Tilannetarkistus

Vilkaistaanpas taas vaihteeksi tuota lähes reaaliaikaista globaalia satelliiteilla mitattua lämpötilatilannetta verrattuna vuosien 1985-1996 keskiarvoihin:

http://www.esrl.noaa.gov/psd/map/ANIM/sfctmpmer_01a.fnl.30.gif

Näyttäisi "jääkausi" olevan pahasti tappiolla, ja ilmaston lämmenneen suurimmassa osassa maailmaa.
579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ja ketähän yrität tuolla vesivärityöllä vakuuttaa. Satelliittimittaus kertoo, että nyt on kylmempää kuin esimerkiksi viime tai edellisenä vuonna tähän aikaan.

Tuossa Hansun tekeleessä on liikaa punaista ja keltaista väriä Etelämantereen kohdalla. Siellä on ollut ihan normaalipakkaset viimeiset kolme kuukautta, mutta hansu se vaan maalaa alueen aina lämpöiseksi.

Itkettävän ja naurettavan välimailla on tuo sinun rimpuilusi hohheli. Ei lämpene vaikka kuinka itkisit.

Äänestä
  • Niinhän sinä kuvittelet.

    Äänestä

Ja mitähän vittua sinä sekoilet hohheli. Ei ollut puhe Suomen lämpötiloista vai mitä. Itsehän aloitin tuolla Hansun vesivärityöllä ja vastasin siihen, että satelliittimittaus (amsutemp) kertoo olevan kylmempää kuin kahtena edellisenä vuonna tähän aikaan. Katso itse jo et minua usko.

Äänestä

Ihan mielenkiinnosta,

miten voit väittää että on jotenkin lämpimämpää, kun kaikki osoittaa kohti kylmempää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ilmasto lämpenee kirjoitti:

Vilkaistaanpas taas vaihteeksi tuota lähes reaaliaikaista globaalia satelliiteilla mitattua lämpötilatilannetta verrattuna vuosien 1985-1996 keskiarvoihin:

http://www.esrl.noaa.gov/psd/map/ANIM/sfctmpmer_01a.fnl.30.gif

Näyttäisi "jääkausi" olevan pahasti tappiolla, ja ilmaston lämmenneen suurimmassa osassa maailmaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu