Tapasin muutama viikko sitten miehen, joka kohteli minua kuin prinsessaa, aluksi, ensimmäisen parin viikon ajan. Ikävöi ja soitteli perään jos ei kuullut minusta muutamaan tuntiin, kirjotti julkisesti Facebookissa seinälleen ja minun seinälleni siitä kuinka ikävöi minua kun lähdin muutaman päivän reissulle, kavereidensakin edessä kutsui minua jo "tytökseen", ja jutteli kanssani msn:ssä aamuyöhön saakka vaikka tällä olisi ollut aikainen herätys aamuvuoroon. Nyt yhtäkkiä mies on perääntynyt. Ei ole viestitellyt mitään tai soitellut, jos satumme samaan aikaan facebookiin tai msn:n, niin joko häipyy paikalta tai sitten jutellessamme on kovin vaitonainen, ei laita enää lepertelyviestejä. Olen kuin puulla päähän lyöty, mitä tapahtui? Pistin miehelle juuri viestiä jossa kysyin suoraan, ei ole vielä vastannut. Kurkkua kuristaa ja oksettaa, aloin TODELLA pitää jo tästä miehestä.
Erityisen pahaksi oloni tekee se, että aikaisempi miesystäväni taisi olla pesunkestävä narsisti, kohteli minua kuin p*skaa, petti mennen tullen monien naisten kanssa (johon suhteemme lopulta kaatui tämän paljastuttua) ja haukkumalla sai minut tuntemaan itseni maailman huonoimmaksi naiseksi. Minulla on siis jo ennestään itsetunto maahan poljettuna ja luottamus toisiin ihmisiin nollatasoa. Mielestäni pidin kuitenkin nämä sisäiset haavani visusti piilossa tämän uuden miehen kanssa, en ole takertunut tai muuta vastaavaa koska olen tuntenut oloni turvalliseksi ja rakastetuksi tämän miehen seurassa, aluksi siis. Nyt kun mies on pitänyt matalaa profiilia, en ole häntä ahdistellut viesteillä ja soitoilla vaikka kuinka on tehnyt mieli, en halua vaikuttaa takertujalta. Olen toki lähetellyt normaaleja, "mitä kuuluu" -viestejä.
Tiedän ettei asian analysointi täällä varmasti mitään auta, ja varmimman vastauksen miehen käytökseen saan häneltä itseltään jos viestiini ensinnäkään vastaa, mutta oli pakko purkaa tänne oloani, ja vähän kysellä teiltä muilta mihin tällainen käytös viittaa? Jotenkin en jaksa uskoa, että kyseessä olisi toiset naiset, mies vaikuttaa rehdiltä ja mukavalta, ei ole salaillut minua ystäviltään tai jättänyt asioita kertomatta omasta elämästään tai muutenkaan vaikuttanut samanlaiselta kaksinaamaiselta kuin ex-miesystäväni.
Toki voi olla myös että miehen kiinnostus onkin vain lopahtanut, mutta näimme viimeksi kaksi viikkoa sitten (töitteni takia, olen joutunut olemaan toisella paikkakunnalla), jonka jälkeen kaikki oli hyvin, mies tämän jälkeenkin kertoi ikävästään ja hehkutti kuinka todella pitää minusta. Luulisi, että miehen ns. muistikuva minusta ei ole miksikään muuttunut kun kerran kaikki oli viimeksi nähdessämme niin hyvin, joten en usko omalla käytöksellänikään pelkkien viestien ja puheluiden välityksellä jotenkin vaikuttaneen siihen ettei mies minusta enää pitäisikään.
Auttakaa kiltit ihmiset minua jäsentelemään ajatuksiani, tuntuu rehellisesti sanottuna siltä, että edellisestä suhteestani johtuen olen vielä niin rikki sisältä, etten henkisesti kestäisi enää toista hylkäämistä, etenkin kun aloin todella oikeasti pitää tästä ihmisestä ja tuntrea taas, että elämä onkin elämisen arvoista. Unohdin jopa kaikki vähäisimmätkin tunteeni ex-miesystävääni kohtaan, ennen uuden miehen tapaamista vielä ikävöin ajoittain tätä miestä, nyt ei voisi vähempää kiinnostaa. Voi miksi, miksi ihmeessä elämän pitää lyötyä lyödä kerta toisensa jälkeen...

Vastaukset 9
Vanhimmat
Mulla ei ole ketään. ole onnellinen et pääset edes treffeille. Olet varmaan kaunis ja tolleen et miehiä sulle riittää. Mua ei kukaan nainen halua edes tavata ja tutustua.
älä ruikuta. ota pää perseestäs ja muna käteen.
Mutta te naisethan tykkäätte tuollaisesta käyttäytymisestä. Kunhan ei kohtele liikaa kuin prinsessaa ja kun mies osaa pitää siinä välissä aina niitä salaperäisiä "hällä väliä" väinpitämättömiä hetkiä, niin naisillakin pysyy tuo kiinnostus kyseiseen mieheen.
Ethän ole harrastanut seksiä tämän uuden miehen kanssa? Älä missään nimessä tee sellaista ennenkuin mies on situoutunut sinuun ja sinulla on turvallinen olo hänen kanssaan etkä enää pelkää hylätyksi tulemista.
Joskus jutut vaan menevät noin, alkuun innostuu yms. älä ota sitä niin henkilökohtaisesti, yritä tapailla muitakin miehiä niin munasi eivät ole vain yhdessä korissa jos ymmärrät mitä tarkoitan...
Tunnet itsesi luultavammin yksinäiseksi ja haavoitetuksi, silloin sitä on alttiina läheisriippuvuuteen....yritä saada itsesi henkisesti kuntoon, edellinen suhteesi tuntui olevan sairas ja vaarallinen sinulle, onneksi olet eroon päässyt.
Aseta omat rajasi siihen miten sinua kohdellaan, älä annan enemmän kuin toinen vaikka olisit kuinka epätoivoinen...olet upea nainen ja ansaistsen vain parasta...flirttaa, käy treffeillä, kohenna itsetuntoasi, nauti itsestäsi ja huomiosta jota miehiltä saat, anna läheisyyttää mutta älä suostu seksiin vaikka painostettaisiin...näin saat itsetuntosi kuntoon eikä enää jonkun miehen mykistyminen niin häiritse sinua...et pian edes muista koko ukkoa sillä aikasi vievät muut jotka ovat sinusta kiinnostuneita.
Nokka pystyyn!
Mistä sen tietää koska mies on sitoutunut?
Hyvä pelaaja osaa temput.
Minä tapasin leskimiehen, joka oli ollut 6 vuotta leskenä.Ensin kirjoiteltiin, soiteltiin ja lopulta tavattiin.
Seksi tuli kuvioihin vasta useamman tapaamisen jälkeen.Hän oli mukava , kunnollinen, siisti mies.Olin hänelle kaikki kaikessa.
Kunnes totuus rävähti silmilleni: useita naisia kierroksessa yhtäaikaa ( sen vuoksi ei kiire seksiin minun kanssani),tapaamisia muiden kanssa samana päivänä kun minut tapasi jne jne.
Nyt epäilen kaikkea ja kaikkia, tapaus kyllä opetti.
Niin hyvin vain kuulostaa siltä että onko mies todellakin kertonut asioistaan totuuden. Itse menin uskomaan narsitimiehen sanoihin ja luottamaan häneen täysin niin hyvin osasi puhua ettei siinä alussa epäillyt yhtään. Kohteli minua todella hyvin ja aika alussa kertoi kavereilleen että olin hänelle se oikea ja puhui pian jo vaimostaan. Kuulostihan se hyvältä ja luotin häneen. Vuosi oltiin yhdessä kunnes paljastui hänen kaksinaamaisuutensa. Monia naisia jo alusta asti samaan aikaan kanssani.
Ja aivan samanlaista kirjoittelua oli myös, että aamuun asti kirjoiteltiin vaikka hän menossa töihin aikaisin. Tuntui että olin niin sinisilmäinen ja narusta vedettävä että ihan oikeasti hävettää näin jälkikäteen kun en luottanut vaistoihini jotka yrittivät varoittaa. Onko tuo oikeasti todellista että näin ihana mies on vapaa.Ja häntä omien sanojensa mukaan naiset kohdelleet todella huonosti. Silloin alussa olisi pitänyt ottaa jalat alle ja lähteä karkuun niin olisin säästynyt monilta pahoilta asioilta jälkikäteen. Tässä alkuperäisen tarinassa niin paljon samanlaista kuin minun että alkaa jo miettimään ettei vain ole ex-mieheni?
Se nyt vaan on niin että nykymaailma facebookkeineen ja nettideittailuineen kastroi miehet. 20 vuoden päästä et tule miehiä tästä maasta löytämään, ne on kaikki kuolleet ja tilalla on vain pellejä ADHD-riikinkukkoja , hienoine vaatteineen ja pörröisine tukkineen. amen.
kaikenlaisia neuvojia varmasti on. opettele olemaan yksin,miksi olla aina jonkun kanssa,et sinä voi käydä läpi kaikkia mieshenkilöitä.odota aikaasi ja jos sinulle annetaan sitten sopiva mies niin tiedät kylläsen. todennäköisesti tämä neuvo ei sinua miellytä.no jos tapaay miehen niin seurustele hänen kanssa yksi vuosi, silleen että ette tule metriä toisianne lähemmäksi vuoteen. siinä punnitaan mitä kumpikin toisesta oikein haluaa. jos ei natsaa niin voi erkaantua itseänsä rikkomatta.avosuhteilla ei ole siunausta. kiihkon vallassa ei pidä alkaa seurustelemaan, tulokset varmaan tiedät jo.
Miksiköhän jotkut naiset aina retkahtaa toiseen narsistiin kun on edellisestä eronnut? Kaverini samanlainen. Erosi pitkäaikaisesta miesystävästään joka täytti kaikki narsistin tunnusmerkit ja nyt treffailee miestä joka on samanlainen. Ei usko kun varoittelen tästä uudesta miehestä. Kannattaisko ap:n etsiä miestä joka ei lupaa heti kuuta taivaalta ja toitota rakkauttaan. Ihan tavallista miestä siis joka osoittaa rakkautensa huolehtivaisilla eleillään, ei sanallisilla ylistyksillä.