Kokemuksia adoptiosta?

Tässä tietoa aloituksesta:

http://www.adoptioperheet.fi/tietoa_ukk.html

Meillä ei ole lasta vielä kotona, mutta tässä vaiheessa voin sanoa, että suurimmat kipupisteet liittyvät vuosien odottamiseen. Eli prosessi kannattaa laittaa käyntiin heti kun on päätösen tehnyt.

Moi!
Meillä oli myös lapsettomuushoitoja/hormonipistoksia jne..luovuimme niistä aika aikasessa vaiheessa ja mietimme mitä nyt sitten.Seuraavaksi oli vaihtoehtona joko lapsettomuus kokonaan tai sitten adoptio ja niin otin yhteyttä sähköpostitse Pelastakaa Lapset ry:hyn ja ei kauaa mennyt kuin sieltä päin tuli kirje,missä oli kaikenlaisia esitteitä jne..mutta yksi lappu oli sellanen mihin kiinnitin huomioni ja siinä oli seuraava infotilaisuus ja sattui olemaan molemmilla vapaapäivä,niin sinnehän myö mentii ja täytettiin heti papereita ja sillä tiellä ollaan. Olemme siis jo saaneet tyttäremme joulukuussa 2010 ja se oli NIIN PARAS HETKI KUIN OLLAJA VOI!!Ja 5 vuoden odotus VIHDOIN päättyi!!
Sillä kaikista pahinta on se odottelu,kun tuntuu ettei mitää tapahdu ja kuitenkin siellä tapahtuu koko ajan,vauvoja syntyy tietysti päivittäin,se on sitten eri asia kuinka moni tulee adoptioon asti.Se on kuitenkin aika kova paikka antaa oma lapsi pois,mutta joskus se vaan tarvii tehä,kun ei ole muutakaan vaihtoehtoa. Niin meillä meni tosiaan se n.5 vuotta,mutta tiedän että on monia joilla siinä menee vieläkin kauemmin.
Siinä viiden vuoden aikana kävimme oman sosiaalityöntekijän kanssa monia jutteluita ja hän antoi meille kotitehtäviäkin mietittväksi seuraavaa kertaan varten,välillä ei oltu yhteydessäkään.
Se oli kyllä jännä päivä kun se kauan odottama puhelu tuli. Olemme mieheni kanssa molemmat samassa työpaikassa ja samaa aikaan olimme silloinki siellä kun se puhelu tuli!Mies tuo puhelimen minulle jännä ilme kasvoillaan ja kun kuulen kuka siellä toisessa päässä on ja mitä hän alko puhumaan,kaikki pysähty siihen.Olin voitelemassa voileipää,niin voiveitsi pysy kädessä koko sen puhelun ajan ja leivät jäi pöydälle ja onnenitkuhan siitä tuli!!Ei kyllä pystynyt pidättelee..:)
Siinä ei kauaa sitten mennyt kun kävimme pientä enkeliä kattomassa hoitoperheessä useempaa kertaa ja sitten tuli 1.12.jolloin haimme pienen nyytin kotiin!Se on kyllä niin hieno tunne kun ON VIHDOIN ÄITI!!:)

Mutta oikein mukavaa jatkoa ja KÄRSIVÄLLISYYTTÄ vain teille adoptioprosessissa,sitä se meinaan tarvii!!Oletteko muuten ihan kotimaista lasta toivoneet vai ulkomailta?Sitä en osaa sanoa minkälainen prosessi on ulkomailta adoptoida..kestää tietysti ehkä vähemmän aikaa,mutta toisaalta vie enemmän rahaa ja vaivaa..
Mutta mukavaa syksyn jatkoa kaikille!!:)

Hei,

emme kokeilleet hoitoja ollenkaan, omien geenien siirtäminen ei tuntunut kovin tärkeältä. Kv adoption kautta saimme ihanan leikki-ikäisen lapsen kohtuullisen odotusajan jälkeen. Koska olen paljon tekemisissä eri kv adoptio -perheiden kanssa, voin kertoa, että jokaisen perheen tarina on erilainen, kahta samanlaista ei löydy!

Huolimatta siitä, millä tavoin lapsi perheeseen tulee, se suurin Onni tietenkin tulee itse lapsesta: Siitä Puhelusta, ensitapaamisesta ja sitten yhteiselosta.

Omalla kohdallani suurin kipuilu on liittynyt lapseni bioperheeseen. Tiedän lapsen taustoista aika paljon ja vaikka olen todella kiitollinen, että saan tämän lapsen kasvattaa, niin sydäntä raastaa bioperheen (etenkin äidin) kokema menetys. Se, että lapseni biologinen äiti joutui luopumaan lapsestaan - elämä ei todellakaan ole reilua.

Kiitos kun jaoitte kokemuksianne, se antoi uskoa siihen, että tämä prosessi voi joskus tuottaa sen suuren onnen, jota olemme jo 4 vuotta odottaneet. Tosin, tuntuu kyllä järjettömän pitkältä, että vielä 5 vuotta pitäisi odottaa, ennenkuin pienen ihmisen saa hoivattavakseen, rakastettavakseen ja ihmeteltäväkseen.. Olisin silloin jo 36 vuotta, aika vanha jo ensimmäisen lapsen äidiksi.. Mutta jos se sen ottaa, minkäs sille voi.

Laitoin kanssa alkuviikosta sähköpostia Pelastakaa Lapset Ry:hyn, mutta mitään vastausta en ole saanut :/ täytyy varmaa soittaa sitten ensi viikolla jos ei vastausta tule. Kärsimättömästi olen tämä viikon odottanut yhtä sähköpostia, täytyisi varmaan tulevaa varten kasvattaa tota kärsivällisyyttä TODELLA paljon lisää..

Mutta on se kyllä varmaan ihana tunne kun se nyytti vihdoinkin tulee kotiin! Olemme vasta aivan prosessin alussa, mutta tietysti toivoisimme kotimaista adoptiota.. Mutta saa nähdä miten ajatukset muuttuvat kun tämä prosessi varsinaisesti lähtee liikkeelle, päädymmekö kuitenkin kansainväliseen adoptioon, jos se olisi nopeampi tapa.

Voi että.. Onnea teille ketkä jo oman lapsenne olette saaneet ja toivottavasti muittekin päätepiste on pian edessä.

Toivomme tällä hetkellä kotimaista adoptiota, koska tuntemuksemme erilaisista kulttuureista ja niiden kohtaamisesta parhaalla mahdollisella tavalla on olematonta. Olemme vain lomailleett ulkomailla, joten en usko että olisin tällä hetkellä paras mahdollinen äiti täysin vieraasta kulttuurista kotoisin olevalle lapselle. Eikö omien rajojensa tunnustaminen ole juuri sitä lapsen parhaan ajattelua?
Jos prosessin kuluessa huomaamme, että voisimme tarjota kodin myös erilaisessa kulttuurissa kasvaneelle lapselle, voisimme mahdollisesti harkita myös kansainvälistä adoptiota, koska olisi ihanaa saada mahdollisuus kokea äitiys mahdollisimman pian...
En tiedä ovatko nämä sitten itsekkäitä ajatuksia, ehkä ne sitten muuttuvat prosessin kuluessa jos niin on..

Kannattaa pitää myös mielessä että adoptiohanke voi myös matkalla kaatua.
Kaikki ei saa sitä adoptiolastakaan vaikka kuinka haluaisi.

Kaikki on tosiaan mahdollista adoptioprosessissa. Valitettavasti.

Muistakaa itänaapuri. Siellä on paljon yksinäisiä äitejä jotka eivät voi huolehtia lapsestaan. Antakaa venäläiselle ystävällenne lupaava tulevaisuus sijoittamalla lapsi kotiinne. Nyt viisumit kuntoon ja kipikapi Venäjälle nykyään on muotia saada Venäläinen ottolapsi http://kauppinen.us

Помогите своему соседу сосед поможет вам