Ruumiillinen työ tekee työkyvyttömäksi

Kuinka se on mahdollista?

Työkyvyttömiksi joutuvat herkimmin vanhan ajan sekatyömiehet, puutarhatyöntekijät ja lomittajat.

Meidänhän pitäisi olla ergonomisesti valveutunut fysioterapeuttien luvattu maa! Tai vaikka ei oltaisikaan, niin jaksettinhan ennenkin tehdä töitä vanhuuteen ja kuolemaan saakka.
28123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Jos ruumiillista työtä tekevä mies eli 1800-luvun Suomessa 40-vuotiaaksi, niin se oli jo saavutus. Siirtolaisiksi Amerikkaan lähteneiden elinikä oli sitävastoin huomattavasti korkeampi.

Äänestä
  • Mikä Amerikassa piti pidempään elossa?

    Äänestä

"jaksettinhan ennenkin tehdä töitä vanhuuteen ja kuolemaan saakka."

Onko tuo joku vitsi? 1800-luvulla ihmiset kuolivat 40-vuotiaina. Eläkettäkin alkoi kertymään vasta 50 vuotta sitten. Siihen saakka tehtiin töitä, elettiin säästöillä ja lasten avulla, jos työkyky oli mennyt.

Äänestä
  • no aika harva jaksaa yhtään mitään kuoleman jälkeen, että sikäli tuo "kuolemaan saakka" on kyllä ihan oikea määritelmä

    Äänestä

  • Elivätkö vanhempasi ja isovanhempasi 1800-luvulla?

    Äänestä

  • eksaktia kirjoitti:

    Elivätkö vanhempasi ja isovanhempasi 1800-luvulla?

    No ei, mutta ei niistä kukaan ole ruumiillista työtä tehnytkään. Siksi toisekseen tuo ergonomia koskettaa lähinnä konttorirottia ja auton- ja koneenkuljettajia. Hankalaa on vaikkapa brankkarin ergonomisesti kontata.

    Äänestä

  • ratikkakuski kirjoitti:

    No ei, mutta ei niistä kukaan ole ruumiillista työtä tehnytkään. Siksi toisekseen tuo ergonomia koskettaa lähinnä konttorirottia ja auton- ja koneenkuljettajia. Hankalaa on vaikkapa brankkarin ergonomisesti kontata.

    TÄH? Oletpa tietämätön... kysypäs ergonomiasta vaikkapa pikku-murrilta ja opi!

    Äänestä

Ai? Mä luulisin, että nykyaikana tekee pitkäaikaistyöttömyys ja epävarmuus tulevasta ihmisiä työkyvyttömiksi. Joskus oli selkävaivat yleisin työterveysongelma, kunnes keksittiin masennus...

Äänestä

Niinkin.

"Useimmin työkyvyttömyyseläkkeen perusteena on tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja mielenterveyden häiriöt.

Suomessa oli viime vuonna lähes 260 000 työkyvyttömyyseläkeläistä. Heidän keski-ikänsä oli 50,2 vuotta."

Äänestä

Pitänee ikävä kyllä paikkaansa. Kakskytä vuotta auto remonttia, selkä huonossa hapessa ja polvet aikas rikki.

Äänestä
  • Sama vaikutus konttimalla ja kyykkimällä muksujen kans, ja nostelu pistää niskat soimaan ja milloin minkäkin jännetupin tulehtumaan.

    Vaan luovuta en, pitää vaan siirtyä kevyempiin hommiin. Toimistot ovat kuitenkin niin tylsiä.

    Äänestä

  • kirp-su kirjoitti:

    Sama vaikutus konttimalla ja kyykkimällä muksujen kans, ja nostelu pistää niskat soimaan ja milloin minkäkin jännetupin tulehtumaan.

    Vaan luovuta en, pitää vaan siirtyä kevyempiin hommiin. Toimistot ovat kuitenkin niin tylsiä.

    Mitenkäs nuo jännetupin tulehdukset; eikös niistä saa viikkojen sairaslomat?

    Äänestä

  • eksaktia kirjoitti:

    Mitenkäs nuo jännetupin tulehdukset; eikös niistä saa viikkojen sairaslomat?

    Mä en ole saanu koskaan jännetupin tulehduksen takia saikkua. Särkylääkettä ja töihin.

    Äänestä

  • eksaktia kirjoitti:

    Mitenkäs nuo jännetupin tulehdukset; eikös niistä saa viikkojen sairaslomat?

    Niistäsaakuin lastan, kunneson liikuntakyvytön.

    Äänestä

  • kirp-su kirjoitti:

    Niistäsaakuin lastan, kunneson liikuntakyvytön.

    Ok... tiedän vain että yksi hotellin vastaanotossa työskennellyt sai monen viikon sairasloman.

    Äänestä

  • tikru.. kirjoitti:

    Mä en ole saanu koskaan jännetupin tulehduksen takia saikkua. Särkylääkettä ja töihin.

    Missä tuo kipu tuntui?

    Äänestä

  • eksaktia kirjoitti:

    Ok... tiedän vain että yksi hotellin vastaanotossa työskennellyt sai monen viikon sairasloman.

    Jaa,jopa oli hellä lekuri.

    Äänestä

  • eksaktia kirjoitti:

    Missä tuo kipu tuntui?

    Ranteessa rannetta taivuttaessa yhtään mihinkään. Ja se kipu säteili kämmeneen. Lääkäri sanoi että jännetupin tulhedukselta vaikuttaa ja lääkettä määräsi. Kantositeen kerran sain työlääkäriltä. No eihän sen kanssa töissä kykene mitään tekemään. Kolmesti todettu jännetupin tulehdus.

    Äänestä

  • kirp-su kirjoitti:

    Jaa,jopa oli hellä lekuri.

    Sinä et ilmeisesti työskentele näyttöpäätteellä...

    Äänestä

  • eksaktia kirjoitti:

    Sinä et ilmeisesti työskentele näyttöpäätteellä...

    Vain sen,mitä teen oman puljun kautta, virallinen työ ulkopuolisella oli kaikkea muuta.

    Äänestä

  • tikru.. kirjoitti:

    Ranteessa rannetta taivuttaessa yhtään mihinkään. Ja se kipu säteili kämmeneen. Lääkäri sanoi että jännetupin tulhedukselta vaikuttaa ja lääkettä määräsi. Kantositeen kerran sain työlääkäriltä. No eihän sen kanssa töissä kykene mitään tekemään. Kolmesti todettu jännetupin tulehdus.

    Plantaarifaskiitista kellään kokemusta? Miten sen sais kuriin? vaivannut jo useamman vuoden.

    Äänestä

  • k menossa jo kirjoitti:

    Vain sen,mitä teen oman puljun kautta, virallinen työ ulkopuolisella oli kaikkea muuta.

    Kyllä olisit saanut, jos työskentelisit täyspäiväisesti näyttöpäätteen ääressä...

    Äänestä

  • eksaktia kirjoitti:

    Kyllä olisit saanut, jos työskentelisit täyspäiväisesti näyttöpäätteen ääressä...

    Lääkäreissä on aika paljon eroja. Osa ei piittaa yhtään potilaan voinnista tai kyvyistä työskennellä siinä jamassa missä silloin on. Ja toiset syytää sairaslomia, kun eivät keksi mitä tehdä ongelman hoitamiseksi. Osa jopa lääkäreistä alkaa vittuilemaan potilaalle, kun omassa päässä ei enää äly riitä selvittämään ongelman syytä.

    Työterveyshuollossa meilläpäin, säästetään kunnan menoja. Työntekijät menee töihin puolikuolleenakin. Yksityiset sitten ottaa jo enemmän asiakseen hoitaa hommat kuntoon. Muistan että kipeällä kädellä oli aika viheliäistä nostella 1-3 vuotiaita 5 vrk/vkossa. 8h päivässä. Panacodia kipuun! jee päiväkodissahan niitä voi syödä..no ei.

    Äänestä

  • kirp-su kirjoitti:

    Sama vaikutus konttimalla ja kyykkimällä muksujen kans, ja nostelu pistää niskat soimaan ja milloin minkäkin jännetupin tulehtumaan.

    Vaan luovuta en, pitää vaan siirtyä kevyempiin hommiin. Toimistot ovat kuitenkin niin tylsiä.

    Juup totta. Mullakin lisäks vielä toi muksujen kanssa touhuaminen. Hyvä puoli tässä on se et ku kipua ei enää tunne on pakko olla kuallu.

    Äänestä

  • UPDATE_9132795 kirjoitti:

    Juup totta. Mullakin lisäks vielä toi muksujen kanssa touhuaminen. Hyvä puoli tässä on se et ku kipua ei enää tunne on pakko olla kuallu.

    Onk montaki mukulaa siunaantunu?


    *nauraa poskihampaat maitohapoil*

    Äänestä

  • kirpeIa kirjoitti:

    Onk montaki mukulaa siunaantunu?


    *nauraa poskihampaat maitohapoil*

    Ensimmäisen kanssa tässä kotona touhutaan.

    Äänestä

Se on mahdollista, koska ergonomia ei toteudu työpaikoilla kuten sen teoriassa nähdään toteutuvan. Myöskin jokaisen perusterveydentilasta ja ominaisuuksista riippuen toiset "kulahtavat" herkemmin, kun toiset. Mielenkiintoinen fysiologia. :-)

Äänestä

jaksettiin joo ennenkin tehdä töitä, mut ennen käytettiin enemmän työmiehiä ku nykyään.
paljon on tullut nykyisin helpotuksia työvehkeiden avul, mut silti jotkut työt joutuu vielä tekemään kroppaa kuluttavasti, erolla et enne vastaavaan työhön sai aikaa enemmän ja porukkaa ol myös tekemäs enemmän.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eksaktia kirjoitti:

Kuinka se on mahdollista?

Työkyvyttömiksi joutuvat herkimmin vanhan ajan sekatyömiehet, puutarhatyöntekijät ja lomittajat.

Meidänhän pitäisi olla ergonomisesti valveutunut fysioterapeuttien luvattu maa! Tai vaikka ei oltaisikaan, niin jaksettinhan ennenkin tehdä töitä vanhuuteen ja kuolemaan saakka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu