Kävin jokin aika sitten itäkeskuksessa kampaajalla leikkauttamassa otsatukkaa ja siitä tuli ihan kauhea. kyseinen kampaaja ei ollenkaan kuunnellut mitä halusin vaan leikkasi vähän sinnepäin ja ihan liikaa. toiselta puolelta lyhyemmäksi kuin toiselta. Ja ihan sairaan kalliskin oli vielä, pelkkä otsis 24 e :O niille se leikkaaminen on pelkkää sarjatyötä. se on siinä kun tulee metrosta ja menee sisälle ja sit heti oikeella. kierrän kyllä sen paikan jatkossa kaukaa.
huono kampaamo itäkeskuksessa!
-pettynyt
93312
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kävin itsekkin siellä noin puoli vuotta sitten ja pyysin leikkaamaan perus siilitukan mutta loppuenlopuksi monen virheen jälkeen jäljellä ei ollut enään yhtään hiuksia. Nykyään en enään vaihda parturia vaan käyn samassa paikassa malmilla jossa olen saanut hyvää palvelua ja hyvännäköisen tukan.
aijaa, hyvä tietää niin en vahingossa erehdy menemään sinne. hyvät parturi-kampaamot ovat nimittäin harvassa.
Kävin kerran n 5-7 v sitten. Jäi niin huono maku etten ole koommin käynyt enkä tule käymään.
Ihan samanlainen kokemus, vaikka mäkin kävin siellä n. 5 vuotta sitten. Otsista halusin aavistuksen lyhentää ja hiuksia siistiä muualtakin niin leikkas otsiksen järjettömän lyhyeks muutamassa minuutissa ja koko operaatio oli 40e. Kauhutuloksien jälkeen on jotenkin shokissa siitä tuloksesta ettei osaa ees sanoa mitään :D
Hansasillan miesten parturissa hinta oli ihan hihasta 29.90, ja aivan tavallinen nopea siistausleikkaus. Hinta pomppii 15-30 euron välillä ihan miten sattuu.
Täysin arvaamatonta hinnoittelua.
Joo en kyllä ymmärrä kuka siellä itäkeskuksen kampaamossa enää käy. En kyllä minäkään mene sinne pilaamaan hiuksiani. Kiitos vaan tiedosta!
Jaa-a. Minä olen kyllä käynyt muutaman vuoden ja ollut tyytyväinen. Hintavaahan siellä on, mutta jälki on hyvää ja asiakasta kuunnellaan. Tosin katson tarkkaan, kenelle varaan ajan.
Tässä taas nautitaan ainoastaan näistä "pikakoulutusten" tuloksista.Äkkiä ois kiva päästä parturiksi mutta kun siinä käy juuri näin.
Itse käynyt alan koulutuksen niinkun se kuuluukin käydä.
joo tosi huono paikka!