Ennätysaikainen talvi tulossa

Matias Laatikko

P-Siperiassa ja osin Kuolassakin ovat järvet jo alkaneet jäätyä. Kylmä leviää tännekin pysyvänä korkeapaineena ja saadaan talvi jopa eteläiseenkin Suomeen jo syyskuussa.

Säät ovat täysin sekaisin ja kaikki johtuu kiihtyvästä ilmastonmuutoksesta.

39

1689

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuuma-Kylmä

      Kesät on kuumia ja talvet kylmiä tässä ilmastotyypissä.

    • Eelis Permanen

      Näytäpä meille järvi Kuolassa mikä jo jäätynyt? Ei voi olla mitenkään mahdollista, ihan yksinkertaisesti ei voi. Miksi pintaveden lämpö olisi tippunut nollaan tähän aikaan. Kun on ollut vieläpä aika lämmintä, myös öisin!

    • Ainakin tänä aamuna

      oli auton ikkunat jäässä. Eipä ollut virallista mittaria, mutta epäilen että miinuksilla mentiin.

    • soikiapää

      7 astetta oli aamusella viiden aikaan täällä Pohjois-Lapissa.

      Erikoinen syksy, yöpakkasia ei ole pahemmin ollut.

      • Sallassa

      • soikiapää
        Sallassa kirjoitti:

        Pakkasella näkyy käyneen.
        http://ilmatieteenlaitos.fi/saa/Salla

        Lännessä on ollut lämmintä, idässä hallaa.

        Kilpisjärveltä on Sallaan muuten saman verran matkaa kuin Helsingistä Kokkolaan, Lappi on laaja maa.


      • Ivalossa
        soikiapää kirjoitti:

        Lännessä on ollut lämmintä, idässä hallaa.

        Kilpisjärveltä on Sallaan muuten saman verran matkaa kuin Helsingistä Kokkolaan, Lappi on laaja maa.

        On tuo Ivalossakin kävässy miinuksella. Liekö Inarikaan sitte sitä Soikiapään l
        Lappia?
        http://ilmatieteenlaitos.fi/saa/Inari/Ivalo


      • soikiapää
        Ivalossa kirjoitti:

        On tuo Ivalossakin kävässy miinuksella. Liekö Inarikaan sitte sitä Soikiapään l
        Lappia?
        http://ilmatieteenlaitos.fi/saa/Inari/Ivalo

        Katsoppas karttaa, vihje: länsi on vasemmalla ja itä oikealla.

        Inari ja Utsjoki ovat Ylä-Lappia, Enontekiö, Muonio ja Kolari ja Kittiläkin luetaan Länsi-Lappiin, Salla ja Savukoski ja miksei Pelkosenniemikin ovat Itä-Lappia.

        Länsi-Lapissa ei ole pahemmin yöpakkasia vielä koettu joka on aika erikoista ajankohtaan nähden, johtunee vallinneista eteläisistä ja läntisistä ilmavirtauksista.

        Mutta tulee se talvikin vielä sieltä...


    • Matias Laatikko

      Syyskuun puolessä välissä jäähtyy nopeasti kuten kävi 2002. Silloin oli syys-lokakuun vaihteessa täällä etelässäkin päivällä pakkasta vaikka aurinko paistoi täydeltä terältä.

      Pysyvä lumi sataa etelään tänä vuonna jo syyskuussa ja lähtee vasta ensi toukokuussa. Niin selvät on merkit.

      • HTimonen

        Tarinasi on satua, meni nimittäin vain kuukaudella pieleen, olet aito limatoloogi, ITL:kin heittää vanhoista vuosidatoista kesäkuut ja tuoreemmista talvikuut koirille.

        Marraskuun alussa meni ensimmäisen kerran ja samalla pysyvästi pakkaselle,
        kesken ruusujen syyskukinnan, vasta kevät vei terälehdet.


      • HTimonen
        HTimonen kirjoitti:

        Tarinasi on satua, meni nimittäin vain kuukaudella pieleen, olet aito limatoloogi, ITL:kin heittää vanhoista vuosidatoista kesäkuut ja tuoreemmista talvikuut koirille.

        Marraskuun alussa meni ensimmäisen kerran ja samalla pysyvästi pakkaselle,
        kesken ruusujen syyskukinnan, vasta kevät vei terälehdet.

        Ruusuhan on taas aloittelemassa syyskukintaa, katsotaan miten tänä vuonna käy.


      • malli -35

        Ei mitään uutta. Vuonna 1952 tuli lumi ja pakkanen jo lokakuun alussa.


    • vilu kapajaa

      Talvet pitenee ja kylmenee ilmaston viiletessä.

    • Voi perrrr....

      Eldankajärven jää ei taidakaan olla taaksejäänyttä elämää.

    • Murmansk 14 °C

      Norilsk 7 °C

      Dudinka 7 °C

      Pevek 8 °C

      Helsinki-Vantaa 11 °C

      Merkillinen ilmiö. Näköjään veden jäätymispiste on noussut huimasti, mahdollisesti jopa yli kymmenen astetta! Johtuuko tämäkin ilmastonmuutoksesta?

      • näköjään

        Kollikin sitten sortuu kirsikanpoimintaan.


      • näköjään kirjoitti:

        Kollikin sitten sortuu kirsikanpoimintaan.

        Kuolaa ja Pohjois-Siperiaa, kuten oli tilattu, Helsinki-Vantaa mausteena ja antamassa horisonttia. ; )

        Arkangeli 10 °C

        Vorkuta 4 °C

        Novy-Urengoy 10 °C

        Dikson 5 °C

        Tiksi 5 °C

        Severnyy 14 °C

        En oikein ymmärrä valehtelemista etenkään jos siitä internetin aikakaudella jää näin helposti kiinni...


      • Rapsutiini
        Kollimaattori kirjoitti:

        Kuolaa ja Pohjois-Siperiaa, kuten oli tilattu, Helsinki-Vantaa mausteena ja antamassa horisonttia. ; )

        Arkangeli 10 °C

        Vorkuta 4 °C

        Novy-Urengoy 10 °C

        Dikson 5 °C

        Tiksi 5 °C

        Severnyy 14 °C

        En oikein ymmärrä valehtelemista etenkään jos siitä internetin aikakaudella jää näin helposti kiinni...

        Kyseessä on tilapäinen lämpeneminen, joka ei kestä kauaa. Älä siis seuraa yhden päivän tilastoja ja P-Siperiakin on iso alue, sinne mahtuu kaikkea.


      • Rapsutiini kirjoitti:

        Kyseessä on tilapäinen lämpeneminen, joka ei kestä kauaa. Älä siis seuraa yhden päivän tilastoja ja P-Siperiakin on iso alue, sinne mahtuu kaikkea.

        Totta. Sitä tilapäistä lämpenemistä kutsutaan kesäksi. ; )


      • Vaan--
        Rapsutiini kirjoitti:

        Kyseessä on tilapäinen lämpeneminen, joka ei kestä kauaa. Älä siis seuraa yhden päivän tilastoja ja P-Siperiakin on iso alue, sinne mahtuu kaikkea.

        eipä löytynyt tänäänään yhtään paikkaa pohjoiselta pallon puoliskolta missä olis lämpö pakkasen puolella ollut:)


    • Sayonara

      Ei varmasti tule "erityisen" kylmää talvea! ~sittenhän se nähdään

    • Jos on sattunut olemaan kaksi kunnon talvea peräkkäin, niin mitä sitten? Olihan tuossa muutama vuosi sitten semmonen "talvi" että joulukuulla tulvaherkät alueet olivat täydessä kevät tulva mallissa..

      Ilmaston muuttumista kuvataan keskiarvoilla, joten vaikka ilmasto lämpiääkin, niin kylmät vuodet kuuluvat asiaan. Mutta ainaski tähänsaakka on joka vuosi talvella ollut kylmempi ko kesällä..

      Eikä olisi ensimmäinen vuosi että marraskuulla on ulkojäät täydessä pelikunnossa, ja silti jouluna sataa vettä..

      Suomen ilmasto on siinämielessä jämerä että vuodet eivät tosiaankaan ole veljeksiä, ääri-ilmiöt ovat harvinaisempia, mutta mallitseva tuulensuunta merkitsee hyvin paljon, etä onko raikkaat siperian tuulet vai onko atlanttin vesisateet vallitsevana tekiänä.

    • sip.opettaapi

      eihän siinä muu auta,kuin ostaa VOLVO ,jos meinaa lähtee liikenteeseen ja vielä taretakin...

    • 6jjff

      Ennenkuin sana ilmastonmuutos" keksittiin, vuodenajan vaihtelut olivat täysin normaaleja jokavuotisia tapahtumia. Nyt kun vedet jäätyvät, ollaan kurkku suorana kimittämässä ilmastonmuutosta sun muuta potaskaa.

      • Hassua, että suomessakin on tätä ilmastoänkyrät meininkiä. Ihan ko ameerikoissa. Kai olet vielä kreationistikin?


    • Eimenejakeluun

      Lehdissä ja muuallakin on ainakin puhuttu, että syksystä tulee lämmin vuoden 2008 - 2009 kaltainen ja talvesta tulee leuto ja sataa paljon. Niin mistä ihmeestä taas tämäkin juttu on revitty!

    • paavali23

      joo mutta kun nuo jutut muuttuu joka päivä.. ja toinen lehti kirjottaa ihan päinvastoin ku toinen joten se millanen talvi tulee selviää sitten sen talven jälkeen!!!

      • paavali23

        eihän sitä välillä osata ennustaa edes seuraavan päivän säätäkään..


    • Suomen ennätyksessä muuten tulivat pakkaset eteläänkin jo syyskuun 3. päivänä vuonna 1866, joten eipä tainnut tulla uutta ennätystä...

    • 3-MASTOPARKKI

      Aivan ihanaa,jos tulee aikainen talvi! Mikä onkaan upeampaa,kuin pakkanen paukkuu ja lumi narisee toppakenkienkien alla.Toppavaatteet vaan päälle,korvalappustereot korville ja mahtavaa musaa päälle Safri Duon tahtiin ja lenkille!Päästään tuosta pimeästä vuodenajasta.Lumi antaa valoa ja pakkanen poistaa väsymyksen ja tilalle tulee pakkaslenkin jälkeen ihana olo! -Lumi-

    • fdszzfswdfzzzz

      Joo-o, kyllä tomosessa 80-90luvun takavetoVOLVOSSA tarkenee, ulkona -30C. volvon sisällä 30c. tulkoon vaan niin vaikka 40c pakkasta, ei haittaa mun menoja eikä ajoja ;)

    • jups.

      Ilmastonmuutos sitä, ilmastonmuutos tätä.
      En ymmärrä miksi tätä oikeasti niin paljon itketään, kun on todistettu että se on maapallon aivan normaalia käytöstä pitkällä aikavälillä.

      Kävelevänä liikuntarajoitteisena tosin toivon että tulee kunnon talvi ja lumikerrokset, sillä mikään ei ole minulle kohtalokkaampaa kuin räntä/piilojää. ..vaikka raskaampi on lumessa kulkea..

    • susikustaa

      Kusikin kaarelle jäätyy talvella.

    • kertokaas joku että tuleeko lunta, ku moni traktoriurakoitsija on kysyny mua talveks auraamaa, mutku vuokraisännälle ei kelpaa "sori, mut en maksa vuokraa ku täs kuus ei tullu lunta"

      • Viime talvi tiesi koneurakoijille onnen päiviä, mutta onni täällä vaihtelee...

        Eräs toimiala, jolla tieto tulevasta pitkän ajan säätilanteesta olisi todella kullan arvoista.


    • vhktän

      muistakaa että se on ruotsin tutkimus niin se on tosi luotettava .. = ))

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      64
      3315
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      43
      3127
    3. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2508
    4. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      2406
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1933
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1820
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1626
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      85
      1435
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1300
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1169
    Aihe