kokemuksia-auttaako terapia?

Minä kävin pitkän terapian, kolme vuotta, ja oli todella tehoa moneen asiaan. Nytkin kun olen jo lopettanut reilu puoli vuotta sitten, vaikutukset etenevät koko ajan.

Minkälaisia vaikutuksia sinä toivoisit tai odotat?

On ongelmia, joihin terapia tehoaa huonosti. On huonoja terapeutteja. On hyviä terapeutteja, joiden kanssa kemiat eivät ollenkaan osu yksiin. Joskus kestää pitkään puhua päällimmäisenä mielessä olevat asiat ennen kuin osutaan ongelman ytimeen. Mä ainakin ihmettelin että eihän me edistytä tässä asiassa ollenkaan, mutta kun se ei ollut sellainen asia, mistä edes olisi löytynyt mitään syvällisempää, vaan ongelma oli muualla. Vaikea sanoa mitään juuri sinun tapauksestasi.

Olennainen kysymys olisi se, että mitä odotat tapahtuvan? Vaikutus käytännön elämään mun kokemuksen mukaan on hidasta. Aluksi vaan selvitellään lähtökohtia ja ehkä istutetaan ajatuksia, jotka voivat sitten lähteä kehittymään kun saavat tilaa. Tai riippuu siitäkin mikä on ongelmana, onko kyse tietystä elämäntilanteesta vai isommasta kokopään rukkauksesta.

Tuo puolustuskannalla oleminen voi viitata moneen asiaa. Ehkä terapeutti ei osaa olla tarpeeksi kannustava ja hienotunteinen, mistä voi tulla olo, että on syytetyn penkillä. Tai ehkä teraputti yrittää saada sua näkemään sellaisen näkökannan, jota et halua nähdä.

syytetyn penkillä on osuvasti sanottu.

jotenkin ajattelen myös, ettei terapeutti erityisemmin pidä minusta (tai ehkä työstään?), että hänellä on jotain odotuksia, joita en suostu täyttämään.

ei mitään häirintää kuitenkaan, ennemminkin niin että hän haluaa minun olevan tietynlainen, osoittaakseen että on oikeassa analyyseissään.

koen myös että olen liian "kovan" analyysin kohteena, ja että terapeutti ei halua nähdä minua yksilöna, vaan kaikki johtuu aina tietyistä kokemuksista.

olen käyntien jälkeen aina uupunut ja voimaton, onko se huono merkki?

voi tietenkinolla, että en vain jostain syystä suostu näkemään hänen näkökantaansa. mutta ei kai sitä jyräämälläkään voi jonkun päähän istuttaa?

Kestää aikansa ennenkuin luottamus syntyy, puolin ja toisin. Siihen saakka voi vain jutustella kaikenlaista mieleen tulevaa. Yleensä jossain vaiheessa kun on tehty hyvän aikaa töitä, itse terapiasuhde tulee käsittelyyn. Oma ongelma tulee konkreettisena siihen suhteeseen. Se on myös se tilanne, jossa terapeutin taidot varsinaisesti punnitaan ja jossa tapahtuu joko kasvu tai turhautuminen. Jälkimmäisessä tapauksessa raskaimman työn joutuu tekemään itse terapian jälkeen. Näin olen kokenut.

En tiedä, näenkö tilanteesi aivan väärin, mutta minulle tulee mieleen, että hän välttelee terapiasuhteen käsitteleyä. se voi johtua siitä, että hänellä on oma terapia joko kokonaan käymättä tai keskeneräinen, jolloin omat pimeät kohdat pelottavat. Hankala tilanne sinulle, jos näin on. Silloin hän voi kokea myös sinun kasvusi pelottavana ja voi alkaa vastustaa sitä eli työskennellä tavoitteiden vastaisesti. Joskus se on haaste, joka yllyttää asiakasta parempaan tulokseen, mutta jos se on liian voimallista, niin siinä voi myös masentua ja luovuttaa.

Ohimenevä väsymys terapiaistunnon jälkeen voi kuitenkin olla myös luonnollista väsymystä rankan työn jälkeen eli toivoa antava juttu.

Jaa, liittyykö se jotenkin kasvoihin? Ihan mielellään haluaa parantaa kasvojaan ja kalloaan, mutta ylityöllistää ei saa. Entä miten mä ajattelinkaan hoitaa päätäni?Ulkoilemalla paljon nyt syksyllä. Huolehtimalla vähäisestä kosmetiikan käytöstä, mutta toki vain omalta kohdaltani. Jumppaamalla aamulla ja rukouksella tai meditaatiolla. Siistämällä ja järjestelemällä asuntoni, raivaamalla turhat vaatteet pois. Käyttäytyä energian kohdalta vähemmän kuormittavasti ja suojella luontoa. Luonto on mulle pakkomielle ja luonnonsuojelu, en voisi elää ilman ekoilua.

EI OLE KOKEMUSTA