Pääseekö siivoojaksi ilman koulutusta?

Millainen käsitys teillä on asiasta? Mitä koulutettu siivooja tekee?
Täytyykö siivoojan lisäkouluttautua vai onko kerran opitut asiat ikuisia?
4206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

pääsi demari ilman mitään koulutusta ?

Äänestä

Siivousalalla tulee päivityksiä mm. pesuaineiden osalta myös siivousvälineiden ja työtapojen osalta. Koulutus taitaa vaikuttaa myös palkkaan suht oleellisesti. Kyllä ilman koulutustakin pääsee joihin paikkoihin siivoojaksi, vaikkakin nykyään koulutus on eduksi. Eikä välttämättä joka paikkaan oteta ilman pätevää koulutusta. Riippuu paikasta.


Tiedän sekä että, koulutuksen saaneita että itseoppineita siivoojia. Työssä olevia.

Äänestä

nykyään pääsee vaikka pressaksi vaik ei olis käynyt pressaopistoa.

Äänestä

toki pääsee, varsinkin yksityisen puolen siivousfirmoille
kunnan palkkalistoille ei välttämättä,
koulutettu siivooja tekee työtä siinä missä kouluja käymätönkin
tosin luultavasti nopeammin, taloudellisemmin ja ergonomisemmin.
ja on se vähän eri asia onko oppinut laitossiivousta 80-luvulla vai 2000-luvulla,

mur

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Puhdistuspalvelualan kirjoitti:

Millainen käsitys teillä on asiasta? Mitä koulutettu siivooja tekee?
Täytyykö siivoojan lisäkouluttautua vai onko kerran opitut asiat ikuisia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu