Ruokia yhdelle ?

vieras338

Olen yksin asuva opiskelija ja tarvitsen vähän neuvoja ruoanlaittoon. Haluan syödä terveellisesti, mutta halvalla.

Mitä sellaisia ruokia on, ja onko jollain jotain varmoja reseptejä kyseiseen ruokaan ?? :D

Kiitos paljon vastauksista

31

6897

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tii-mariini

      Kaikkea tavallista kotiruokaa kannattaa tehdä ihan normaalit määrät. Kun olet syönyt kerran tai kaksi niin annostele loput pakasterasioihin ja pakasta.
      Kiireisenä päivänä ei mikään ole niin mukavaa kuin ottaa pakkasesta valmista ruokaa.
      Laatikkoruuat, keitot ja padat, lihapullat/pihvit, silakkapihvit, uunilohi tai pannulla paistettu lohi.
      Lisäksi kannattaa opetella tekemään kunnon pizzaa. Myös tortillat on maittava ja terveellinen ruoka itse tehtynä.
      Tuoreet vihannekset ja kasvikset kannattaa muistaa joka päivä.
      Tyttäreni asuu yksin ja syö paljon keitettyä riisiä tai tummaa makaroonia erilaisilla kastikkeilla. Uunijuurekset ja kukkakaali-parsakaalilaatikko ovat hänen herkkujaan. Herkullisen pizzapohjan opettelussa meni aikaa mutta nyt hän sen hallitsee.
      Opiskeleva poikani elää lähinnä jauheliha-makaronimössöllä tai broileri-tai kebablihapaistoksella. Hän syö koululupäivinä lounaan koulussa.

      • 14+9

        "Herkullisen pizzapohjan opettelussa meni aikaa mutta nyt hän sen hallitsee."

        ap kyseli reseptejä....


      • Sallamaaret1234
        14+9 kirjoitti:

        "Herkullisen pizzapohjan opettelussa meni aikaa mutta nyt hän sen hallitsee."

        ap kyseli reseptejä....

        no eiköhän niitä reseptejä ole noilla kotikokki.net yms. sivustoilla ihan riittämiin. Voi kokeilla ja tuunata juuri sellaisen kuin haluaa..

        näitä ketjujakin aiheella "edullista ja yksinkertaista kotiruokaa" löytyy myös monia. Ilmeisesti joillekin google-hakutoiminto on ylivoimainen.?:)


    • ffffffffffffff

      Valitse ainekset ruokiin sesongin mukaan, teitpä sitten makaronilaatikolle lisuketta tai esim. kasvispataa. Nyt alkaa juureskausi ja kotimaista lanttua, porkkanaa ym. saa edullisesti- tee esim. porkkanaraastetta pakkaseen (ihan oikeasti, kestää pakastuksen!), lanttu sopii liharuokien kanssa uuniin jne. Talvella ei kannata sitten ostella kalliita salaatteja, vaan hyödynnä noita juureksia ja pakastevihanneksia.

      Pakasteesta löytyy sinkulle paaaaljon käyttökelpoista tavaraa; hinta on yleensä halpa ja pakkauskoko kohtuullinen. Talvellakin voi syödä ruoassa paprikasuikaletta, kun ostaa sitä (Pirkka) pakasteena ;). Sinkkuna asuessani tein usein jotain pastamössöä, johon heitin kukkakaalia tai parsakaalia tai paprikaa pakasteesta...ei kovin ihmeellistä, mutta maistuvaa perusruokaa. Ja tuohon kylkeen jokin raaste niin nam! Ei tule kalliiksikaan.

      Jos tahdot syödä terveellisesti virallisen linjan mukaan, syö kalaa ainakin kahdesti viikossa. Lohi on hyvä, mutta tonnikala ja makrilli (purkissa) helposti lähestyttäviä myös :). Punaista lihaa noin kerran viikossa, suosi luonnollisia rasvoja (osta voita ja rypsiöljyä, niistä on moneksi!). Jos syöt leipää, tee sitä itse. Puuron jämistä saa hyvän leipätaikinan perustan ja puuro muuttuu vaan paremmaksi, jos teet isomman satsin ja laitat jääkaappiin...kuulostaa vitsiltä, mutta kokeile ja totea itse. Maku muuttuu oikeasti paremmaksi!

    • äityli42

      Jos sinulla on pakastin hyvä, jos ei, suosittelen sellaisen hankkimista sillä suuremmissa erissä valmistaen säästät aikaa ja energiaa ruoanlaitossa ( tosin sitten tulee pakastimesta kustannuksia ). Samoin voit hankkia hieman varastoon ruokaa silloin kun se on edullisempaa, ja tutkimusten mukaan nuo pakastekasviksetkin säilyttävät paremmin vitamiininsa.
      Vanha kansa karttaa pakastekasviksia koska ovat "kalliimpia" kuin tuoreet, varsinkin juuresten osalta. Multaporkkanat ja keittokasvikset ovat kutakuinkin samanhintaisia ja kuitenkin porkkanat pitää vielä kuoria, tulee hävikkiä ja biojätettä.. ja sen ajankin voi käyttää vaikka muuhun ruoanlaittoon tai opiskeluun.
      Ruokana suosittelen aivan perusruokia, laatikoita, patoja ja keittoja. Perunakeitto ei tosin siedä oikein pakastamista ( peruna muuttuu rakeiseksi ) mutta sateisina talvipäivinä keitto on ihanaa.
      PUNAJUURIVUOKA 175-200 C, uunissa noin tunti
      8 punajuurta, kuoritaan ja raastetaan karkealla terällä
      3 sipulia, kuoritaan, silputaan
      400 g naudan jauhelihaa ( tai kevytjauhelihaa )
      1 prk ananaspaloja pieniä ( tai murskaa )
      ½-1 aurapalaa murustettuna
      1½ tl suolaa
      2 tl basilikaa (kuivattua)
      1 prk 10% ruokakermaa
      1. Kuori ja raasta punajuuri, laita laakeaan öljyttyyn vuokaan.
      2. Kuori ja silppua sipuli, kypsennä paistinpannulla yhdessä jauhelihan kanssa.
      3. Lisää jauhelihasipuliseos ja loput aineet punajuurien päälle ja sekoittele.
      4. Kaada viimeiseksi ruokakerma seoksen päälle ja laita vuoka uunin alaosaan.
      5. Kypsennyksen puolivälissä voit kauhalla painella aineksia niin punajuuret eivät kuivu pinnaltaan.
      JAUHELIHAKEITTO
      400 g kevyttä jauhelihaa
      1 sipuli, kuorittuna ja silputtuna
      2 pss keittojuureksia
      8 dl vettä ( kiehuvaa vedenkeittimestä )
      6 perunaa, kuorittuna ja paloiteltuna
      1½ tl suolaa
      10 maustepippuria
      mustapippuria ( laakerinlehti )
      1 rkl öljyä
      1. Kuori ja paloittele perunat
      2. Ruskista jauheliha ja sipulit kevyesti paistinpannulla, mausta suolalla ja mustapippurirouheella
      3. Laita kattilan pohjalle öljyä ja kuumenna se, laita pakastevihannekset kattilaan kun se on kuumennut. Pyöäytä muutama kerta kauhalla. Lisää kiehuva vesi, mausteet ja perunat. Kun ainekset kiehuvat lisää kypsennetty jauheliha.
      4. Keitä miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia.
      Tarjolle keitto, yrttisuolapurkki, ruisleipää ja juustoa.
      Kun lämmität seuraavana päivänä keittoa, lisää kattilaan puolikas pkt sulatejuustoa, vaikkapa kinkkusulatejuustoa ja ripaus timjamia, sinulla on taas aivan erimakuinen ja oloinen ruoka.
      Jäähdytä ruoka nopeasti ja säilytä jääkaapissa, lämmitä vain kerralla tarvittava määrä.

      • toi onkin hyvää

        toi punajuurivuoka. Itse teen melkeen vastaavaa jossa käytän valkosipulia ja smetanakerma sekoitusta :P Jos oikein haluan vielä herkutella niin laitan siihen poronkäristyslihat. Auraa ja ananasta en ole vielä kokeillut mutta varmasti on hyvää. Tää on ihan parhaimpia ja helppoja ruokia mitä tiedän. On muuten hyvää lämmitettynäkin ellei jopa parempaa.


      • Kockailija
        toi onkin hyvää kirjoitti:

        toi punajuurivuoka. Itse teen melkeen vastaavaa jossa käytän valkosipulia ja smetanakerma sekoitusta :P Jos oikein haluan vielä herkutella niin laitan siihen poronkäristyslihat. Auraa ja ananasta en ole vielä kokeillut mutta varmasti on hyvää. Tää on ihan parhaimpia ja helppoja ruokia mitä tiedän. On muuten hyvää lämmitettynäkin ellei jopa parempaa.

        Mitä juustoa voisi käyttää auran sijasta? Harmittaa kun näkee hyviä ruokaohjeita ja niihin kuuluu hometta - en vaan voi syödä aurajuustoa, minusta se pilaa ruuan.


      • äityli42
        Kockailija kirjoitti:

        Mitä juustoa voisi käyttää auran sijasta? Harmittaa kun näkee hyviä ruokaohjeita ja niihin kuuluu hometta - en vaan voi syödä aurajuustoa, minusta se pilaa ruuan.

        Sen juuston voi jättää kokonaan poiskin, se on vain makuaine. Meilläkin iso vuoka on yleensä jaettu, toiseen päähän auraa ja toiseen ei.
        Ja kannattaa tehdä tosiaan tuo isohko annos, se tosiaan maistuu lämmitettynäkin kun maut ovat tekeytyneet.
        Mietin miten mahtaisi chevre tuossa makumaailmassa toimia, saattaisi sopia.
        Joskus joku lapsista on halunnut sen kypsän ruoan kanssa ottaa raejuustoa...


      • äityli42
        toi onkin hyvää kirjoitti:

        toi punajuurivuoka. Itse teen melkeen vastaavaa jossa käytän valkosipulia ja smetanakerma sekoitusta :P Jos oikein haluan vielä herkutella niin laitan siihen poronkäristyslihat. Auraa ja ananasta en ole vielä kokeillut mutta varmasti on hyvää. Tää on ihan parhaimpia ja helppoja ruokia mitä tiedän. On muuten hyvää lämmitettynäkin ellei jopa parempaa.

        jepsistä.. näissä ruokajutuissa voi käyttää luovuutta, kunhan oppii ensin jotain notsta makumaailmoista. Meilläkin silloin tällöin on laitettu käristelihoja ja joskus ei mitään lihaa. Tuo smetana sopii punajuuren kanssa, olen vain yrittänyt keventää.
        Parasta näissä kasvispohjaisissa laatikoissa on ettei tarvitse erikseen ruveta laittamaan kasviksia lisukkeeksi ja ruoan muhiessa uunissa voi siivota jälkensä, vaikka käydä suihkussa tai siivota huushollin.
        Suosittelen ajastin/lämpömittarin hankkimista :)


      • äityli42

        tuosta punajuurivuoan ohjeesta tipahti pippuri pois... mustapippuria tai valkopippuria maun mukaan ( mustapippuria myllystä 1-20 kierrosta, valkopippuria jauhettua purkista vajaa tl ).
        Nämä ohjeet kuin tulevat tuolta muistista niin ei aina tule heti kaikki, pahoittelen.


    • lissu36

      Erittäin halvan ja nopean ja terveellisen ruoan saat : osta 2 pussia pakastevihannessekoitusta a 30-40 senttiä pussi/250 g, keitä 5-6 minuuttia pienehkössä vedessä ja sekoita sauvasekoittimella vihannessosekeitoksi. Lisää suolaa ja pippuria maun mukaan. Sekaan voit laittaa esim. nakin tai kaksi pieninä paloina. Myöskin voit ottaa perunaa mukaan sosekeittoon. Keitä ensin perunoita 15 minuuttia ja lisää sitten pakastevihannekset ja jatka keittämistä vielä 5-6 minuuttia.

    • Opiskelijakokki kasi

      Luulin että opiskelijaruoka tarkoittaa halpaa ja nopeaa ja yksinkertaista mättöä? Itse olen opiskelija eikä todellakaan ole aikaa töiden koulun elämän ohella alkaa mitään usean tunnin kokkailusessioita harrastamaan.

      Euroshopper-pyttipannu maksaa hiukan alta 2€ kilo. Tätä voi sitten vaikka mikrossa lämmitellä jos on todella laiska. Parhaalta maistuu kun iskee suoraan pannulle, laittaa mieleisiään mausteita sekaan, ja 7-10min paistelee. Hifistelijä voi lisukkeeksi hernemaissipaprikat heittää veteen, ja pistää lämmön päälle kunnes alkaa kiehumaan. Ja jos tulee vieraita, voi kananmunankin paistattaa.

      Aikaa menee alta vartin eikä maksa paljoa mitään.

      Lidlistä saa pakastepizzoja jotka maksavat noin euron, ihan siedettävää ja ravitsevaa varsinkin mikro-roiskeläppiin verrattuna. Päälle vähän oreganoa niin voit hyvin etäisesti kuvitella syöväsi karvakäsiapetta. Tosin kovin usein ei kannata syödä tai läskistyy todella nopeasti.

      Toinen läskistelyruokani on tehdä halpaan jauhomakkaraan viiltoja, täyttää ne juustoraasteella, ja iskeä uunipellille ranskalaisten kera.

      Pastat ovat halpoja, suosittelen nappaamaan tummaa täysjyväpastaa muutaman kilon kaappiin. Sen kaveriksi jauhonakeista saa pannulla paistettuna ihan hyvää apetta. Perustylsästä ruoasta saa maittavampaa mausteisiin panostamalla. Tabasco, erinäiset maustemyllyt, yms eivät kovin paljoa lisähintaa tuo käyttökertaa kohden vaikka itse maustetuotteen hinta saattaa olla useita euroja. Kaveriksi vielä jugurttia ja leipää niin hyvää ja halpaa tulee.

      Ja muista syödä koulussa _aina_ kun voit, tai näillä ohjeilla saat keripukin.

      • urheilijajäbä

        Tuo ap mainitsi jotain terveellisyydestä.. mainitsemasi ruoat eivät sitä ole.

        Opiskelija olen myös ja teen kunnon ruokaa myös iltaisin, ei varsinkaan noissa uunijutuissa mene kuin alkuvalmisteluissa aikaa, muuten ne tulevat aika huolettomasti. Ja kiva lämmitellä muinakin päivinä, säästyy aikaa.


      • Anonyymi

        Opikelijaruokaloisss söin söin minäkin. Ihan Ok!


    • brunchie

      Hommaa kunnollinen peruskeittokirja ja opettele tekemään niitä ohjeita. Ei siis mitään eksoottista ruokaa, vaan ihan tavallista kotimaista arkiruokaa, joka on täällä edullisinta.

      Jos sinulla on pakastin, pystyt tekemään esim. viikonloppuna yhdessä ainoassa tunnissa monta ruokalajia, joista osa jääkaappiin ja loput annosrasioihin pakastimeen.

      Helpoin ja nopein ruoka lienee munakas. Sen sekaan voi pilkkoa esim. jääkaapista tähteitä kuten kinkkua, mewurstia, herkkusieniä, kasviksia. Liian usein tätä ei kannata syödä, koska kananmuna nostaa kolesteroliarvoja.

      Helppoa on ostaa valmiita pakastekasvispusseja. Sillä aikaa kun kasvikset kypsennetään ohjeen mukaan (usein 5 min kattilassa keittämällä), niin sillä aikaa voit tehdä jotain proteiinipitoista lisuketta juuri esim. munakasta tai ihan vaan avata tonnikalapurkin tai paistaa vaikka pihvin. Lihaa ei tarvitse olla kauheasti, vaan ruoka on hyvä olla kasvispitoista.

      Valmiita kasvishässäköitä edullisemmin saat kasvikset ostamalla ne irtotavarana, jolloin voi olla varma myös alkuperästä. Toki vaatii pilkkomista (esim. pilkkominen, kiehautus ja pakastimeen MiniGrip-pusseihin).

      Puuro on nopeaa ja halpaa. Sekaan hedelmiä ja/tai marjoja, niin ei pääse vitamiinit unohtumaan. Esim. vettä 2 dl, 4-viljan ryynejä 1 dl ja mikroon 3 minuutiksi ilman kupua. Kauraryynipaketin saa alle eurolla ja siitä riittää joka aamuiseen puuron nauttimiseen yli kuukaudeksi ruokaa.

      Pitsapohjan tekee helposti itsekin kuivahiivasta, vehnäjauhosta ja vedestä. Hintaa vain muutama sentti. Päälle voi taas tehdä "pyttipannumaisesti" niin, että laitat päälle, mitä jääkaapista löytyy esim. paistettua jauhelihaa, kinkkua, sieniä, tomaattia, ananasta jne

      • Etsi jostain mieluinen lasagneresepti, netistä löytyy esim. kotikokin sivulta tai varmasti tutuilta kyselemällä irtoaa jotain. Mie laitan lasagnesta aina osan tuoreena pakastimeen ja jätän pariksi päiväksi syötäväksi jääkaappiin.

        Tuossa oon samaa mieltä, hanki kunnon perus keittokirja, ne ei todellakaan maksa paljoa eikä tarvii enää kysellä netistä keltään ohjeita :D Leikkaa myös lehdistä reseptejä. Suomalaisessa Kirjakaupassa töissä ollessani laittelin hyllyyn ties minkälaisia keittokirjoja, itelläni on esim. Opiskelijan keittokirja. Sain sen siskolta lahjaksi sen vuoden jouluna, kun olin muuttanu omilleni. Siinä on lueteltuna kaikki mitä opiskelijakeittiöön tarvii ja salaateista leivonnaisiin helppoja reseptejä.
        Kaikkein paras keittokirja on miun mielestä Kotiruoka. 100-vuotias ja siinä on perusruuat Suomesta. Maksaa korkeintaan parikymppiä, yleensä on aina alennuksessa.

        http://www.bookplus.fi/kirjat/kotiruoka-4223447

        http://www.bookplus.fi/kirjat/jääskeläinen,_taina/opiskelijan_keittokirja-4337164?gclid=CPCbjobUmqsCFQi-zAodDBRznA

        Ruokaa Rippeistä on kanssa hyvä, älä heitä hyväkuntosta ruokaa roskiin ennen kun oot miettiny saisko siitä vielä jotain. Löysin suomalaisesta muutamalla eurolla alennuksesta. Ihan kivoja lahjatoiveitakin nää.

        http://www.suomalainen.com/fi/Ruokaa-rippeistä-sku-P9789518844351


      • mies 41wee

        terve ihminen saa syödä kananmunia yhden joka päivä, niin halutessaan. ei se kananmunan kolesteroli ole kuitenkaan suoraan verrannollinen ihmisen kolesteroliarvoihin.


    • suunnittelu

      Syöt ehdottomasti AINA koulussa lounaan. Sillä pärjää jo pitkälle.

      Aamupalaksi puuro on parasta. Sitä voi jalostaa loputtomiin marjoilla ja hillolla, mehukeitolla jne.
      Tee myös mannapuuroa, puolukkapuuroa jne. Lähes mistä mehusta tahansa teet hyvää mannapuuroa.

      Pakastin, kuten tuossa jo mainittiin, on ehdoton.
      Jos ei ole, yritä saada se mahtumaan johonkin huoneesi nurkkaan.
      Sen avulla voit tehdä ruokaa kerralla enemmän ja käyttää hyväksi tarjoukset, esim ostaa enemmän leipää kerralla.

      Perusvälineet ruuanlaittoon. Jos et saanut jo kotoa mukaan, niin kattila, paistinpannu, uuni, miksei mikrokin, vispilä, maustehylly, jauhot ja ryynit, kaikki tarpeen.
      Kun kotona on perusvarasto mausteita ja ryynejä, ei kerralla, esim loppukuusta kun rahat on vähissä, tarvise ostaa paljon mitään.

      Älä heitä hyvää ruokaa pois, osta kaupoista jos mahdollista -50% -30% -20% tuotteita. Ovat kaikki varmasti vielä syömäkelpoista ja esim lihat ja kalat kun valmistat heti ruuaksi, ei mene mitään hukkaan.

      reseptit ovat yksilöllisiä, paha sanoa mistä pidät. Niitä löydät keittokirjoista, netistä, kavereilta kysellen.

      Itse teimme opiskeluaikoina niin, että teimme joka toinen vkonloppu yhdessä kavereitten kanssa ruokaa - nyyttäriperiaatteella. Näin jokainen sai vatsansa täyteen ja edullisesti, kun opiskeluruokalat olivat kiinni.

      Silloinen poikaystäväni kävi muuten kahdesti pvässä syömässä ruokalassa. Ensin klo 11-12, heti kun se lounasaika alkoi ja vielä klo 15-16 pintaan, ennen kun ruokala meni kiinni. Ennen kiinni menoa sai aina joskus pe-päivinä vielä tuppervaarakeppoihin ylijäämää.
      kannattaa siis olla ruokalan tätien ja setien kanssa väleissä :)

      ja paras ohje: vanhemmat. Asut kotona jos mahdollista, käyt pyhinä syömässä kotona, äiti pakkaa varmasti ruokakassin kun teet lähtöä. Näin ainakin oma äitini teki, siitä kiitokset hänelle vielä vuosien jälkeenkin.

      • Anonyymi

        Iha loistava ja järkevä kommentti. Noin minäkin opiskeluaikoinani tei. Mutta täällä polskitaan!


    • Eläkeläinen.

      Metsä on täynnä ruokaa--on monenlaisia vaihtoehtoa ja jopa terveellisiä.Voi valmistaa pakkaseen---marjat ,sienet ja jos mahdollista omenat soseeksi.Syksyllä terveyspommi karpasuolle!! Tulee ulkoilua ja tuntemusta luonnon antimiin.Ei maksa kuin vaivan --lähteä vaikkapa porukalla.

    • Jos halvalla niin

      pikkasen kun näet vaivaa ja laitat ruokia itse, etkä osta jotain valmispakkaus ruokia niin saat parasta ruokaa jossa on vitamiinit ja edullisuus samassa. Ei tarvitse mitään vitamiinipurkkeja ostella. Nyt kannattaa ostaa paljon vihanneksia ja opetella tekemään niistä hyviä, helppoja ja etenkin halpoja ruokia jotka riittää useampaan ruokailukertaan. Moneen vihannesruokaan on helppo lisätä lihoja tarpeen ja kukkaron mukaan. Moni ajattelee että ruokien laittaminen on aikaa ja vaivaa vievää touhua, mutta niin ei välttämättä ole. kun opit muutaman reseptin niin huomaat että tekemiseen ei mene kovinkaan kauan vaan uunissa kypsymiseen saattaa mennä tovi. Mutta sinä aikanahan voi tehdä sitten jotain muuta kun ruoka on valmistumassa uunissa.

    • 7+18

      Tofu on terveellistä ja edullista. Perunoita suosin makaronin ja riisin sijasta, sillä niissä on paljon enempi kivennäisaineita ja sen sellaista. Teen usein yksinkertaista tofu-kasvispataa, johon laitan kaapista löytyviä vihanneksia, pari pientä perunaa sekä sitä tofua. Määrät sen mukaan, miten kuvittelet yhdelle lautaselle mättäväsi. Pohjalle ensin vähän sipulia (ja valkosipulia), kuullotetaan pienessä lorauksessa öljyä. Tofukuutiot perään, sen verran että vähän väriä tulee pintaan. Sen jälkeen pilkotut vihannekset tai pakastevihannekset (halvempi vaihtoehto) ja pieniksi pilkotut perunat sekä porkkanat suoraan pataan, vettä kasvisten määrän mukaan jotain 3-5 dl sekä mausteita. Pidän mausteisista ruoista, varsinkin flunssaisina aikoina, joten laitan joko puolikkaan kasvisliemikuution tai teelusikallisen intialaista maustetahnaa tai kummatkin. Muuten yrttimausteet ja rouhittu mustapippuri maun mukaan sekä pieni ripaus suolaa (jos siis et laita liemikuutiota). Saatan laittaa myös tuoretta rosmariinia, tekee ihanan pehmeän maun, mutta sitä ei varmaan opiskelijalla ole, jollei ite kasvata. Annetaan porista miedolla lämmöllä niin kauan kunnes perunat ja porkkanat on kypsiä, joku 15-20 minuuttia riippuen palojen koosta. Yksi henkilö syö tofupakkausta kaksi tai kolme päivää peräkkäin, nälästä riippuen, ehdottomasti edullisemmaksi tulee kuin kana. Rahapulassa proteiinin saanti jää usein heikolle, siihen kannattaa panostaa, että pysyy energisenä ja lihakset eivät sula.

    • Kuha on kala

      Tee kiisuja, ne on helppo valmistaa.
      Myös hauen polskaukset ja jäniksen jäljet ovat kevyitä vaihtoehtoja ja niiden hiilijalanjälki on myös pieni.

    • Tavallista murkinaa.

      Kanaa ja riisiä:
      Maustamaton broilerisuikale (pieni paketti)
      Red Curry Paste 2 teelusikallista tai maun mukan, sekoita voinokareeseen ja kaada kookosmaito sekaan, lisää ruskistetut kanasuikaleet.
      Tarjoa keitetyn riisin kera.

      Munakas:
      Riko muutama muna, vispaa rakenne rikki,lisää tilkka vettä tai maitoa. Laita sekaan jotain esim. tonnikalaa ja kaada pannuun, sekoita paistaissasi hiukan, lisää halutessa juustoraastetta päälle.

      Lämpimät voileivät:
      Paahtoleipää tai ruisleipää, päälle tonnikalaa, makkaraa tms. tomaattia ja juustoa päällimmäseksi, mausteita maun mukaan. Paista mikrossa tai uunissa n.200 asteessa kunnes juusto sulaa tai ruskistuu.

      Makaroonilaatikko:
      Keitä makaroonia tarvittava määrä (5dl). Ruskista jauheliha (400)ja halutessa sipuli. Mausta seos (pippuri suola). Päälle munamaito 5dl 2 munaa.Pinnalle voi nokareita, ettei pala ja halutessa juustoa. Paista 175 asteessa n. 50 minuuttia.

      Tonnikalakastike:
      Nakkaa tonnikala kattilan pohjalle, sekoita muutama lusikallinen vehnäjauhoja tilkkan kylmää vettä tasaiseksi seokseksi ja se sekoitetaan tonnikalaan. Mausteeksi tilliä. Kuumenna kunnes sakenee. syö keitettyjen perunoiden kanssa.

      Uunimakkara:
      Sininen lenkki, sopiva pätkä (muukin makkara käy). Tee viillot makkaraan ja viiltoihin juuston palat (halutess tomaattia tai muuta lisäksi). Paista uunissa n. 175 asteessa noin puolisen tuntia. Lisäksi perunaa jos haluaa.

      Makkarakeitto:
      Kuori perunat ja paloittele ne, nakkaa kattilaan ja samalla yksi pussillinen keittojuureksia lihaliemikuutio pippuria, lisää vesi. Keitä jonkun aikaa ja lisää ruskistetut makkaranpalat. syö kun perunat tuntuvat kypsiltä (n. 10-15min.)



      Jotkut riittävät useammaksi päiväksi, mutta jos tuntuu olevan liikaa, niin reseptin voi puolittaa. Purkkihernekeittokin ja kaurapuuro ovat hyviä ruokia välipäiville. Sesonkituotteita sen mukaan kun ovat tarjouksessa. Kalaa voi paistaa pienenkin määrän jos on tarjouksessa esimerkiksi silakkaa.

    • Nuukajussi-

      Kirjastossa:
      Arja Hopsu-Neuvonen, Kaisa Härmälä, Mikko Kuivalainen: Penninvenyttäjän keittokirja. Marttaliitto

      Yksinkertaisia ja halpoja ohjeita.

    • metsän antimet

      Pinaattiletut. Niihin tulee 2 munaa, 150g pakastepinaattia, 3dl vehnäjauhoja ja 5dl maitoa. Ei maksa juuri mitään, on tosi hyviä ja terveellisiä. Lisukkeeksi puolukkasurvosta. Käy poimimassa metsästä puolukoita ilmaiseksi.
      Sieniä on nyt metsät täynnä kannattaa kerätä. Kanttarelleista ja suppilovahveroista saa herkullisia ruokia ja niissä on paljon mm. D-vitamiinia. Ja ilmaista sekin.

    • keittojuures

      keitot on helppoja ja halpoja. perunaa, porkkanaa, lanttua ja purjoa, kasvisliemikuutio ja lisäksi vaikka siskonmakkaraa tai jauhelihaa. voi myös pakastaa osan ja syödä ainakin pari päivää.

    • duunari duunissa

      Älä valmista itse mitään, vaan syö opiskeliakortilla olevalla hinnalla lämminateria ruokalassa! Ruokalan voit itse valita jos kaupungissa asuu tai arkea siellä hetken viettää.

      Selaa alueen pieniä ruokapaikkoja alueen puhelinluetolosta ja varaa annos tarvitaessa, kyse kotiruuasta ja tee "diili" jatkumosta! (suosittelen)

      Jos ehdoitta itse haluat tehdä, niin opettele aluksi maukas makaroonilaatikon teko joka ehkä halvin maukas ruoka jota soveltaa voi vapaasti liha, kana , kala...

    • tällaista laitan ite

      Tässä on oma "arkisörsseli"

      puoli litraa vettä, johon mausteeksi:
      1 rkl soijakastiketta
      1 rkl oliiviöljyä
      1/2 rkl kuivattua valkosipulia
      1/2 rkl kuivattua makeaa chiliä

      - kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää puoli pussia itämaisia wokkivihanneksia (200g)

      - anna veden edelleen kuumentua uudelleen kiehuvaksi ja lisää 70g tumma pastaa lyhyeksi pätkittynä

      - anna kiehua, kunnes pasta on kypsää ( 11-12 min.)

      - kaada vesi pois, mausta oliiviöljyllä ja mustalla pippurilla

      Valmistuu alle 20 minuutissa, on halpaa ja terveellistä


      Marjapuuro on toinen halpa, helppo ja terveellinen ruoka. Ruispuuro ei maksa juuri mitään. Piristä sitä esim. metsästä poimituilla mustikoilla. Muitakin puurosortimentteja voi kokeilla ja sitten vaikka maitoa ja hiukka sokeria päälle.

      Munakkaista saa myös halpaa ja nopeaa ruokaa. Lisää joukkoon mukaan kaikenlaista, mitä jääkaapista löytyy... Itse käytin viimeksi paprikan nysät ja loput meetwurstista... Helposti tulee heitettyä kaikkee menemään. Ikävä tapa.

      Purkista saa myös helppoa ruokaa. Valkoiset pavut tomaattikastikkeessa on klassikko ja maksaa about 60-80 senttiä. Mausta chilillä ja lisää herne-maissi-paprikaa ja tarjoot riisin kanssa. Itse pilkon mukaan joskus omenan, jolla saa hauskasti makeutta mukaan. Halpaa tääkin ja riittää seuraavaksikin päiväksi.

    • Halvalla myös

      Kanankoipia paistetaan uunissa noin tunti 175 asteessa. Peruna tai riisiä lisäksi tai tuoreita vihanneksia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      350
      8948
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2581
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2368
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1955
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1552
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1401
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1347
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      184
      1328
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1320
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1227
    Aihe