Mitä tarkoittaa mielestänne rauhallisesti edeten

En tiedä miten tämän nyt parhaiten kuvailisi ja kertoisi mutta koitetaan. Elikä olen hieman alle 30 vuotias mies ja olen viime vuosina etsinyt näin nettiaikaan seurustelukumppania netin kautta. En ole aiemmin seurustellut pidempään enkä tykkää käydä usein yöelämässä etsimässä sitä sopivaa. Nyt sitten vihdoinkin tapasin naisen netin kautta joka herätti itsessäni oikeasti kunnon tunteita. Naisella on aiempia suhteita muutama takana, ei mitään pitkiä tosin. Tavattiin nyt lyhyen ajan sisällä jokusen kerran ja oltu aktiivisesti yhteydessä tyyliin päivittäin. Nainen ilmoitti itselleni kun pyysin jälleen treffeille että haluaa edetä hitaammin kuin mitä minä. Joo, eli mitä tarkoittaa käsityksenne rauhallisesti etenemisestä? Itse kun kaipaan toisen läheisyyttä ja tykkään pitää kainalossa heti jos nainen itseäni miellyttää, tämä ilmeisesti ahdistaa naista. Ollaan siis jo sovittu että nähdään mutta itse olen nyt hieman eksyksissä että missä vaiheessa voi odottaa pidemmälle menemistä ja pidänkö ns. sormet täysin irti toistaiseksi ? Kuinka kauan mielestänne voi kulua ennen kuin saan riisua ihastukseni? Itselleni ei siis ole ongelma tutustua rauhassa, kunhan vain mietityttää että puhutaanko useasta kuukaudesta tms. ennen pidemmälle menemistä.
3383
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olisikin niin helppoa, että voisi sanoa suoraan, mitä se tarkoittaa. Mutta, kun kaikilla on oma käsitys siitä. Voi jopa olla niin, ettei nainen ole lainkaan valmis suhteeseen ja käyttää tuota keinona pitää sinut loitolla. Voit katsella mitä tuleman pitää, jutella asiasta tai syrjäsilmällä vilkuilla onko muita vaihtoehtoja, mikä tosin on aika vaikeaa, jos olet jo ihastunut. Teet mitä tahansa, aina on mahdollista, että teet väärin. Nimimerkillä kokemusta on. :)

Äänestä
  • Mulla sama käsitys, nainen ei ole valmis suhteeseen tämän kaverin kanssa. Nyt pitäisi ottaa ne pelimiehen elkeet käyttöön niin tulosta syntyisi.

    Äänestä

Jälleen on todettava, että mitään yleispätevää aikaa ei voi antaa.
Tämä kertomasi nainen haluaa tutustua sinuun ensin. Ei me kaikki olla sormia napsauttamalla valmiita luottamaan toiseen. Sinä näemmä haluat päästä nopeasti asiaan.
Jos haluat aidosti tutustua naiseen, niin vietä aikaa hänen kanssaan ja hänen ehdoillaan. Jos on hieman hitaampi syttyjä, niin vieraan ihmisen koskettelu ja lääppiminen voi tuntua ahdistavalta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyselevä mies kirjoitti:

En tiedä miten tämän nyt parhaiten kuvailisi ja kertoisi mutta koitetaan. Elikä olen hieman alle 30 vuotias mies ja olen viime vuosina etsinyt näin nettiaikaan seurustelukumppania netin kautta. En ole aiemmin seurustellut pidempään enkä tykkää käydä usein yöelämässä etsimässä sitä sopivaa. Nyt sitten vihdoinkin tapasin naisen netin kautta joka herätti itsessäni oikeasti kunnon tunteita. Naisella on aiempia suhteita muutama takana, ei mitään pitkiä tosin. Tavattiin nyt lyhyen ajan sisällä jokusen kerran ja oltu aktiivisesti yhteydessä tyyliin päivittäin. Nainen ilmoitti itselleni kun pyysin jälleen treffeille että haluaa edetä hitaammin kuin mitä minä. Joo, eli mitä tarkoittaa käsityksenne rauhallisesti etenemisestä? Itse kun kaipaan toisen läheisyyttä ja tykkään pitää kainalossa heti jos nainen itseäni miellyttää, tämä ilmeisesti ahdistaa naista. Ollaan siis jo sovittu että nähdään mutta itse olen nyt hieman eksyksissä että missä vaiheessa voi odottaa pidemmälle menemistä ja pidänkö ns. sormet täysin irti toistaiseksi ? Kuinka kauan mielestänne voi kulua ennen kuin saan riisua ihastukseni? Itselleni ei siis ole ongelma tutustua rauhassa, kunhan vain mietityttää että puhutaanko useasta kuukaudesta tms. ennen pidemmälle menemistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu