Välierä Porvoon Butchers - Helsinki Wolverines

Pidetään keskustelu asiallisena.

Tähän puuhun spekkauksesta miten pelissä käy? Mihin ottelut ratkeaa? Kiinnostavia kaksintaisteluja?
19311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Wolvot ryssivät runkosarjapelinsä Porvoota vastaan oikein ruhtinaallisesti. Valmentaja Leivoja antoi oman vahvan panoksensa Butchersille idioottimaisella käytöksellään. Kun valmentaja poistettiin katsomoon huutelemaan ottivat ryssijän roolin haltuunsa Wolvojen jenkit. Mallikkaasti kulkenut juoksupeli vaihdettiin surkeaan heittohyökkäykseen ja peli oli siinä. Butchersin linja antoi rangaistuksillaan tasoitusta omala suunnaltaan helsinkiläisille, mutta Leippiksen tuittuilu kompensoi tuon ja voitto meni Porvooseen.

Nyt pelataan Porvoossa ja tilanne on toinen. Viikonlopuksi on luvattu kohtuullista keliä joten sää ei tule peliä ratkaisemaan. Uskoisin, että Wolverines tulee ottelun voittamaan kolmella kolmen teedeen marginaalilla. Tämä edellyttää valmentaja leivoja ja QB Johnsonin hermojen pitämistä.

Äänestä
  • Lähtökohdiltaan kyseessä on kahden hyvän hyökkäyksen ja yhden kohtalaisen ja yhden hyvän puolustuksen vastakkainasettelu. Seuraavassa pientä vertailua osa-alueittain:
     
    Hyökkäys:
     
    W: Mahdollisuus isoon peliin joka downilla. Systemaattisesti vahvuuksia käyttämällä ei Porvoon puolustus pysty pitämään pelintekijöitä kurissa koko ottelua. Mikäli kuitenkin Johnson saadaan pidettyä pocketissa ja saadaan lyhyet heitot jenkeille pois, voi
    pakka mennä sekaisin ja homma hajota etenkin qb:n yksin yrittämiseen.
     
    B: Tasapainoisempi hyökkäys, muttei samanlaista isojen pelien uhkaa. Koko hyökkäyksen ja etenkin linjan pitää saada karsittua virheet pois, joita tullut todella paljon. Avain on saada heittopeli toimimaan, jotta juoksulle tulee tilaa. Padatsun paluu isossa
    roolissa välierässä.
     
    Puolustus:
     
    W: Parantanut koko ajan kauden loppua kohden ja tällä hetkellä ehkä jopa liigan paras. Ottamalla heitto pois ja pakottamalla Porvoo juoksemaan, ei tule pisteitä paljon päästämään.
     
    B: Päinvastoin kuin Wolvoilla, juoksun poisottaminen avainasemassa. Saattaa olla kuitenkin ylivoimainen tehtävä nuorelle puolustukselle, jonka taklauspeli on ollut epävarmaa. 12. pelaaja saattaa olla Porvoon (märkä?) nurmikenttä saattaa kuitenkin viedä
    parhaan terän W:n jenkkien suunnanmuutoksista.
     
    Wolvot selkeä ennakkosuosikki, tarvitsisi Porvoolta virheettömän ottelun ja Wolvoilta paljon hölmöilyjä, mikäli Porvoo finaaliin matkaisi.
     
    Lopputulos 27-41 Wolvot finaaliin.
     

    Äänestä

Jos tätä välieräparia lähdetään tarkastelemaan tilastojen valossa kaatuu vaakakuppi selkeästi Wolverinesin puolelle. Käytännössä ainoa tilastollinen tekijä joka tukee Butchersia on sen runkosarjavoitto Velodromilla. Paikanpäällä olleena en edelleenkään oikein ymmärrä, miten Wolvot onnistuivat valmiin pelin porvoolaisille hassaamaan, mutta osinhan tässä on kyse henkien taistosta. Tulevana viikonloppuna hermokontrolli näytteleekin tärkeää roolia ja porvoolaiset tuntuvat olevan erinomaisia Leivojan lämmittäjiä ilman suoranaisia provokaatioitakin.

Wolvojen jenkit ovat viimeisissä peleissään keränneet enemmän heitto- kuin juoksujaardeja. Lyhyissä heittopeleissä kaverit ovatkin pitelemättömiä päästessään liikkeelle ilman linjan hidasteita.

Buthersin heittohyökkäys on liigan toiseksi tehokkain 280 jaardin keskiarvolla. Edellisessä kohtaamisessa helsinkiläiset pitivät B:n heittojaardit 200 pinnassa ja sittemmin Wolvojen heittopuolutus on noussut liigan tehokkaimmasi omalla sarallaan.

Butchersin vahvuutena pidän heidän tasaisuuttaan sekä kotietua (huom ruohokenttä jossa ainakin Stokes on kompuroinut useasti), Wolverinesilla taasen vahvuutenadynaaminen puolustus, sekä yhteenhitsaantunut ja yllätysvalmis jenkkikolmikko hyökkäyksessä. Buthersin heikkous on kokemattomuuden kumuloivat virheet rangaistuksineen (OL), Wolvojen heikkous on hermokontrollin puolella. Materiaali heillä parempi.

Valmennuksellisesti Porvoo on piirun verran helsinkiläisiä edellä varsinkin jos Wolverines valmennus keskittyy tuomareihin pelisuunnitelman sijasta. Henkien taistelussa jossa kohtaavat tuomarit ja valmennus, jää valmennus poikkeuksetta alakynteen. Toivon kuitenkin, ettei SAJL laita tahalleen Hautalaa päätuomariksi tähän otteluun (ja Lampista aputuomariksi). Lamminsalo olisi parasta lajille tällä kertaa.

Välieräpelin uskon kallistuvan Wolverinesille.Taisteluparina voisi nostaa esiin Padatsu (joka ei ole vielä näyttänyt onko entisellä tasollaan) vastaan Nevalainen (joka on kauden edetessä hiipunut alun huippuotteistaan). Minään selvänä ennakkosuosikkina en Wolvoja pitäisi, vaikka jotkut niin väittävätkin.
Ottelun lopputulokseksi veikkaan 27 - 38 Wolvoille, edellytyksenä tälle se, että rostereissa ei tapahdu dramaattisia muutoksia. Viime vuonna Dossin loukkaantuminen viimeisessä runkosarjapelissäSeinäjoella betonoi Wolvoille pronssimitalit ja Butchersille kullan.

Äänestä
  • Onks Padatsu pelannu runkosarjaa? Saataisko joku salaliittojuttu tästä kasaan?

    Äänestä

Ei uskoisi, että kausi on huipentumassa play off peleihin. MIssä ovat seurojen (ja SAJL:n) panostukset julkisuuden haussa. Kittakaa nyt edes seurat panostaa tunnelmanluontiin ja hehkutukseen. Säälittävää, että se onnistuu ainostaan täällä Suomi24:ssa.

Äänestä
  • Mitäs hehkutusta täällä foorumissa on? ja mistäs tiedät miten seuroissa tai heidän edustamissaan kaupungeissa hehkutetaan tai muuten suunnitellaan vastustajien kauden pilaamiseksi. Tyyntä myrskyn edellä. ---- ehkä?

    Äänestä

Hyvä valmennus ja älykäs pelaaminen ovat nimenomaan syynä, miksi Porvoo on runkosarjassa toisena. Samasta syystä veikkaan Porvoota voittajaksi kokemattomammasta materiaalista huolimatta. Lopputulos 41-39.

Äänestä

Butchersin puolustuksen pitää pystyä ottamaan juoksu pois, sekä pitää Johnsson pocketissa. Tässä tulee olemaan mielenkiintoinen match-up Porvoon DE:t Luoma, Rinne ja Padatsu vs Wolvojen täkkelit.

Toisinpäin taas oikeastaan sama homma. Mcradylle pitää pystyä antamaan aikaa, jotta palloja saadaan toimitettua rissuille, huomioiden että vastassa on liigan paras heittopuolustus.

Porvoon putki tule katkeamaan nololla tavalla ja wolvot menee finaaliin 17-41

Äänestä

En oikein jaksa ymmärtää millä ihmeellä Wolverines asetetaan näissä spekkailuissa Butchersin edelle. Joukkueen menestys runkosarjassa ei ollut mikään vahinko - jos saavuttaa saman pistemäärän kuin kaikkien ylivoimaisena suosikkina pitämä Crocot, ei kyse ole onnesta tai sattumasta. Kyse on erinomaisesta JOUKKUEESTA poikkeuksena näille "tähtiin" perustuville muille välieräjoukkueille.

Lisäksi Porvoolla etuna pelaaminen kotikentällä. Butchers vie tämän 32-28

Äänestä
  • Samaa mieltä. Ihan turha katsoa kuka on tehnyt otteluissa eniten pisteitä tai päästänyt niitä. Nendelin tapoihinhan kuuluu että kun eroa on tarpeeksi, niin viimeisen neljänneksen pelaa kakkosmiehitys, jenkkien ollessa poissa kentältä kokonaan. Vain VOITOSTA pelataan. Ymmärrettekö? Ja siinä porvoolaiset on valovuoden edellä muita, etenkin wolvoja, jotka hermostuksissaan ryssii tärkeät pelit aina viimeistään loppusekunneilla jos ei ennen. :D

    Äänestä

Tulossa todella tiukka matsi. Porvoolaiset ovat edellä historian valossa joukkueena pelaamisessa ja mentaalipuolella, mutta uskon että tänä vuonna on ahmojen vuoro.

Porvoo ei pysty pysäyttämään Wolvojen hyökkäystä. Peli wolvoille 34-21

Äänestä

Tiukka peli siintä tulee. Kumpikaan joukkue ei tule antamaan periksi ollenkaa. Mutta parempi joukkue tulee voittamaan ja sen näkee sit pelin jälkeen vasta kumpi se on ollut!?

Äänestä
  • älä ny saatana

    Äänestä

No sitähän tässä on mietitty pitkin viikkoa.. Meinaan klo:21.20 alkaa olemaan jo sen verran hämärää että vaikuttaa pelaamiseen.

Äänestä
  • Borgo suljettava sarjasta kelvottoman kentän takia.

    Äänestä

  • 9+9 kirjoitti:

    Borgo suljettava sarjasta kelvottoman kentän takia.

    SAJL suljettava sarjasta paskan orhanisoinnin takia kun tuohon aikaan noita matseja järjestävät.

    Äänestä

Ei kai Porvoossa sen pimeämpää tule kuin Seinäjoella tänään? Hyvin siellä näytti valo riittävän.

Äänestä

Tuleehan siellä.

Paikallissää Seinäjoki:
Auringonnousu tänään 5:21. Auringonlasku tänään 21:44. Päivän pituus on 16 h 23 min.

Paikallissää Porvoo:
Auringonnousu tänään 5:24. Auringonlasku tänään 21:19. Päivän pituus on 15 h 55 min.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jefufani kirjoitti:

Pidetään keskustelu asiallisena.

Tähän puuhun spekkauksesta miten pelissä käy? Mihin ottelut ratkeaa? Kiinnostavia kaksintaisteluja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu