vanhan pyörän maalaus

pyöräilevä ben

Meikäläinen hankki kirpparilta kympillä toimintakelpoisen Helkaman Hopeasiiven, osti siihen kuitenkin uuden takapyörän Biltemasta ja sitten on ollutkin menoa, vaikka ei ole kuin yksi vaihde, vaikka mihinkäs nyt enää näin jo vanhemmanpuoleisella pyöränkäyttällä kova kiire olisikaan.

Ei pyörä ihan virheetön ole, Joistakin kohden maalia on irtoillut ja irtoilee, kun sen alla on ruostetta. eniten rungossa etuhaarukan yläpuolella. Lienee ollut vuosikausia ulkona.

Tekisi mieli maalata runko kokokeltaiseksi, niin erottaisi telineestä heti omansa.

Olisinkin nyt kysäissyt, mitä maalia olisi paras käyttää ja mitä toimenpiteitä maalaus edellyttää. Ilmeisesti
- polkupyörä on puhdistettava liasta
- pyörät on irroitettava
- ruoste on hangattava pois teräsvillalla
- vanhaa maalia on hangattava pois teräsvillalla ja
- pyörään vielä kiinnitetyt ei-maalattavat osat on suojattava.

Ilmeisesti siveltimellä levitettävä metallimaali sopii, mutta kannattaako hankkia jotakin suihkemaalia?

Maaliin peittyisi silloin pyörän merkki, joka on tekstin muodossa rungon vaakasuorassa osassa, mutta sillä ei liene väliä.

Nykypyörät taitavat olla niin kestäviä, että niiden käyttöaika loppuu, ennen kuin olisi syytä ruveta niitä maalaamaan.

3

2861

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Fillarilla_

      "- polkupyörä on puhdistettava liasta"
      Tästä on hyvä aloittaa

      "- pyörät on irroitettava"
      Kaikki muutkin osat on irroitettava

      "- ruoste on hangattava pois teräsvillalla"
      Ruoste täytyy poistaa, mutta teräsvilla on kyllä kiireettöman ihmisen valinta. Hiekkapaperi ja teräsharja toimivat tehokkaammin.

      "- vanhaa maalia on hangattava pois teräsvillalla"
      Vahaa maalia ei tarvitse kokonaan poistaa, jos se on hyvin kiinni. Hiomapaperilla mataksi hiominen riittää.

      "- pyörään vielä kiinnitetyt ei-maalattavat osat on suojattava."
      Kun irroitat kaikki osat ei tarvitse suojata ja rungon puhdistus ja hiominen helpottuu. Ohjainlaakereiden kupit kannattanee jättä paikalleen ja suojata.

      Maaliksi käy mikä tahansa metallille tarkoitettu maali. Riippu aivan siitä mihin pyrkii. Suosittelisin kuitenkin ensin pohjamaalausta.

    • Auton maalausohjeet voisi toimia ihan hyvin pyörässäkin. Yhteistä molemmille on ulkona olo ja metallipinta. Fillarissa sen jäljen kanssa ei ole niin tarkkaa.

      Pohjamaalausta itse kanssa suosittelisin, niille kiiltäville metallipinnoille (vanha maali hiottu pois). Ruosteen päälle maalaaminen ei ole hyvä vaihtoehto, vaikka joku Hammerite -niminen maali sitä lupaa.

      Maalien kanssa on syytä varmistaa pohjamaalin ja pintamaalin yhteensopivuus. Ei ole hauskaa, jos pohjamaali kupliin pintamaalauksen takia. Kuivumisajat riippuu ohenteista. Hitaammin kuivuvat on helpompia vähän maalanneelle (kuten minä). Toiset maalit kuivaa pölykuiviksi minuuteissa, mutta päällemaalattavissa parin viikon päästä, kannattanee välttää, kun korjausmaalauksia joutuu odottaan.

    • Hammerw

      Itse vedin oman fillarin keskikesällä vasaralakalla suoraan metallin päälle. Ei kestä. Jo nyt lohkeilee ja kun vähänkin johonkin kolahtaa niin metalli paistaa alta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taas uusi PS:n rasismiKOHU!

      Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a
      Maailman menoa
      470
      953
    2. 57
      608
    3. Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!

      Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o
      Ikävä
      160
      583
    4. Pitääkö minun pyytää

      Itse itseni sinun luo tällä viikolla vai tajuatko itse pyytää ??
      Ikävä
      51
      555
    5. Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.

      Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä
      Maailman menoa
      166
      548
    6. Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo

      Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.
      Maailman menoa
      232
      524
    7. Katotaan miten jaksat tätä

      Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.
      Ikävä
      72
      477
    8. Tiedätkö mitä mies

      Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut
      Ikävä
      20
      466
    9. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      93
      451
    10. Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!

      Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht
      Maailman menoa
      187
      440
    Aihe