Kiinalaisilla on se sanonta, että "te (länsimaissa) laitatte kuuman kattilan kylmälle levylle, me laitamme kylmän kattilan kuumalle levyllle", eli siis, meillähän totta, ne suurimmat rakkauden vuodet otetaan heti ja sitten mennään liittoon. Aasiassa paljon yhä liitot sovitaan, ja pari ei ehkä tunne mutta rakkaus kasvaa ja syntyy: liitot saattavat olla jopa kestävämpiä kuin täällä.
No, pointti ei ole nyt ottaa kiinalaista vaan pohtia ajatusta. Että oletteko aloittaneet suhteen noin, ei nyt vanhempien sopimuksella, vaan niin, että ei ole mitään sen kummempaa kiinnostusta, paitsi kumppani vaan voisi olla sopiva. Teillä olisi joku yhteinen harrastus ja ominaisuuksia, mitä pidätte kumppanilla hyvinä ja se sovitte yhteen. Ei ole kummempaa syytä.
Alatte tutustua ja sitoudutte rakentamaan suhdetta. Ja se toimii! Ilman suurta kipinää, prinssi ja prinsessatarinoita, ei mennyt maa jalkojen alta heti ensisilmäyksellä tai ei mitään suurta. Oli vaan kiva ihminen ja plussat riitti. Kylmä kattila kuumalle levylle, ja rakkaus syntyi.
Kertokaa!!!
PS. Olen miettinyt tätä asiaa, kun itselläni on taustastani johtuen taipumuksena ollut tunnistaa "pimeät" ihmiset. En tunnista muita. Nyt olen kuitenkin miettinyt, että koska en siis todennäköisesti tunnista hyvää ihmistä "omakseni", niin pitäisi vaan olla rohkea ja ottaa hyvä katsoa, laskea ominaisuudet ja vaikkei tuntisi mitään suuren suurta, rakentaa ja kasvattaa se suhde siihen. Sillä olen jo aikuinen ja osaan edelleen tunnistaa pimeyden, voin tulla erittäin läheiseksi näitten ihmisten kanssa, mutta en voi elää heidän kanssaan. Suhdetta siihen ei rakenneta, enkä haluakaan, kun en halua jatkaa tätä kierrettä. Itse siis pohdin tätä aasialaisittain, mutta sinulla toki saa olla mitkä syyt vaan. Tai ihan eri mielipide. Tämä tuli nyt vain kerrottua ikäänkuin pohjasyyksi, miksi pohdin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.