Olen 3-kymppinen sinkkumies ja sain ensimmäistä kertaa elämässäni idean kokeilla kakun leipomista. Kakkuvuokaa minulla ei tietenkään ole ja sellainen pitäisi hankkia. En siis kaipaa sellaista kuivakakkuvuokaa, joka tekee keskelle reiän, vaan sellaista matalampaa pyäreää, jolla tehdään suklaakakkuja jne. Aion elämässäni ostaa vain tämän yhden vuoan eli sen pitää olla mahdollisimman hyvin kaikkeen kakkuhommaan soveltuva. Millainen siis pitäisi ostaa? Kaupassa katselin silikonista vuokaa ja sellaista avattavaa systeemiä, mutta en osannut päättää kumman tarvitsisin. Neuvoja otetaan kiitollisna vastaan.
Kakkuvuoat
Mestarileipuri oon
7145
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Silikoniset vuoat ovat käteviä, mutta sinuna ostaisin kuitenkin irtopohjavuoan.
Irtopohjavuoka on siis se kaupassa katsomasi avattava vuoka. Se on helppokäyttöinen, ja sillä saat leivottua helposti myös herkullisia hyydykekakkuja.
Näitä irtopohjavuoksiakin on usemapaa kokoa. Ympärysmitaltaan joku 26 senttinen voisi olla sopiva, tulevaisuuttakin ajatellen ;)
Tarkoitin siis halkaisijaltaan 26 senttinen.
Toinenkin tätsyli suosittelee irtopohjavuokaa silikonivuokan sijaan - itselläni on molemmanlaisia. Irtopohja kuitenkin helpompi (osat tosiaan irtoavat toisistaan) ja siinä voi vaihtaa sitä pohjaa - ts. tehdä eri kuvioisia kakkuja jos haluaa.
Se vaan pitää muistaa, että irtopohjavuoka pitää voidella ( korppujauhottaa) - silikonivuokaa ei voidella (kakussa on rasvaa) -valitsee sitten kumman vaan !!!
Irtopohjavuoka, sanon minäkin! Se sopii kaikille kakuille. Voit tehdä niin suklaa- kuin juustokakkujakin sillä. :)
Samaa mieltä täällä. Kakskyt kuus senttinen irtopohjavuoka ensimmäiseksi, ja niitähän on myös teflonisina.
Kiitos vastauksista! Menen siis huomenna kauppaan ja ostan 26 cm irtopohjavuoan. Teflonpäällysteellä luonnollisesti niin on edes pieni mahdollisuus onnistua. Ja sitten viikonloppuna kakun leivontaan =).
Minäkin suosittelen irtopohjavuokaa. Silikonisia on arvosteltu, että niillä kakun pinta, "kuori" siis jos näin voi sanoa, jää löttöiseksi.
Vuoan voiteleminen ja korppujauhotus on tosiaankin tärkeää.
Kannattaa seurata tarkoin kakkureseptiä, jonka mukaan aiot 1. kakkusi leipoa. :) Kakkujen kanssa on aika tärkeää se, että ainesosat on jämptisti mitattu.
Itselläni oli pari epäonnistunutta hyydykekakkukokeilua, mutta nyt hanskaan jo hyydytetyt kakut mestarin lailla, joten harjoitus oikeasti tekee mestarin! :) Siinä mielessä kannattaa aina jatkaa leivontaa, vaikkei aina onnistuisikaan.