Mitä mieltä olette?

TASKUBILJARDI:

Taskubiljardin, tuon hienon urheilun muodon kehitteli jo 1800-luvulla lontoolaisen herrasmieskerhon puheenjohtaja, kauppatietieden maisteri ja varsin arvostettu kulttuurihenkilö, Archill Westerbank. Hän huomasi lajin hienouden istuessaan klubilla ja kuunnellessa varsin tylsää radio-ohjelmaa, koska ei juuri sillä hetkellä pystynyt lukemaan Financial Timesia tai maailmankirjallisuutta, koska hän oli juuri toipumassa silmäkaihistä, eikä pystynyt tarkentamaan katsettaa lukemista varten. Suorien housujen ohuet taskut tarjosivat mitä parjaan "tuntuman pelivälineisiin" ja eipä mennyt kau'aa kun harrastus oli levinnyt koko klubin kävijöiden joukkoon ja ensimmäiset mestaruuskisat pidetty.

Lajin suosio kasvoi päivä päivältä ja se levisi tuoden porvarismiehiä ja duunareita toisiaan lähemmäksi, kerrankin näillä miehillä oli joku yhteinen harrastus. Konsensus lisääntyi ja lakot vähenivät, koska tämä hieno urheilumuoto yhdisti esimerkiksi tehtaiden johtajia ja työntekijöitä "kerhoiltojen" muodossa. Kerhoilloissa vaihdettiin kokemuksia ja opastettiin toisille uusia tekniikoita, joiden avulla taskubiljardista tuli vieläkin nautittavampi harrastus. Nykypäivänäkin, muiden urheilulajien suosion kärsiessä, taskubiljardi elää ja voi hyvin. Melkein 90% joka ikäryhmästä tunnustautuu tämän lajin harrastajiksi.

Itse lajin aloitattaminen on varsin helppoa. Tämä laji ei ole mitään varusteurheilua, tarvitset vain tarpeeksi löysät housut ja mieluiten boxeri-malliset alushousut, jotta liikkumavaraa olisi tarpeeksi. Parhaimmiksi housuiksi olen havainnut samantyyppiset housut kun lajin kehittähä, eli suorat housut. Jos sinulle ei kuitenkaan ole tälläisiä housuja ( tässä vaiheessa sinun tulee hävetä ), niin voit aloittaa harrastamisen vaikka verkkahousuissa, mutta tietenkin tämä rajoittaa harrastamisen vain kotiympäristöön, sillä verkkahousuissahan ei kukaan itseään kunnioitava taskubiljardin harrastaja kulje. Onneksi kuitenkin suorat housut ovat varsin halpoja, hyväkuntoisia housuja löytyy muunmuassa UFF-vaatekaupoista, joita on Helsingissä kolme kappaletta.

Suoritus on myös helppo, mutta älä tyydy helppoon vaan hio aina tekniikkaasi! Pistä kummatkin kädet taskuun ja ota tuntuma "palloihin". Tunnustele paino, koko ja yleiskunto. Tähän vaiheeseen kannattaa käyttää runsaasti aikaa, n. 10-15 minuuttia yleensä riittää. Tämän jälkeen, riippuen kätisyydestä, irroita parempi kätesi "pallosta" ja tarraa "mailaan". "Mailan" käsittely onkin sitten jokaisen oma asia, joten en siihen sen enempää puutu.

Nautinnollisia pelihetkiä yhdessä tai yksin!

Kertokaa omista kokemuksitanne ja mielipiteenne tästä todella hienosta biljardin muodosta, jota voi pelata sekä yksin- että isolla porukalla!
0375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Ammattilainen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu