Ehkä tämä tänne sinkku-palstalle sopii, sillä sinkkuelämästä tässä on kyse. Olen harrastanut yhden yön juttuja jo pitemmän aikaa.
Koko tämä pinnallisuus ja fyysisten kohtaamisten helppous tuntuu jotenkin sekoittaneen arvomaailmani. Minusta on tullut jonkinlainen seksieläin ja minun harrastamani seksi ei ole koskaan hellää tai kaunista. Se on rajua, joskus jopa väkivaltaista. Se on toista alentavaa, yleensä henkisesti. Se on epätyydyttävää. Enkä todellakaan saa kiksejä tuollaisesta seksistä, vaan haluasin edes joskus rakastella jonkun kanssa.
Nyt mietityttää kun olen tavannut naiset josta voisin ehkä todella välittää, että kuinka suhtautuisin itseeni, häneen ja meihin. Ennenkin olen onnistunut satuttamaan ihmisiä, jopa sellaisia joista olen välittänyt. Kannattaako kertoa naisille itsestään rehellisesti esim. kumppanien määrä, joita on todella paljon, kykyni satuttaa ihmisiä, vaikken sitä edes haluasi. Kannattaako kertoa naiselle että olen seksissä kokeillut melkein kaikkea jota voi laillisena pitää. Kannattaako kertoa etten ehkä enää koskaan voi suhtautua seksiin normaalisti, ja saatan helpostikkin pettää häntä sillä saatan pitää seksiä enemmän alistamisen välineenä entä rakkauden näyttämisenä.
Vai kannattaako sanoa suoraan ettei tästä mitään tule ja lähteä menemään, sillä silloin satuttaisin häntä luultavasti vähiten.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kynnyshän pettää laskee jokaisen "onnistuneen" pettämisen jälkeen, kunnes se tuntuu kovin arkipäiväiseltä. Muuttua tosin voi aina =)...jos löydät naisen jonka kanssa on upeaa rakastella, josta pidät ja kaikenmoista, niin varmasti tarve pettää laskee, jos ei, sitten kannattaa jo miettiä että onko jonkinsortin addikti ja tarvitseeko jo apua päästäkseen irti pettämiskierteestä =).
Kerro seksiin liittyvästä ongelmastasi. Parempi olla rehellinen. Jos lähdet menemään, satutat häntä enemmän kuin kertomalla oikeista syistä.
Ainakin mun kohdalla näin olisi.
Eihän tuo ole pahallakaan mallilla, ko sä itse kuitenkin tiedostat ton jutun. Mä ainakin henk.koht arvostan miestä, jolla on munaa sanoa asiat suoraan. Kyllähän seksi ja rakkaus on kumminkin kaks täysin eri asiaa
Puhut kyvystäsi satuttaa kuin olisi jotenkin poikkeuksellinen siinä suhteessa. Oletko? Jokainen ihminen kai osaa satuttaa, tahtoen ja tahtomattaan, ja ajoittain tekee sen myös. Vai eikö sinua ole koskaan satutettu?
Jos on totta, että olet seksin alueella jotenkin "pilannut" (huono sana) itsesi, keskustele siitä naisen kanssa. Niin ainakin itse toivoisin sinun tekevän, jos olisin vastapuolenasi. Luulen, että minulle olisi myös tärkeää tietää, että sinulla on ollut poikkeuksellisen paljon kumppaneita. Sen sijaan minulle ei varmaankaan olisi olennaista, mitä kaikkea olet kokeillut.
Älä sano vain niin, ettei tästä mitään tule. Jos lähdet menemään, kerro niin hyvin kuin pystyt, miksi lähdet.
Vaikea sanoa, onko tuohon oikeaa ratkaisua? Turpiin voi tulla teit mitä hyvänsä. Paljon riippuu siitä, mikä tyyppinen nainen itse on ja mitä kaikkea (ei siis vain seksin suhteen) hän on kokenut!?
Mutta voitko tehdä muutakaan kuin yrittää? Meinaan jos kerran olet vihdoin tavannut ihmisen, josta voisit välittää ja jonka kanssa voisit ehkä kokea "oikean" rakastelunkin...
Mielestäni sinun olisi hyvä kertoa ja olla rehellinen. Mutta aloita varovasti tunnustellen ja säästele "karmeimpia" yksityiskohtia. Etene vastapuolen reaktion mukaan.
Onnea matkaan! Kerro miten kävi.