Mielenkiintoinen näkökulma rakastumiseen

Luettuani ketjua "tasokkaista" naisista, jotka ovat tyytyväisiä olotilaansa ja roikkuvat treffipalstoilla "huvikseen" eivätkä oikeasti ole kovinkaan kiinnostuneita miehistä, tuli mieleeni kirja, jonka olen lukenut monesti.

Franceesco Alberoni (sosiologian professori) Kirja nimeltä "rakastuminen". Alberoni kuvailee rakastumisen tapahtumaa monisäikeisesti, mutta päällimmäisenä jäi mieleen hänen teesinsä, että kun kaksi ihmistä, jotka ovat syvästi epätoivoisia elämäänsä, kohtaavat toisensa, silloin tapahtuu rakastumisen ihme.

Elämäänsä tyytyväiset ihmiset eivät hevillä rakastu, koska muutosta ei kaivata.

Tässä varmasti yksi syy siihen, että kumppania on vaikeata löytää täällä netissä - suurin osa profiiliteksteistä kertoo onnellisista ja hyvin pärjäävistä ihmisistä, vaikka "vain sinä puutut"
4119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mielenkiintoista mutta "syvästi epätoivoisia elämäänsä" kuulostaa liioittelulta.

Äänestä

Eipähän nämä nyt kuitenkaan niin tavattoman onnellisia ole, sillä vaikka
olis kuinka paljon rahaa ja mammonaa ympärillä, niin uskon kuitenkin,
siihen, että jokainen kaipaa rakkautta, sitä vastapuolta jolle voi kertoa
surut ja ilot.

Näillä hyvin toimeentulevilla on kyllä niitä niin sanottuja ystäviä.
Joillekkin tulee päihteistä paras kaveri. Esimerkkejä on niin paljon, että
vaikka lampaat söis.

Eikös se olis paras ratkaisu, kun rikas ja köyhä tapais toisensa, kuten
vanhoissa elokuvissa. Toisella rahaa ja toisella rakkautta, pysys
vatupassi tasapainossa.

Tuli asian vierestäkin, mutta epätoivoa on monenlaista, vaikkakin usein se
johtuu taloudellisesta tilanteesta, vaan onhan niitä paljon muitakin ongelmia
yhtä sun toista meinaan.

Äänestä

Esimerkkejä löytyy todellisesta elämästä, esim. kaksi leskeksi jäänyttä ihmistä löytävät toisensa ja suuri suru muuttuu rakkaudeksi. Vaikeasti vammaiset löytävät toisensa ja rakastuvat. Kaljabaareihin hakeutuu helposti yksinäisiä onnettomia ihmisiä, jotka löytävät samassa tilanteessa olevia ja siinä tuopin ääressä kertovat elämästään, ja ymmärtäjiä löytyy, joihin voi samaistua ja löytää ainakin ystäviä.

Ymmärsin, että Alberoni tarkoittaa lähinnä sitä, että ihminen, joka janoaa muutosta elämäänsä, on altis rakastumaan. Siitä en tiedä, onko hän oikeassa. Usein kuitenkin avioeron jälkeen on aika hanakka rakastumaan.

Netin välityksellä on vaikea löytää rakkautta, koska suurin osa etsijöistä on niin tyytyväisiä elämäänsä, että vain tietyt kriteerit omaava voi kelvata, eikä hänkään sitten kelpaakkaan, koska tarjolla on aina lisää mahdollisuuksia.

Tällainen kokemus itselläni on.

Äänestä
  • Kuten totesinkin, minun kirjoitus meni vähän sieltä täältä, mutta kyllä minä
    ymmärrän tuon pointin.

    Onhan se niin, että samassa veneessä olevat tuntee ja tietää mitä elämä
    on ja niitä kokemuksia vaihtamalla keskenään, pääsee lähemmäksi toista.
    Kyllähän se yhdistää, enenmän kuin ulkokuori ja pintaliito elämä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kalena kirjoitti:

Luettuani ketjua "tasokkaista" naisista, jotka ovat tyytyväisiä olotilaansa ja roikkuvat treffipalstoilla "huvikseen" eivätkä oikeasti ole kovinkaan kiinnostuneita miehistä, tuli mieleeni kirja, jonka olen lukenut monesti.

Franceesco Alberoni (sosiologian professori) Kirja nimeltä "rakastuminen". Alberoni kuvailee rakastumisen tapahtumaa monisäikeisesti, mutta päällimmäisenä jäi mieleen hänen teesinsä, että kun kaksi ihmistä, jotka ovat syvästi epätoivoisia elämäänsä, kohtaavat toisensa, silloin tapahtuu rakastumisen ihme.

Elämäänsä tyytyväiset ihmiset eivät hevillä rakastu, koska muutosta ei kaivata.

Tässä varmasti yksi syy siihen, että kumppania on vaikeata löytää täällä netissä - suurin osa profiiliteksteistä kertoo onnellisista ja hyvin pärjäävistä ihmisistä, vaikka "vain sinä puutut"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu