ATM, milloin äitisi halasi sinua viimeksi?

Aloin näin perjantai-illan kunniaksi miettiä itsekin asiaa. Tulin siihen lopputulokseen, että äitini ei ole halannut minua kertaakaan. Olenkohan jotenkin outo?
21158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Vastaan tuohon jälkimmäiseen päälauseeseen. Eipä ole kertaakaan ainakaan sillai että asian muistaisin, joten et ole outo.

Äänestä

Varmaan pari vuotta sitten, kun muutin opiskelupaikkakunnalta takaisin kotipaikkakunnalle. Silloin äiti sanoi "Tervetuloa kotiin!" ja halasi. (Asuin silloin pari kuukautta vanhempieni luona, kun etsin omaa kämppää.)

Äänestä

No kai sentään silloin halasi, kun olitte pieniä?

Äänestä

No ei minunkaan äitini ole halannut minua koskaan, ei kertaakaan. Eikä muutenkaan ole ikinä koskenut, pitänyt sylissä tms. Ehkä minua on ihan pienenä vauvana ollut hänen pakko jotenkin hoitaa.

En osaa edes kuvitella, että koskisin äitiini edes vahingossa hipaisten, kammottavaa, pelottavaa.

Joskus olen miettinyt sellaista, että kai muut naiset käyvät äitinsä kanssa esim. saunassa tai jossain kahvilassa tms. Minä en ole käynyt koskaan (paitsi pienenä lapsena kävin saunassa).

Olenko jotenkin outo? Kai mä oon.

Äänestä
  • Et ole outo. Äitisi kyllä on outo.

    1Äänestä

  • Halaaminen. Se on homoille

    Äänestä

Meillä ei vain halailtu, piste. En kylläkään ole atm, en edes m. Entä onko isänne sitten halannut teitä?

1Äänestä

Surullista. Minua kyllä pikkutyttönä halattiin ja pidettiin sylissä. Toisaalta sain myös selkään, jos tein jotain kiellettyä.

Äänestä

Ei ikinä ole halannut. Äitini halasi vaan viinapulloa

Äänestä

Palstan friikeilla varmaan olisi pippeli pystyssa jos niiden mutsi olis niita halannut. Muutama varmaan saanut sormetettua mutsiaan....kuvottavaa...

Äänestä

Ehkä silloin kun kirjoitin ylioppilaaksi, tai voi siitä olla enemmänkin aikaa. Ainakin 10 vuotta joka tapauksessa. En tosin usko, että ATM-status liittyy tähän mitenkään.

Äänestä

Ei koskaan. Nyrkkiä kyllä tuli niin usein että pääsin sijaisperheeseen jo alle kouluikäisenä. Rakkauden puute nuorena (ja siitä eteenpäin) saattaa olla yksi syy love shy oireisiini mikä teki vaikeaksi naisten lähestymisen kun sen aika olisi ollut. Nyt on jo liian myöhäistä.

Äänestä

Mielenkiintoinen avaus.

En muista, että mutsi olisi minua koskaan halannut. On varmasti joskus pienempänä lapsena, mutta siihen se on sitten jäänytkin. Ehkäpä sen takia en osaa päästää ihmisiä liian lähelle!?

Äänestä

Aloittaja, milloin isäsi raiskasi sinua viimeksi?

2Äänestä
  • Mitä paskaa nyt taas

    Äänestä

En ole atm enkä edes atn, mutta minun äitini halailee minua aina silloin tällöin kun näemme :)

Äänestä

Ei ole koskaan, mut isi on monesti.

Äänestä

Minä olen niin ruma hardcore ATM että edes oma äitini ei suostu halaamaan minua:((

Äänestä

Aika surullista. Itse halaan äitiä aina kun tapaamme. Meidän perheessämme halaaminen on ollut aina luonnollista.
Myös parisuhteessa koskettaminen (myös ei seksuaalinen) on ollut minulle aina hyvin tärkeää,

Itse en ole enää sinkku, mutta onneksi minulla oli kosketusta myös sinkkuaikoina sekä perheenjäsenten että ystävien kesken, jos kaikki kosketus olisi ollut suhdeviritelmien varassa niin huonosti olisi mennyt.

Kosketelkaa toisianne!

Äänestä
  • Olet homo. Etkö olekin?

    Äänestä

Kun kirjoitin ylioppilaaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


the_vauhti kirjoitti:

Aloin näin perjantai-illan kunniaksi miettiä itsekin asiaa. Tulin siihen lopputulokseen, että äitini ei ole halannut minua kertaakaan. Olenkohan jotenkin outo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu