. Parisuhde on kuin lapsen kasvattamista, kuunnellaan lasta/ toista mitä hän toivoo. Jos toive edistää hyvää oloa niin tehdään kaikki mahdollinen jotta toive toteutuu.

      Usein naiselle on jäänyt kuvitelma että hän on kuningatar tai prinsessa jota tulisi palvoa ja mies on hänen toiveiden toteuttaja. Tämä yhtälö toimii vain yhden yön. Kyllä miehelläkin on oikeus toivoa edes yhden fantasian toteutuvan, jos nainen ei välitä niistä mies toteuttaa sen jonkun toisen kanssa.

      Anna seksiä niin saat rakkautta, anna rakkautta niin saat seksiä.

      • hjkhjk

        Usein miehelle on jäänyt kuvitelma että hän on kaikkivaltias kuningas jota tulisi palvoa ja nainen on hänen toiveidensa toteuttaja, mikäli nainen ei tottele miestä joka asiassa, on hän kamala femakko. Tämä yhtälö toimii vain yhden yön. Kyllä naisellakin on oikeus toivoa edes yhden fantasian toteutuvan (uskollinen mies),jos mies ei välitä siitä, nainen toteuttaa sen jonkun toisen kanssa.

    • Näytetään esimerkkiä

      Kellä on kuvitelma kuninkaasta tai kuningattaresta olkoon hänen itsensä ongelma.
      Hoojiikoolla on aika joustamaton mielikuva ihmissuhteista, kaikki tai ei mitään. Ei kukaan vapaaehtoisesti vankilaan halua, kyllä ihmisen pitää osata näyttää että hänen luona on hyvä olla. Silloin kun yhdessäolo on helppoa niin kyllä sellaisen kanssa voisi vakiintua ja olla uskollinen.
      Näitä kaulimen heiluttajia on ihna riittävästi säikyttelemässä täällä. Jos he opettelisivat katsomaan asioista kauniimman puolen ja pyyteettömästi.
      Täällä paistaa läpi näkemys "minä, minua, minulle".....naisten ei tarvitse korjata kuin juuri nuo asiat kääntämättä sitä välittömästi miehen syyksi.
      Syyttämällä me provosoimme toista tekemään samoin, miehet ja naiset.

      Jopa tansseissakin naiset eivät ensin sano mitään vaan katsoo kuin mansikki onko toi tyyppi rehti ja luotettava. Eikö naisilla ole sosiaalisia taitoja sen vertaa että voisi kohteliaasti jutella miehelle takaisin jotta mies voisi tuntea itsensä koiraa paremmaksi naisen silmissä.
      Luuleeko naiset olevansa kuuma puuro jota kollit kiertää. Sillä tavalla saa just niitä miehiä jotka panee vain yhden illan kun nainen ei saa miestä tuntemaan itseään Mieheksi. Kuuma puuro on pelkkä saalis, ei miellyttävä Nainen.
      Yksinkertainen on nainen jolla ei ole muuta sanottavaa kuin "Se Oikea" tai "uskollinen" ethän petä. Nuo sanat tuo reppanan harmaan kotihiiren kuvan naisesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      275
      17546
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5645
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      121
      2631
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2135
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1788
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1040
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      970
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      933
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      931
    Aihe