morsiamelle jokin hoito jyväskylästä

morsian on toivonut jotakin hemmottelua tai hoitoa polttari päivälle, häitä varten hän on itse varannut itselleen jo kosmetologin ja jonkun kasvo hoidon.

polttarit on 2 viikkoa ennen häitä, joten mikä voisi olla kiva hoito, ehdotuksia? mietimme käden kynsien laittoa mutta tuskin pysyvät 2 viikkoa hyvänä, joten olisko muita ideoita? ja tosiaan jyväskylästä joku kiva paikka josta olisi mahdollista sopia aika lauantaiksi, suositelkaa :)

kiitos avusta
266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lulur-hoito (120 min) – Eksoottinen hoito kasvoille, vartalolle ja mielille. Lulur on hyvin vanha itämainen hoitorituaali, jota on käytetty osassa Indonesiaa (Bali ja Javan saaret) morsiamen valmistelemiseen ennen häitä. On koko kehoa hoitava hoitomuoto, jossa aktiiviaineina käytetään tuoksuvia yrttejä, jogurttia ja hedelmiä, joita on yhdistetty ja sekoitettu monissa eri vaiheissa hoidon aikana: aloitetaan jalkakylvystä, hieronnasta erikoisella Lulur-liinalla, yrttisekoituksesta ja lopulta käytetään tuoksuvien hedelmien, sitrusten ja trooppisten hedelmien jogurttiseosta. Parantaa verenkiertoa, vahvistaa immuunijärjestelmän vastustuskykyä, ehkäisee vanhenemista, lievittää nivelten kivuliaisuutta, poistaa myrkkyjä ja ylimääräisiä nesteitä, parantaa kudosten jäntevyyttä, tasapainottaa happoja ja ravitsee ihoa syvältä, tehden sen virkistyneeksi, nuorekkaaksi ja silkinpehmeäksi

Polttarimatka Tallinnaan ja sieltä tuota saa
http://www.mariness.ee/fi/kasvohoito-vartalohoito/vartalohoidot.html

Äänestä

itse voisin kuvitella että joku hemmotteleva kuumakivihieronta tai suklaahieronta olisi ihana kokemus, eikä itse tule sellaiseen varattua aikaa... täältä niitä ainakin saa www.kauneushoitolachoko.fi

miksei tietty ripsipidennykset olisi kiva ylläri, tosin huoltoväli on monella 3 viikkoa, että kestää ehkä juuri ja juuri hyvänä häihin asti. tai sitten antaa lahjakortin huoltoon häiden alle. varmaan saa sovittua hinnastakin jos maksaa huollon etukäteen....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suositelkaa kirjoitti:

morsian on toivonut jotakin hemmottelua tai hoitoa polttari päivälle, häitä varten hän on itse varannut itselleen jo kosmetologin ja jonkun kasvo hoidon.

polttarit on 2 viikkoa ennen häitä, joten mikä voisi olla kiva hoito, ehdotuksia? mietimme käden kynsien laittoa mutta tuskin pysyvät 2 viikkoa hyvänä, joten olisko muita ideoita? ja tosiaan jyväskylästä joku kiva paikka josta olisi mahdollista sopia aika lauantaiksi, suositelkaa :)

kiitos avusta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu