Nainen miestä selkeästi vanhemman näköinen

Mietin yhtä tuttua naista, jonka tapasin tässä eräänä päivänä. Olen pitänyt häntä aina varsin ihastuttavana naisena, mutta toisaalta olen tavannut häntä vain harvoin, eikä ole tullut tutustuttua sen syvemmin.

Naisessa on myös eräs asia, jonka takia en ole ryhtynyt yrittämään mitään. Olen itse kolmekymppinen ja nainen on kolmevitonen, tarkalleen ottaen ikäeroa on 4 vuotta. Eihän se mikään paha ikäero sinänsä ole. Mutta kun minä näytän ikäistäni nuoremmalta, kaksvitoselta, ja tämä nainen näyttää ikäistään vanhemmalta, ehkä nelikymppiseltä. Ei, ei hän näytä miltään pulskalta tädiltä. Päinvastoin, hän on hyvin hoikka ja eteerisen näköinen. Mutta naama on valitettavasti päässyt rypistymään kovasti jo nuorella iällä, mikä on sinänsä ihmeellistä, koska hän on kasvissyöjä ja muutenkin vaikuttaa elävän terveellisesti.

Mitäköhän naiset sanovat tällaiseen juttuun? Hävettäisikö naista kulkea miehen vierellä, jos mies näyttää 15 vuotta nuoremmalta, vaikka oikeasti onkin vain 4 vuotta nuorempi.
18224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ei hävettäisi! Tyhmiä mietit.

Äänestä
  • Naisia hävettää niiden aviomiehissä, poikaystävissä ja tapailukumppaneissa hyvin monet asiat. Tärkein asia miehessä on, että naisen ei tarvitse hävetä häntä ystäväporukassa, vaan että miehellä mieluummin saisi ystävät vähän kateelliseksikin. En usko, että mietin tyhmiä.

    Äänestä

  • lasdfkjklsadl kirjoitti:

    Naisia hävettää niiden aviomiehissä, poikaystävissä ja tapailukumppaneissa hyvin monet asiat. Tärkein asia miehessä on, että naisen ei tarvitse hävetä häntä ystäväporukassa, vaan että miehellä mieluummin saisi ystävät vähän kateelliseksikin. En usko, että mietin tyhmiä.

    m30, sinä et ole nainen, joten et tiedä miten naiset kokevat ja suhtautuvat. Lisäksi: eri naiset kokevat ja suhtautuvat asioihin eri tavoin.

    Äänestä

  • Tämä selvää kirjoitti:

    m30, sinä et ole nainen, joten et tiedä miten naiset kokevat ja suhtautuvat. Lisäksi: eri naiset kokevat ja suhtautuvat asioihin eri tavoin.

    Ellastella?

    Äänestä

Ottaen huomioon että mies näyttäisi tuolloin 12-vuotiaalta, niin ehkä vähän.
En kuitenkaan näe mitään syytä miksi nuoremmannäköinen mies noin yleensä hävettäisi.

Itsekin näytän ikäistäni nuoremmalta, joten ei kovin helpolla löydy minua banyfacempaa miestä.

Äänestä

Olette kumpikin jo pitkälti kahdenkymmenen ylittäneitä ja varmaankin tiedätte itse jo tässä vaiheessa elämää mitä tahdotte. Jos kiinnostus toiseen on suurta ja voi johtaa rakkauteen, niin miksi nuorekas ulkonäkö, ikä tms. luodaan esteiksi? Moni rakkaus voi mennä tuollaisten pienten asioiden takia sivuun. Oma mieheni on nuoren näköinen (vaikka on jo 45-vuotias, niin menee kolmekymppisestä) ja olen siitä päinvastoin ylpeä. Mitä naiseen tulee, niin rypistyminen se on kaikilla naisilla edessä. Toiset naiset (samoin miehet) rypistyvät jo parikymppisinä ja toiset saattavat näyttää vielä nelikymppisinäkin kolmekymppisiltä. Se on pitkälti geeni-/elämäntapakysymys. Jokainen meistä vanhenee ja rypistyy vanhetessaan, joten turha ryppyä on pelätä! Nainen (kuten moni mies) voi olla kaunis, vaikka pieniä ryppykä olisikin. Rypyt kertovat eletystä elämästä! Mitä enemmän ihmiseen tutustuu ja mitä voimakkaammin tuntee jotain toista kohtaan, sitä merkityksetömpää on toisen ulkoinen olemus tai muiden mielipiteet. Jos vähänkään on järkeä päässä. Sinuna siis yrittäisin tutustua naiseen ja unohtaisin melko vähäpätöiset esteesi. Jos nainen on fiksu, niin hänelle ei ulkonäkö voi olla esteenä.

Äänestä

Jos nainen on mukava ja koet hänet selkeästi viehättävänä, joten en näe mitään syytä, miksi hänen kanssaan ei voisi olla todella onnellisessa suhteessa. Sitä paitsi ainahan voit ostaa hänelle vaikka synttäri- ja joululahjaksi kosmetologille lahjakortteja tms. vinkkinä. Tai sitten sanot ihan suoraan, että häiritseekö häntä se, että ikäero näkyy teissä selvästi?

Kun aikaa menee esim. 5 vuotta eteenpäin, niin voi olla, että se ikä alkaa näkymään sinussakin (esim. kaljuuntumista, ihon rypistymistä).

Iho määräytyy pitkälti geenien mukaan. Itselläni on rasvainen iho ja nyt yli 40-v ikäisenäkin näytän ihoni puolesta kolmekymppiseltä (tosin tyyli on muuten ikäni mukainen), mikä hämmentää ihmisiä, koska he eivät osaa määritellä ikääni.

Jos naisella on kuiva iho, ei rasvaa ihoa kunnolla ja tykkää paljon auringosta ja ulkoilmasta, niin jo jopa alle 30-v ikäisellä voi olla silmäkulmissa kunnon "harakanvarpaat" ja alkavia juonteita. Eräs minun ikäinen ystäväni on menestyvä, kaunis ja pistää omaisuuksia vaateisiinsa (tosin rahat hänen itsensä ansaitsemia!), mutta kasvoihinsa hän ei panosta lainkaan. Meikkaa, mutta pesee meikit pois käsisaippualla, joten siksi hänen ihossaan näkyy jo selkeät uurteet. Häntä se ei häiritse, joten miksi sitten muitakaan.

Äänestä

Näyttäisikin tuo mieskaveri 15 vuotta nuoremmalta, on 47v. Sitten kyllä hävettäisi, jos olisi jonkun teinipojan näköinen.

Äänestä

onko äiti ja poika...

Äänestä

mitä väliä!! elä!

Äänestä
  • Eihän sillä tietenkään naiselle ole väliä. Jos nainen on osapuolena tällaisessa, niin nainen joko torjuu tai hyväksyy miehen lähestymisen. Ehkä voisit kuitenkin nähdä asian minun kannaltanikin?
    Turha ruveta millään tavalla tutustumaan, sitomaan ajatuksiani tai tunteitani, yrittämään enemmän, tekemään aloitetta syvällisempäänkin tutustumiseen jossain vaiheessa, jos lähtökohtaisesti tulossa olisi varmat pakit. Oletko ikinä ajatellut asiaa siltä kannalta?

    Äänestä

  • sillitrooli kirjoitti:

    Eihän sillä tietenkään naiselle ole väliä. Jos nainen on osapuolena tällaisessa, niin nainen joko torjuu tai hyväksyy miehen lähestymisen. Ehkä voisit kuitenkin nähdä asian minun kannaltanikin?
    Turha ruveta millään tavalla tutustumaan, sitomaan ajatuksiani tai tunteitani, yrittämään enemmän, tekemään aloitetta syvällisempäänkin tutustumiseen jossain vaiheessa, jos lähtökohtaisesti tulossa olisi varmat pakit. Oletko ikinä ajatellut asiaa siltä kannalta?

    Hmmm jos naisella on huono itsetunto, häntä voi hävettää se tosiseikka, että hän näyttää vanhemmalta kuin miehensä.

    Äänestä

Eihän sitä etukäteen voi ajatella, että nyt tulee varmat pakit. Eihän kukaan uskaltaisi olla suhteessa, jos pelkäisi koko ajan pakkeja. Elämä on ylä- ja alamäkiä. Liika pelkäminen toisen hylkäämisestä voi johtaa siihen, että moni ihana nainen tai mies jää saamatta. Elämässä on otettava riskejä, jos haluaa jotain! Pakkeja on tullut, mutta ei se maailmaa kaada kuin hetkeksi. Mitä ikään tulee, niin itselläni on minua vanhempi nainen (ikäeroa 7 vuotta) ja suhde on ollut parasta tähän astisessa elämässäni. Aloitimme seurustelun ollessani 22-vuotias. Molempien kaverit aluksi epäilivät onnistumista. Nyt he ovat mukana kaikessa (yhteiset juhlat) ja tajuavat itsekin, että epäily oli turhaa. Enemmänkin kyse on kahen samankaltaisen ihmisen yhteydestä toisiinsa eikä siitä, paljonko ikäeroa on tai miltä toinen näyttää. Itse koin omanikäiseni naiset liian pinnallisiksi ja lapsellisiksi, joten itselleni ikäero ei ollut mikään juttu. Naisenikin näytti lähes samanikäiseltä kanssani ja näyttää edelleen. Ei kukaan tule siis kadulla perään kyselemään sopivuudestamme toisillemme :D. Ja mitä väliä, vaikka tulisikin!

Äänestä
  • On olemassa monia tilanteita, joissa naisen lähestyminen (ainakin tällaisena miehenä kuin minä) riskeeraa muitakin asioita kuin vain pakkien saamisen. Esimerkiksi tuo nainen, josta kirjoitan. Näen häntä hyvin harvoin ja satunnaisesti, hyvä jos kerran vuodessa, mutta meillä on yhteisiä tuttuja yhteen asiaan liittyen. Jos haluaisin saada häneen yleensä mitään kontaktia, jota lähteä viemään eteenpäin, niin joutuisin hiukan stalkkaamaan, katsomaan netistä milloin olisi seuraava tilaisuus, josta hänet löytää. Sellaisia tilaisuuksia kyllä löytäisin netistä, hän on taiteilija. Jos kuitenkin kävisi niin, että häntä ei miellyttäisikään minun läsnäoloni, niin eiköhän hän puhuisi jotain minusta ja stalkkauksesta yhteisille tutuillemme. Edes kivat naiset eivät ole vapaita tuollaisesta käytöksestä...

    Naiset haluavat, että mies on aktiivinen ja ottaa kontaktia, mutta jos mies ei miellytäkään, niin nykynaiset teilaavat miehen helposti mielisairaaksi stalkkaajaksi.

    Äänestä

  • sillitrooli kirjoitti:

    On olemassa monia tilanteita, joissa naisen lähestyminen (ainakin tällaisena miehenä kuin minä) riskeeraa muitakin asioita kuin vain pakkien saamisen. Esimerkiksi tuo nainen, josta kirjoitan. Näen häntä hyvin harvoin ja satunnaisesti, hyvä jos kerran vuodessa, mutta meillä on yhteisiä tuttuja yhteen asiaan liittyen. Jos haluaisin saada häneen yleensä mitään kontaktia, jota lähteä viemään eteenpäin, niin joutuisin hiukan stalkkaamaan, katsomaan netistä milloin olisi seuraava tilaisuus, josta hänet löytää. Sellaisia tilaisuuksia kyllä löytäisin netistä, hän on taiteilija. Jos kuitenkin kävisi niin, että häntä ei miellyttäisikään minun läsnäoloni, niin eiköhän hän puhuisi jotain minusta ja stalkkauksesta yhteisille tutuillemme. Edes kivat naiset eivät ole vapaita tuollaisesta käytöksestä...

    Naiset haluavat, että mies on aktiivinen ja ottaa kontaktia, mutta jos mies ei miellytäkään, niin nykynaiset teilaavat miehen helposti mielisairaaksi stalkkaajaksi.

    näiden viestien perusteella sinä et ole sopiva tuolle naiselle. tuskin kenellekään. ihme säätäjä.

    Äänestä

  • assi? kirjoitti:

    näiden viestien perusteella sinä et ole sopiva tuolle naiselle. tuskin kenellekään. ihme säätäjä.

    Se on paljon mahdollista, en ole sopiva kenellekään. Mutta miten sinä sen päättelet tästä keskustelusta, että minä en sovi juuri sille naiselle?

    Äänestä

Ja ajatelkaapas jos on tavattu kakskymppisinä ja sitten huomataan, että kolmekymppisenä mies onkin yhä nuorekkaan ja viriilin näköinen, kun taas nainen jo näyttää kurpalta. Mitä siinä on muuta tehtävissä kuin laittaa pillit pussiin? Mies hakemaan uutta kakskymppistä ja nainen Mummotunneliin etsimään harmaapanttereita.

Ikävää, että moni muuten hyvä suhde kaatuu tälläiseen, mutta minkäs teet? Eihän voi odottaa, että tuollainen pariskunta kehtaisi enää julkisesti näyttäytyä yhdessä.

Äänestä
  • Lopettaisit jo, mikä ihme saa sut vuosikausia lietsomaan vihaa ja inhoa vanhempia naisia kohtaan?
    En keksi muuta syytä kuin se, että flaksi ei käy omanikäisten naisten kanssa halutulla tavalla, joudut mitä ilmeisimmin tyytymään hihitteleviin meikkioranssiblondipissiksiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ntaästklnstk kirjoitti:

Mietin yhtä tuttua naista, jonka tapasin tässä eräänä päivänä. Olen pitänyt häntä aina varsin ihastuttavana naisena, mutta toisaalta olen tavannut häntä vain harvoin, eikä ole tullut tutustuttua sen syvemmin.

Naisessa on myös eräs asia, jonka takia en ole ryhtynyt yrittämään mitään. Olen itse kolmekymppinen ja nainen on kolmevitonen, tarkalleen ottaen ikäeroa on 4 vuotta. Eihän se mikään paha ikäero sinänsä ole. Mutta kun minä näytän ikäistäni nuoremmalta, kaksvitoselta, ja tämä nainen näyttää ikäistään vanhemmalta, ehkä nelikymppiseltä. Ei, ei hän näytä miltään pulskalta tädiltä. Päinvastoin, hän on hyvin hoikka ja eteerisen näköinen. Mutta naama on valitettavasti päässyt rypistymään kovasti jo nuorella iällä, mikä on sinänsä ihmeellistä, koska hän on kasvissyöjä ja muutenkin vaikuttaa elävän terveellisesti.

Mitäköhän naiset sanovat tällaiseen juttuun? Hävettäisikö naista kulkea miehen vierellä, jos mies näyttää 15 vuotta nuoremmalta, vaikka oikeasti onkin vain 4 vuotta nuorempi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu