Tein niin tai näin, en kelpaa naisille

Työttömänä ollessa en löytänyt naista itselleni. Nyt töissä ollessa en saa paljoakaan aikaan, kun näpyttelen tietokonetta joka kaatuilee vähän väliä eikä sille voi omin voimin tehdä mitään. Turhauttavaa, ja se varmaan näkyy naamastani. Jos taas asentaisin vakaamman käyttiksen, saisin potkut saman tien.
4130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Paskaduunit on perseestä. Niitä tekemällä ei muuta saa kuin vitutuksen.

Äänestä

Kuulostaa henkiseltä antoisuudeltaan vähän omalta kesätyöltäni raksalla, mutta tuosta varmaan kuitenkin maksetaan palkkaa.

Äänestä

paskan häävi yksikään työ. Ministerikin on aikatauluun ristittynä ;DDDD No, työttömällä on kiireensä. Voi olla että välillä tylsistyy. Joku voi aina terottaa, ihan kiva vaikka kokeilla jokaisen osaa. Kuoleman saa ainakin, onneksi.

Äänestä

Mitä tekemistä tietokoneen käyttiksellä on naisille kelpaamisen kanssa????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


turhapuronen kirjoitti:

Työttömänä ollessa en löytänyt naista itselleni. Nyt töissä ollessa en saa paljoakaan aikaan, kun näpyttelen tietokonetta joka kaatuilee vähän väliä eikä sille voi omin voimin tehdä mitään. Turhauttavaa, ja se varmaan näkyy naamastani. Jos taas asentaisin vakaamman käyttiksen, saisin potkut saman tien.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu