Lääkärikunta ja terveysviranomaiset ovat pitäneet kovin tärkeänä puoskarilakia, jolla estettäisiin sairaan ihmisen ja terapeutin kohtaaminen.
Niin monasti on nähty miten ihminen hakeutuu puoskarien käsiin ja seurauksena on pelkästään sairauden pitkittyminen ja paheneminen ja rahoista erooon pääseminen. Vain muutamassa tapauksessa tuhannesta voi päätyä toisin ja silloinkaan ei voi sanoa että onko hoito varsinainen syy vai onko se vain elämänrytmin vakaantuminen jota hoidettavat alkavat noudattamaan. Ikävyyksista ja vahingoista sen sijaan on lukuisia esimerkkejä joita sitten on oikeudessa puitu, jopa ihan genitaalialueiden fyysinen kopelointi on ollut muka hoitoa.
VHH-sektorilla ollaan vahvasti huolissaan uudesta puoskarilaista joka haittaa kaiken karvaisten VHH-kuikka-koposten harrastamaa "hoitoa". Jo pelkästään se että VHH:lla ollaan vahvasti liikuntavastaisia kertoo siitä että näiden "kansanparantajien" tarkoituksena ei ole potilaan vaan pelkästään oman hyvinvoinnin turvaaminen. Liikunta nimittäin jo yksinään poistaa ja ehkäisee useita vaivoja ja sairauksia ja näin ollen se on näiden "kansanparantajien" väheksynnän kohden nro 1. Liikunnan lisääminen veisi kansanparantajilta (huijatun) leivän suusta saman tein.
Puoskarilaista ei ole huolissaan ketään muu kuin puoskarit.

Vastaukset 19
Vanhimmat
-vaaran paikka
Älä vaan yritä kokeilla kävellä ja purra purukumia samalla kertaa.
todella mahdoton tehtävä trollien lahkossa, kuten totuudessa pitäytyminenkin
VHH:laisilta tulee tyypillisä VHH-kommentteja jotka eivät liity asiaan millään lailla. On se varmaan kova paikka kun on iskevä ja perusteltu aloitus eikä voi millään kiistää mitään siinä sanottua. Jäljelle saa vain suunsoitto jonka kyllä VHH:laiset osaavat mutta vain siinä 6-8 vuotiaan tasoon asti.
Ainakin vastauksista huokuu puoskaroinnin kannatus, ilman sitä koko VHH-aate kuolisi ja kuopattaisiin. Nyt se pystytään sentään jotenkin pitämään elossa vaikka henkitoreissaan kylläkin.
Ei VHH oikein mene puoskaroinnin piikkiin. Ravintoneuvontaa saa antaa kuka tahansa ja VHH-tuotteet ovat elintarvikkeita eivätkä rohdoksia.
Esimerkiksi Sundqvist ei ole lainkaan liikuntavastainen. Tälläkin palstalla on useampi liikuntaa harrastava VHH-lainen, itsekin käyn säännöllisesti punttisalilla. Itsellä on jopa niin, että liikunta lievittää diabetekseni oireita enemmän kuin VHH mutta tarvittavan liikunnan määrä on vaan valtava.
Erilaiset ruokaohjekirjat ja kostdoktor-myyntituottet ovat taatusti VHH-tuotantoa. Puhumattakaan siitä mitä seuraa siitä jos VHH lisääntyy, silloin lisääntyy myös erilaiset VHH-patukat ja muut, joista sitten nyhdetään rahaa runsaasti, kuten Amerikassa aika ajoin tapahtuu. Niin kauan, kunnes narutetuksi tulleet ihmiset huomaavat että ne eivät auta mitään ainakaan laihduttamisessa. Sitten mennään taas jonkun muun buumin perässä.
Jep, mutta eivät ole puoskarointia. Kirjoja voi lukea mutta ei niistä kyllä kauheasti hyötyä ole kun VHH:n voi tiivistää lauseeseen 'Vaihda hiilihydraattilisukkeet ja leipä kasviksiin'.
Karppinen on ihan hyvä tuote, muuten VHH-tuotteet ovat kyllä ihan turhia.
Olet kyllä siinä, VHH on pitkälti vain muotia. Moni pettyy kun VHH:llakaan ei saa mässäillä jos aikoo pudottaa painoa.
"VHH:n voi tiivistää lauseeseen 'Vaihda hiilihydraattilisukkeet ja leipä kasviksiin'."
Palstaa pitkään seuranneena, väittäisin ennenminkin ;
VHH:n voi tiivistää lauseeseen 'Vaihda hiilihydraattilisukkeet ja leipä kovaan rasvaan'.
Näinhän täällä jatkuvasti kehoitetaan ; syö paljon kovaa rasvaa, et tunne nälkää ja laihdut.
Hyvä yritys, tai ainakin parempi kuin edellinen.
Vain puoskarint ovat huolissaan puoskarilaista.
Pitää oikein kysyä että mitä on tää vhh-sakki joka sallisi puoskaroinnin? Että niinkuin kaikki kotinikkarit voisivat esittäytyä lääkäreinä?
Tulkoon laki, pelkkää hyötyä siitä paitsi puoskareille... miksi VHH:laiset vastustavat sitä.
Onhan tää kumma VHH-kuuri kun puoskareita halutaan lääkäreiksi. Onko tarkoitus saada virkaheitoille lekureille hyvin palkattua työtä?
ME TROLLIT pidämme huolta suomalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä vastustamalla ja pidättämällä akikki vhh-hihulit ja muun roskasakin johon kuuluu myös tupakoitsijat ja ruotsalaiset nuuska-ukot
Ei ... tämä on uskomatonta! Löytyykö ihan todella joukkio joka haluaa puoskarit hoitamaan ihmisiä? Ei voi olla totta!
tule meille painosi putoaa takuulla, jos ei muuten amputoimme vaikka jakasi jo ei muuten paino putoa.
huom uudet sähkösahamme ovat tulleet.
ps. myös tee-se-itse huone käytössä.
Ei ole zoukkia... vhh-puoskarit tienaavat puoskaroinnilla
Tavisten olisi syytä olla huolissaan jos puoskarien sallitaan toimia
mutta millä heikkilä ja muut virkaheitot lääkärit sitten elävät jos puoskariointiin tulee tiukennuksia?
Miksi ei luoteta virallisiin tutkimuksiin mutta sen sijaan kaiken maailman puoskareihin?