Moi,
Olen 17-vuotias helsinkiläinen poika, ja minulla on käytössä muutaman kesän vanha Insera Canyon -polkupyörä, joka voitti aikoinaan Tekniikan Maailman pyörävertailun alle 200€:n pyöristä. Hintalaatusuhde on Inseralla kohdallaan, ja pyörä onkin kestänyt hyvin käyttöä tähän asti, vaikka sitä on huollettu huonosti (talvet lumikasojen sisällä, öljyäminen ja tällaset ollu vähän vähemmässä). Pyörä on edelleen ajokuntoinen, mutta tuo huollosta välittämättömyys näkyy nyt siinä, että ketjut ovat monien ruostumiskertojensa aikana venyneet ja kuluttaneet noiden hammasrattaiden välejä siihen malliin, että voin vain käyttää tiettyjä vaihdeyhdistelmiä etu- ja takarattaiden kesken, muuten polkemisesta ei tule mitään kun ketjut pomppivat paikallaan varsinkin eturattaissa.
Joten ajattelin vaihdattaa koko ketjusysteemin uusiksi, johon kuuluvat siis eturattaat (vääntiö?), ketjut ja takarattaat (rataspakka?). En ole itse moista ennen tehnyt, lähinnä vaijereista, renkaista, ohjaustangoista ja tällaisista on (jonkinlaista) kokemusta. Biltemasta saa osia edullisesti, en ajatellut mitään niin laadukkaita osia tähän pyörään sijoittaa, kun uusi pyörä taitaa tulla jossain vaiheessa hankintaan. Mutta kuitenkin haluaisin sen verran korjailla sitä että pääsisi polkemaan kunnolla kunnes uutta ostetaan.
Kysymykseni on siis se, että tarvitseeko minun tietää jotakin erityistä tästä ketjusysteeminvaihto-operaatiosta? Mitä minun tulisi huomioida, minkälaiset osat kelpaavat tähän pyörään (mitä tarkoittavat esim. 22-32-42 -merkinnät ketjujen yhteyksissä, miten mittaan ne omasta pyörästäni ja niin edelleen...)? Onko homma kovin hankala, mitä työkaluja tarvitaan? Minulle voi myös tähdentää esim. rataspakkojen toimintaa ja sen sellaista sekä osien nimikkeitä (esim. vääntiö).
Vielä tähdentääkseni, pyörässä on siis edessä kolme ratasta, takana seitsemän, ja nämä kaikki ovat ulkorattaita, näkyvissä.
Kiitoksia asiantuntevista vastauksista. Halutessaan joku voi kirjoittaa minulle vaikka ohjeet askel askeleelta alusta loppuun. Olisin hyvin kiitollinen.
Ketjusysteemin uusiminen
9
1593
Vastaukset
- Yksi vaillinen ohje
Toisiin pyöriin (tarkemmin osasarjoihin) saa vaihdettua pelkät rattaat eteen ilman että tarvii samalla vaihtaa kampia (Biltema käyttää vääntiö nimeä). Tässä tapauksessa ne kammet varmaan menee vaihtoon (arvaus). Jos ei tiedä millainen keskiö polkimillä on, niin on hankala itse ostaa kampia. Kaikki kammet ja keskiöt ei sovi yhteen. Keskiö on tuossa halpa (myös se Bilteman).
Eteen rattaat voisi olla 28-38-48 (menee se 22-32-42, jos maasto on mäkisempää, maastopyörä).
Samalla kun vaihdat eteen rattaat vaihda myös taakse pakka ja ketjut.
Ennen kuin menee Biltemaan, niin voi hakea Motonetistä (tai muusta Alfamerin kirjoja myyvästä liikkeestä polkupyörä oppaan http://www.alfamer.fi/polkupyorakirja-p-19947.html ). Kampiin tarvii kammen ulosvetäjän ja keskiöön keskiön avaimen. - Yksi pieni ohje
Edelliseen vielä lisää se avainten tyyppi eli jokaisella merkillä on enemmän ja vähemmän oman mallisensa avaimet. Kammen ulosvetäjä voi olla aika monella sama. Taakse kasettirataspakalle on oma avaimensa ja kannattaa katsoa vanhan merkki, niin ostaa sille merkille avaimen.
Onko noissa halvoissa muita vaihtoehtoja kuin Shimano...?Microshift- ja Sunrace -merkeiltä löytyy myös halpisosia. Sitten on kaikenlaisia ”vinkuintialaisia” nyrkkipajoja, jotka tekevät esimerkiksi rattaita ja kampia.
Taloudellisesti näin halpojen pyörien kunnostaminen voi olla vähemmän mielekästä, mutta opettavaista se voi kyllä olla.
- Nokia N86 8MP
Suurkiitokset teille.
Lähden huomenna (tänään) purkamaan tuota pyörää kyseisistä osista niin pitkälle kuin pääsen. Tutkin sitten itsekseni tarkemmin mitä osia sieltä löytyy, ja yritän samalla tehdä selväksi mitkä menee vaihtoon ja mitkä eivät, ja minkälaiset niiden uusien osien tarvitsee olla. Kysyn varmasti vielä lisää täällä kohdatessani mahdollisia ongelmia.
Kiitos myös tuosta kirjavinkistä. Täytyy laittaa korvan taakse - Alkup. Maantiepyöräi
B-kauppa myy halpoja työkaluja. Ne kestävät sen mitä kestävät, mutta varovasti käytettynä ainakin osa on käyttökelpoisia. Kun joku hajoaa, voi tilalle ostaa sitten laatukamaa.
- Nokia N86 8MP
Elikkäs nyt on takarengas otettu irti, vääntiötä en ole vielä saanut irrotettua kun on puutetta perustyökaluistakin, mutta eiköhä se hoidu. Tuosta rataspakasta sen verran kysyisin, miten se siis irrotetaan? Siihen on varmasti joku omanlaisensa avain, ja millä nimellä sellainen yleensä tunnetaan?
Tässä vielä kuva siitä (pahoittelut tärähtäneisyydestä, puhelimella ei kovin helposti hyviä kuvia saa):
http://db.tt/SkdfCEk - Nokia N86 8MP
Helsingin Biltemassa oli pyöräosastolla erittäin asiakasystävällinen pyöräalan ammattilainen pyöränhuoltopuolella vuorossa töissä, ja hän kertoi minulle hyvin selkeästi miten avaan kyseiset osat ja mitä osia tarvitsen ja näin edelleen. Sainkin tuon rataspakan sitten irti, mutta harmikseni en muista täysin sitä kuinka hän neuvoi minua avaamaan tuon vääntiön poljinvartimet. Menikö homma siis näin, että tämännäköisellä työkalulla (poljinvarren ulosvedin: http://www.biltema.fi/osteri/data/webpics_all/Web images Sorted/27/huge/27-024_h.jpg) avataan ensiksi vääntiön (http://db.tt/Vgn2Aae) mutteri pois, jonka jälkeen musta osa kiinnitettään kiertämällä tuohon poljinvarren tyveen, ja tämän jälkeen harmaa ruuvikierretanko kierretään mustan osa läpi ja jatketaan kiertämistä kunnes se alkaa työntää mustaa osaa pois päin, jolloin poljinvarsi alkaa irtoamaan akselista? Vai miten tämä menee?
- Öljypoltin
Juurikin niin.
- Nokia N86 8MP
Selvä homma, kiitoksia! Kokeilinkin jo tuota menetelmää, mutten uskaltanut pitemmälle vääntää kun tuntui ruuvien kierteet menevän piloille vaikka kuinka ruosteenpoistoainetta ruiskuttelin, mutta yritän nyt siis vain vääntää niin pitkälle kuin kykenen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874158Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283127No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760