Meikit vääristävät naisen todellista tasoa

En sano, että näin kaikkien kohdalla suinkaan on, mutta melko monien yleisesti seksikkäinä pidettyjen naisten kohdalla kuitenkin. Nykyisin pystyn melko helposti näkemään päälle päin, onko nainen oikeasti hyvännäköinen vai ainoastaan suuren laittautumisen tulos. Olen nähnyt aamulla lukuisia naisia suoraan suihkusta tulleena. Jotkut eivät muutu juuri miksikään, mutta joidenkin kohdalla ero on huima. Otetaan nyt esimerkiksi viime viikonlopun hoito. Oma vikahan se oli, kun puutteessa baarista tuli kannettua kotiin sellainen lelu. Näytti yökerhossa melko hyvältä, kotimatkalla taxissa tason erotti jo hieman paremmin. Aamulla pesuhuoneesta kömpi ulos kuin aivan eri nainen. Silmät ja huulet olivat hävinneet, puolet hiuksista olivat eteisen lattialla, silmäripset puhelimen vieressä ja kulmakarvat kadonneet kokonaan. Ihan mukava tyttö kuitenkin, muttei jäänyt aamukahville.

On tavallaan hyvin epäreilua, että alemman tasoinen nainen voi värikynien, maalipurkkien ja tekokarvojen avulla helposti nostaa tasoaan jopa kaksi yksikköä. Miesten pitäisi näyttää luonnostaan todella komeita ja tämän päälle olla vielä charmikas, rikas, menestynyt ja hyväluontoinen. Kyllä miehiltä vaaditaan niin paljon enemmän. Suurimmalle osalle naisista riittää käytännössä, että meikkaa tarpeeksi. Miesten kuuluisi raataa niska limassa ollakseen käypää valuuttaa parisuhdemarkkinoilla. Sitten jos joskus erehtyy sanomaan, että omasta mielestä naisen kuuluisi olla luonnostaankin kaunis eikä pelkästään meikattuna, niin kyllä siinä helposti kiihtyneet naispuoleiset keskustelijat repivät melkein silmät päästä.
26221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Ei yhdenillan hoidolle suihkuun jäädä vaan siirrytään vaivihkaa omaan kylppäriin.

Äänestä

Turhaan sinä täällä sitä itket jos et ole sitä mitä mieheltä edellytetään. Tee asialle jotain.

Äänestä

Toisaalta ymmärrän pointin kirjoituksessasi, toisaalta tekisi mieli haukkua ääliöksi.
Mutta siitä kyllä olen samaa mieltä tuon realismuksen kanssa, ettei yhden illan hoidolle todellakaan jäädä suihkussa käymään.

Äänestä

Ai kauheeta. Ota nyt seuraavalle baarireissulle puhdistuspyyhkeitä mukaan ja kerro luoksesi jonottaville naisille, että viimeistään taksitolpalla naama pyyhitään tason tarkistamiseksi.

voit ruveta muuten itsekin meikkaamaan, niin tasosi nousee, saat tasokkaampia naisia ilman puhdistuspyyhkeitäkin eikä tarvitse enää ruikuttaa keskustelupalstoilla, että taas on elämä naisille helpompaa, kun ihan meikatakin saa.

Naiset muuten osaavat nähdä aika hyvin meikin läpi. Opettele sinäkin se taito, ja taas sinulla on hurjasti parempi mieli eikä itketä niin kovasti.

Äänestä
  • Jutun pointti ei nyt tainut olla se, että hän oli päätynyt ruman/tavis naisen kanssa sänkyyn vaan se, että kuinka helposti nainen voi nostaa tasoaan ja mies ei.

    Äänestä

  • Ja naiset tykkää miehen näköisistä miehistä ja meikkaava mies ei ole sellainen, joten meikeistä ei ole miehelle hyötyä.

    Äänestä

  • Ei näin. kirjoitti:

    Jutun pointti ei nyt tainut olla se, että hän oli päätynyt ruman/tavis naisen kanssa sänkyyn vaan se, että kuinka helposti nainen voi nostaa tasoaan ja mies ei.

    Jutun pointti oli se, että naiset käyttävät epäreiluja keinoja ainakin aloittajaan nähden. Ja minun pointtini oli se, että jos kerran kokee tulleensa huijatuksi, kannattaa estää sen tapahtuminen uudelleen putsaamalla naisen naama tai opettelemalla näkemään meikin läpi. Jos on taas sitä mieltä, että on alakynnessä naisiin nähden, voi toki parannella ulkonäköään esimerkiksi käyttämällä hyvin huolellisesti eli lähes huomaamattoman määrän

    - sävytettyä kosteusvoidetta ihon värin tasoittamiseksi ja tervehdyttämiseksi
    - peiteväriä epäpuhtauksien peittämiseen ja myös hoitamiseen
    - puuteria nenän kiillon häivyttämiseen (tai ohuita imupapereita, joista ei jää puuteria eikä muutakaan ylimääräistä)
    - nestemäistä tussirajausväriä tipluina silmäripsien väliin (ei siis perinteistä rajausta)
    - hiustenhoito- ja -muotoilutuotteita
    - hiuslisäkkeitäkin voi käyttää, jos on pälvikalju ja halu investoida laatuun

    Tämän lisäksi voi käyttää tuoksuja, käydä suihkussa, pestä ja silittää vaatteensa, hoitaa jalkansa ja kätensä, käydä kosmetologilla täyskäsittelyissä kerran kuussa, viilata kynnet, käydä poistattamalla kamalat karva-alueet vahalla, karsia korva-, nenä- ja varvaskarvat, nyppiä kulmakarvoja siistimmiksi, harjata hampaat, lainata kaverilta parempaa autoa tai edes avaimenperää, kelloa, päällystakkia ja kämppää. Ja niin edelleen.

    Kaikkein helpoimmin mies kuitenkin nostaa tasoaan lopettamalla inisemisen, ruikuttamisen ja nillittämisen typeristä tasoista ja vähentämällä julkista huutelua kateudestaan naisia kohtaan.

    Äänestä

Vai oikein kuuluisi olla? Milläköhän eväillä tuotakin taas vaaditaan? Kaiken maailman valjunaamaiset narukätiset olmit sanelemassa millaisia naisten pitäisi olla. Tee ensin itsesi komeaksi ja tule vasta sitten vaatimaan millaisia toisten "kuuluisi" olla.

Äänestä

Toivottavasti et itse ollut suuri pettymys naiselle. Olithan itsekin vain viikonlopun HOITO.

Äänestä

Miehethän niitä maalattuja naisia aina kehuu mm. kuvista. Linkittäkää kauniin naisen kuva ja tuskin koskaan ilmestyy naturellia, meikitöntä naisen kuvaa yhteenkään keskusteluun, jossa linkkejä pyydetään. Naista jota ei ole jotenkin kuvaa varten paranneltu tai kuvaa retusoitu.

Miehet (ei kaikki useimmat silti) pitää yllä mielikuvaa, että naisen tarvitsee olla kävelevä joulukuusi. Koristeltu täytekakku tai siloiteltu barbinukke. Eipä ihme siis jos iso osa naisista yrittää tuohon muottiin sulloutua, ollakseen misten mieleinen. Ja joku vielä sanoo, että naisilla on helppoa?

No on, kun ei lähde joka kotkotukseen mukaan. :-)

Äänestä
  • Niin ja ihmekös tuo jos tällaiset naiset tarvitsevat rikkaan miehen. Jonkuhan se "taso" pitää kustantaa mitä naiseltaan haluaa. ;-) Meikkejä, hiluja, koruja, ripsiä, silikoonia, vaatteita....chik.

    Äänestä

  • Ihan totta, jos pitää linkittää "kauniin" naisen kuva, se on joku puolialaston töröhuuli haarat levällään.

    Äänestä

"On tavallaan hyvin epäreilua, että alemman tasoinen nainen voi värikynien, maalipurkkien ja tekokarvojen avulla helposti nostaa tasoaan jopa kaksi yksikköä. Miesten pitäisi näyttää luonnostaan todella komeita ja tämän päälle olla vielä charmikas, rikas, menestynyt ja hyväluontoinen."

Mikäs miehiä estää feikkaamasta varallisuuttaan ja statustaan? Tai esittämään sitä "hyväluontoista" tai charmikasta? Tai jopa tulemalla komeammaksi sopivan vaatetuksen ja hiustyylin keinoin?

Sen kun käyt hommaamassa pelimiesoppeja sisältävän kirjan itsellesi ja alat opettelemaan ja ajan myötä oppeja muuntamaan omaksi, luonnolliseksi, persoonallisuudeksesi. Ihan perus (parisuhde)markkinointia tämäkin on, eli korostetaan niitä hyviä puolia, sivuutetaan ja featuroidaan huonommat.

Luonnollisuuden vaatiminen miehenä on aivan täysin ok, mutta sen sijaan, että menisit jokaiselta vaatimaan sitä luonnollisuutta on helpompi karsia ne mielestäsi epäluonnolliset pois ja keskittyä niihin luonnollisiin naisiin. Asioiden idealisointi harvemmin johtaa mihinkään konkreettiseen lopputulokseen kun niin monella on eriävä käsitys asiasta.

Mielestäni miehenä kaikkein parhaimpiin lopputuloksiin pääsee kun erottaa ne pelurit ja osaa olla pelaamatta niitten pelurien kanssa sekä on vaan se rehellinen oma itsensä niitten itseään viehättävien naisten seurassa.

Äänestä

"Sitten jos joskus erehtyy sanomaan, että omasta mielestä naisen kuuluisi olla luonnostaankin kaunis eikä pelkästään meikattuna, niin kyllä siinä helposti kiihtyneet naispuoleiset keskustelijat repivät melkein silmät päästä."

No niin, olet oivaltanut yhden asian. Suurin osa naisista on tavallisen näköisiä, mutta parantelevat itseään kepulikonsteilla näyttääkseen kauniimmilta, koska sitä tämä yhteiskunta odottaa. Miehiä on niin helppo huijata, että ihan naurattaa.

Toivottavasti et sentään kuvitellut kaikkien laulajien/näyttelijöiden/muiden tähtösten olevan luonnostaan kauniita ja täydellisen näköisiä ilman näitä kepulikonsteja. Meidän tavisten onneksi valokuvaajat pääsevät joskus yllättämään tähtöset omana itsenään ja aika taviksia moni on ilman ehostusta.

Kuvankäsittelyt, kauneusleikkaukset sekä meikki- ja hiustaiteilijoiden aikaansaannokset ovat loppuunkäsiteltyjä asioita, mutta toivottavasti olet ajantasalla muistakin "vippaskonsteista". Tukisukkahousut ovat helppo ja edullinen keino muotoilla vartalo ja vatsan seutu tasaiseksi. Halvimmat sukkikset maksavat tuossa Sokoksella alle 10€, mutta julkkikset tietysti käyttävät omia merkkejään. Ihan yleistä laittaa sellainen istuvan mekon kanssa, kun sukkikset voidaan tehdä niin etteivät jätä mitään housurajoja vartaloon. Esim. Nicole Richie on kertonut käyttävänsä 2:a tukisukkahousuja päällekkäin. Nänninkovettaja-voiteella saa nännit herkullisesti nöpölleen,en muista mikä tuon aineen virallinen nimi on, mutta joskus sitä oli myynnissä ihan suomenkin seksikaupoissa ja netissä, hinta ehkä 5€. Tekonännit ovat tietysti asia erikseen. Vartalon ja rinnat voi myös teipata oikeaan asentoon, mekonkin voi teipata kiinni vartaloon että se pysyy juuri oikealla paikalla. Joskus aikoinaan MoonTv:n Kissat ohjelmassa näytettiin miten tämä teippaus tehdään käytännössä. Teipattuna ei tietysti kannata lähteä jatkoille miehen kanssa. Olikos se juuri viime talvena vai sitä edellisenä kun jonkun tähtösen teipit pettivät ja mekko siirtyi väärään asentoon paljastaen teipatut rinnat ja osan teipattua vartaloa.

Elämme tosiaan erikoisessa maailmassa.

Äänestä

Tuo olikin uutta minulle, nänninkovetusvoide. Pitäisiköhän kokeilla? Ei silti, kyllähän nuo nöpöttävät muutenkin ilman mitään voiteita.

Äänestä

"Sitten jos joskus erehtyy sanomaan, että omasta mielestä naisen kuuluisi olla luonnostaankin kaunis eikä pelkästään meikattuna"

Sinun mielestäsi naisten pitäisi olla kauniita? Mutta jos ihminen on tavallisen näköinen, kuten pohjimmiltaan kai suurin osa naisista, niin miten hän voi olla luonnostaan kaunis?

Äänestä

Kyllä mieskin voi hoitaa ulkonäköään. Tässä muutama vinkki:

- suihkussa vähintään kerran päivässä
- kosteusvoiteen käyttö erityisesti kuivaihoisilla. Miehillekin on after shaven lisäksi mm. silmänympärysvoidetta
- hiuksiin voi katsoa parturin kanssa sopivan leikkauksen ja huolehtia, että malli pysyy hyvänä. Hiuksia voi värjätä, niihin voi käyttää muotoilutuotteita jne
- kello on usein miehen koru. Hyvään kelloon kannattaa panostaa. Mahdollisesti tyylistäsi riippuen myös kaulakoru, rannekoru, korvis/korvikset
- jotkut miehet hankkivat rusketuksen joko luomuna, purkista tai ruiskurusketuksena
- jos on taipumusta akneen, niin ihoa voi hoidattaa voiteilla, kosmetologilla ja vaikeita tapauksia ihotautilääkärillä
- hyvä hammashygienia on ehdoton edellytys!!! Puhtaat, ehjät hampaat sekä raikas hengitys on hyvä valttikortti. Hampaita voi oikoa ja valkaista tarvittaessa, jotta kiva hymy kaunistaa olemusta
- kroppaa voi treenata. Ei tarvitse olla bodari, mutta jos hengästyt jo siitä, että raahaudut parkkipaikalta kotiovelle, niin jotain tarttis tehrä...
Vähennä TV:n katselua tai tietokoneella olemista 30 min/päivä ja tee normaaleja kuntoiluliikkeitä esim. kyykkyyn ylös, punnerrukset, vatsarutistukset jne. Tai vaikka juokset talon ympäri sen puoli tuntia välillä kävellen
- hyvä sinulle sopiva partavesi, jota ei käytä liikaa
- jos karvankasvusi on kova, niin esim. yhteenkasvaneet kulmakarvat eivät ole seksikästä. Samoin korva- ja nenäkarvat eivät saa tursuta ulos aukoistaan. Selkäkarvojakin voi poistattaa kosmetologilla vahalla.
- hyvä ryhti on aina seksikästä
- omalle vartalotyypille sopivat vaatteet vaikuttavat tosi paljon. Myös kasvoja vasten olevan paidan väri vaikuttaa nuorentavasti/vanhentavasti. Muitakin pukeutumistyylejä on kuin juntti - - - fruittari eli siihen väliin jää paljon erilaisia tyylejä.
- jos kaljuuntuminen vaivaa, niin mieti sopiva hiustyyli: kalju, siili tms. Jos rahaa riittää, niin kaljuuntumista voi hoitaa pysyvästi mikrokirurgisin siirrännäisin.
- jos silmälasit eivät sovi tyyliisi, niistä pääsee eroon kirurgisesti. Tai optikon vinkkien noudattaminen ja trendikkäämmät pokat tai piilolinssit on myös yksi vaihtoehto.

Eli summa summarum: mieskin voi pitää ulkonäöstään huolta!!!

Äänestä

Olisit onnellinen sehän meikkas kauniiksi sua varten!

Äänestä

"Mikäs miehiä estää feikkaamasta varallisuuttaan ja statustaan?"

Ei mikään ja tätähän tapahtuu koko ajan: suurin osa audi-bmw-mersu-volvo-kuskeista on ihan muuta kuin hallituksen puheenjohtajia tai suursijoittajia. eikä edes juristeja, lääkäreitä, lentäjiä. tai baarissa on kravatti kaulassa, töissä haalarit päällä.

"hoito toi mut kotiin porschella mut päivänvalossa paljastuikin et se on kymmenen vuotta vanha... yhyy, se ei olekaan nokian johtaja vaan skanskalla töissä..."

Äänestä

Kyseessä on yhdenlainen ILLUMINAATTI, ja kaiken takana on naisten fasistinen pahuus.

Äänestä

Vika ei ole naisissa vaan yhteiskunnassa. Naiset kuvittelevat, että meikattu nainen on se normaali tila, jota odotetaan ja joka määrittää sen todellisen tason.

Ei mikään estä miehiä meikkaamasta ja esim. peittämästä näppyjä. Meikkaus ei tarkoita välttämättä räikeää meikkiä vaan virheiden peittämistä.

Omasta mielestä kauneusmeikin raja menee siinä, että näyttää suht koht samalta ilman meikkiäkin. Eli ei tee esim. silmistä kokonaan erilaisen muotoisia tai rajaa huulia voimakkaasti yli.

Äänestä

Naisilla on taipumus kilpailuun toistensa kanssa, johon kuuluu tämä sosiaalisen statuksen näyttäminen "piireissään", kaunis nainen ei "uskalla" näyttää tavikselta verkkareissa meikeittä, koska ei tahdo luokituksensa alenemista kanssa sisarten silmissä.

Miehen ei tulisi koskaan valkata naista baari, eli seksi partneri arvonta mestaan tehdyn sotamaalauksen perusteella, koska tottahan siinä tulee ylläreitä.

Jos mies on niin tyhmä että arvioi naisten tasoa pakkelimäärän perusteella, on aivan omaa syytä jos syvemmät edellytykset tutkia naisen luonnetta muuten ovat vaillinaiset.

Mutta Ap, ymmärrän bottom linesi. Vaikka miehet kuolaavat "kauneuden" perään naisellinen nainen saa ja voi olla muutakin kuin rainbow in the dark naamaltaan. Siis miehen irl taso VAATII paljon enemmän kuin sen gemeyn naamaan laittelun ja tunnin stailailun ja muotikuteet ylle naiselle ja *naps" Beckhamia yöelämästä jäljittämään.

Tavis mies saa tehdä duunia parhaan nuoruutensa, sijoittaa kauheasti rahaa status symboleihin joilla voi todistaa olevansa laadukas kumppani ehdokas naiselle. Ja tämä stailaus on miehelle niin paljon vaikeampaa, kun viat miehissä ovat jo luonnostaan suuria.

Esim. tämä miehen nuorena tullut perinnöllinen hiusten lähtö. Arvatkaa naiset paljon tukan saaminen päähän maksaa? Enemmän kuin ne teidän meikit tai DG-alkkarit. Joka kerta kun nään gillette-kaljun ytm-miehen niin hymyilen. Sitä että hänellä on valinnan vara lookissaan, jota monella miehellä ei enää ole käytössä.

Tottakai laadukkaat miehet edellyttävät naisiltaa sexyä, huoliteltua ulkonäköä-johan heidän edustama taso edellyttää sitä. Ei myyntiedustajan vaimon sovi olla verkkareissa auf nature, mitä kaverit ja työkumppanit siitä kuulkaa ajattelisivatkaan...tiedätte pointin jonkan tässä kerron sosiaalisesta kollektiivisesta paineesta.

Oman kokemukseni mukaan ktm miehillä ei ole henkistä tarvetta kilpailla komeuden stailaamisella kovin paljoa keskenään, kilpailu koskee lähinnä juuri näitä puitteita ja sosiaalista asemaa omassa yhteisössä suosiosta. Myös oma "juttu" on näkyvämpi, rock yms aaate suuntausta, kuin YTM on tyyliltään maailman tähtien wnb hyvin usein. Oikestaan ne jotka eivät pidä huolta lookistaan ovatkin ikisinkkuja kun eivät ole "in".

Uskon että ytm-miehillä tarve olla style ja olla "in" on hyvin tärkeää, eihän yökerhoissa menestyne jos ei ole style sexyjen naisten silmissä. Juuri siitä on kyse, he seuraavat muotia ja käyttävät aikaa sekä vaivaa tyylinsä yllä pitoon ja näyttämiseen muille.

Toisaalta minua hämmästyttää usein nämä baarien naisasiamestarit, just ne kaljut farkku-hihaton t-paita kovikset, jotka nussivat varmaankin abaut 90% yökerhojen irtoseksi jutuista. Olette nähneet yökerhoissa näitä tyyppejä.

Ps. Kasvatan ennemmin ne ns. Gynther-viiksetkin kuin meikkaisin. Vaikka käytänkin naamaani useita ihonhoito tuotteita.

Suositun naisen panemisella on "the price", kuten jenkit sanoo. Mielestäni se on Suomessa ps-kulttuurillisesti liian korkea. Me miehet emme vuosiin, useisiin, nouse sille Sex in the Cityn tasoon, pukuineen ja beckham-lookkeineen. Ps2. Pidän Superdryn kledjuista, kuten bekchamkin.

Äänestä

On se kauheaa kun nainen ei näytä photoshopatulta hollywoodkaunottarelta!

Kuinka moni mies näyttää laitetulta ja photoshopatulta johnny deppiltä?
Vast.Ei kukaan.

Kaikki miehet täällä tuntuu hakevan jotain mitä ei ole oikeasti olemassakaan, tämä median ja photoshopin aikakausi on tehnyt miehistä kyvyttömiä oikeisiin, arkisiin, realistisiin suhteisiin.

Äänestä

Johnny Depp on tummaihoinen, rasvanaamainen ja rasvatukkainen wannabe-latino. Olen aika onnellinen etten näytä siltä :)

Äänestä
  • Ymmärsit kuitenkin pointin?

    Kuinka moni mies näyttää photoshopatulta matthew mcconaugheylta tai hugh jackmanilta?
    Ei kukaan.

    Ihan sama mitä sinä miehenä ajattelet Johnnysta, hän on kuitenkin naisten mieleen. En minäkään Halle Berryä tai J.Lota erityisemmin diggaile enkä tahdo heiltä näyttää, vaikka miesten makuun ovatkin.

    Äänestä

  • Johnny Depp ei muuten ole tummaihoinen. Intiaaniverta hänessä kyllä kuulemma on. Ja inkkarit on hotteja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


parisuhdemarkkinoill kirjoitti:

En sano, että näin kaikkien kohdalla suinkaan on, mutta melko monien yleisesti seksikkäinä pidettyjen naisten kohdalla kuitenkin. Nykyisin pystyn melko helposti näkemään päälle päin, onko nainen oikeasti hyvännäköinen vai ainoastaan suuren laittautumisen tulos. Olen nähnyt aamulla lukuisia naisia suoraan suihkusta tulleena. Jotkut eivät muutu juuri miksikään, mutta joidenkin kohdalla ero on huima. Otetaan nyt esimerkiksi viime viikonlopun hoito. Oma vikahan se oli, kun puutteessa baarista tuli kannettua kotiin sellainen lelu. Näytti yökerhossa melko hyvältä, kotimatkalla taxissa tason erotti jo hieman paremmin. Aamulla pesuhuoneesta kömpi ulos kuin aivan eri nainen. Silmät ja huulet olivat hävinneet, puolet hiuksista olivat eteisen lattialla, silmäripset puhelimen vieressä ja kulmakarvat kadonneet kokonaan. Ihan mukava tyttö kuitenkin, muttei jäänyt aamukahville.

On tavallaan hyvin epäreilua, että alemman tasoinen nainen voi värikynien, maalipurkkien ja tekokarvojen avulla helposti nostaa tasoaan jopa kaksi yksikköä. Miesten pitäisi näyttää luonnostaan todella komeita ja tämän päälle olla vielä charmikas, rikas, menestynyt ja hyväluontoinen. Kyllä miehiltä vaaditaan niin paljon enemmän. Suurimmalle osalle naisista riittää käytännössä, että meikkaa tarpeeksi. Miesten kuuluisi raataa niska limassa ollakseen käypää valuuttaa parisuhdemarkkinoilla. Sitten jos joskus erehtyy sanomaan, että omasta mielestä naisen kuuluisi olla luonnostaankin kaunis eikä pelkästään meikattuna, niin kyllä siinä helposti kiihtyneet naispuoleiset keskustelijat repivät melkein silmät päästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu