Välinpitämättömyys herättää naisen kiinnostuksen?

Minua on usein kehuttu komeaksi mieheksi. En ole ylpistynyt, mutta huomaan kyllä naisten katseet ja tuijotuksen. Jos olen muussa seurassa saan yleensä osakseni huomiota seurueen ympäriltä. Hymyileviä ja vihjailevia katseita, pitkää tuijotusta toistetusti.

Jos taas menen suoraan naisen juttusille, niin nainen menee yleensä lukkoon ja juoksee lähes välittömästi pakoon. Joko olen todella pelottava tai sitten minulla ei ole keskustelujen tai huumorin puolelta paljoa tarjottavaa. Myönnän, etten ole mikään varsinainen seuramies vaan todella tavallinen ja tylsä luonteeltani.

Onko siis ainoa keino pitää naisen kiinnostusta yllä olla riittävän välinpitämätön?
8171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Riippuu luonnollisesti ihan naisestakin. Eikös tuo välinpitämättömyys ole klassinen pelimiesliike. Siis se käy joidenkin naisen itsetunnolle, kun et olekaan sulaa vahaa hänen käsissään ja ikään kuin hänen armoillaan kuten miehet ehkä yleensä ovat. Olet siis jotain poikkeuksellista, kun et tuijotakaan häntä kuola valuen päästä varpaisiin kuin mikäkin riemuidiootti. Kyllä jotkut naisetkin haluaa valloittaa miehen ja mikäs sen kiinnostavampaa kuin jotenkin haasteellinen mies, jota ei saakaan ihan sormiaan napsauttamalla.

Ehkä siinä jotain tuollaista on, mutta kunhan spekuloin. Onhan se muutenkin treffatessa aika hyvä konsti pilata orastava suhde, jos intoilee liikaa. Ehkä juuri siksi, että sillä intoilulla osoittaa omasta puolestaan osuneensa kultasuoneen ja vastapuoli voi ainakin alitajuisesti alkaa ajatella, että saisi kyllä paremmankin, kun tämä näin helppo nakki on.

Äänestä
  • On hyvin virkistävää lukea tekstiä, jossa ei yleistetä asioita koskemaan koko sukupuolta.

    Äänestä

  • Miss Fury kirjoitti:

    On hyvin virkistävää lukea tekstiä, jossa ei yleistetä asioita koskemaan koko sukupuolta.

    No en mäkään aina välttämättä erikseen mainitse, että en tarkoita kaikkia naisia, koska sehän on oikeastaan itsestäänselvyys, ettei kaikki naiset käyttäydy samalla tavalla. Oon vaan tottunu täällä siihen, että aika usein tohon takerrutaan, niin säästän kaikkien aikaa lisäämällä nuo pari sanaa tonne joukkoon aina kun vaan muistan ja jaksan.

    Äänestä

Sopiva kiinnostuksen osoittamisen ja välinpitämättömyyden yhdistelmä toimii. Jossain kohtaa täytyy osoittaa kiinnostustakin.

Äänestä

Ei se ihan noin yksioikoisesti mene. On tunnettu psykologinen totuus, että ihmiset pitävät ihmisistä jotka pitävät heistä (olemme kaikki pohjimmiltamme narsisteja) ja toisaalta haluavat enemmän asioita joiden saaminen on epävarmaa. (Siis ihmiset, huom - molemmat sukupuolet. Ja tämä pätee muihinkin asioihin kuin pariutumiseen)

Paras tapa siis on lähestyä ystävällisesti, mutta ottaa sitten tarpeen tullen etäisyyttä, jotta jännitettä pääsisi syntymään. Flirttikielellä tämä tarkoittaisi, että katsot ensin naista silmiin ja hymyilet, mutta sitten käännyt mietiskelemään omia juttujasi. Missään vaiheessa ei kuitenkaan pidä varsinaisesti tylyttää, koska useimmilla normaaleilla ihmisillä on itsesuojeluvaisto, joka ohjaa välinpitämättömyyteen silloin kun halutun asian saaminen vaikuttaa LIIAN epävarmalta.

Tämä ei kuitenkaan synnytä mielenkiintoa, vaan pelkästään kasvattaa sitä, jos sitä on päässyt jo hiukan syntymään. Useimpien tuntemattomien ihmisten mahdollinen välinpitämättömyys tuskin liikuttaa sinuakaan kovin paljon.

Äänestä
  • Todella hyvä vastaus ja omalla kohdalla voin varmistaa, että mulla on niin huono itsetunto, että jos mies näyttää pelkästään välinpitämättömältä, niin luulen sitten, että aha - se ei ole musta ainakaan kiinnostunut.

    Mutta niin kuin todettiin, ehkä tuo välinpitämättömyys toimii itsestään varmoihin, ylimielisiin kaunottariin, joile pissa on vähän noussut päähän.

    Äänestä

Välinpitämättömyys on varmaankin seuraavaksi pahin turn-off.
Ensimmäinen on tylyttäminen.

Äänestä
  • Välinpitämättömyys ja tylyttäminen (eli negaus) ovat kaksi helpointa tapaa iskeä kaunis nainen. Tavallisiin naisiin ne eivät toimi yhtä hyvin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


onko näin?? kirjoitti:

Minua on usein kehuttu komeaksi mieheksi. En ole ylpistynyt, mutta huomaan kyllä naisten katseet ja tuijotuksen. Jos olen muussa seurassa saan yleensä osakseni huomiota seurueen ympäriltä. Hymyileviä ja vihjailevia katseita, pitkää tuijotusta toistetusti.

Jos taas menen suoraan naisen juttusille, niin nainen menee yleensä lukkoon ja juoksee lähes välittömästi pakoon. Joko olen todella pelottava tai sitten minulla ei ole keskustelujen tai huumorin puolelta paljoa tarjottavaa. Myönnän, etten ole mikään varsinainen seuramies vaan todella tavallinen ja tylsä luonteeltani.

Onko siis ainoa keino pitää naisen kiinnostusta yllä olla riittävän välinpitämätön?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu