Maailma luotiin noin 6700 vuotta sitten (raamatusta tehtyjen laskelmien mukaan)
Eli koko elonhistoria menee selvästi arkeologian ja historian piikkiin. Silloin Geologia tieteenä on tarpeeton.
Tää koko palsta on turha
4
197
Vastaukset
- Glogi
Ja täällä palstassa ei valiteta.
Onhan numerotkin keksitty aikoja sitten, silti opetetaan matematiikkaa. Miksi?
Kuinka kukaan mitään malmia löytäisi, kun siinä fuking raamatussa ei sanota valmiiksi missä on malmiot, vaan ne pitää meidän itse löytää. Siksi opetellaan geologiaa jotta ne löydetään.
Tuleepa mieleen yksi sarjakuva.
Mies kirjoittaa kirjan tekijöille kirjettä:
"Tarinan lopussa annetaan ymmärtää että jatkoa olisi luvassa...
mitään ei ole kuulunut, onko odotukseni siis turha?"
ja kaveri kysyy vaimoltaan mikä on raamatun toimituksen osoite.
Sarjakuva on Fingerpori- Näin on
Raamattu on tunnetusti satukirja.
- tosion!
Lisätään vielä, että Maailmankaikkeuden paras Satukirja saman Tekijän takauksella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1303089EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje392949- 1051331
Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi1351057Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621047Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661037- 60977
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373949- 41777
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22753