Aikoinaan, kun näitä palstoja aloin seuraamaan joskus 2008 ja 2009, niin aika usein naisten tekemät aloitukset liittyen ongelmiin miesten kanssa, liittyivät siihen, ettei mies, tai miehet olleet kiinnostuneita naisesta ihmisenä ja melko tavallinen vastaus minulta olikin sellainen, missä kritisoin miesten tapaa suhtautua naiseen, tai naisiin yleensäkin. Yleinen ongelma oli, että nainen nähtiin objektina ja hyödyn tavoittelemisen kohteena, esineenä ennen, kuin ihmisenä.
Nyt tässä asioita mietittyäni en ole tavannut vielä kertaakaan sellaista naista, joka olisi kiinnostunut ihmisistä, tai miehestä ihmisenä. Sellaisiakin naisia varmasti on, mutta hyvin harvassa. Tavallaan aika mielenkiintoista, että naiset valittavat ongelmista sellaisissa asioissa, joissa he eivät pysty sen parempaan ja mielenkiintoista myöskin on se, että naiset toistuvasti kuitenkin hakeutuvat sellaiseen seuraan, missä heitä kohdellaan objekteina.
Enkä nyt puhu vain jostain oletetuista kumppaneista, koska enhän voi tietää kaikkien naisten koko seurusteluhistoriaa, vaan puhun nyt naisten käyttäytymisestä. Nämä tuntuvat olettavan, että heitä kohdellaan objekteina ja mies, joka ei niin tee, onkin täysi turn off. Naisen elämä on ikäänkuin kiihottaviin ongelmiin hakeutumista. Kumppani valitaan normaalisti tyyliin kravatin värin perusteella, eikä sen kantajasta juurikaan olla kiinnostuneita.
Miehen tehtäväksi sitten jää löytää naisen tähän kravattiin liittyvä stereotypinen fetissihahmo ja pyrkiä näyttelemään tätä hahmoa loppuelämänsä, mikäli naisen haluaa pitää. Tähän liittyy juuri tämä joskus puhuttu psykopaattien menestys naissuhteissa; jos naista kiihoittaa putkimiehet, mies tajuaa tämän ja voi valehdella vaikka koko elämänsä olevansa putkimies, koska naiselle totuudella ei niinkään ole merkitystä ja hän haluaa uskoa, että mies täyttää hänen fetissinsä.
Millainen ihminen haluaa sitten pilata koko loppuelämänsä esittämällä jotain muuta, kuin oikeasti on, tai millainen ihminen haluaa pilata loppuelämänsä olemalla 24/7 ihmisen kanssa, joka ei ole todellisuudessa pätkääkään kiinnostunut sinusta ihmisenä? Eikö tällöin mennä jo sairaan riippuvuuden ja yksinäisyydenpelon puolelle?
Treffisivustot ovat hyvä tällainen sairaiden ihmisten seuranhakupaikka, missä haetaan sitä oikean väristä kravattia, ei niinkään ihmistä.
Naisen biologia ja psyyke tuntuisivat toimivan siten, että haetaan sitä fantasiaa, eikä niinkään totuutta. Suurin osa naimisissa olevista miehistä on luultavasti muuttunut ajan kuluessa väistämättä naisensa fantasiankaltaiseksi ja siten kuolettanut suuren osan minuuttaan.
Miten mies, joka rakastaa totuutta niin itsessään, kuin naisessaan, voisi koskaan olla suhteessa naisen kanssa?
Nyt tässä asioita mietittyäni en ole tavannut vielä kertaakaan sellaista naista, joka olisi kiinnostunut ihmisistä, tai miehestä ihmisenä. Sellaisiakin naisia varmasti on, mutta hyvin harvassa. Tavallaan aika mielenkiintoista, että naiset valittavat ongelmista sellaisissa asioissa, joissa he eivät pysty sen parempaan ja mielenkiintoista myöskin on se, että naiset toistuvasti kuitenkin hakeutuvat sellaiseen seuraan, missä heitä kohdellaan objekteina.
Enkä nyt puhu vain jostain oletetuista kumppaneista, koska enhän voi tietää kaikkien naisten koko seurusteluhistoriaa, vaan puhun nyt naisten käyttäytymisestä. Nämä tuntuvat olettavan, että heitä kohdellaan objekteina ja mies, joka ei niin tee, onkin täysi turn off. Naisen elämä on ikäänkuin kiihottaviin ongelmiin hakeutumista. Kumppani valitaan normaalisti tyyliin kravatin värin perusteella, eikä sen kantajasta juurikaan olla kiinnostuneita.
Miehen tehtäväksi sitten jää löytää naisen tähän kravattiin liittyvä stereotypinen fetissihahmo ja pyrkiä näyttelemään tätä hahmoa loppuelämänsä, mikäli naisen haluaa pitää. Tähän liittyy juuri tämä joskus puhuttu psykopaattien menestys naissuhteissa; jos naista kiihoittaa putkimiehet, mies tajuaa tämän ja voi valehdella vaikka koko elämänsä olevansa putkimies, koska naiselle totuudella ei niinkään ole merkitystä ja hän haluaa uskoa, että mies täyttää hänen fetissinsä.
Millainen ihminen haluaa sitten pilata koko loppuelämänsä esittämällä jotain muuta, kuin oikeasti on, tai millainen ihminen haluaa pilata loppuelämänsä olemalla 24/7 ihmisen kanssa, joka ei ole todellisuudessa pätkääkään kiinnostunut sinusta ihmisenä? Eikö tällöin mennä jo sairaan riippuvuuden ja yksinäisyydenpelon puolelle?
Treffisivustot ovat hyvä tällainen sairaiden ihmisten seuranhakupaikka, missä haetaan sitä oikean väristä kravattia, ei niinkään ihmistä.
Naisen biologia ja psyyke tuntuisivat toimivan siten, että haetaan sitä fantasiaa, eikä niinkään totuutta. Suurin osa naimisissa olevista miehistä on luultavasti muuttunut ajan kuluessa väistämättä naisensa fantasiankaltaiseksi ja siten kuolettanut suuren osan minuuttaan.
Miten mies, joka rakastaa totuutta niin itsessään, kuin naisessaan, voisi koskaan olla suhteessa naisen kanssa?
Vastaukset 64
Vanhimmat
Joku saattoi saada kirjoituksestasi sen kuvan, että nainen olisi jollain tavoin älykäs ja käyttäisi älyään päästäkseen haluaamansa päämäärään. "Miten mies, joka rakastaa totuutta niin itsessään......." Sellainen mies joka ei käy Biltemassa ja osaa "kalastaa" ei ole mikään mies.
Sinulle nainen on manipuloinnin ja vallankäytön kohde. Normaaliin kanssakäymiseen et narskuttaja pysty.
Miksi tehdä seuranhausta noin vaikeaa..?
Luin juttusi ensimmäisen kerran ja totesin, että hohhoijaa... Luin sen sitten uudelleen ja onhan siinä mielestäni ajatusta. Tosin minusta tuo ei ole mitenkään sukupuolisidonnaista, vaikka käsitteletkin aihetta vain miehen näkökulmasta.
Minusta tilanne näissä pariutumisasioissa on pohjimmiltaan perin raadollinen. Etsitään ihmistä, joka lisäisi omaa onnellisuutta. Minä en kertakaikkiaan usko pyyteettömään rakkauteen parisuhteessa. Kaikki on enemmän tai vähemmän ehdollista ja ihmiset punnitsevat, mitä antavat ja saavat.
Tätä taustaa vasten ymmärrän joidenkin naisten katkerat vaikerrukset, etteivät miehet osaa rakastaa. Eivät vaan näe malkaa omassa silmässään. Ja ne, jotka sietävät huonoa käytöstä, eivät mielestäni rakasta sen enempää vaan omaavat mielumminkin runsaasti uhrimieltä ja läheisriippuvuutta.
Luin itsekin ja voisin kerrankin sanoa olevani jokseenkin samoilla linjoilla datsunin kanssa. Pieni jyvänen sen aloituksessa on, tosin tämän olisi voinut jättää tekstistään pois...
"Miten mies, joka rakastaa totuutta niin itsessään, kuin naisessaan, voisi koskaan olla suhteessa naisen kanssa?"
...tai ilmaista asian jotenkin niin...
"miten mies, joka rakastaa mielikuvaansa totuudestaan..." tai jotain...
Pateettisuus peittää helposti alleen varsinaisen ajatuksen.
Olen jo pennusta pitäen nähnyt minkälaisia naiset ovat.. Hehe... Yksinhuoltajan kasvattamana voi nähdä kasvun aikana paljon asioita, jos on vaan tarkkaavainen. Ei akat osaa varoa poikalasta ja esittää jotain muuta mitä todellisuudessa ovat...
Mutta kun tietää minkälaisia naiset todella ovat, hyväksyy sen ja rakastaa niitä siitä huolimatta. Noh... Aika tekee tehtävänsä, naisten ja heidän "vikojensa" kanssa oppii elämään ja pärjäämään. Ei ne lopulta niin kauheita ole, kun oppii näkemään ennalta, että mikä johtaa mihinkin ja miten voi välttää joitakin epämiellyttäviä asioita. Ja tietenkin ne pienet vivahde-erot naisissa erottaa jyvät akanoista ja tekee joistakin naisista aivan mahottoman mielenkiintoisia ja puoleensavetäviä. Tosin sekään ei hyvään suhteeseen vielä riitä, jos itse sattuu olemaan tumpelo noissa suhdeasioissa tai kurkottaa yli "tasonsa". Silloin on ongelmat ennemmin tai myöhemmin väistämättömiä ja todennäköisesti ylitsepääsemättömiäkin...
Naisten kanssa pitää aina muistaa se, että naiset ovat tavalla tai toisella aina vastaanottava osapuoli. Naiset ovat rakennettu sillä tavalla. Jos suhteessa on asia toisinpäin, suhde ei ole hyvällä perustalla...
Tuli vielä asian tiimoilta mieleen joidenkin (etenkin naisten) ajatus, että kumppanin homma on tehdä heidät onnellisiksi. Ja siitähän ei aiheudu muuta kuin karvaita pettymyksiä.
Toisaalta siksihän sitä ollaan kimpassa, että se lisää omaa onnellisuutta. Jotain puutettahan se kumppani elämässä täyttää. Minun tapauksessani ne on seuranpuute, seksi jne. Joku toinen haluaa lapsia, kolmas taloudellista turvaa jne. Eikä se mielestäni vielä läheisriippuvuutta tarkoita.
Tässä on nyt kysymys siitäkin, että johtuen poikkeavasta aivotoiminnasta, aspergersyndroomaiset jäävät suurelta osin sinkuiksi ja dazu nyt haluaa oikeutta tälle toimintakaavalle.
Toisaalta dazussa on niin paljon pakkomielteisyyttäkin, että sen sijaan, että hankkisi uuden ja 'paremman' tyttöystävän, hän jää roikkumaan vanhassa ja ruotii tämän jokaisen teon ja ajatuksen julkisuudessa, mikä t u s k i n edesauttaa uuden ja paremman tyttöystävän löytymisessä. Ehkä joku julkisuudenkipeä ja valmiiksi häiriintynyt voisi olla otollinen kohde.
Mä en olisi niinkään varma siitä onnellisuuden lisääntymisestä. En ainakaan omalla kohdalla. Uskallan väittää, että elämäni onnellisimmat hetket olen kokenut yksin ollessani. Heh, sitä ei varmaan moni täällä usko, mutta joskus joitakin vuosia sitten naisiin ja heidän kikkailuihin kyllästyneenä, vietin jotain puolitoista vuotta ilman naisen/naisten läheisyyttä. Ei ollenkaan hassumpaa aikaa...
Mulla on yleensä ne suhteet vaan jotenkin tapahtuneet. En ole oikeastaan ikinä varsinaisesti etsinyt niitä. Joidenkin kans on vaan synkannut ja sit olen miettinyt, että miksei? Jopa silloinkin, kun heti alussa on ollut selvää, ettei se suhde tule kestämään lopun elämääni. En nähnyt mitään järkeä siinä, etten viettäisi aikaa minua miellyttävän naisen kanssa. Sitä aikaa, mitä meille on suotu ja mitä suodaan itse toisillemme. Elämä on liian lyhyt siihen, että sellaiset tilaisuudet jättäisi käyttämättä.
Arkiset velvollisuudet sikseen, mutta ei tunteiden pitäisi olla velvollisuuksia kenellekään...
Dazun suurin ongelma on kieltäminen. Puhuu kyllä itsestään totuutta rakastavana miehenä, mutta ei uskalla kohdata sitä totuutta mitä väittää kovasti rakastavan. Siksi ehdotinkin hänelle sitä "mielikuvaansa totuudestaan rakastavaa miestä..."
Minä puolestani olen varma onnellisuuden lisääntymisestä omalla kohdallani. Ennen muinoin, kun alkoi tuntumaan siltä, että olisin sinkkuna onnellisempi, otin hatkat. Tosin olen aina ollut sitä mieltä, että vaikka sinkkuus huonon suhteen voittaa, niin ei se hyvää suhdetta voita. Mutta minä olenkin parisuhdeluonne, eli kaukana erakosta.
Niin se on. Se on kai niin paljon ihmisestä kiinni.
Itselläni se menee niin, että silloin on kaikki hyvin, kunhan elämäni ei suhteessa vaikeudu. Se on hyvä lähtökohta ainakin minulle. Inhottaa joskus käyttää vaakakuppia punnitakseen suhteen tilaa, mutta joskus sekin on tarpeellista. Niin ikävältä ja inhottavalta kuin se tuntuukin. Mut eihän elämä ole muutenkaan ruusuilla tanssimista. Joskus on tehtävä valintoja. Myös epämiellyttäviä.
quote Genio: "tosin tämän olisi voinut jättää tekstistään pois...
"Miten mies, joka rakastaa totuutta niin itsessään, kuin naisessaan, voisi koskaan olla suhteessa naisen kanssa?"
...tai ilmaista asian jotenkin niin...
"miten mies, joka rakastaa mielikuvaansa totuudestaan..." tai jotain..."
Se, miten asian sanoin, sanoin tarkoituksella, koska sanankäyttö on samanlaista, kuin Paavalilla, tein aloituksesta perverssin uskovaisen... tavallaan viitaten siihen, miksi uskovainen mies ei voi olla naisen kanssa.
quote Genio: "En nähnyt mitään järkeä siinä, etten viettäisi aikaa minua miellyttävän naisen kanssa. Sitä aikaa, mitä meille on suotu ja mitä suodaan itse toisillemme. Elämä on liian lyhyt siihen, että sellaiset tilaisuudet jättäisi käyttämättä."
Ajattelin myös näin joskus ja sitten tulin siihen tulokseen, että nainen voi näytellä mitä tahansa pystyäkseen rikkomaan miehen. Elämä on liian arvokas hukattavaksi tilaisuuksiin, joissa tarjota naiselle sadistinen nautintonsa.
Luultavasti en ainakaan Genion totuutta, jonka tarkoitus on Genio-nikin markkinointi lauseen ymmärtämisen sijaan.
quote asshole: "Tässä on nyt kysymys siitäkin, että johtuen poikkeavasta aivotoiminnasta, aspergersyndroomaiset jäävät suurelta osin sinkuiksi ja dazu nyt haluaa oikeutta tälle toimintakaavalle."
Arvasin aloituksen tehdessäni, että tänne tulee tällainen vastaus. Kaavamainen hyökkäys, jolla mitätöidään aloitukseni, viittaamalla oletettuun persoonaani.
Aloitus sopinee ehkä myös sinulle. Jos kravatti sattuu oikealla hetkellä olemaan oikeanlainen, kirjoitat täsmällään tietynlaisen vastauksen.
Sinä oletkin niin kokematon ja tyhmä, että et erota sitä mikä on näyttelemistä ja mikä ei. Teoreetikko vailla käytännön älyä.
Ja sitäpaitsi yksi sadistinen nainen ei tee kaikista sellaisia. Sinulta näyttää puuttuvan sellainen tieto, että vaikka ihmisiä kaikki ollaan, niin miehet on Marsista ja naiset Venuksesta. Poistu joskus Marsistasi ja käy vierailulla Venuksessa. Se voisi olla sinulle ja monelle muullekin avartava kokemus. Oppisit näkemään asioita myös naisen näkökulmasta. Toistaiseksi kaikki mitä olet kirjoittanut ja ajatellut on katsottu hyvin kapeakatseisesti. Hyvin kapeasta perspektiivistä.
quote Genio: "Teoreetikko vailla käytännön älyä."
Tuo taas on sun tarkoituksellista lokerointiasi. Et sä tiedä, kuinka toimin käytännössä, mutta haluat nähdä ja haluat, että minut nähtäisiin tuollaisessa lokerossa.
Oletko ikinä miettinyt, että teoria pohjaa käytäntöön ja sitä voidaan soveltaa takaisin käytäntöön, jolloin nuo näyttelemiset sun muut nähdään jo hyvin pienestä?
Paljon pienemmästä, kuin osaat kuvitellakaan.
Kokematon olen, mutten tyhmä.
Minun tekisi mieli sanoa, että onkohan mahdollista, että sä eläisit nyt jonkun naisnarsistin luomassa illuusiossa minun tyhmyydestäni? Eli joku naisnarsku olisi ehkä onnistunut luomaan itselleen ja muille kuvan omasta erinomaisuudestaan ja minun tyhmyydestäni omien stereotypioidensa pohjalta...
Olet lokeroinut täällä itsesi paremmin kuin minä ikinä osaisin. Minä vaan nimesin sinun itse itsesi lokeroinnin. Niin kuin monen muunkin.
"Minun tekisi mieli sanoa, että onkohan mahdollista, että sä eläisit nyt jonkun naisnarsistin luomassa illuusiossa minun tyhmyydestäni? Eli joku naisnarsku olisi ehkä onnistunut luomaan itselleen ja muille kuvan omasta erinomaisuudestaan ja minun tyhmyydestäni omien stereotypioidensa pohjalta..."
Heh... Pitihän se arvata...
Tiedätkö mitä? Minulla on käytännön kokemusta pershäiriöisistä ihmisistä enemmän kuin haluaisin, että minulla olisi. Sellaiset eivät ikinä pääse niin lähelle minua, että niillä olisi jonkinlaista vaikutusvaltaa minuun. Tarkemmin ajateltuna kukaan ei pääse niin lähelle, että voisi vaikuttaa minun itsenäiseen ajatteluuni(olin sitten oikeassa tai väärässä, whatever...).
Ps. sshaatanna
http://aijaa.com/v.php?i=000028614219.jpg
Ompa surkiaa jos noin on jollain. :-( Mielenkiintoisintahan on juuri ihminen, ei mielikuva.
Ei, kun se, että mitä se ihminen voi sinulle antaa. Se, mitä se ihminen saa sinut tuntemaan, se mitä et tunne itse ilman sitä ihmistä. Sitä se on naisilla. Hyvin harvoin se, mitä se ihminen ON.
Ei vaan se mitä ihminen on. Pitää vaan osata olla avoin sille, eikä omille haluilleen pelkästään. Voi yllättyä iloisesti, kun ei odota liikaa. :-) Yleensä liika ennalta suunnittelu, mä haluan tollasta ja tollasta tuhoaa kaiken loppujen lopuksi. Jos alkaa elää sitä varten mitä toisen pitäisi olla.
Musta on kivempaa oppia tuntemaan ihmistä ja tykästyä sen persoonaan sellaisena, kun se sen mulle antaa. Ei sellaisena, kun mä sen haluan. Jos alkaa suunnittelemaan jonkun kaavan mukaan itselleen miestä, niin se se vasta tylsää on. Joskin on silti hyvä tietää myös se mikä ei itselle sovi lainkaan.
Sori, mutta sinä et ole uskottava. Ei millään pahalla. Teoreetikoilla ja käytännön älyn omaavilla on huima ero. Sen näkee täälläkin kirjoituksissa ja nettikäyttäytymisissä.
Eikö teistä kukaan tajua, mikä kupla tuo ajatus on?
Miten muuten asia voisi ollakaan, kuin niin että mitä ihminen voi antaa, saada tuntemaan jne? Jos ihminen olisi suhteessa pelkällä kuriositeettimentaliteetillä, niin toisenhan pitäisi sallia olla ihan mitä vaan, antaa itseään kohdella miten vaan ja sietää toiselta ihan mitä vaan.
Sehän ON sama asia, mitä ihminen on = mitä hän voi antaa ja saada tuntemaan. Se taas on aivan eri asia, että mitä kukainenkin kumppanilta ja parisuhteelta sit haluaa.
Mua itseäni ei kiinnosta kravatti tippaakaan, vaan ihminen. Mut ei se todellakaan tarkoita sitä, että millainen ihminen tahansa kiinnostaisi, vaan on oltava tietynlainen ihminen. Ja juurikin tuo jos tulen kohdelluksi objektina, on totaalinen turnoff. Olen nyt kahdessa edellisessä miessuhteessani joutunut totaalisesti pettymään miehiin, kun olen suurin odotuksin tutustunut heihin ja kuvitellut heissä olevan paljon enemmän henkistä kapasiteettia ja heillä olevan paljon enemmän annettavaa sillä saralla, koska ovat vaikuttaneet mielenkiintoisilta ihmisiltä. Mutta kaikki menee pilalle siinä kun mies alkaa kohdella naista objektina. Se kuolettaa mahdollisuuden syvällisempään tuntemiseen, koska siitä tulee este naisen näkemiselle ihmisenä. Valitettavasti moni mies tosiaan luulee, että nainen haluaa tulla kohdelluksi objektina ja monet naiset miesten toimiessa niin, luulevat haluavansa juuri sitä ja molemmat leikkivät samaa leikkiä, eikä kukaan ole täysin tyytyväinen.
Tuo ajatus, mitä dazu ajaa takaa, tarkoittaa käytännössä tätä: Nainen tapaa miehen, jonka luulee miehen antaman kuvan perusteella olevan tietynlainen. Nainen ja mies tutustuvat, nainen oppii tuntemaan miestä ja huomaa miehen olevan aivan erilainen kuin antamansa käsitys (joka voi olla miehen mielestä ihan totuudenmukainenkin, koska hän ei osaa arvioida itseään objektiivisesti). Nainen menettää mielenkiintonsa mieheen, koska pettyy siihen ettei mies olekaan häntä kiinnostavaa tyyppiä, eikä sellainen kuin on antanut ymmärtää olevansa. (Vrt. mies sanoo olevansa urheilullinen, mutta todellisuudessa liikkuu korkeintaan sohvan ja jääkaapin väliä, mutta on haaveissaan urheilullinen. Mies sanoo olevansa kulttuurista kiinnostunut, mutta todellisuudessa ei edes tiedä, mitä kulttuuri käsitteenä tarkoittaa, mutta haaveilee omaavansa laajan yleissivistyksen ja kiinnostuksen sivistyneenä pidettyihin asioihin. Jne. Isoja asioita)
Tuohon tilanteeseen kun tullaan, on olemassa muutama ratkaisuvaihtoehto.
a) Erotaan (Minun mielestäni oikea vaihtoehto)
b) Mies alkaa esittää naisen mieleistä tyyppiä ja nainen (muka) haluaa juuri näin. (Dazun mielestä yleisin toimintatapa)
c) Nainen unohtaa sen, mitä haluaa, ei välitä siitä että mies on antanut valheellisen tai väärän kuvan, alkaa tutustua miehen todelliseen luonteeseen ja opettelee väkipakolla tykkäämään siitä. (Dazun mielestä näin pitäisi olla.)
Ihminen on osiensa summa. Yrittäkää ajatella vähän pidemmälle.
Lainaan itseäni.
"Nainen on aina tavalla tai toisella vastaanottava osapuoli"
Mikä tässä mielipiteessäni oli kapea-alaista? Sinunkin tekstisi puhuu sen puolesta.
Ongelmahan on aina määrissä. Kohtuuttomasti vastaanottaneena ja ymmärtämättä sitä, että mies on se luopuva ja antava osapuoli, saattaa naisen ego lihota kohtuuttomiin mittoihin. Siitä voi syyttää miehiäkin, jotka eivät osaa olla antamatta silloin, kun ei pidä antaa. Ikinä ei pidä antaa silloin, kun nainen haluaa. Mieluummin silloin kun nainen tarvitsee. Silloin karsii pois sen toisen itsestäänselvyytenä pitämisen. Karsii sen pois heti alussa. Hemmottelu on joskus paikallaan, mutta ikävä tosiasia on se, että aika moni nainen tottuu hemmotteluun(jos sitä tulee paljon) ja siinä vaiheessa kun hemmottelu lakkaa, nainen ajattelee "hän ei enää tykkää musta, hän ei enää rakasta minua...". Kirjoitan nyt yleisellä tasolla, tiedän että poikkeuksiakin on.
Ja se on muuten aika kumma juttu, miten naiset aina tietävät minkälaisen miehen täytyy olla, minkälaisesta miehestä ne tykkäävät. Mihin sellaiset mielipiteet perustuu? Onko joskus tavannut sellaisen? Tunteeko sellaisen? Jos on ja tuntee, niin miksi ei sitten ole sellaisen kanssa? Jos taas on, niin miksi täytyy nettikirjoituksissa tai muualla sitten hehkuttaa sitä tai kuvailla sellaista tarkasti? Ottaako kukaan sellaisista naisista huomioon niitä muuttuvia tekijöitä? Ihminen on sekä rationaalinen että irrationaalinenkin. Luulis naisten tunne-ihmisinä(?) ymmärtävän sen paremmin kuin hyvin...
Minä olen ainostaan kerran luullut tietäväni minkälaisesta naisesta pitäisin ja minkälaisen naisen haluan. Siinä kävi sitten niin, että tutustuinkin sellaiseen ja olin hänen kanssa. Kävi myös niin, että huomasin luulleeni halunneeni sitä mitä en sitten lopulta halunutkaan. Be careful what you wish for ja blääblää...
Se on ihan sama miten uskottavana sä mua pidät, asia nyt kuitenkin menee niin. Olen vuosien varrella oppinut sen asian, että ihmisistä on aivan turhaa yrittää muokata mitään. Jollei ihmiset kelpaa omina itseinään, niiden kanssa on silloin turhaa olla. Kun taas pitää mielen avoimena ja hyväksyy ihmisen oman persoonan eli ihmisen sellaisena kun hän on, saa ehkä jopa paljon enemmän.
Eihän hyväksyminen tarkoitakkaan missään kohtaan, että ihminen antaa toisen survoa itsensä jalkoihin. Tai kelpaa mikä tahansa. Minä en teoreetikko halua ollakkaan, mutta käytännössä tiedän mitä olen ja miten asiat ajattelen ja miten toimin. Se miten paljon palstakansa muhun uskoo, on palstakansan asia, ei kiinnosta mua. :-) Eikä siinä auta peukut suuntaan tai toiseen, se todistaa vaan täällä olevan laumasieluja jotka näkevät laumana asiat.
Sä näet nyt miehen jotenkin ainoana antavana osapuolena. Omituinen katsontakanta. Miksi ihmiset ei vaan voi mennä yksiin ja tutustua, katsoa miten hyvin asiat sujuu, kun kumpikin on omia itsejään?
Mä olen ollut ihmisen kanssa joka pokkuroi naisen mieliksi, en tykkää sellaisesta. Mä haluan että miehellä on oma persoona ja sen pitää saada myös olla sellainen. On aivan älytöntä yrittää sovittaa ihmisiä yhteen, jotka eivät voi sietää toisiaan. Mutta yhtä älytöntä änkeä yksiin alistuakseen toisen muotin mukaiseksi.
En tykkää kummastakaan vaihtoehdosta. Ei se niin vaikeeta ole oikeasti antaa tilaa toiselle olla omaitsensä. Tajuat varmaan anomattakin ettei se tarkoita lupaa hakata ihmisiä ympäri kyliä tai raiskata elukoita tms. radikaalia hyväksymistä. Toki joku hyväksyy myös noita asioita.
Näköjään miehet kuvittelee enmmän mitä todellisuudessa naisista tietää. Lukkiutunutta ajattelua sulla nyt Genio.
Ajatus, mitä hain takaa, on tämä:
Nainen tapaa baarista jonkun miehen, joka jollain tietyllä eleellä, ulkonäönpiirteellä, tai jollain pienellä asialla, mitä on itsestään kertonut, muodostaa naiselle kuvitellun kokonaiskuvan tästä miehestä ja sitten tämä nainen pariutuu tämän kuvitellun miehen kanssa ja jää elämään suhdetta omaan fantasiaansa, jollainen se mies ei ole, mutta millaiseksi nainen hänet kuvittelee ensitapaamisen perusteella.
Eli nainen kieltää todellisuuden aloittaessaan miehen kanssa suhteen, mutta nainen ei pysty suhteeseen siltä pohjalta, että hän olisi kiinnostunut miehestä itsestään.
Psykopaatihomman otin tuohon mukaan. Oletko koskaan miettinyt, miten psykopaatit napsivat naisia, kuin marjoja kedolta? Mies uskaltaa olla röyhkeä... ei ujostele, mikä vetoaa naisen seksuaalisuuteen, seuraavaksi psykopaatti tajuaa, että nainen tykkää putkimiehistä ja valehtelee olevansa putkimies. Tämän jälkeen nainen nai feikkiputkimiehen.
Naisnarskut myös kuvittelevat tätä samaa minusta... aina ovat muka jotain valmistuneita psykoterapeutteja ja ujoja uskovaisia, koska luulevat sillä tekevänsä minuun vaikutuksen.
Minun kohdalla tuota vain ei tapahdu, että jäisin elämään sitä fantasiaa, että nainen on psykoterapeutti, vaan haluan tutustua naiseen, haluan kuulla, millainen se nainen on... Mä en voisi pidemmän päälle olla naisen kanssa, ellen rakasta sitä ja rakastuminen tapahtuu omalla kohdalla sen kautta, mitä se nainen oikeasti on ja se tarkoittaa jatkuvaa kiinnostusta siihen naiseen.
Aloituken pointti on se, että naista ei kiinnosta, mitä mies todellisuudessa on, vaan hän tekee niin valinnat kiinnostavuudesta, kuin epäkiinnostavuudestakin stereotypisten, triviaalien yksityiskohtien perusteella.
Voiko noin tyhmää naista edes olla olemassa, että jää elämään mielikuvan kanssa, vaikka todellisuus on ihan muuta? Vaikea uskoa, että noin tyhjää päätä on olemassa.
Melkein kaikki naiset ovat sellaisia, mutteivät sitä itse tajua.
Teoria vs. käytäntö. Ne kohtaa toisensa hyvin harvoin. Kaikkein vähiten suhdeasioissa.
Yksi esimerkki oman tähän asti eletyn elämäni käytännössä tapahtuneista ja olleista asioista suhteissa. Yksikään nainen ei ole antanut minulle mitään sellaista, mistä tulisin onnellisemmaksi kuin mitä olen ollut ilmankin. Yhdelläkään naisella ei ole ollut mitään sellaista annettavaa, mitä en saisi onnellisuuteeni itsekin. Mutta sitten taas löytyy joitakin naisia, jotka ovat saaneet minut onnettomaksi. Tuskin olen ainoa, jolle on niin käynyt. Hyvä nainen ei pilaa hyvän naisen elämää. Huono nainen taas onnistuu siinä mainiosti miehen kuin miehen kanssa. Eli parasta mitä nainen voi miehelle antaa, on se ettei pilaa miehen elämää. Parinvalinnassa suosittelen jokaiselle miehelle miettimään tarkkaan, että minkälaiseen naiseen on itseään sitomassa, miettimään että onko hänestä siihen ja varautua siihen tulemaan pitää.
Ps. Jäikö tämä huomaamatta?
"Kirjoitan nyt yleisellä tasolla, tiedän että poikkeuksiakin on."
Pps. Sinä et kuulu niihin poikkeuksiin, niin kuin jo ylempänä mielipiteeni ilmaisin. Ihan sama mitä selität.
Lähtökohta on aika huono jos kuvittelet jokaisen naisen olevan tuollainen ja tekevän valintoja noin. Onkohan toisaalta miehessäkin jotain vikaa jos aina haksahtaa tuollaisiin naisiin?
Ei ole MELKEIN KAIKKI. Tuo on MIELIKUVA, ei se todellisuuteen perustuva käsitys. Tuo on juuri sitä mistä miehet naisille valittaa tässäkin ketjussa. Miehillähän noita mielikuvia tuntuu olevan naisista enemmän, kun naisilla miehistä tämän ketjun perusteella. Inttämällä intetään millaisia me naiset ollaan, vaikka juuri nainen kertoo miten asian näkee. Joko luetun ymmärtäminen on monella miekkosella lapsen kengissä tai sitten niin lukkiutunut mielikuva ettei mitään uutta ja valaisevaa päähän enää uppoa.
Olen yllättynyt, että miehet jotka pitävät itseään loogisina, eivät ketjun perusteella kykene loogiseen ajatteluun. Vedetään teoriat ja teoreetikot kehiin, kun itse ymmärrys loppuu.
Minun ei tarvitse kuulua sun "poikkeuksiin" riittää, että mä tiedän oman mieheni olevan onnellinen mun kanssa, juuri sellaisena kun hän aidosti on. Ei ole tarvinut mulle vetää rooleja eikä uhrautua mun hyväkseni.
Kaksi aikuista, mutta yhdessä onnellista sellaista. Tämä tieto riittää mulle, kaikki muu on ulkopuolisten tarinaa.
Jaa nytkö sulla on kokemusta jo useista naisnarskuista?
Ei tarvitse haksahtaa, kun riittää, että lukee palstaa, tai kuuntelee naisten keskusteluja kadulla.
Kyllä näitä "ujoja uskovaisia psykoterapeutteja" on viimeisen 10 vuoden aikana aika monta nähty. Ei tarkoita kuitenkaan, että kaikkien kanssa olisin ollut suhteessa.
Plussapeukun arvoinen analyysi asiasta.
Tossa voi olla jotain perää ja tuotahan on tietysti molemmissa sukupuolissa. Treffi-palstat varmasti ruokkivat tätä ominaisuutta, tapaa etsiä kumppani, koska ymmärtääkseni sinne voi hyvinkin tarkkaan määrittää "hakunsa" kohteen, juuri tyyliin kravatin väriä ja ammattia myöten.
Itselle olisi voinut aikoinaan käydä samoin, ellen olisi tullut hakeneeksi opiskelemaan paikkaan, jossa sillä vuosikurssilla oli enemmistö miehiä. Opiskelu oli koko ajan ryhmässä toimimista ja luppoaikaa keskusteluille ja yhteiselle tekemiselle oli paljon. Minulle, ujolle ihmiselle, joka ei vielä kauheasti ollut seurustellut eikä miesten kanssa olllut ollut tekemisissä, aukeni uusi maailma. Aika hyvin alkoi ymmärtää myös miehistä, kuten naisista aiemmin, millaisten miesten kanssa tulen toimeen ja millaisten kanssa voin olla kaveri. Kenenkään opiskelukaverin kanssa en kylläkään seurustellut. Nykyään pidän itsestään selvänä, että en voisi seurustella ihmisen kanssa, jonka kanssa ei tule luontevasti juttuun ja jonka kanssa aika ei kulu kuin siivillä.Eli jossa on myös kaveriainesta. Opiskelun jälkeen se on ollut ykkösvaatimus seurustelukumppaneissa. Ammatit, vaate-yksityiskohdat (en viitsi sanoa kravatin väriä, koska en pidä kravateista, muuta kuin itellä:P) ovat hyvin kaukana "vaatimuslistalla" synkkaamisen jälkeen.
Siksi en esim. tajua täysin treffi-deittien toimivuutta, koska vasta irl voi tietää, miten yhteys toimii, kun näkee ja kokee vastavuoroisuuden, netissä ei voi saada kuin jotain osviittaa siihen, luulisin. Vaatimuslistat ovat äärimmäisen turhia, koska etukäteen on vaikea määrittää, kenen kanssa synkkaa live-tilanteessa.
Synkkaamisella en siis tarkoita, että toinen puhuisi koko ajan itseä miellyttäviä asioita. Minulla voi synkata ihmisen kanssa, joka on kaikesta eri mieltä kuin minä. Vaikka keskustelu olisi jatkuvaa väittelyä. Kunhan se on sitä kivalla tavalla.
Eikun siis treffi-palstojen toimivuutta. Eli sitä, että on tarkka haku ja mielikuva jostain tietystä ihmistyypistä jo etukäteen.
Sellaiset nettisuhteethan voisi jatkuakin virtuaalisina. Mitä sitä suotta toista tapaamaan ja menettämään luotu fantasia siitä ihmisestä :)
Eiköhän se joskus ole ihan sama asia ilman nettiäkin aloitetussa ihmissuhteessa. Toisen "viat" ja yhteensopimattomuus voi paljastua myöhemmin, esim. yhteen muuttaessa. Se nyt vain on niin, että aina se parin löytäminen ei ihan heti onnistu. Toisilla ei koskaan. Väitän, että parhaiten onnistuu kun ei etsimällä etsi, vaan kohtaa toisen "vahingossa".
En mä tuomitse netissä tutustumista, sehän on hirveän hyvä tapa nykyaikana tutustua, kun ei tarvii lähteä baariin. Ei tule turhaan juotua ja rahaakin säästyy. Mutta se, että määrittää etukäteen jotain yksityiskohtaisesti. Siinä jää helposti joku sellainen "rannalle", jonka kanssa livessä oliskin tajunnut, että tätä ihmistähän mä olenkin aina kaivannut. Toki monella on livenäkin sellasia suhtautumisia, että "ei toi.. Tolla on vaalee tukka "tms. tai " ei ainakaan tota, mä en tykkää insseistä". Onhan tota itselläkin ollut...
Voihan sen löytää sieltäkin, mikäpä siinä. Itse en vaan etsisi netistä. En etsisi ehkä muutenkaan. Baari nyt olisi minulle vihoviimeinen paikka hakea parisuhdekumppania. Sinne mennään vain pitämään hauskaa, ei mitään suhdetta etsimään. Eikä siellä juodakaan tarvitse yltiöpäisesti. Sitä mieltä olen minä :)
Mulle ei ammatillla ja tukanvärillä ole kyllä ollut mitään väliä ikinä. Toki ulkonäköseikatkin merkitsee, sen myönnän. Kyllä sen ulkonäöstä näkee kuka pitää itsestään huolta esim. liikkumalla.
Joo. No tosta ettimisestä samaa mieltä. itse olen törmännyt sillä tavalla juuri kumppaneihin, että en ole kerennyt alkaa ettiä mitään. Edellisestä suhteesta ei ole ollut vielä liian monta vuotta, mutta kuitenkin riittävästi, että on päässyt yli.
Sitten ne kumppanit on tosiaan löytyneet sillä lailla sattumalta, että on mennyt johonkin ihan uuteen ympäristöön, mistä ei olis osannut etsiäkään mitään, ollut vaan sopivasti eksyksissä ja löytänyt toisen joka on ollut myös sopivasti eksyksissä eikä ettimässä mitään. Jos etsii, niin silloin on helposti joku tietty mielikuva päässä, ja ohittaa ne oikeat kiinnostavat.
Ulkonäkö merkkaa sillai, että, jostain vain näkee, vaikka olis kuinka hyvännäköinen, että ei, ei vaan kiinnosta. Saati jos on omasta mielestä ei-hyvännäköinen. Jotkut piirteet vaan kolahtaa, toiset ei. Ja tuntuu vaihtelevan eri ihmisillä, kun ajattelee miten erilaisia miesmakuja ulkonäön suhteen kavereilla on, mitä itsellä.
Sama juttu, ihmisen ei todellakaan tarvi olla mun kopio ja ajatella kuten minä. Jotta mä voisin tykätä ihmisestä ja tulla sen kanssa paremmin, kun hyvin juttuun. Tärkeintä on just se omanaitsenä oleminen ja ei äärimmäisen sairaan tuntuinen ajatuksiltaan muita ihmisiä kohtaan.
Kaikki roolien vetäjät sen sijaan mua puistattaa ihan jo tuttunakin. Eihän niistä koskaan tiedä puhuuko ne sitä mitä tarkoittaa vai jonkun mieliksi. Small talkia nyt tietysti "kaikki" joskus tarvii tilanteissa joissa tarvii, mutta ihan oikeat tuttavat pitäs saada olla avoimesti itsejään, jotta homma toimii.
Virtuaalissa voi olla myös täysin rehellinen itsestään, ei estä rehllisen kuvan antamista. Ainoa ongelma on, että virtuaalissa jää kehonkieli ja se läsnä oleminen sanojen varaan liikaa. Voi syntyä vääriä mielikuvia helpommin, kun nenätysten. Toki täytyy sanoa, että ihmiset joihin olen netissä tutustunut, on olleet hyvin pitkälti juuri sitä mitä ovat antaneet ymmärtääkin. Tai sitten mulla on parempi ihmistuntija tutka kun olen osannut odottaakaan olevan.
Ai niin, unohdin kommentoida tuota nettisuhde-asiaa. Ei ole kokemusta aiheesta, mutta uskoisin, että jollakin ihmisellä voi olla sellainen elämänvaihe että joku nettisuhde on ihan passeli. Jos edellisen, "oikean" suhteen loppumisesta ei ole vielä riittävästi toipunut tms. Jos oikeasti haluaa sitten tavata tämän nettisuhteen toisen osapuolen, on valmistauduttava siihen että suhde voi myös katketa, juuri siksi ettei fantasia/mielikuva ollutkaan sitä mitä oletti. Toisaalta siinä vaiheessa voi olla jo muutenkin olla valmis menemään elämässä eteenpäin ja etsimään myös irl niitä "oikeita" suhteita. Jos nettisuhde siis pitkittyy, eikä irl-tapaamista riittävän nopeasti tapahdu, uskon, että on sitä suurempi todennäköisyys että nettiromanssi elää juuri netissä sitä omaa elämäänsä ja ei kestäisi enää todellisuutta. Toisaalta mikä tässä elämässä on todellista. Turhaan vähätellään nettisuhteita, jos se tuo joidenkin ihmisten elämään iloa ja onnea .
Ei se nyt aina mene noinkaan. Jos tapaaminen pitkittyy, menee plörinäksi jne. Hyvä vaan, ehtii tutustua rauhassa. Jostain syystä ihmiset ei vaan usko toisiinsa ja siihen mitä toinen itsestään sanoo. Mikä kellekin on riittävän nopeasti.
No se oli vaan mun näkemys, että suurempi todennäköisyys. Voisin kuvitella että itselle muodostuisi jo liian vahva ennakkokäsitys, millainen toinen on ja olisi mahdollisesti liikaa sulattelemista siinä, kuinka paljon todellisuus eroaa ennakkokäsityksestä. Ei välttämättä, mutta todennäköisempää, mitä kauemmin suhde olisi etänä. Voisi harmittaa, että olis saanut pysyäkin etänä, niin kaikki olisi pysynyt ennallaan.
Aikaisemmin puhuin tuolla synkkaamisesta. En tarkoita sillä pelkästään verbaalista synkkaamista, vaan toisenlaista synkkaamista, mikä tulee toisen kanssa arjessa olemisesta. En osaa selittää, mitä kaikkea se on. Jokatapauksessa sellaista, mitä en osaa arvioida etänä, vaikka kuinka yrittäisin.
Laittaisitko sinä treffi-profiilin, jos alkaisit hakea miestä?
Minultako kysyt? En varmaan laittaisi kovin äkkiä, vaikka olisin sinkku (en ole),mutta kyllä mä ymmärrän niitä jotka laittaa. Siinä vaan on se määrittelyjuttu. Sen kyllä miettisin hyvin tarkkaan. Sitä synkkaamisasiaa ainakin yrittäisin lähinnä löytää, en niinkään ulkoisia juttuja.Jos siis sellaiseen ryhtyisin. Mutta koska se on irl helpompaa todeta niin...
Mut nyt luumuilemaan :)
"Miten mies, joka rakastaa totuutta niin itsessään, kuin naisessaan, voisi koskaan olla suhteessa naisen kanssa? "
Hyväksymällä sen että naisissa ei ole totuutta, ja pitämällä sitä totuutena, ja olematta haihattelematta liikoja.
Suoraansanottuna: Naiset on aika helvetin epämääräisiä eikä niistä ole samaan kuin miehistä.
mie kyl tykkään naisista
Sano yksikin penikseen tai spermantuotantoon liittymätön asia, mihin naiset eivät pysty.
Waste of ink
Ei kukaan halua pilata loppuelämäänsä jauhamalla paskaa saman ihmisen kanssa. Mulla on kierrossa jo varmaan kolmaskymmenes (jos jätetään hippahypyt laskematta).
Entäs jos se osuu kohdalle, jonka kanssa paskanjauhaminenkin maistuu karamellille? Eiks se ole pikemminkin tyhmyyttä seilata kohteesta toiseen ja haekella unelmia olemattomista? Varsinkin, JOS saman ihmisen kanssa oleminen ei tunnu mälsältä.
Emmä tiedä mitä tässä vielä tapahtuu. Eikä mua sellaisen asian spekulointi tällä järjellä käsiteltynä mitenkään voi edes kiinnostaa, sillä olemattomien uhkien pohdinta kuuluu think tankeille ja paaville.
Jou
Aha.
hmm, eikös noilla treffipalstoilla täydy määritellä jonkunlaiset "hakukriteerit" jotta mahdollisesti löytäisi sen "ihannekumppaninsa", ainakin noin niinku ulkoisesti sitä vastaavan, ja jos se ei sitten tosielämässä olekkaan puolisoksi sopiva, niin eiku uutta hakua päälle..
en nyt tiiä miten jonkun treffisivuston ilmoitusten perusteella kukaan voisi saada kattavan käsityksen kaikista maailman naisista..?
itse en ole koskaan ollut kiinnostunut miehestä kravatin värin perusteella, vaan pikemminkin siitä kravatin värityksestä huolimatta..
siis vaikka mies tykkäisi pitää jotain hassua akuankka-kravattia, mutta on muuten mukava ja ihana ja seksikäs, niin mitä siitä yhdestä kravatista..
(tosin täytyy kyllä myöntää, että mies joka uskaltaa pitää akuankka-kravattia varmasti herättäisi kiinnostuksen ainakin minussa..)
mur
Oletko kokeilllut vyölaukkumiestä? Se on vielä rohkeampaa nykyisin kuin akuankka-kravattimies. ;-)
Ps. Eli mä!
http://aijaa.com/v.php?i=003888614060.jpg
Dazu, ymmärrätkö sen, että aloituksesi on liki pilkulleen täydellinen kuvaus projektiivisesta identifikaatiosta?
Ja tuosta huolimatta, on tutkitusti todennettu että yksilö valikoi ulkoisin perustein sekunnin murto-osassa väkijoukosta ne jotka häntä voisivat kiinnostaa kumppanimielessä. Kaikki tämä tapahtuu tiedostamatta, mutta on kokeellisesti havaittavissa helposti ja on myös erittäin säännönmukaista, ts. ulkoisen havainnoin perusteella kukin yksilö valitsee tietynlaisia piirteitä/ominaisuuksia kiinnostuksen kohteikseen, kunnes mahdollisesti oikeasti tutustuu johonkuhun kiinnostavaan ja muodostaa uuden mielipiteen ko. henkilöstä uudenlaisten tietojen perusteella, yleensä jo valmiin mielipiteensä muokkaamina. Ja melko suurella todennäköisyydellä sinä toimit aivan samoin, niin hyvässä kuin huonossakin.