Miksei työvoimapoliittisia toimenpiteitä ole muutettu maksulliseksi? Esimerkiksi työharjoitteluun ja kuntouttavaan työtoimintaan osallistuvien tulee allekirjoittaa velkakirja, että suorittavat toimenpiteisiin liittyvät maksut heti kun tilille tulee rahaa. Eihän nuo hyvät toimenpiteet ole yhteiskunnalle todellakaan ilmaisia, siksi olisikin reilua että niistä hyötyjät maksaisivat edes osan niistä, eikä vain työssäkäyvät veronmaksajat. Työvoimapoliittisissa toimenpiteissä kuitenkin työttömän työmarkkinakelpoisuus paranee merkittävästi lähtötilanteesta, joka on aina pyöreät nolla.
Työvoimapoliittiset toimenpiteet maksullisiksi
velkakirja tehtävä
463
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
HYVÄ HYVÄ!! Sittenhän noiden orjatoimenpiteiden pakollisuus poistuu koska mitään ei voi pakolla myydä, ainakaan velaksi, eikä kukaan täysjärkinen tollasta paskaa osta vaikka rahaakin olis. Tuollainen velkakirjan allekirjoituspakko on perustuslain vastainen ja aivan turha on kuvitella että sellainen menisi läpi eduskunnassa, turhaa haaveilet tollasesta.
Saat ihan omaehtoista lainaa pankista hyvä yöelämän selviytyjä, kaikkeen kivaan kuten pesukoneen, auton ostoon ja jopa asunnon hankintaan, mutta pankinjohtajakaan ei voi lisätä sinun mielentervyttä!.
Paras vaihtoehto on, että humpuukikurssitettavalle maksetaan 2500 euroa nettona kuussa ja hän voi toimenpiteen jälkeen päättää maksaako humpuukista mitään. Jos ei ole tyytyväinen voi jättää maksamatta ja pitää rahat. Siinä tapauksessa valtio perii rahat takaisin loispummikouluttajilta ja jos ei ole likviditeettiä niin pummikouluttaja konkurssiin ja velat ulosottoon.
Näin saadaan joku roti tuohon lumekikkailuun.
Tämä selvä.
Kannatetaan. Sitten en osallistuisi koskaan mihinkään vaan makoilisin kotona.